Image

Epätodennäköiset ystävät


Nuoruuden asiantuntija toi viisikymppisen rokkarin 2010-luvulle, vai toiko? Image istutti Samuli Putron ja Ronja Salmen oluen äärelle kertomaan, miten heistä tuli bestiksiä.
Kuvat Timo Pyykkö

Julkaistu Image-lehden numerossa 12/2018

Pari vuotta sitten Samuli Putro ärsyyntyi. Kaikki alkoi Facebookista. Erityisesti oman ikäisten tuttujen virtuaalielämä oli pelkkää pönötystä, paasaamista ja julistamista. Tämä ei ole minua varten, Putro ajatteli eikä tarkoittanut vain Facebookia. Keski-ikäisen muusikon oli muutenkin yhä vaikeampi saada kiinni 2010-luvusta ja maailmasta ympärillään. Hän oli tottunut lukemaan siitä printtilehdistä, mutta niin moni oli jo tottunut tekemään toisin, että maailma ei enää toiminut niin.

Se oli alkanut toimia tavoilla ja säännöillä, joita sanelivat Ronja Salmen ikäiset ja kaltaiset.

Jos Ronja Salmella olisi jotain niin vanhanaikaista kuin ammatti, voisi sanoa, että yksi hänen ammateistaan on sosiaalisen median kouluttaja tai konsultti. Siis sen lisäksi, että Salmi on Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja, kirjailija, toimittaja, juontaja ja perustamansa feministisen sisältötoimisto Ryövärin toimitusjohtaja. Muun muassa.

”Meillä on tässä siis sellainen tausta, että äitini on Samulin vanha ystävä. He olivat puhuneet tästä someasiasta, ja äiti oli sanonut, että juttelepa mieluummin Ronjan kanssa”, Salmi kertoo.

Vaihda Facebook Instagramiin, Salmi sanoi Putrolle kun he tapasivat, ja se auttoi. Putro rupesi käyttämään Instagramia päivittäin. Se tuntui hänestä kevyeltä, vähän kuin ”uudelta tavalta mennä kioskille selaamaan Q-lehteä”.

Nopeasti Putron ja Salmen keskustelu laajeni somen ulkopuolelle, pop-musiikkiin ja intersektionaaliseen feminismiin esimerkiksi. Salmi näytti Putrolle Beyoncen Lemonaden (”Sä sait mun Tidal-tunnukset! Sehän on 2010-luvulla isompi juttu kuin avioliitto.”) ja Putro taas kysäisi, huvittaisiko Salmea kuulla ja kommentoida kappaleita, joita hän on kirjoittanut seuraavalle levylleen.

Salmea huvitti.

Samuli: Me oltiin Ronja sun luona Vallilassa, kun soitin ekan kappaleen. Mulle on jäänyt hyvin selvästi mieleen, miten sanoit, että enhän mä nyt tässä edaamaan rupea, mutta...Se oli siis mielestäni valmis, kunnossa oleva kappale. Varmaan ajattelin, että mulla on nämä 12 biisiä, että soitan nämä, ja sitten sä kerrot, mitä asioita sulle tulee mieleen. Mutta me pysähdyttiin sen ensimmäisen kappaleen kohdalle. Ja kolme neljä tuntia myöhemmin sä olit purkanut sen osiin, ja mulla oli muistiinpanot kaikista korjattavista lauseista ja sanoista, ja olin sitä mieltä, että voi saatanan perkele.

Ronja: Se lähti vähän vyörymään.

