Apu

Eläköityvä tähtifilosofi Esa Saarinen summaa elämäänsä ja ylistää puolisoaan: ”Ilman Pipsaa ei olisi muutakaan”

Eläköityvä tähtifilosofi Esa Saarinen summaa elämäänsä ja ylistää puolisoaan: ”Ilman Pipsaa ei olisi muutakaan”
Esa Saarinen nousi 80-luvulla poptähti-filosofiksi. Nyt Suomen grandiöösein puhuja jää eläkkeelle. Paljon on Saarisen elämässä muuttunut, puukotus on herättänyt ja korona saanut ajattelemaan suomalaisuutta. Yksi pysyy. – Elämäntyöni ei olisi syntynyt ilman Pipsaa.
Julkaistu: 16.3.2021
Esa Saarinen seisoo salin ovella ja kättelee jokaisen luennolle tulijan, vaikka heitä on yli 600. Hän ehdottaa, että vieruskaverit moikkaisivat toisiaan, hymyilisivät, halaisivat, jos siltä tuntuu, ja kysyisivät mikä meininki – ja jähmeys sulaisi. Toiveena on, että ihmiset olisivat toisiinsa ja itseensä nähden hyväntahtoisemmalla ja armollisemmalla mielellä.
Näin on alkanut luento toisensa perään vuosien ajan. Hän on laittanut luennoillaan elämänsä peliin, kertonut kipeitä ja nolojakin sattumuksia. Hän on kertoillut perheestään, vaimosta, kaksospojista, äidistään, julkkiskavereistaan, urheilijoista, teatterilaisista, artisteista, kirjailijoista. Tuttujen ihmisten kautta tarinoiden viestit ovat jääneet mieleen, samoin kaikkien tuntemien populaarikulttuurin viitteiden kautta: assosiaatiot vievät musiikkiin, James Bondeihin, urheiluun, hittikirjoihin.
Luennoitsija on liikuttunut usein kesken kaiken itse. Hän on puhunut kyynelrajasta ja vitsaillut, että hänellä lienee luentoliikuttumisen ennätys. Hän ei ole loukkaantunut, jos joku kutsuu häntä itkun asiamieheksi – tänäänkin hän kaivaa muutaman kerran ison valkoisen kangasnenäliinan taskusta ja pyyhkii luontevasti vedet silmistä.
Saarinen sanoo suhtautuvansa luentotilanteeseen kuin teatterialan kaverinsa näyttämölle menemiseen ja taide­teoksen tekemiseen. Mukana on esittävä ulottuvuus ja viihteellisyyttäkin, kun se palvelee tarkoitustaan. Estradilla hän ei ole muuta kuin mitä todellisuudessa on. Tärkeintä on energian kierto salissa, turvallinen ja luonteva olo kaikilla.
"Teen tiimini kanssa tosi paljon töitä sen eteen, että tilanne olisi tahdikas ja kunnioittava, ja jokainen voi kokea olevansa mukavuusalueellaan luentoni turvavyöhykkeellä."
Saarisen luennoille ovat olleet, ja ovat, kaikki tervetulleita, opinahjosta ja tiedekunnasta riippumatta. Myös ulkopuoliset, paikalle tulee usein opiskelijoiden vanhempia ja kavereita. Nuoria, ujoja, itseään etsiskeleviä, vilpittömiä.
– Teen tiimini kanssa tosi paljon töitä sen eteen, että tilanne olisi tahdikas ja kunnioittava, ja jokainen voi kokea olevansa mukavuusalueellaan luentoni turvavyöhykkeellä, hän sanoo.
Saarisen assistentti Jaakko Korhonen, 36, valmistelee väitöskirjaa Saarisen luentometodiikasta. Hän sanoo, että perinteisessä akateemisessa luennossa keskeisintä on tietosisältö, jonka jonkin alan asiantuntija vuosien paneutumisensa tuloksena ja tutkimustietoa yhdistellen esittää kuulijoille tiivistetysti. Hänen mukaansa Saarisen luennoinnin tarkoituksena on pikemminkin saattaa jokainen osallistuja ajattelussaan liikkeelle ja aktiiviseksi. Osallistujan pohtivan työskentelyn käynnistyminen on keskeisempää kuin tietosisältö. Hänestä tapa on toisinaan henkilöity liikaa Saarisen yksilöominaisuuksiin. Kysymättä jää, mitä siitä voisi yleisemmin oppia.
Aika moni on oppia hakenut. Hänen verkossa julkaistuja Aalto-yliopiston luentojaan on tähän mennessä katsottu ja kuunneltu yli 800 000 kertaa.
Korona-aika on iskenyt myös kohtaamisen mestariin. Esa Saarisen luentosalit pullolleen keränneet luennot ovat siirtyneet kokonaan verkkoon.
Siksi luennot tehdään tänä talvena ja keväänä Saarisen kotoa. Nyt vedetään professorin virkaluentojen viimeistä kevättä, hetkeä ennen kuin Esa Saarinen siirtyy eläkkeelle.
Viimeinen virallinen yliopistoluento, nyt siis verkossa, nähdään 31. maaliskuuta.
Professori täyttää kesällä 68 vuotta, alkaa emeritusaika.
Tänäänkin olemme hänen kotonaan.

