Erityislasten ohjaajasta kehien ylimielisimmäksi kuninkaalliseksi – Showpaini on teatteria, jossa oikeasti sattuu

– Ai saatana, ai saatana, ai saatana!

Näin yleisö huutaa yhteen ääneen, kun ottelija on juuri lentänyt kehän kulmasta tuolikasan päälle. Pamahdus on kova, ja molemmat painijat jäävät maahan tuskaisen näköisenä makaamaan. Lopulta toinen nousee ja jatkaa vastustajansa mukiloimista.

Istun Ruoholahdessa sijaitsevassa Meeting Park Oasiksessa. Käynnissä on suomalaisen showpainijärjestö FCF:n kauden huipentuma – Omega.

Kliininen konferenssitila on muotoutunut varsin vakuuttavaksi painiareenaksi. Paikalla on noin 500 ihmisen heterogeeninen joukko, jossa on sekä nuorta että vanhaa katsojaa.

Luvassa on niin mestaruusotteluita, takaisin parrasvaloihin palaavia tähtiä, kostonhimoa kuin rakkauttakin. Kehässä piipahtaa monenkirjava joukko hahmoja mielikuvituksellisine nimineen, kuten Heimo Ukonselkä, “Valioyksilö” Vincenzo, Jessica Love ja Hemppa.

Kirsikkana kakun päällä pääottelu, jossa ratkaistaan koko FCF:n mestaruus.

Sille on selvä syy, miksi olen täällä. Joulukuussa 2024 vinoutuneeseen Instagram-syötteeseeni tupsahti video. Siinä haastateltiin tuoretta FCF-mestari Prinssi-Makea.

– Tämä päivä tullaan muistamaan päivänä, jolloin Prinssi-Make voitti FCF:n mestaruuden… ja Nikitan sydämen, toteaa tuore mestari videolla uusi kaunotar kainalossaan varsin ylimieliseen ja imelään sävyyn.

Kyseessä oli minun kuin varmasti monen muun ensimmäinen kosketus suomalaiseen showpainiin.

Mitä on tämä hieman korni näytös? Keitä nämä ihmiset ovat? Mitä tuolla ylipäätään tapahtuu?

Halusin ottaa tästä selvää.

Showpainissa erilaiset hahmot – niin hyvät kuin pahat – urheilevat kehässä näytösmäisissä otteluissa, jotka ovat niin erilaisten fyysisten temppujen kuin muun dramaturgian kyllästämiä.

Se on yhtä paljon teatteria kuin urheilua, ja juuri tämä yhdistelmä tekee siitä oman tunnistettavan lajinsa. Vaikka lopputulokset ovat ennalta sovittuja ja liikkeet harjoiteltuja, painijat ovat usein fyysisesti lahjakkaita urheilijoita.

Yhdysvaltalainen WWE on kansainvälisesti tunnetuin ja suurin promootio. Suomalainen FCF eli Fight Club Finland on saanut alkunsa 2006, ja vuodesta 2015 promootion taustalla on toiminut Suomen Showpainiliitto ry.

– Luulen, että se meidän video oli varmaan niin vitun cringe tai jotain tällaista, miksi se sitten pomppasi. Sehän on hirmu hyvä juttu meille. Me emme ota hirveän vakavasti sitä. Siinä oli aika mielenkiintoisia kommentteja, mitä siihen tuli. Mutta se on vaan hyvä asia meille, että tulee katselukertoja, taustoittaa Prinssi-Make eli Kari Lintunen.

– Tässäkin hommassa, kuten yleensä esittävässä taiteessa, pitää olla aika paksu nahka. Molemmat olemme tosi kokeneita ja saatu kuulla kaikennäköistä, hän jatkaa.

Prinssi-Make ja Nikita pistivät Jake Luupään ruotuun.

Tämän kevään FCF:n päätarina on pyörinyt Prinssi-Maken ja Nikitan ympärillä. Ensin Make vei mestaruuden ja Nikitan sydämen samalla kun Nikita purki kihlauksensa Jake Luupään kanssa. Seuraavassa show’ssa Make kosi Nikitaa ja häitä juhlittiin helmikuussa Valkoisessa salissa järjestetyssä ottelutapahtumassa.