Samuli: Ekan session aikana saatiin lopulta pari kappaletta käytyä läpi, vaikka olin ajatellut, että siinä ajassa olisi katsottu koko materiaali. Selailin kotona henkisesti läpsittynä niitä muistiinpanoja, tein korjauksia neljään asti yöllä ja kiroilin. Mutta toisaalta: miksi avata peli ja sitten kieltäytyä siitä? Silloin palauttaisin asetelman sellaiseksi, miltä se näyttää. Eli sellaiseksi, että olen keski-ikäinen, valta-asemassa oleva mies, joka on kirjoittanut elämässään aika paljon ja hetkittäin saanut siitä ihan hyvääkin vastaanottoa. Ja sä olet nuori nainen, että mitä vittua sä rupeet mulle puhumaan. Mutta sehän on sellainen maailma, mitä me ei haluta. Siksi ajattelin, että kyllähän sinne voi yhden ihmiskokeen heittää.

Ronja: Musta tuli sitten vähän niin kuin Samulin kustannustoimittaja. Täytyy sanoa että oli järkytys ymmärtää, että hän kirjoittaa paperille. Ajattelen, että kun kirjoittaa tietokoneella, niin tekstiin saa hyvällä tavalla etäisyyttä: se kynä tai teksti ei ole sun sielun jatke, vaan lähtökohtaisesti jotain, jonka kirjoittaa pilveen editoitavaksi ja jaettavaksi.

Samuli: Joo. Nyt kun olen ottanut haltuun sitä koneella kirjoittamista, niin on paljon helpompi tuottaa tekstimassaa. Ja sieltä erottuu kohtauksia, joiden paikkaa voi vaihdella. Ne kaikki välineet ja mahdollisuudet oikein hyökkäävät sieltä silmille. Aikaisemmin jos kappale oli liian pitkä, niin mä vaan leikkasin alusta ensimmäiset neljä säettä pois. Taidan nyt kuulostaa luolamieheltä.

Ronja: Vähäsen kyllä.

Vastineeksi lähes vuoden kestäneestä editointiurakasta Putro lupautui säestäjäksi, kun Salmi kutsuttiin esiintymään Bättre Folk -festivaaleille Hailuotoon. Kaksikko valmisti esityksen, jossa yhdistyivät Salmen kirjoittama spoken word -osuus, Putron musiikki ja lavan sytyttäminen tuleen (vahingossa). Se oli heistä paitsi hauskaa, myös oikeudenmukaista – olihan Salmi tehnyt Putron uuden albumin eteen paljon työtä saamatta vastineeksi käytännössä muuta kuin ”hiton hauskaa ja opettavaista keskustelua”. Ja reiluus on heille molemmille tärkeää, erityisesti tässä ajassa – ja toisaalta myös asetelmassa, jota on ulkopuolelta epäilty välillä aivan joksikin muuksi kuin työkaveruudeksi. Erityistä ihmetystä on herättänyt Salmen ja Putron 23 vuoden ikäero.

Ronja: Ehkä jostain menneisyyden haamuista kertoo se, että lähes riippumatta siitä, kenelle olen kertonut, että me ollaan hyviä ystäviä, seuraava kysymys on ollut, että ”ai kuinka hyviä?”. Ja jatkokysymyksenä siihen liittyy se, että onko tässä jotain hyväksikäyttöä. Sellainen ajatus, että jos ne ei pane, niin jonkun pitää ainakin kusettaa jotakuta.

Samuli: Tietysti meidät on niin kyllästetty tietynlaisilla tarinoilla, että joku osa ihmisestä vaan haluaa aina, että maailma toimisi kuten ne tarinat. Että tässä olisi kyseessä joko negaatio hyväksikäytön kautta tai sitten joku tosi romanttinen, ei-sallittu rakkaussuhde.

Ronja: Ajattelen, että metoo-kampanjan jälkeen ei voi enää katsoa pelkästään valmista tuotetta. Oli kyse taiteesta tai halpavaatteesta, sen valmistavia ihmisiä ei voi rikkoa. Vastuulliset prosessit on tärkeitä kaikilla aloilla. Sen takia mekin puhuttiin nämä hommat auki Samulin kanssa, että kuka tekee mitäkin ja mitä siitä saa vastineeksi. Bättre Folk -esiintymisen lisäksi Samuli on myös luvannut lukea ja kommentoida tulevaa romaaniani. Siis sitten, kun saan sen joskus aikaiseksi.

