Niina erosi Philippista, mutta maatilaa he hoitavat yhä yhdessä – ”Me tykätään työstämme”
Eroaminen maalla voi tarkoittaa pahimmillaan tilan loppua. Mantereen tilalle kävi toisin. Niina Mayerin mukaan isäntäpari yritti saada suhteen toimimaan, ehkä turhankin pitkään. Lopulta tuli ero. Nyt Philipp asuu omassa mökissään ja työt jatkuvat kuten ennenkin.
Vanhan keltaisen päärakennuksen ovi aukeaa. Mantereen tilan emäntä Niina Mayer astelee ulos kirkkaanpunaisessa villapaidassa, ja siihen sointuvassa huulipunassa.
Tila ei ole ihan tavallinen muutenkaan, mutta aivan erityistä siinä on se, että sitä hoitaa yhdessä entinen pariskunta.
Niinan suku on omistanut Vanajaveden rannalla Lempäälässä kohoavan tilan vuodesta 1713. Niinasta tuli tilan emäntä vuonna 2015. Isännäksi tuli Niinan itävaltalainen puoliso, Philipp Mayer.
Kahden pienen lapsen kanssa elettiin ruuhkavuosia ja samalla tilaa muutettiin rajusti. Lopetuslistalle päätyivät lypsykarja, viljanviljely ja kukkojen kasvatus.
Lopulta myös avioliitto.
Maatilalla kaikki tehdään yhdessä. Työ ja vapaa-aika limittyvät toisiinsa, eikä niitä pysty erottamaan. Toisen ikävät piirteet alkavat korostua ja vuorovaikutuksen merkitys kasvaa.
– Meillä se ei tainnut pelata, Niina sanoo.
Erosta huolimatta Niinan ja Philippin yhteiselämä jatkuu maatilan töissä. Niina on edelleen tilan emäntä ja Philipp sen isäntä. Se on hyvin poikkeuksellista.
Rajua konmaritusta
Niina vie meidät pitkin askelin katsomaan tilan lampaita. Kymmenen lammasta makoilee tyytyväisenä märehtimässä heinien keskellä, kun Niina avaa lampolan oven.
– Me taidettiin nyt herättää ne unilta, hän nauraa.
Lampaat eivät välitä tuntemattomista tuijottajista. Tilalla ne ovat harrastusmielessä, uuden paimenkoiran treenikavereita ja lasten lenkitettäviä.
Pääelanto tulee karvalehmistä, eli näyttävillä sarvilla varustetusta ylämaankarjasta. Emolehmiä tilalla on kolmisenkymmentä, ja kaiken kaikkiaan pääluku on noin sata.
Tilan viime vuosia Niina kuvaa rajuksi konmaritukseksi. Kaikesta siitä luovuttiin, mikä ei toiminut, kannattanut tai ollut mielekästä. Jäljelle ovat jääneet luomu, tehokas eläinten laiduntaminen, hyvä nurmenviljely, matkailu, lihan suoramyynti, viljelijöiden neuvonta ja opetus sekä englanninkielinen sanapari holistic management.
Holistic management -menetelmä on peräisin Yhdysvalloista. Siinä huomioon otetaan tilan talouden lisäksi maan kasvukunto, luonnon monipuolisuus sekä eläinten ja viljelijöiden hyvinvointi.
Mantereen tila on ensimmäisiä periaatteella toimivia maatiloja Suomessa.
Tila työllistää sekä emännän että isännän, täyspäiväisesti.
– Emännyys on minun työnimikkeeni. Se minä haluan olla, sanoo Niina ponnekkaasti.
Tai ehkä maanhoitaja. Siihen titteliin on 35-vuotiaan yksinhuoltajaäidin helpompi samaistua. Maanviljelijä sen sijaan tuntuu etäiseltä. Maatalous on isäntien temmellyskenttä. Naisen osa on vaikea. Lapset ja koti jäävät usein naisen vastuulle. Arjesta tulee helposti kuormittavaa, kun on hoidettava sekä tilan työt että perhe.
– Roihu, alas. Down Roihu, down, komentaa tilan isäntä Philipp Mayer.
Philipp on tehnyt aamun kirjanpitotöitä ja liittyy nyt joukkoon yli-innokkaan paimenkoiranpennun kanssa. Koira sinkoilee minne sattuu, pysähtyy vain hetkeksi.
Philipp on itävaltalainen, Alpeilla sijaitsevan lypsykarjatilan poika. Hän päätyi Pirkanmaalle karjatilan isännäksi tavattuaan Niinan tämän opiskelijavaihdon aikana vuonna 2010. Jo seuraavana vuonna pari muutti Suomeen, ja samaan aikaan syntyi perheen esikoinen, Anna.
Naimisiin mentiin kaksi vuotta myöhemmin ja vuonna 2015 otettiin maatila haltuun. Välissä syntyi kuopus, Aatos, joka täyttää kohta yhdeksän.
Kiirettä on pitänyt.