Villit takit olivat vaimon keksintö

Saarinen puhuu Pipsa Pallasvesasta, kuningattarestaan, josta on puhunut jo 35 vuoden ajan rakastavammin ja romanttisemmin kuin olletikin yksikään muu suomalainen mies siipastaan. Naureksivasta kuittailusta välittämättä.
Silmiinpistävin Pipsan vaikutus Esaan näkyy miehen villeissä takeissa. Lentoemäntäaikanaan Pipsa toi ensimmäisen leoparditäpläisen takin tuliaisena Japanista.
– Pipsa on tässäkin suhteessa paljon minua edellä. Visuaalinen silmäni ei ole kovin edistynyt vieläkään, mutta ilakoivat takit tuntuvat esiintymistilanteessa hyvältä.
Pipsan liikkeelle lykkäämä sisäinen prosessi on ollut aivan eri luokkaa kuin takinvaihtoleikit.
Esa puhuu totisena siitä, ettei hän pysty arvioimaan, millainen merkitys 1980-luvun nuoruusvuosien räväkällä julkisuudella on hänen elämässään. Hän oli nuori filosofi, ajattelijoiden poptähti. Aluksi se oli palkitsevaa: olet olemassa, koska lehdissä kirjoitetaan sinusta ja ilmassa on palautetta.
"Ne toimintatavat ja itsekkyys, joita tähtielämä ruokkii ja muka oikeuttaa, eivät vetele, jos haluaa rakastaa Pipsan tyyppistä itsenäistä naista."
Hän sanoo, että vaikea tietää, mitä olisi ilman alkuaikojen pintajulkisuutta, mutta on yksi asia, jota ilman ei olisi paljon muutakaan. Jos Pipsan kanssa ei olisi syntynyt suhdetta, Esa Saarisessa ei olisi käynnistynyt sellaista muutosta kuin tapahtui.
– Halusin olla tähti ja minusta oli hämmästyttävää, kun Pipsan mielestä ei ollut mitenkään olennainen asia elämässä onko tähti vai ei. Ne toimintatavat ja itsekkyys, joita tähtielämä ruokkii ja muka oikeuttaa, eivät vetele, jos haluaa rakastaa Pipsan tyyppistä itsenäistä naista.
Saarisen mukaan vaihtoehtoja on kaksi: joko alat muuttua ja kasvaa ihmisenä, ja sitä kautta rakastaa elämäsi naista – tai sitten et saa rakastaa elämäsi naista. Kun hän on vierellä, kaikkeen tulee uusi ulottuvuus eivätkä saavutukset olekaan niin tärkeitä.
– Pipsa tuo esiin sellaista, mitä usein en itse huomaisi, pientä ja arvokasta elämän inhimillisyyden suuruutta. Näkymättömän työn ja välittämisen kauneutta, jonka tekijät eivät hae huomiota.
Saarinen on tunnettu hyvän tahdon ja myönteisen ajattelun lähettiläänä. Ihmisen oman ajattelun liikkeelle tönäisijänä, yhteisöllisyyden, inhimillisyyden ja rakkauden apostolina. Itsekin helposti herkistyvänä tunteiden puolustajana. Itsensä likoon pistäminen, tarinaniskijänä, esiintymishaluisena, karismaattisena ja polttavan innokkaana ihmisenä.
"Jotkut ystäväni saattavat sanoa, että älä tee tästä mitään esimerkkiä – enkä tee. Esimerkkini pyrkivät olemaan positiivisia."
Esa Saarista on myös epäilty laajan verkostonsa ja julkkiskavereidensa ryöstöviljelystä ja namedroppingista, kuuluisien nimillä porskuttelusta.
– Jotkut ystäväni saattavat sanoa, että älä tee tästä mitään esimerkkiä – enkä tee. Esimerkkini pyrkivät olemaan positiivisia. On tärkeää vastustaa kiusausta luoda dramaturgiaa negatiivisten esimerkkien kautta. Hohto ja mahdollisuus pitää löytää arjen maailmasta.
Suomalainen arjen kauneus voi kirvoittaa tällaisenkin jutun.
Matti Salminen menee jonnekin Kesoilille, ja vaikka hän on tehnyt loistavaa uraa maailmalla, hän kokee olonsa Kesoililla ihan kotoisaksi. Porukat katsoo, että bassojen basso Matti Salminenhan se siinä. Jos siihen osuu Juha Kankkunen, ehkä morjenstetaan. Sen kummempaa ei tapahdu, tilanne ei ryöstäydy käsistä.
Hämähäkkimies on lahja Esan yritysjohtajaystävältä. Liikkuu kuin ajatus luennollasi, oli perustelu.
Tämä yhteyden kokeminen on hyve, jota ei ole ajateltu erinomaisuutena, koska se ei ole näyttävää, Saarinen tuumii.
– Itse olen koko ajan innostuneempi tavallisuudesta ja siitä, että ihminen ymmärtää olevansa erottuvuudessaankin samaa kuin muut. Se on Tuntemattoman sotilaan Koskelan filosofia. Joku voi olla paras jossain, mutta siitä huolimatta säilyy yhteys niihin, jotka eivät ole niin hyviä. Se on ihmisyyttä, jossa oma kyvykkyys ei käänny ylenkatseeksi toisia kohtaan.