Seremonia oli totta kai sellainen, kuten kaikki saattoivat odottaa. Näin näytöstä kuvataan FCF:n verkkosivuilla:

Regina Rosendahl keskeytti seremonian hetkeksi vastustaessaan liittoa ja yrittäen puhua Nikitalle järkeä, mutta Make ja Nikita hakkasivat hänet. Lopuksi Jake Luupää ilmestyi, rökitti niin Maken turvakseen palkkaaman Rähinäryhmän, järjestyksenvalvojat kuin pastori Lauri Rastaan. Kehään päästyään Jake mäiski Prinssi-Maken häälahjojen päälle, mutta Nikitan väliintulo pelasti tuoreen avioparin luikkimaan pois, kun Jake perääntyi hetkeksi kykenemättä edes katsomaan entistä kihlattuaan.

Kumpikaan ei ole hätkähtänyt suurta rooliaan. Kyseessä on ollut ainutlaatuinen tilanne, johon ei kuka tahansa painija pääse.

– Viime syksynä minulla tuli kymmenen vuotta täyteen showpainissa. Olin jo monta vuotta ollut siellä sellainen yläkortin tyyppi, mutta tätä mulla ei vielä ollut (taputtaa mestaruusvyötä pöydällä). Näen, että sain tosi paljon enemmän myös muuta. Sain tämän mestaruusvyön, mutta sitten sain myös tämän hienon tarinan, joka jää ikuisiksi ajoiksi suomalaisen showpainin historiaan. En olisi ikinä kuvitellutkaan, kun aloitin tämän lajin, että pääsee tekemään jotain helvetin häitä, Lintunen naurahtaa ja jatkaa:

– Sitten olen vasta tajunnut, että ei ole hirveän montaa showpainijaa koko maailmassa, joka pääsee tekemään tällaista. Olen todella onnekkaassa asemassa. Sitten haluan myös painottaa sitä, että tämä on niin tiimipeli kuin vaan voi olla. Tässä on minä ja Anita ja meidän ohjaaja mukana. Ja sitten Jake ja Regina. Me teemme tiiminä tätä. Se on ollut tosi hienoa. Sellaista yhteen hiileen puhaltamista.

Ketkä ovat henkilöt Suomen seuratuimman painiparin taustalla?

Prinssi-Make on kehässä ehkäpä jopa Suomen suurin kusipää. Henkilö sen taustalla on kuitenkin kaikkea muuta.

– Minä olen 31-vuotias helsinkiläinen. Olen erityislasten ohjaaja, ja showpaini on minulle ollut lapsuuden unelma. Yläasteikäisenä opinto-ohjaaja kysyi, mitä haluan tehdä isona, ja sanoin, että haluan olla showpainija. Hän vain totesi, että no katsotaan silti vähän näitä lukioita vielä, Lintunen virnuilee.

Lintusen matka FCF:ssä painijana alkoi vuonna 2014. Sitä ennen hän ehti toimia yhteisössä taustapiruna, joka oli muun muassa myymässä fanituotteita ja valmistelemassa kehää tapahtumailtoihin. Lopulta hän koki päässeensä hyvään fyysiseen kuntoon ja pääsi koulutuksen kautta debytoimaan painijana.

– Minun ensimmäinen matsini oli sellainen kolme vastaan yksi, painitermein handicap-ottelu. Ei todellakaan niin, että minä olisin paininut kolmea vastaan, vaan minä olin siellä toisella puolella. Se kesti ehkä 3–4 minuuttia. Hoidettiin pari liikettä jokainen, ja sitten sellainen iso mörkö selätti meidät. Siitä se on lähtenyt.

– Mitä enemmän tähän on panostanut ja pistänyt aikaa, niin on päässyt aina eteenpäin. Aluksi pääsi joukkuematseihin. Oli siellä ikään kuin alakortin tyyppinä. Sitten kehittyi ja pääsi yksi vastaan yksi -otteluihin. Sitten kun ne alkoivat sujumaan, pääsi isompiin tarinoihin mukaan. Olen niitä harvoja, joilla on mennyt kymmenen vuotta, että ovat saaneet tuon (taputtaa jälleen mestaruusvyötä pöydällä). Nämä saavuttaa kovalla duunilla, hän kertoo.

Vaikka kyse on teatterista, raja faktan ja fiktion välillä tuntuu ulkopuolelta epäselvemmältä kuin vaikka “tavallisessa” näyttelemisessä. FCF:n painijoilla on omat somekanavat, jossa he ikään kuin elävät päivittäistä painijaelämäänsä, eikä esiintyjien todellisia identiteettejä paljasteta – ellei tekijä itse sitä halua.

– Minulla on kissa, emmekä ole Anitan kanssa pariskunta tosielämässä, vaan meillä on ihan omat suhteemme, Lintunen taustoittaa ja jatkaa:

– Harrastan kamppailulajeja, lukkopainia, käyn katsomassa futista ja käyn keikoilla. Oikeastaan olen ihan sellainen perusjätkä. Todella tavallinen arki-Kari.