Samuli: Me molemmat ollaan tässä siis hankittu elämäämme kiinnostava ihminen ja uusi juttu, jotta löydettäisiin jokin uusi kulma tekemiseen, tai uutta innostusta. Mutta siinä yhteydessä ei hajonnut mitään. Yhtään ihmistä tai parisuhdetta ei rikottu tämän levyn tekemisen aikana.

Salmen ja Putron kohdalla ikäero on kiinnostava kysymys, onhan siinä kyse myös sukupolvista. Ronja Salmea on totuttu erilaisissa viimeaikaisissa lehtijutuissa kutsumaan ”nuoruuden asiantuntijaksi”, jollainen tietenkin Samuli Putrokin on omalla tavallaan ollut, 20 vuotta sitten. Nuoruuden asiantuntijuuden voi karrikoidusti sanoa muuttuneen tuossa ajassa niin, että ajan haaskaamisen tilalle on tullut sen hallinta. Erityisesti millenniaalien kohdalla on puhuttu paljon siitä, että työ ja vapaa-aika sekoittuvat, kun aina tulisi vastata viesteihin ja olla tavoitettavissa. Toisaalta taiteilijan työ ja elämä ovat perinteisesti olleet käytännössä yksi asia.

Kahdeksan vuotta sitten Samuli Putro kertoi tässä lehdessä, että päivät tuntuvat välillä ihan hirveän pitkiltä. Niin pitkiltä, että hän yrittää usein lyhentää niitä vaikkapa käymällä uimahallissa – mutta ei siihenkään usein kulu kahta tuntia enempää.

Ronja Salmen ajankäyttöä ja aikaansaavuutta taas on paheksuttu päämedioita myöten. Eihän se nyt voi oikeasti jaksaa kaikkea tuota.

Samuli: Mä olen käyttänyt elämästäni paljon aikaa siihen, että mulla olisi paljon aikaa olla tekemättä mitään. Kun lopulta sain sen elämäntilanteen, aloin turhautua aika nopeasti. Mutta se on sillä lailla kaksiteräinen miekka, että kirjoittaminen ja ajatteleminen tarvitsevat aikaa ja tylsistymisen tunnetta, ainakin omalla kohdallani.

Ronja: Mulla on käytössä Google-kalenteri johon mun assarilla ja lukuisilla työntekijöillä on oikeudet, koska mä en enää itse ehdi buukata aikoja. Ja Samulilla taas on aanelonen, joka on naulattu seinään...

Samuli: Se tekisi tästä vielä herkullisempaa, jos siinä aanelosessa ei lukisi muuta kuin Ronja. Ei se ihan niin mene, mutta on siellä varmaan ollut sellaisiakin viikkoja.

Ronja: Työtahtini ja tekemisen määrä on ollut viime aikoina ihan kiitettävä. Mutta ei kukaan vaikka jonkun vanhemman miesyritysjohtajan tahdista ole huolissaan. Mimmien kohdalla kyseessä on sitten jotenkin automaattisesti joku virhearvio. Olen viime aikoina ollut jo vähän turhautunut tähän. Kun mursin jalkani, ihmiset sanoivat, että no onpa hyvä, nyt sä saat vähän lepoa. Jengi oli jotenkin sairaalla tavalla tyytyväisiä, että jalkani meni paskaksi.

Usein tuntuu, että se ”huolestuminen” mun ajankäytöstä on ennemmin ojentamista. Kuva menestyvästä nuoresta mimmistä on arvaamaton ja uhkaava: kenen tontilta se aikoo seuraavaksi raivata itselleen tilaa? On kiinnostavaa, että Samulin ikäiset ja miespuoliset henkilöt eivät tätä tee. Siis sellaiset henkilöt, joiden oma asema on turvattu. Valitettavasti myös naiset osaavat olla naisvihamielisiä. En sano, että se on heidän vikansa, tai että nainen on naiselle susi, vaan kysymys on rakenteista. Että jos on kymmenen tuolia ja yhdellä istuu nainen, niin valitettavasti sitä kiinnittää juuri siihen penkkiin erityistä huomiota.