"Voisitko käyttää vähän vähemmän meitä koskevia esimerkkejä", perhe on pyytänyt

Esan kaksospojat Jerome ja Oliver sekä puoliso Pipsa ovat toisinaan sanoneet, että voisitko käyttää vähän vähemmän meitä koskevia esimerkkejä. Toive on esitetty erityisesti Saarisen Kyproksella Pafoksen kaupungissa järjestämissä viikon mittaisissa seminaareissa. Niitä on organisoitu 53 kertaa vuodesta 1995, ja perhe on mukana eri tehtävissä.
– Olen erittäin ylpeä siitä, että ihmiset saattavat tulla kiittämään luennoistani kymmenien vuosien jälkeen. Pafos-seminaarit ovat painuneet ihmisten mieliin erityisen vahvasti. Ne on tarkoitettu kenelle hyvänsä. On ollut mahtavaa nähdä työporukoita tai perheitä jopa kolmessa sukupolvessa. Kaikenlaisia ihmisiä, tulotasoon tai asemaan katsomatta seminaarissa, jonka teemana on itse elämä. Pipsan suuruutta on, että hän on sallinut minun käyttää niin paljon elämäämme tai häneen liittyviä esimerkkejä, vaikka niihin joskus sisältyykin väärinkäsityksen mahdollisuus, kun en ole onnistunut saamaan sävyjä kohdalleen.
Saarinen sanoo jättäneensä opinahjonsa Helsingin yliopiston filosofian laitoksen taakseen aikanaan osin siksi, että halusi kehittää filosofista luennointiaan ja kohtaamaan ihmiset ihmisinä.
Ideoitaan hän oli jo tuolloin päässyt kehittelemään yleisöluennoilla ja liikemaailmalle pitämissään tilaisuuksissa. Hän oli testannut elämänfilosofisia ajatuksiaan esimerkiksi Nokian tai Marimekon väen palloteltavina.
Hänen kotikenttänsä on ollut jo vuosikymmenten ajan insinöörien keskellä. Aluksi työnantaja oli Teknillinen korkeakoulu, josta on kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun kanssa yhdistyessään tullut nykyinen Aalto-yliopisto.
Rakkaalle työmaalleen Esa Saarinen olisi todennäköisesti kuollutkin, jos sää olisi ollut lämpimämpi. Elettiin maaliskuuta 2014 ja 21-vuotias nuorukainen oli iskenyt häntä puukolla vatsaan Dipolin edessä Otaniemessä.
"Puukotus muutti ajatteluani, mutta ei niin, että olisin jotenkin epäluuloisempi ihmisten suhteen."
Paksu nahkatakki vaimensi iskua ja kun Esa piti puukosta kiinni taistelutilanteessa, hanskat suojasivat häntä syvemmiltä viilloilta. T-paitakelillä ja paljain käsin olisi tullut rumaa jälkeä.