Kontrastista huolimatta hahmo ei ole täysin irrallinen Karista itsestään.

– Prinssi-Make on tällä hetkellä FCF-mestari ja omasta mielestään maailman paras painija. Tuo vyö tuossa todistaa, että se on ainakin Suomen paras painija. Se on manipuloiva, ikävin versio minusta itsestäni.

– Jokaisella ihmisellä on työminä tai arkiminä, iskäminä tai joku vastaava. Prinssi-Make on minusta se mikä mikä olen pahimmillaan ja siihen tosi paljon volyymia. Kuinka vittumainen minä pystyn olemaan, niin sen maksimi on Prinssi-Make.

Lintusen mukaan Prinssi-Make on teoillaan kehässä osoittanut, että häntä kiinnostaa vain itsensä. Hän on pyrkyri ja opportunisti käärme.

– Minä en väitä, että minä itse henkilökohtaisesti olisin näitä samoja piirteitä, ainakin toivottavasti en. Mutta siellä on ehkä jotain sellaista pientä motiivia, että jos minä olisin sellainen, niin olisin tuollainen, hän paljastaa.

Kaikille paini ei ole ollut haaveena jo pienestä saakka. Joskus lajin pariin voi päätyä hetken mielijohteesta. Näin kävi Nikitaa esittävälle Anita Lindoville.

– Minä olen 34-vuotias ja kotoisin alunperin Pärnun maaseudulta. Muutin tänne Suomeen 13 vuotta sitten. Painissa olen ollut mukana nyt seitsemän vuotta, ja kuusi vuotta olen itse paininut. En aluksi tiennyt, että Suomessa edes on showpainia. Olen kokeillut kaikenlaista ennen sitä.

Lajin pariin ei kävellä noin vain. Ensin on käytävä tryouteissa, joista sitten joko liikenee tai ei liikene pääsylippua koulutukseen.

– Näin mainoksia naisten koulutuksesta vuonna 2018, Regina oli sen päävalmentaja silloin. Olin juuri etsimässä itselleni uutta harrastusta.

– Aluksi ajattelin, että menen harrastamaan bikinifitnessiä. Se tuntui kuitenkin niin tylsältä, koska siinä on aina se sama rutiini. Sitten ajattelin, että tämä on se mitä haluan. Se on teatteria, mutta se on myös fyysistä tekemistä. Fyysisyys sopii minulle, en varmasti tylsisty tässä. Sitten laitoin hakemuksen, oli kahden päivän pituiset tryoutit ja pääsin jatkoon. Täällä minä nyt sitten olen, Lindov naurahtaa.

Lindovin hahmo Nikita on Prinssi-Maken vaimo ja on niin ikään pahis. Aiemmin ei kuitenkaan ole ollut näin. Hahmo oli kuin kiva naapurintyttö, joka oli suhteessa aiemmin Luupään kanssa, kunnes prinssi astui kuvioihin. Make käänsi Nikitan pään ja sai naisen rakastumaan häneen.

– Nikita teki täyskäännöksen, kun tuli selväksi kuvio, että Jakella ja Raginalla saattaa olla suhde tai vastaava. Ystävät, joita hän ajatteli ystävinä, pettivätkin hänet. Nikitasta kuoriutui sellainen hänen pahin versionsa, että nyt ei tarvitse enää pidätellä.

Hahmot voivat saada alkunsa painijan itsensä aloitteesta. Toisinaan voi myös olla, että hahmo on jonkun toisen käsikirjoituksen jälkeä.

– En ole luonut hahmoa itse. Juhana Karhula on meidän käsikirjoittaja, joka kirjoitti meidän tämän tarinan. Ja siinä Nikita tuli pahikseksi. Joskus aikaisemmin vuosia sitten minulta on kysytty, että mitä jos olisin pahis. Mutta en ikinä keksinyt mitään syytä miksi olisin, kun en nähnyt itseäni sellaisena. Mutta sitten kun Juhana kertoi tämän idean, niin minulle tuli heti ajatus, että that makes sense.

– Se sytytti minussa sellaisen tulen, että haluan tehdä tämän parhaalla mahdollisella tavalla. Voi olla, että tässä on mukana jotain sellaista, joka on patoutunut sisälläni. Hyviksenä pitää olla aina hymyilevä, ei voi sanoa rumia sanoja eikä voi loukata ketään.

Pitää olla kunniakas.

Lindov kuitenkin kokee, että jos jompi kumpi puoli hänen hahmostaan muistuttaa häntä enemmän, se on ehdottomasti Nikitan hyvä puoli.