Venla: Näin on tainnut tapahtua erityisesti kirja-alalla?

Ronja: Sanotaan nyt vaikka näin, että se mun kirjamessujohtajuus ei aiheuttanut ainoastaan feministisiä ylistysaaltoja.

Samuli: Keski-ikäinen mies tulee nähdyksi aina. Sen sijaan keski-ikäisen naisen osa on se, että tyyliin edes tarjoilijat eivät ravintolassa huomaa. Puhumattakaan sitten yhteiskunnasta. Jos mies kokisi sellaista kohtelua, sehän rupeaisi huutamaan.

Ronja: Jonkun vanhemman miehen on helpompi kannustaa ja fiilistellä mua. Mä en tule uhkaamaan hänen asemaansa, vaan olen tällainen raikas tuulahdus, ja jollain lailla varmaan kivaa seuraa, jonka kanssa on kiva näyttäytyä. Mutta tämä asetelma ei tietenkään päde mun ja Samulin ystävyyteen. Sussa on Samuli hienoa se, että näet hyvin näitä rakenteita. Vaikka varmasti olet omalla tavallasi hyötynyt niistä.

Samuli: Olen tehnyt töitä aina silloin, kun olen halunnut tehdä. Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, että kukaan ihminen elämässäni olisi pyytänyt valitsemaan, että minä tai työ.

Ronja: Sinun on annettu valita se yksinäinen työ, koska niinhän miesnerot maailmassa toimii.

Samuli: Joo, se pitää varmasti paikkansa.

Ronja: Ei miehen tarvitse vaatia huonetta kirjoittaakseen, koska hän omistaa sen koko fucking talon. Minä olen kyllä itse toiminut elämässäni myös miesneron tavoin. Tapaan esimerkiksi ystäviäni silloin, kun minulle sopii. Olen saanut siitä paljon syyllistystä osakseni, ja sellaiset ihmiset, jotka eivät ole voineet tätä hyväksyä, ovat tippuneet elämästäni pois. En usko, että miehelle olisi välttämättä käynyt niin. Suhtautuminen on muutenkin erilaista. Kun identifioidun lähinnä työn kautta, niin moni ajattelee, että voi raukkaa, kyllä se myöhemmin ymmärtää mikä on tärkeää – eli perhe ja lapset.

Samuli: On minultakin kyllä haastatteluissa usein kysytty perheestä. Mutta ei ole silti syyllistetty. Ensin suhtauduttiin sellaisella pojat on poikia -asenteella, bändin alkuvaiheessa. Mutta sitten se kuva on muuttunut, yhtäkkiä pojasta tosiaan tulee miesnero, jolle kaikki on sallittua: alkoholinkäyttö, perheensä huonosti kohteleminen tai jopa perheettömyys. Että oih, sillä on varmaan niin kamalan vaikeeta, että se ei kestä ympärillään ollenkaan ihmisiä.

Ronja: Eihän semmonen mies mitään lapsia synnyttele, vaan suuria maailmanluokan ajatuksia.

Samuli: Niin, mistä me edes löydetään tarpeeksi hyvä ja iso venäläismallinen tori, että voidaan pystyttää hänelle patsas? Ja siinä patsaassa ei todellakaan ole perhettä mukana.

Ronja: Aina välillä minulta kysytään, mitä jää jäljelle, jos sulta otetaan työ pois. Sitä olen kyllä miettinyt. On ollut hetkiä, että olen todennut, että olen aivan paska tytär, sisko ja ystävä, koska en ole koskaan saatavilla enkä suunnittele aikataulujani muun kuin työn mukaan.