Oli paikalla hengenpelastajaihminenkin, Esan assistentti Jaakko Korhonen, joka syöksyi taltuttamaan hyökkääjää ja rohkealla toiminnallaan auttoi taistelemaan puukon pois hyökkääjältä.
– Puukotus muutti ajatteluani, mutta ei niin, että olisin jotenkin epäluuloisempi ihmisten suhteen. Suurin muutos koski sitä, etten olisi mitenkään voinut kuvitella, että ihmisissä on niin paljon kätkössä olevaa myötätuntoa, ilmaisematonta arjen rakkaudellisuutta, jota silloin sain kohdata!
Saarisen mukaan tämä kristallisoitui kohtaamisessa Eerikinkadulla – tätä tarinaa hän kertoo luennoillaan usein.
"Laitapuolen leidi pysähtyi ja sanoi: ”Hienoa nähdä teidät jalkeilla. Tsemppiä tästäkin eteenpäin.” Näillä sanoilla, teititellen. Se oli niin järisyttävä hetki, etten unohda sitä koskaan."
Kun Esa oli päässyt kokoon kursittuna sairaalasta kotiin ja voimat alkoivat pikkuhiljaa palata, hän ryhtyi kiertämään kotikorttelia, rohkeni pian pidemmälle. Normaalin reitin sijaan hän kääntyi kerran yllätyksekseen kulkemaan kohti Tennispalatsia.
– Eerikinkadulla huomasin kadun toisella puolella laitapuolen kulkijapariskunnan. Kohtasimme keskellä katua. Laitapuolen leidi pysähtyi ja sanoi: ”Hienoa nähdä teidät jalkeilla. Tsemppiä tästäkin eteenpäin.” Näillä sanoilla, teititellen. Se oli niin järisyttävä hetki, etten unohda sitä koskaan.
Puukottaja määrättiin syyntakeettomana pakkohoitoon.
Esa sanoo, ettei hänelle jäänyt puukotuksesta traumaa, mutta perhe reagoi voimakkaammin. Enää ei tee mieli mainita kotikatua nimeltä, eikä tilata ruokaa kotiinkuljetuksella – parempi noutaa itse.
Villeimmän pintajulkisuuden aikaan Saarisen ystävä Jussi Parviainen kirjoitti Jukka Puotilan esitettäväksi tv-sketsihahmon filosofista, joka päättää jokaisen lauseensa epäröivästi ehkä-sanaan. Esa tunnisti itsensä vasta hetken kelattuaan.
Vuosia myöhemmin hän pitää Ehkä-oveksi nimeämäänsä lähestymistapaa opetuksessaan keskeisenä asiana.
– Ettei lado ehdottomuuksia ja valmiita mielipiteitä, vaan haluaisi auttaa kuulijan itse aukaisemaan omassa ajattelussaan uusia ja erilaisia ovia, hänelle tarkemmin ajatellen parempia ovia. Arvokasta on, jos osallistujat aktivoituisivat ajattelemaan omaa ajatteluaan: löytyisikö elämästäni moniulotteisia vaihtoehtoja, joita en vain ole ajatellut?