– Olen 12 vuotta ollut töissä esihenkilönä kasvavassa perheyrityksessä Varsinais-Suomessa Nousiaisissa. Varsinkin nykyisin hahmoni on vähän erilainen verrattuna siihen, että töissä minun tulee osata puhua ihmisten kanssa ja johtaa.

– Sitten kun tulen tänne, olen tavallaan ihan erilainen. Kun työporukkani näkee minut täällä, minun täytyy muistuttaa, että kyseessä on vain minun hahmoni. Sillä on todella iso kontrasti oikeaan minään.

Myös Lindov on kissaihmisiä. Voidaanko tästä siis päätellä, että kaikilla showpainijoilla on kissa?

– Toivottavasti. Ei koiraihmisiä tänne, Lintunen vitsailee.

Painijat itse eivät päätä kaikesta, mitä he tulevat kehässä tekemään, vaikka niin haluaisivatkin. Tästä pitää huolen erillinen käsikirjoittajien rinki, joka saattaa kertoa tulevista juonenkäänteistä jo puoli vuotta etukäteen – tai sitten vasta samana aamuna, kun on jo ottelun aika.

– Tänäänkin meillä on viisi vai kuusi matsia. Jokainen matsi ei voi olla kovin draaman huippu. Varmaan noin kuukausi etukäteen meille tulee kortti, jossa ilmoitetaan mitä matseja on tulossa. Siellä on sekaisin näitä, että viedään tarinoita eteenpäin, aloitetaan tarinoita ja päätetään tarinoita. Ja sitten on vaan sellaisia, jotka tukevat sitä show’ta, Lintunen valottaa.

Ja tiimin sana on laki.

– Sinulle tarjotaan se idea ja meidän työ on tehdä siitä parasta mahdollista, Lindov täydentää.

Showpainiottelut voivat kestää muutamista sekunneista aina kymmeniin minuutteihin. Liikkeet ovat vaativia, ja osapuolten täytyy olla tapahtumien suhteen täysin samalla sivulla. Siksi ylimääräiseen improvisaatioon varsinkin suurimmissa tapahtumissa ei ole varaa.

– Tämä Omega on vähän niin kuin meidän Wrestlemania (WWE:n päätapahtuma). Tähän on pistetty kaikki paukut rahallisesti ja taiteellisesti, niin ei tuolla enää hirveästi improvisoida asioita.

– Mutta sitten taas, kun meillä on pienempiä tapahtumia, niin sinne ei hirveästi tarvitse koreografioida. Kokeneet painijat pystyvät puhumaan ennen kuin he menevät sinne, että mitä tehdään. Ja sitten taas tosi hyvät painijat pystyvät myös improvisoimaan siellä.

Kehän ulkopuolella painijat ovat hyvää pataa keskenään.

Laji vaatii tekijöiltään enemmän, mitä ehkä olettaa voisi. Niin henkisesti kuin fyysisesti.

– Jos tätä haluaa tehdä, pitää myös panostaa. Täytyy olla hyvä fyysinen kunto, koska sinä olet vastuussa myös hänestä, kenen kanssa olet kehässä. Pitää olla luotettava kaveri siellä kehässä.

– Kaikkea käsikirjoitetaan, mutta pitää silti toimia tiiminä siinä, miten tarinaa viedään eteenpäin. Pitää miettiä asioita, miten pääsee päämäärään ja mitä tavoitellaan, Lindov taustoittaa.

Vaikka kummallakin on omat päivätyönsä, kulkee showpaini mukana joka ikisenä päivänä. Treenikertoja kertyy viikossa useita.

– Toki se oma arki ja arkityö pitää hoitaa. Se on sellaista pakkopullaa. Mutta minä ajattelen showpainia joka päivä. Treenaan pari kertaa viikossa showpainia. Sitten käyn salilla ja olen lukkopainin ottanut tuohon kylkeen, Lintunen sanoo ja jatkaa:

– Valehtelematta se on päivittäin mukana. Se ei ole aina hyvä juttu, koska myös aivot tarvitsevat lomaa. Mutta aivot vaan ovat asennoituneet miettimään showpainia joka päivä.

Lindov komppaa kollegaansa:

– Myös minä ajattelen showpainia joka päivä. Jos katsoo vaikka elokuvaa, niin sitä tulee kiinnitettyä huomiota hahmoihin, jotka voisivat sopia itselleni tai jollekin toiselle. Paljon katson showpainia muutenkin, kun nykyisin Netflixissä on WWE mukana.

