Kirjailija Eppu Nuotio muistaa tuskailleensa, kun mies rakensi taloa tai laituria ja vieraat kehuivat, että mahtavaa. Kukaan ei ihastellut perheenäidin saavutuksia: oi, tyhjentää tiskikoneen 17 kertaa ja laittaa ruokaa.

– Yksitoistavuotias poikani sanoi silloin, että ”äidit rakentavat näkymätöntä taloa”. Äitienpäivä on hyvä paikka tuoda se näkymätön talo näkyväksi, että katsokaa ympärillenne, teidän äidit on tehneet tämän kaiken ja tekevät sen joka päivä, Nuotio sanoo.

Lapsuusvuosina Iisalmessa äitienpäivä oli sitä, että lumien juuri lähdettyä sai taittaa orvokit äidin kukkapenkistä, laulaa Sä kasvoit neito kaunoinen ja kantaa kahvit runokirjoineen äidille sänkyyn.

Nuotion omassa perheessä sänkyaamiaisesta luovuttiin käytännön syistä: äiti oli aina ensimmäisenä perheestä jalkeilla.

– Jossain vaiheessa sovittiin, että ei tartte maata siellä odottamassa, ja mitään lahjoja ei tarvitse ostaa.

Eri puolilla Suomea, ja nyt Berliinissä, asuneena Nuotiolle on selvää, missä vietetään parhaat äitienpäivät: siellä, missä rakkaat ihmiset ovat, maailmankolkasta viis.

Omien lasten myötä Nuotio on tajunnut, ettei äitienpäivä ole mikään elämää suurempi juhla.

– Äitinä jokainen päivä, minkä on saanut olla lasten äitinä, on ollut samalla lailla äitienpäivä. Aikuisten lasten äitinä on ihan älyttömän kivaa, kun lapset soittavat.

Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä Nuotio on nähnyt myös toisenlaisia äitien päiviä.

– Kenttämatka Tansaniaan oli unohtumaton. Näin äitejä, joilla ei ollut yhtään mitään. He olivat kuukausia syöneet puunjuurista keitettyä selluloosapuuroa. Siinä ei ole yhtään ravintoa, mutta se täyttää vatsan. Ja näinä aikoina niin monet elävät pelossa ja joutuvat lähtemään kotimaastaan.

Nuotiosta tuntuu hurjalta, että meidän aikana ihmiset elävät niin täysin erilaisissa oloissa.

– Oma äitini ja hänen äitinsä elivät sota-ajan, mutta itse kuulun siihen joukkoon, joka on ihan valtavan etuoikeutettu, kun on saanut elää rauhan ajan Suomessa.

Sitä oudommalta Nuotiosta tuntuu kovien äänenpainojen lisääntyminen ja ihmisten haukkuminen nimettömänä.

– Miten keskustelusta on tullut niin vaikeata, että se menee helposti vihapuheeksi ja huutamiseksi? Berliinistä katsottuna se näyttää tosi kummalliselta, kuin kaikki oltaisiin toisiamme vastaan.

Saksassa vanha ”syntitaakka”, jonka ei ole annettu unohtua, ei päästä vihapuhetta rehottamaan, varsinkaan kansanryhmiä vastaan. Siihen puututaan nopeasti.

– Olen katsellut televisiosta suomalaisia A-huutoiltoja, jonne kutsutaan 40 ihmistä. laitetaan ne istutaan vastakkain, ja sitten äänekkäimmät huutavat. Sen kaltainen formaatti ei kerta kaikkiaan toimisi Saksassa. Siellä yritetään keskustella kaikin voimin, vaikka olisivat kuinka eri mieltä.

Äitienpäiväksi Nuotiolla on lohdullinen sana ”kaikkien äitien suojeluyhdistyksen puolesta”.

– Äitejä on kaikenlaisia ja heillä on oikeus olla kaikenlaisia. Saa olla väsyneitä ja saa laiskotella. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa äidinmallia.