Tarkoitus on auttaa ihmistä oivaltamaan asioita itse

YouTubessa ja muilla verkkoalustoilla julkaistuilla Saarisen luennoilla filosofin ehkä-ajattelu korostuu. Sitä hän harjoittaa muutenkin: lähes joka lauseessa on sellaisia sanoja kuin saattaa, mielestäni, uskoisin. Ne jättävät tulkinnoille tilaa.
– Mun elämässä on kysymys filosofina olemisesta ilman halua opettaa jotakin valmista oppia. Olen yrittänyt tehdä luentoja, joille osallistuessaan ihminen oivaltaisi asioita itse, sen sijaan että oivaltaisi ainoastaan sen, mitä luennoitsija on jo oivaltanut.
Esa Saariselta silti etsitään vastauksia samaan tapaan kuin poliitikoilta, sosiologeilta tai kansallisilta terapeuteilta. Silloin kun kriisi iskee ja pitää kysyä: miten me ja Suomi koronakurimuksessa selviämme?
Poikkeuksellisen hyvin, se on Saarisen mielestä selvää.
– Ehkä tapamme toimia toisiimme nähden sisältää sellaista hyvää, jonka olemassaoloa ei ennen koronaa edes huomattu. Onko mahdollista, että tietyt puutteemme arkielämän toimissa – koristelemattomuus, sosiaalinen kömpelyys ja aika ajoin lähes töykeys – ovatkin vain pintapuutteita, joihin osaamme suhtautua hyväntuulisesti? Ja joiden alla onkin kansakunnan syvempää, käytännöllistä viisautta?
Saarinen puhuu siitä, miten suomalaisissa on herännyt pandemian aikana kykyä yksilölliseen vastuunkantoon, myötätuntoon ja sosiaalisuuteen, suostumista rajoituksiin yhteisen hyvän nimissä. Löytyi tasavertaisuuden kokemus, instituutioihin luottaminen, ylisukupolvinen yhteys oman kuolevaisuuden tajuamiseen ja luontoon.
Myös pragmaattisuutta: kun tulee lunta tupaan, suomalainen tarttuu lapioon.
– Meillä on filosofisesti sanoen systeemiälyä, kykyä elää elämän suhteellisuuden ja paradoksienkin kanssa. Samaan tapaan kuin Suomen talvessa tapahtuu yhtä ja toista, kannattaa varautua ja ottaa tilanne huomioon – sama ei ole mahdollista kuin kesällä. Arjen ja tavallisuuden kauneus, jonka arvo osui silmiini eri tavalla koronan vaikutuksesta.

Suomalaisilla on "tunnetasolla koettu samuuden yhteys, tavallisuuden voima"

Esa Saarinen sanoo, että kyllä tämä tästä -asenteen takana on se, että suomalaiset ovat kokeneet niin monia muitakin asioita perustavasti yhdessä: kansa- tai peruskoulun, rippikoulun, armeija-ajan – yhdessä kaikenlaisten tyyppien kanssa.
– On syntynyt tunnetasolla koettu samuuden yhteys, tavallisuuden voima. Ei tehdä numeroa itsestä eikä kaikesta hullaannuta, syöksytä sloganien perään ja jokaisen koukun tahtiin hyppimään. Pyritään katsomaan kokonaisuutta. Ei välttämättä ole kiva pitää maskia, mutta kun perusteet esitetään, käsitämme, että on hyvä idea pitää sitä naamalla.
"Luentotyössäni yritän nostaa esiin ihmisyytemme vahvuuksia, jotta ne voimistuisivat."
Elämä korona-aikaan on Saarisen mielestä ollut kuin hidastettua elokuvaa, verkkaisuudessa on ehtinyt pohtia asioiden merkitystä. Vanhempi ehkä nauttii pysäkistä, nuoren elämä käy pikakelauksella ja tulee päivä, jolloin eristys ja arvaamattomuus ovat liikaa, välinpitämättömyys iskee.
– Näkymäni nuoriin on valitettavasti aika kapea. Tunnen lähinnä etuoikeutettuja nuoria, sellaisia kuin opiskelijamme Aalto-yliopistossa. He kehittelevät yhteisiä juttuja Zoomissa ja pyrkivät säilyttämään elämässä mahdollisimman paljon normaalia. Ei saa nukahtaa tai vaipua väärään tyytyväisyyteen. Se, että Nokia syntyi ja loisti 1992–2005, ei poista tosiasiaa, että Nokian matkapuhelinryhmä myytiin ja sitten katosi. Silti Nokian ihmeen vuodet ovat pysyvästi muistutus siitä, mihin me pystymme. Luentotyössäni yritän nostaa esiin ihmisyytemme vahvuuksia, jotta ne voimistuisivat.