Samuli: On tosi outo ajatus, että muodostaisi elämänsä aikataulut joidenkin toisten ihmisten perusteella.

Venla: Mutta kyllähän kaikki ihmiset, joilla on vaikkapa lapsia, joutuvat tekemään niin.

Samuli: Niin, tosiaan. Tämä kertoi varmaan minusta tai meistä aika paljon. Että ”ai niin joo”.

Ronja: Olen kyllä myös työstänyt tätä ajankäyttöäni. Jos mulla on haaveita liittyen vaikka parisuhteeseen tai muuhun, en voi olettaa, että ne tapahtuvat jonain kosmisena aikana jossain. Tärkeiden asioiden pitää jollain lailla näkyä siellä kalenterissa. Ja tämä on osittain muuttanut suhdettani työhön, normalisoinut sitä.

Samuli: Minulla on ongelma sunnuntain kanssa. Sunnuntai on usein ahdistava päivä. Koen, että lauantai vapaapäivänä riittää ihan hyvin. Sunnuntaina on levoton olo, ja silti tuntuu, että ei saisi tehdä mitään. Olen enenevässä määrin ruvennut viettämään sunnuntait työhuoneella oleskelemalla ja kirjoittamalla.

Ronja: Tuosta en kyllä tiedä mitään. Osaan olla sunnuntaissa ihan sairaan hyvin, silloin pääsen laskeutumaan työelämästä. Lauantai on usein aikataulutettu, mutta sunnuntai ei. Tänä lauantaina esimerkiksi ostan auton. Minulla on jo ennestään auto, kammottava ja bensaa syövä farmarimallinen Peugeot, mutta se hajoaa liitoksistaan. Ja kun minulla on tämä hevosharrastus, en vaan pärjää ilman autoa. Aion ostaa hybridin, varmaan käytetyn Toyotan. Oikeastaan ostan nimenomaan sen Toyota-hybridin, joka on myytävänä Uudenmaan alueella lauantaina kello 10–16 välisenä aikana. Vanha autoni pitää katsastaa ensi viikon tiistaina, haluan myydä sen sitä ennen.

Samuli: Nerokasta. Minulla on ajokortti, mutta en koskaan oikein ruvennut ajamaan. Mutta kerran yhdellä keikkareissulla ostin epähuomiossa ja humalassa Ladan. Siinä oli pyöreät lamput ja se oli beige. Mutta ei sitä tullut käytettyä, ja silti piti maksaa vakuutusta ja näin. Yksi kaveri kehui sitä Ladaa vuosien ajan, ja lopulta annoin sen sille. Parin viikon kuluttua kaveri soitti hieman hätääntyneenä, että täällä peräkontissa on 18 dvd-soitinta ja moottorisaha. Ex-puolisoni oli käyttänyt niitä soittimia duuniensa heijastamiseen, ja varmaan se moottorisahakin oli hänen. Sanoin ystävälle, että hän saa ne kaupan päälle. Se meni hiljaiseksi ja lopulta sanoi, että sinähän lupasit tämän ilmaiseksi. Vastasin että niin, eikö ole hyvät kaupat.

Ronja Salmi on kotoisin Vantaalta mutta muutti jo lukioikäisenä asumaan yksin Helsingin puolelle. Hän kertoo lapsuudenperheensä taloudellisen tilanteen muuttuneen vuosien aikana paljonkin. Aiemmin yksinhuoltajaäiti joutui pärjäämään toimeentulotuella, mutta myöhemmin Salmi sai oman ponin. Kulttuurisesta pääomasta taas ei ollut puutetta. Ronja Salmen äiti on Hyppe Salmi, Yle draaman vastaava tuottaja. Hän kannusti pienestä pitäen tytärtään teatteriin ja lukemaan kirjoja. Juuri äiti vinkkasi Ronjalle ensimmäisistä tv- ja elokuva-avustajan pesteistä ja kannusti hakemaan niitä. Äiti ja tytär ovat pitkään myös jakaneet hevosharrastuksen.