– Nyt kun meidän oma tarinamme on ollut pinnalla, niin olemme melkein joka päivä tekemisissä ja mietimme asioita. Tämä vaatii sitoutumista todella paljon.

Showpainia leimaa ajatus epäaitoudesta. Sitä rinnastetaan paljon vapaaottelun kaltaisiin kamppailulajeihin. Tämä rinnastus synnyttää usein väärinkäsityksiä siitä, mitä showpaini oikeastaan on. Kyseessä kun on esittävän taiteen muoto.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kehässä vain silitettäisiin toisia.

– Kun lennät pöydän läpi tai lyöt tuolilla, sitä ei oikein voi feikata. Kaikki toiminta sattuu. Pitää vain lyödä ja laskeutua turvallisiin paikkoihin.

– Se mikä meillä on, kun painimme yleisön edessä, niin kutsun sitä sellaiseksi adrenaliinisuojaksi. Että se ei välttämättä siinä hetkessä voi tuntua, koska se adrenaliini suojaa siltä. Ja sitten seuraavan päivänä voi tuntuakin paikoissa, Lintunen kertoo.

Painijoiden koulutus opettaa tekemään kaiken tämän niin turvallisesti kuin vain mahdollista. Siksi myös on olemassa tryoutit, joissa valitaan lajin pariin ne yksilöt, jotka kestävät kipua ja pystyvät toimimaan kehässä.

– Koputan puuta, mutta minulla on tosi kestävä kroppa. Olen lentänyt niin monta kertaa kaikenlaisten pöytien läpi. Minua on hakattu tuoleilla, kepukoilla ja ihan mitä tahansa on tehty. Minulla on jotenkin vaan sellainen kroppa, että kestän sitä, hän kuvailee ja jatkaa:

– Se voi olla myös todella yksilöllistä. Jotkut kun ne menevät tuonne kehään tai tulevat tryouteihin, he eivät vain pysty käsitellä tätä kaikkea.

Kumpikin painija toteaa ensin, että ovat välttyneet suuremmilta loukkaantumisilta. Lopulta kuitenkin molempien loukkaantumishistoriasta paljastuu jos jonkinlaisia vaivoja, joita paini on saanut aikaiseksi.

– Joka kerta sattuu. Ainoastaan silloin, jos on ollut kehän laidoilla enemmän managerin roolissa, silloin ei hirveästi mitään itselleni ole tapahtunut. Kun on ollut matsissa, niin seuraava aamu on pahin. Se tuntuu siltä, että olisit pudonnut jostain todella korkealta. On vain jäykkänä ja kaikkialle sattuu ja särkee.

– Matseissa minulle ei ole mitään tapahtunut. Joskus vuosia sitten treeneissä hyppäsin vähän huonosti ja sitten jostain solisluun alueelta irtosi lihaksia paikoiltaan. Se oli onneksi juuri ja juuri, ettei revennyt loppuun asti. Muuten olisi tarvinnut leikkauksen. Mutta se meni nopeasti ohi, Lindov paljastaa.

Lintusella on listalla niin pienempää kuin isompaakin kolhua.

– Minulla on molemmat nilkat venähtänyt, ja minulla on hampaista lähtenyt paloja. Mutta varmaan pahin milloin minua on eniten sattunut, oli kun yksi meidän kaveri teki suplexin (painiliike) niin, että me lensimme köyden yli ulos kehästä. Se ei siinä tilanteessa sattunut ollenkaan, mutta sitten seuraavana päivänä kun heräsin, en pystynyt istumaan kunnolla ollenkaan. Minua sattui vasemman puolen lonkkaa todella paljon. Se oli tosi inhottavaa kipua. Melkein itkin sitä silloin.

– Verryttelin sitä monta viikkoa. Ei ole enää mitään ongelmia, mutta ihan kuin poralla olisi porattu tuonne. Kyllä tästä paljon maksetaan hintaa, hän sanoo.

Kun pohditaan jälleen lajin “epäaitoutta” suhteessa tavalliseen urheiluun, erottuu FCF myös sillä, että heidän ottelutapahtumissa taistelevat kaikki sukupuolet keskenään.

Kyseessä ei ole itsestäänselvyys lajipiireissä. Laji on nimittäin osittain jakautunut kahtia. On niitä jotka näkevät lajin fiktiivisenä showpainina ja niitä jotka näkevät sen ammattilaispainina, jonka tarkoitus on mukailla mahdollisimman hyvin aitoa toimintaa.