Somekulttuurin raja on saavutettu

Saarinen ei kannata silmien ja korvien sulkemista ikävien uutisten edessä, ei liioin pakoa keksityn todellisuuden hattaroihin.
– Viihteen ja somekulttuurin voittokulku huutaa vastavoimaa. Jokaisella meillä on rajansa sen suhteen, miten paljon kestämme yllätys-väliintulovälkettä ja lyhytkestoista piippaustodellisuutta. Mikä määrä jatkuvien ulkopäin tulevien viestien virtaa on tervettä ja ihmiselle hyväksi? Uskon, että raja on saavutettu. Meidän täytyy raivata itsellemme hengitystilaa.
Saarinen puhuu siitä, miten viihde ja uusi teknologia voivat tuhota ihmisyyttä ja yhteiskuntamme perusteita.
– Jotainhan nämä Washingtonin kongressitalon valtaajatkin ajattelivat. He toimivat oikeaksi uskomallaan tavalla. Heitä ajoi tekoihinsa vaalit hävinneen Trumpin jatkuvasti toitottama valhe vilpillisistä presidentinvaaleista. Somemaailman mekanismit antoivat hänelle valtavan lyömäaseen. Voimme Suomessakin olla tyytyväisiä siitä, että riittävän monet amerikkalaiset käsittivät, ettei valheelle voi rakentaa yhteiskuntaa.

Emerituselämä ei poikkea nykyisestä

Edessä pian oleva emerituselämä ei näytä Esa Saarisen kohdalla kovinkaan erilaiselta kuin nykyinen.
Hän jatkaa luennoimista, jolla yrittää auttaa ihmisiä löytämään ystävällisemmän ja rakentavamman tavan olla sinut itsensä ja elämänsä kanssa. Verkkoyhteysluennointikin luo linkkejä sydämestä sydämeen.
Yhteistyö jatkuu Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen kanssa. Kontakti nuoriin ja yliopiston energiaan on tärkeää.
– Puhuttu sana, luennoitsijan livekonsertti, on itselleni elämänlähde. Siitä pidän kiinni niin kauan kuin tahtipuikko pysyy kädessä. Kun pandemia hellittää, toivon että voimme toteuttaa seminaareja Kyproksella, Aulangolla tai jossakin kokonaan uudessa paikassa.
Saarinen haluaisi saattaa kirjamuotoon jotain samaa kuin mitä elävät luentotilanteet ovat olleet. Ajatus elämäkerrasta tai ylipäätään muistelemisesta ei inspiroi. Hän pitää itseään tapahtumallisesti epäkiinnostavana.
– Pipsa ei ole mikään mökki-ihminen, enkä minäkään. Yleensä veljeni perheineen on mökillämme sitä hoitamassa. En edes tiedä, mitä osaisin siellä tehdä.
– Äiti on 93-vuotias, hän asuu kotonaan Hyvinkäällä kotihoidon tukemana ja voi aika hyvin. Olemme häntä tavanneet varotoimia noudattaen. Kun poikkeustila hellittää, yksi suurimmista toiveista olisi, että pääsisimme äidin kanssa mökille, kaikki sukupolvet yhtä aikaa.

Esa Saarinen

  • Syntyi: 27.7.1953 Hyvinkäällä. Asuu Helsingissä.
  • Perhe: puoliso Pipsa Pallasvesa, kaksoset Jerome ja Oliver Saarinen.
  • Uraa: Filosofian tohtori 1977. Yrityselämään 1999. Systeemianalyyttisen laboratorion professori Teknisessä korkeakoulussa 2001–, Aalto-yliopiston tuotanto­talouden laitoksen professori 2010–. Teoksia mm. Punk-akatemia, Erektio Albertinkadulla, Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle. Verkkoluentoja vuodesta 2012. Jää eläkkeelle kesällä.
  • Ajankohtaista: Aalto- yliopiston viimeiset verkko­luennot maaliskuussa 2021. Viimeinen luento 31.3.2021: Ja aurinko nousee.
1 kommentti