Esikoista odottava Inka Henelius: "Olen tehnyt asiat vähän toisessa järjestyksessä"
Puheenaiheet
Esikoista odottava Inka Henelius: "Olen tehnyt asiat vähän toisessa järjestyksessä"
Inka Heneliuksen piti lähteä töihin Rion olympialaisiin, mutta syyskuussa syntyvä vauva muutti suunnitelmat.

Ylen urheilutoimittaja Inka Heneliuksen ja Henri Määtän esikoisen laskettu aika lähestyy. Inka jää äitiyslomalle heti Rion olympialaisten jälkeen.

- Olen tehnyt asiat vähän toisessa järjestyksessä. Olen tehnyt pitkään uraa ja nyt on kiva siirtyä tekemään jotain muuta. Minun piti lähteä ensin paikan päälle Rioon, mutta nopeasti selvisi, että se ei ole enää mahdollista. Olen ehtinyt tekemään niin monet arvokisat, että päätös ei harmittanut yhtään.

Tarkka laskettu aika osuu syyskuun lopulle. 37-vuotias Henelius on voinut raskauden ajan hyvin.

- Ainoastaan nyt viime aikoina on ollut uusia tuntemuksia. Ensimmäistä kertaa olen tuntenut, miltä tuntuu olla keskivartalolihava. Kenkiä ei enää yllä laittamaan jalkaan ja suihkussa en näe omia varpaitani.

HIFK:n urheilutoimenjohtajana työskentelevä Henri odotaa luonnollisesti tulokasta.

- Fiilikset ovat jännittyneet, on hieno juttu, että saan oman pelikaverin.

Pari oli viettämässä eilen iltaa PME Block Partyilla Unibetin VIP-illassa Hernesaarenrannassa. Pari oli juhlistamassa Henrin syntymäpäivää ja sekä kaksikon 4-vuotishääpäivää.

- Olen aikanaan pelannut tämän hyvin. Miehillä on usein tapana unohtaa hääpäivä, mutta minulla se on aina oma syntymäpäiväni, 29 vuotta täyttänyt Henri virnisti.

Kaksikolla on kahdeksan vuotta ikäeroa. Kuinka paljon se on aiheuttanut kyselyitä?

- Alkuun se hämmensi, mutta ei enää, kun Henkkakin on miehistynyt. Nythän se on enää viimeistä vuotta parikymppinen, Inka vitsaili.

Kommentoi »