Myös Suomessa laji on jakaantunut. FCF on Suomen Showpainiliitto ry:n alainen taho, joka edustaa esiintymistä korostavaa koulukuntaa. Sen sijaan toinen taho, SLAM! Wrestling Finland on yritys, joka tuottaa erillisiä painitapahtumia, jotka nojaavat taas enemmän painimiseen keskittyvään koulukuntaan.

Koulukuntien ero näkyy ehkäpä voimakkaimmin asenteessa sukupuolten välillä. Showpainissa kaikilla on yleensä mahdollisuus kamppailla keskenään, ammattilaispainissa ei.

Yksi perustelu ammattilaispainilla pitää sukupuolet erikseen on juurikin epäaitous. Eihän pieni nainen voi kehässä voittaa suurta miestä? Tällainen nähdään kolhuna lajin uskottavuudelle.

Toisessa päässä lähestyminen perustuu ennen kaikkea tasa-arvoon. Kyseessä on muutenkin fiktiivinen laji, miksi sen tulisi sitten tavoitella mahdollisimman tarkasti aitoutta?

Oli katsojan näkökanta mikä tahansa, FCF on valinnut tiensä.

– Meille se on itsestäänselvyys. Meillä miehet, naiset ja muunsukupuoliset painivat keskenään. Se on meille myös sellainen arvo.

– Muutenkin Suomessa ei hirveästi ole naispainijoita tai muusukupuolisia painijoita. Edelleen meillä on helvetisti miespainijoita. Meillä kaikki painivat kaikkien kanssa. Se on meillä rikkaus, Lintunen kertoo.

Jälleen kerran keskustelussa nousee Regina Rosendahlin eli Riina Kalmin nimi esiin. Hän on painiurallaan toiminut eräänlaisena pioneerina, mitä tulee suomalaisten naisten asemaan lajissa. Lindov nostaa esille, että juuri hänen ansiostaan heillä on niinkin paljon naispainoita.

– Olen kuullut tarinoita, että naisilla ei ole ollut niin paljoa oikeuksia painia aiemmin. He ovat olleet enemmänkin ehkä esineitä. Reginan ansiosta tämä asia on mennyt todella paljon eteenpäin. Showpaini voi olla jo vuodenkin päästä paljon paremmassa tilanteessa ja toivon, että me jatkamme tätä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistä.

Regina Rosendahl ja Nikita ottivat toisistaan mittaa kehässä.

Lindov nostaa tämän yhdeksi syyksi sille, miksi FCF on saanut nostettua yleisömääriään. Tasa-arvotyön myötä he ovat entistä avoimempia yhä suuremmalle porukalle.

– Tämän hetken meidän suurin tähti on varmaankin Regina. Hän on taitanee olla eniten näkyvillä ja siten myös tekee mahdollisesti lipunmyyntiä eniten. Ainakin voisi sanoa, että hän on suosituin painija, Lintunen lisää.

Rosendahl solmi kesän kynnyksellä monivuotisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Genesis Premier Leaguen kanssa. GPL:n tavoitteena on luoda painishow juurikin naisille.

Oli se sitten onnistunut tasa-arvotyö tai sosiaalisessa mediassa levinnyt video, Showpaini on kasvussa ja toistaiseksi näyttää myös siihen suuntaan jatkavan.

Yleisömäärien lisäksi myös yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut. Lintunen kertoo, että silloin kun hän on aloittanut, aktiivisia jäseniä oli toiminnassa noin kaksikymmentä. Nyt FCF:llä on jäseniä kahdeksankymmentä.

– Homma on todella paljon ammattimaistunut. Vielä kymmenen vuotta sitten katsojamäärät oli 100 paikkeilla, ehkä 200 kerran vuodessa. Annan kaiken kunnian niille, jotka tekivät silloin aikanaan tätä.

– Meidän show’t ovat paljon laadukkaampia ja meidän tuotantoarvo on isompi. Meidän painijat ovat parempia tarinankertojia, Lintunen luettelee.

Esimerkiksi Omegasta tuli hänen mukaansa FCF:n kaikkien aikojen lippukassa, kun katsojia tuli paikalle lähes 500.

– Aikaisemmin oli ehkä 1–2 naista, niin nykyään heitä on enemmän ja hakee enemmän. Se on helkutin hienoa, että ei ole pelkästään valkoisia ukkeleita. Elämme sellaista, voisiko sanoa, todella isoa nousukautta.

– En ihan ehkä buumiksi sitä vielä kutsuisi, mutta kymmenen vuotta sitten tämä oli tosi sellainen uncool-juttu. Sellaista kellaritouhua. Nyt tämä on päässyt päivävaloon, ja se on hieno juttu.