Se hevosista. Salmen ja Putron kantapaikassa, pienessä korttelikapakassa Helsingin Vallilassa on silti ehkä luontevampi puhua hevosten sijaan vaikkapa alkoholista. Sen suhteen Salmi kokee olevansa vahvasti oman sukupolvensa edustaja, joka on jopa harkinnut ryhtyvänsä absolutiksi useiden tuttujensa tapaan.

Samuli Putro ei kuulu niihin tuttuihin.

Samuli: Alkoholista oli itselleni valtavasti hyötyä identiteetin löytämisen kanssa. Helsinkiin kotiutuminen rupesi tapahtumaan vasta alkoholin avulla. Sain helpommin tuttavuuksia ja hyväksyntää niissä ympyröissä, mitä kutsuttiin rock-musiikiksi. Mutta jossain kohtaa homma saavutti sellaisen pisteen, että tajusin, että alkoholi on ihmistä voimakkaampi asia. Ja että käytön kontrolloiminen ja ajatteleminen on viisasta. Sitä ei voi vetää niin kuin vettä tai maitoa.

Ronja: Hei, miesneron suuri ajatus!

Samuli: No joo... Mä aloin suhtautua alkoholiin eri tavalla vuoden 2011 kohdalla. Sitä ennen olin ottanut hyvin rennosti, mutta silloin rupesin ajattelemaan asiaa vakavammin ja juomaan vähemmän. Mutta sellaisen muutoksen myötä törmää ajankäytöllisiin ongelmiin. Pidin sitä käännettä hyvin terveenä, mutta en mutkattomana.

Ronja: Mä taas olen sen ikäinen, että mulla on jo kahdessa polvessa läheisiä suhteita alkoholisteihin ihan lähipiirissä. Olen ehtinyt nähdä jo aika monta virhettä, ja alkoholi määrittyy aika pitkälti sen ongelmakäytön kautta. Mun oma suhde on aina ollut varauksellinen, ja viime vuosina se on muuttunu vielä jyrkempään suuntaan. Alkoholiin on alkanut liittyä tosi isoja morkkisfiiliksiä. En tiedä onko siinä kyseessä aineenvaihdunnan hidastuminen vai mikä. Mutta vaikka olisin ottanut vaan pari bisseä, niin mulla on huono omatunto aina seuraavana aamuna. Alan epäillä itseäni. Kesällä osallistuin häihin, jossa tuli otettua tavallista enemmän. Seuraavana päivänä teki mieli pyytää kaikilta anteeksi, vaikka ei ollut mitään, mitä olisin tehnyt. Kaikki nämä viestit kertovat mielestäni siitä, että olen astumassa johonkin uuteen vaiheeseen suhteessa alkoholiin.

Samuli: Tuo kuulosti ensin musta oudolta, mutta toisaalta sanoin itse aluksi, että alkoholi vaikutti mun identiteetin löytymiseen. Eli tavallaan me puhutaan molemmat siis minäkuvasta. Eli siihen kuvaan, minkä haluaa antaa ulospäin, ei sulla liity alkoholi. Ja sitten jos jossain tilanteissa liittyykin, niin voi tulla valheellinen olo. Ja mun tapauksessa se minäkuva vahvistui, kun opettelin käyttämään alkoholia. Että mä oon niinku tämmönen, että juon viinaa.

Ronja: Musta olisi ihan hirveää, jos joku sanoisi, että se Ronjahan on aika kova ottamaan kuppia, että se tykkää niinku bailaa. Mä olisin ihan silleen, että oh my god.

