Apu

Erkki Saarela: Vaimoni on opettanut, ettei hellyyttä tarvitse piilottaa


Näyttelijä Erkki Saarela, 72, on oppinut naisilta myös täsmällisyyttä ja taloudenpidon tarkkuutta.
Kuvat Kai Gustafsson / AOP

Perhe on minulle tärkein asia. Se, että perheen elämä on turvattua, mikä ei aina ole helppoa. Tietenkin myös työ, joka on elämäntapa. Olen saanut tehdä ammatissani paljon ja erilaisia rooleja. Dario Fon Mysteerio Buffo on kulkenut matkassani jo yli 37 vuotta, ja ensi syksynä se jatkuu taas.

Minulla oli hyvä lapsuus, ja olen yrittänyt olla lapsilleni hyvä isä. Varsinkin vanhimmat lapseni kärsivät, kun olin jatkuvasti KOM-teatterin kiertueilla.

Äitini oli minulle lapsena ja nuorena tärkein ja läheisin ihminen. Isäni, joka oli sodassa ylennetty ratsumestariksi eli kapteeniksi, oli hyvin ankara, ja hän saattoi jopa lyödä kolmea vanhempaa sisarustani. Minä olin kuopuksena rauhanajan lapsi, eikä isä koskaan lyönyt minua. Tosin meidän oli aina katsottava tarkkaan, millaisessa kunnossa isä oli tullessaan humalassa kotiin. Jos hän oli hauskalla tuulella, kömmin hänen viereensä ja kuuntelin hänen sotajuttujaan. Niistä hän ei selvin päin puhunut mitään.

Äitini piti huolen perheestämme. Hän pestautui naisten vaateliikkeen myyjäksi, ja siellä hän tutustui moniin naisnäyttelijöihin, kuten legendaariseen Henny Waljukseen. Hänestä tuli oikein perheystävä. Vanhempani erosivat ollessani 13-vuotias.

Käpylä oli 60-luvulla maaseutua

Elin lapsuuteni Helsingin Käpylässä, joka 1950- ja 1960-luvulla oli maaseutua. Se oli hienoa aikaa. Talvisin hiihdimme ja pelasimme jääpalloa. Kesäisin pihat täyttyivät ihmisistä. Kaikki tunsivat toisensa, ja kaikilla oli pihalla oma puutarha.

Pääsin Käpylän yhteiskouluun, mutta kaikki hyväksytyt eivät mahtuneet samaan kouluun. Olisin joutunut toiseen kouluun. Suutuin niin, että jatkoin kansakoulun viidennelle luokalle. Tenttasin niin, että minut siirrettiin suoraan keskikoulun toiselle luokalle. Silloin olin paras, jopa opettaja kehui minua.

Veli yritettiin julistaa kuolleeksi

Seitsemän vuotta vanhempi veljeni oli minulle tärkeä esikuva. Hän oli herkkä ja taiteellinen. Hänestä tulikin kuvataiteilija. Sain nuorena häneltä vankan tietopaketin taiteista.

Taiteilijaveljeni muutti Pariisiin, jossa hänet ryöstettiin. Vain passi löytyi Seinen rannalta, emmekä kuulleet hänestä mitään kahteen vuoteen. Hänet yritettiin jo julistaa kuolleeksi, mutta estin sen. Elimme epätietoisuudessa. Vihdoin Djiboutista, Afrikasta tuli kirje, jossa hän kertoi pestautuneensa Ranskan Muukalaislegioonaan. Pesti kesti viisi vuotta. Suomeen palattuaan hän jatkoi kuvataiteilijana, mutta legioonan ajat olivat jättäneet jälkensä niin, että hän kuoli vähän yli viisikymppisenä.

Naiset opettivat täsmällisyyttä

Nykyisen avioliittoni alussa Sari Mällisen kanssa päätin, että nyt keskityn lapsiin. Se oli helppoa, koska työllistin itse itseni ja saatoin säädellä työaikojani. Vaimoltani olen oppinut, että hellyyttä ei tarvitse piilottaa. Myös täsmällisyyttä ja taloudenpidon tarkkuutta olen oppinut naisilta, jo äidiltäni.

Mitä teen loppuelämäni? Aion viihdyttää itseäni!

Julkaistu: 5.4.2019