Tähän hän vielä lisää uskovansa, että maltillisesti sanottuna viiden vuoden päästä voidaan puhua jo tuhannesta ihmisestä katsomossa.

Entäpä painijoiden itsensä tulevaisuus showpainin saralla?

– Minä haluan pitää tätä vyötä niin kauan kuin mahdollista ja olla helvetin hyvä mestari. Mestari tarkoittaa sitä, että pitää pistää parastaan joka kerta ja olla luottamuksen arvoinen. Mitä pidempään on mestari, niin tämä tuntuu vain painavammalta ja painavammalta. Se on sellainen lyhytaikainen tavoite, Lintunen kertoo ja jatkaa:

– Minulla on semmonen kymmenen vuotta painiuraa ainakin jäljellä. Niin kyllä mä haluan ympäri Eurooppaa päästä kokeilemaan. Haluan kokea ja nähdä uusia maita. Ja sitten kun minusta on sanottu, että olen Pohjois-Euroopan paras pahis, niin uskon, että minulla olisi oikeasti väyliä menestyä sillä kortilla.

Lindov sen sijaan ei tähtää ulkomaille, vaan haluaa pikemminkin tuoda panoksensa kotimaiselle toiminnalle ja sen kehittämiselle.

– Minulla ei varmaan painia enää niin montaa vuotta ole jäljellä. Minulla ei ole maailmallemenosuunnitelmia. Haluan jäädä Suomeen ja edistää tätä toimintaa. Haluan olla arvokas painija niin kauan kuin pystyn painimaan. Ja sitten jonain päivänä, kun ei pysty enää, toivon voivani olevan arvokas yhdistyksen jäsen ja olla oikeiden arvojen äärellä.

Molemmat kokevat lajin antaneen valtavasti heille elämään. Samalla he näkevät, että pitkäjänteinen työ alkaa tuottaa tulosta ja haluavat olla paikalla, kun kovan työn kukkia aletaan poimia.

– Tämä homma on opettanut todella paljon. Tämä on tuonut itsevarmuutta. Olen todella sinut itseni kanssa, ja se on todella pitkälti showpainin ansiota. Olen päässyt tekemään kuitenkin tätä ihan aidosti ja oikeasti, Lintunen jatkaa.

– Vaikka en ole mikään WWE-miljonääri vaan pienen maan pienessä skenessä, olen päässyt tekemään sitä asiaa, mitä aidosti haluan. Se on itselleni aika helpottavaa. Tiedän, että kun olen vanha ja kiikkustuolissa, niin en kadu mitään, koska olen todella ylpeä siitä, että olen päässyt tekemään sitä asiaa, mitä oikeasti sydämessään haluaa tehdä.

Lindov jakaa ajatuksen painin antamasta itsevarmuudesta.

– Sitten kaikki ne naisellisuuteen liittyvät aspektit ja kaikki. Olen Reginalta oppinut todella paljon. Minulla on hyvä mieli, että olen löytäny itselleni niin tukevia ja hyviä ystäviä ympärille. Se on avannut silmäni ihan eri tavalla. Voin niin paljon paremmin ja olen onnellisempi, kun olen löytänyt tämän yhdistyksen.

Paljon FCF:n koko väen intohimosta kertoo se, että kyseistä toimintaa toteutetaan ilman rahallisia palkkioita. Kaikki mukana olevat ovat Showpainiliiton jäseniä ja saavat vain matkakorvauksia ja muita sitä vastaavia korvauksia yhdistykseltä. Palkkioita maksetaan toistaiseksi vain yksittäisiä tapahtumia varten tilatuille ulkomaalaisille painijoille.

Lintunen kuitenkin raottaa mahdollisuutta sille, että tulevaisuudessa yhdistysten jäsenten panostuksesta voitaisiin palkita rahallisestikin.

Silti ei käy kieltäminen, etteikö laji keräisi yleisöä itselleen. Sekä Lintunen että Lindov ovat olleet piireissä mukana niin pitkään, että heidät tietävät ja tunnistavat varmaankin jo kaikki showpainin ystävät Suomessa.

Se on näkynyt myös palautteessa.

– Meillä oli Jyväskylässä tapahtuma maaliskuussa. Mentiin baariin ja baarissa tuli tämmönen kaveri sanomaan minulle, että hänellä on viime aikoina mennyt huonosti ja on voinut huonosti. Hän sanoi, että eritoten suomalaisen showpainin seuraaminen ja se mitä Prinssi-Make oli tehnyt, oli tuonut hänelle todella paljon iloa.