– Kaija Koo taitaa laulaa, että joku sai liian paljon liian aikaisin, summaa Niina.
Ruuhkavuodet ja hankala alku
Alku isäntäparina ei ollut helppo. Niinan vanhemmat olivat pitäneet tilalla lypsykarjaa. Kun pari aloitti tilanpidon, alkoivat myös Venäjä-pakotteet. Maidon hinta romahti neljänneksellä.
Lypsylehmistä luovuttiin ensimmäisen kahdeksan kuukauden jälkeen. Jälkikäteen ajatellen niistä olisi pitänyt luopua jo aiemmin.
Tilanpidon alkumetrejä sävyttivät myös ne kuuluisat ruuhkavuodet.
Arki pienten lasten kanssa maatilalla on toista kuin kaupungissa. Maatilalla ollaan tavalla tai toisella töissä ympäri vuorokauden.
– Kun aloitimme tilanpidon Anna oli kolme vuotta ja Aatos yksitoista kuukautta. Tein aamulypsyt itkuhälytin taskussa, kun lapset nukkuivat sisällä. Aina en ehtinyt saada töitä loppuun, kun jompikumpi heräsi. Onhan sellainen kuormittavaa äitiyttä ja koettelee myös parisuhdetta, muistelee Niina.
Niina ja Philipp kävelevät vierekkäin pitkin viime kesän laidunta. Samaan suuntaan, mutta erillään. Molemmat komentavat vuorotellen ympäri peltoa säntäilevää koiraa.
– Kokeilkaa kuinka pehmeää maa on, tällaista sen pitäisi olla, intoilee maaperän kasvukuntoon perehtynyt Philipp ja polkee kuuraista heinämaata jalkansa alla.
Philipp puhuu hämmentävän hyvää suomea. Niinan mukaan Philipp pärjää missä vain. Nyt tämä on muuttanut pois perheen yhteisestä kodista mökkiin tilan tilan pihapiiriin. Etsinnässä on oma talo lähistöltä.
Avioero voi olla maatilan loppu
Suomessa noin joka toinen avioliitto päättyy eroon. Tilastoa siitä, miten usein näin käy maatiloilla ei ole. Eroamisen kynnys maatilalla saattaa olla korkeampi, sillä eron seuraukset voivat olla kovat.
Jos isäntäparilla ei ole avioehtoa, eron jälkeen kaikki omaisuus on pääsääntöisesti jaettava puoliksi. Myös maatila.
Avioerossa varakkaampi puoliso joutuu maksamaan toiselle tasinkoa. Sillä tasataan molempien omaisuuden arvo yhtä suureksi.
Kun omaisuutena on maatila, puhutaan sadoista tuhansista euroista, joskus miljoonista. Käteistä tasingon maksuun löytyy tuskin keltään.
On siis myytävä tilan omaisuutta, peltoa tai metsää. Se heikentää mahdollisuuksia harjoittaa kannattavaa maataloutta. Pahimmillaan avioero voi johtaa maatilan velkasaneeraukseen tai konkurssiin.
Taloudellisen katastrofin lisäksi eroihin maalla liittyy erityinen henkinen taakka. Maatila on voinut olla yhdellä suvulla jopa vuosisatoja. Tällaisten tilojen jakaminen tai myyminen ulkopuolisille on kova paikka.
Avioeron jälkeen yleensä vain toinen puolisoista jää tilalle, vaikka se olisi aiemmin työllistänyt molemmat. Tilan jatkaminen yhdessä eron jälkeen on äärimmäisen harvinaista.
"Ehkä sitä yrittää liiankin pitkään"
Karjalle pitäisi viedä rehua. Roihu istuu jo ratin takana, kun Philipp yrittää käynnistää traktoria.
Traktori ei inahdakaan, on liian kylmä.
Kävelemme siis takaisin lampaiden luo. Ruokaa nekin tarvitsevat, joka päivä.
Maatilan työtä pitää organisoida päivittäin. Parisuhdetta tulee harvemmin ajateltua samoin. Niinan mielestä ehkä pitäisi.
Jos parisuhteeseen ei panosta, se hautautuu hiljalleen töiden ja kiireen alle. Katoaa.
– Tahto saada parisuhde toimimaan on kova, kun on yhteinen yritys ja elämä. Ehkä sitä yrittää liiankin pitkään, vaikka pitäisi olla armollisempi ja osata lopettaa ajoissa, analysoi Niina ja ymmärtää itsekin olevansa ristiriitainen puheissaan.
Niina ja Philipp erosivat jo aiemmin viime vuonna, mutta asiasta ei kuulemma hirveästi ole vielä puhuttu. Aihe ei ole helppo, vaikka Niina sanookin olevansa jo sinut avioeron kanssa.
Päätös tilan jatkamisesta yhdessä erosta huolimatta oli lopulta itsestään selvä. Tavallaan myös ainoa järkevä vaihtoehto. Mantereen tila on sen kokoinen, ettei sitä kukaan pysty hoitamaan yksin.