– Se oli tosi... Hän oli sieltä Jyväskylästä, Keski-Suomesta ja me emme hirveän usein siellä käy. Hän oli todella otettu, että me pidimme sen tapahtuman. Hän oli odottanut sitä todella paljon. Hän sanoi, että Prinssi-Make on ollut hänelle voimaannuttava hahmo, joka on tuonut paljon iloa ja tarinaa. Se kohtaaminen oli todella hieno, Lintunen kertoo.

Vaikka ottelut ovatkin käsikirjoitettuja, kipu on aitoa.

Lindov kävi viime vuonna Virossa Õhtu-nimisessä keskusteluohjelmassa kertomassa itsestään ja showpainista. Hän on tiedettävästi aino virolainen naispainijana.

– Veljeni puoliso kirjoitti, että lukuisat virolaiset nuoret tytöt saavat varmasti paljon itsevarmuutta minusta, koska tämä asia, mitä teen, on niin erilaista. Virolainen kansa on kulttuurin osalta suomalaista konservatiivisempi.

– Minusta on tullut paljon erilaisempi ihminen tämän showpainin takia. Ja toivon, että jollekin toiselle tästä välittyy se, että sinä voit näyttää tunteita. Sinä voit olla mitä tai kuka ikinä haluat.

Välillä palaute on myös toisenlaista. Kiinnostuneimmat voivat käydä katsomassa vaikkapa aiemmin mainitun Instagram-videon kommentit. Joskus taas palaute ja sen antaja tulee niin sanotusti linjoja pitkin.

Lintunen kertoo saaneensa jokin aika sitten sosiaalisessa mediassa viestin, jossa henkilö kertoi hakevansa painikoulutukseen ainoana tavoitteenaan potkia Prinssi-Maken pää paskaksi.

– Herkemmille nämä voivat ottaa koville, mutta minua nuo vain naurattavat. Tänne vaan, kehässä nähdään. Tässä saa itse päättää, kuinka tosissaan showpainin ottaa. Joillekin tämä on edelleen todella aitoa, Lintunen pohtii.

Omega alkaa olla viimeistä ottelua varten valmis. Kauden päätarina lähenee päätöstään, kun Prinssi-Make ottelee FCF-mestaruudestaan Rosendahlia ja Luupäätä vastaan. Myös Nikita on paikalla kehänlaidalla sankariaan kannustaen.

Kyseessä ei ole mikä tahansa ottelu. Niin sanotussa ruosterähinäottelussa kaikki kättä pidempi on sallittu, tuolit ja pöydät mukaan lukien.

Make selätti lopulta vertakin vuodattaneessa ottelussa Rosendahlin ajassa 24:55, kun Rosendahl pelasti tajuttoman vanhan ystävänsä Luupään Maken hirmulta ja jäi itse Maken päihittämäksi.

Pienenä kyynikkona koen, että pystyn aina ennustamaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Samoin en koskaan ole ollut mikään suurin saippuasarjamaisesta draamasta innostuja. Silti showpaini on yllättänyt ja viihdyttänyt minua suurissa määrin.

Silti kun kerron viime aikaisista seikkailuistani tämän kulttuurinalan parissa, saan paikoitellen ehkä jopa hieman vähätteleviä kommentteja takaisin. Milloin lajiin viitataan pelleilynä ja milloin vaan outona.

Siltä se voi hyvinkin ulkopuolelta käsin tuntua, mutta ei käy kieltäminen, että lajin ympärillä itsessään on tiivis yhteisö, joka todella rakastaa showpainia.

– Showpainiin liittyy valitettavasti vieläkin vähän sellainen kaappifanitus. Ei toki enää niin suuressa määrin, mitä se on aikaisemmin ollut.

– Minullakin on paljon kavereita, jotka ovat vieläkin vaan faneja. Heidän kanssa sitten katselen WWE:tä. Paini on heille niin henkilökohtaista, paini merkitsee heille niin paljon. Tämä on sellainen helkkarin iso kultti myös tietyllä tapaa, Lintunen avaa.

Siksi sekä Lintusen että Lindovin viesti on, että ihmiset tulisivat paikan päälle kokemaan ja näkemään, mitä showpaini oikeasti on.

– Ihmiset voisivat tulla katsomaan, että miten nämä ihmiset toteuttavat rakkaudella intohimoaan. Toivottavasti varsinkin uusi yleisö tulee myös rakastamaan tätä.

Koska rakkaus kuitenkin näkyy täällä meidän hommassa niin voimakkaasti, Lindov korostaa.

– Tämä on sellaista intohimon verenvuodatusta, Lintunen kiteyttää.