Ulkopuolisen työvoiman ostamiseen tilan kannattavuus ei riitä.
– Me tykätään työstämme. Tilan pitäminen ja kehittäminen on sellaista, mitä me molemmat haluamme tehdä, Niina kertoo.
Työt tehdään kuten ennenkin
Seuraavat vuodet näyttävät, mikä kannattaa. Jos maatalouden vaikeudet jatkuvat, voi olla, ettei tila tarjoa enää töitä molemmille. Tai töitä kyllä riittää, muttei toimeentuloa.
Eronneen pariskunnan jatkaminen yhdessä on niin poikkeuksellista, ettei kuulemma edes maatalouden neuvontajärjestön asiantuntija pystynyt oikein asiaa käsittämään.
Niinan mielestä kuvio on hyvin selkeä. Työt tehdään niin kuin ennenkin.
Philipp hoitaa pellot ja eläimet, Niinan vastuulla ovat matkailu, tilan johtaminen, paperityöt, lihan suoramyynti, taloushallinto ja markkinointi.
Kodin ja lasten osalta vanha kuvio pysyy myös entisellään. Lapset jäivät Niinan luo asumaan, ja hänellä on jälkipolvesta päävastuu.
Eroprosessia helpotti se, että Niina ja Philipp olivat varautuneet siihen jo avioliiton alkumetreillä. He ymmärsivät maatilojen eroista aiheutuvat ongelmat ja laativat heti avioehdon.
– Suosittelen kaikille. Ei sitten tarvitse miettiä kuka saa mitäkin.
Astumme kylmäeteisen kautta tupaan. Philipp jatkaa töitään, ja istumme Niinan kanssa pirttipöydän ääreen lämmittelemään.
1930-luvulla rakennettu talo lämpiää takoilla, muuta lämmitysjärjestelmää ei ole.
– Välillä tuntuu, että kannan puita vain puita sisään ja tyhjennän tiskikonetta, naurahtaa Niina.
Hän kaataa laseihin lämmintä glögiä, jota haettiin aiemmin tilan suoramyyntipuodista. Puodissa myydään tilan lihaa, ja se on auki kerran kuussa. Soittamalla pääsee aina ostoksille.
Kesällä tilalla järjestettiin erilaisia lähiruokatapahtumia ja pidettiin kerran kahvilaakin vanhassa puimalassa. Joulumyyjäisiä ei tänä vuonna järjestetä.
– Olen ollut jotenkin kauhean väsynyt.
Se menneistä, siirrytään tulevaan.
"Kaikki on niin kylmää ja kovaa"
Niinaa huolettaa maatalouden ekologinen kestämättömyys ja taloudellinen kannattamattomuus. Tuotantokustannukset ovat jatkuvassa nousussa, ja uusi EU:n tukikausi käynnistyy ensi vuonna. Tulossa on paljon muutoksia.
Nykyään moni maanviljelijä jää myös työnsä kanssa yksin. Maatilojen johtaminen perustuu isoihin koneisiin ja numeroihin, Niina sanoo. Ihminen unohtuu ja viljelijät voivat huonosti. Ennen kyläyhteisöt olivat tiiviimpiä, asioita tehtiin yhdessä.
– Suomalaisesta maataloudesta puuttuu henki. Kaikki on niin kylmää ja kovaa.
Ratkaisut maatalouden ekologisiin ongelmiin ovat Niina mukaan jo olemassa, kunhan ne vain otettaisiin käyttöön. Samalla ratkeaisivat myös taloudelliset ja viljelijöiden hyvinvointiin liittyvät ongelmat.
– Toivottavasti tämä on keskikokoinen kriisi, joka herättelee meitä tekemään ryhtiliikkeen ennen kuin ilmastonmuutos painaa todella päälle.
Roihu livahtaa välillä ovenraosta tupaan tervehtimään. Niina kehuu sitä maailman parhaiten koulutetuksi koiraksi, mutta taitaa vitsailla. Välillä utelias pentu käy nuuskimassa lattialla lojuvaa reppua.
– Nyt menee ihan ok. En tiedä olenko myrskyn silmässä, kun tuntuu niin rauhalliselta, Niina vastaa kysymykseen mitä hänelle itselleen kuuluu.
Kiireisen kesän jälkeen Niina on antanut itselleen aikaa levätä. Homeopaatillakin on käyty. Hän kertoo jaksavansa taas paremmin.
Leivinuunin päällä makoillut kissanpentu tiputtaa tassullaan kuivumassa olleen kengän. Se saa Niinan nauramaan. Sitten hän vakavoituu ja jatkaa:
– En pidä positiivisuudesta, se on niin huono konsepti. Joskus asiat ovat vain tosi synkkiä ja kipeitä.
Niina haluaa keskittyä toivoon. Sitä on aina, synkkinäkin aikoina.
– Haaveilen rauhallisesta arjesta lasten kanssa. Ihan sellaista tavallista elämää.