Ronja: Mulla on tällä hetkellä sellanen porukka, joka harrastaa tanssia, ja kun ne käy ulkona, niin ne juo vaan vettä ja sitten menee tanssimaan. Mulla meni aikaa tajuta, että vaikka ne on siellä tanssilattialla, niin se ei tarkoita että ne on päihtyneitä. On mahtavaa nähdä se toinen vaihtoehto siellä tilassa olemiselle. Siis sille, että vedät essoja, ja sitten aamuseiskaan saakka kiristelet hampaita.

Samuli: On se tietynlainen vitsailu alkoholinkäytöstä tai sen pitämisestä hauskana munkin tuttavapiirissä muuttunut. Musta nuorten juomattomuus ei ole pelkästään sukupolvimuutos vaan yleisempi muutos suhteessa alkoholiin tässä ajassa kaikkinensa, vähän kaiken ikäisillä.

Ronja: Joo, kyllä. Käsitykset siitä millaiset ihmiset on ihailtavia, on muuttuneet, ja se väistämättä vaikuttaa siihen alkoholisuhteeseen. Mä en halua vaikuttaa kovalta bailaajalta mutta en myöskään siltä, että olisin crossfitistä kovin täpinöissäni, vaikka olenkin nyt aloittanut sen. Mieluiten olisin vaan rennon huoleton mutta ihan vitun terveellinen. Silleen, että etten olisi takakireä. On aika vaikea ylläpitää tällaista. Mutta se on kuitenkin fakta, että mä meen crossfittiin tänään täältä baarista tän yhden pienen oluen jälkeen. Otan auton tosta ja meen sillä. Voi ei, miten nolo ihminen mä oon.

Samuli Putro on kirjoittanut koko uransa lyriikoita hieman sivullisista silmälasipäisistä pojista ja miehistä. Samantyyppistä tarinaa hän kertoo itsestään ja elämästään, joka lipuu verkkaisesti eteenpäin uimahallin kahviossa.

Ronja Salmelta taas kysyttiin Kallion lukiossa teatteriprojektin jälkeen, että mitäs meinaat tehdä elämälläsi. Kun Salmi vastasi aikovansa kirjoittaa, asiaa tiedustellut opettaja nauroi. Et sinä ikinä pysty kirjoittamaan, et viihdy nurkassa vaan lavalla, hän sanoi.

Samanlaisia mielipiteitä Salmi on saanut kuulla myöhemminkin. Ja onhan hän kiistämättömästi viihtynyt myös lavalla: Salmi valittiin vuoden juontajaksi 2017, ja sen jälkeen hän on muun muassa vetänyt omaa nimeään kantavaa tv-showta Ylellä.

Samuli Putrokin on viettänyt merkittävän osan elämästään lavalla, esittäen yleisölle lyriikoitaan. Silti juuri sivussa ja esillä olemiseen, unelmointiin ja asioiden tietoiseen tavoitteluun liittyvät heidän tai vaihtoehtoisesti heidän sukupolviensa suurimmat erot.

Samuli: Oikeasti ulkopuolinen ei tunne mitään muuta kuin ulkopuolisuutensa. Aina täytyy jossain määrin myös osallistua ja antaa jotain itsestään, oli kyse sitten taiteesta tai ystävyydestä tai mistä tahansa. Nyt kun puhun ääneen tätä asiaa, tulen sellaiseen loppupäätelmään, että olen kyllä ollut siellä. Elämässä. Mutta jostain syystä kirjoittaessa olen usein ottanut sellaisen roolin, että en ole enää tietyssä tilanteessa, vaan jossain ulkopuolella. Eli valehtelen sen näkökulman. En osaa sanoa, että miksi, tämä ajatus on kesken.

Ronja: Kiinnostavaa.

Samuli: Mutta sitten on toisaalta niin, että en koe olevani tekemisteni näköinen. Mulla ei ole emotionaalista suhdetta ulkopuolisuuteen. Tälle ehkä kyllä nauraa kaikki muut paitsi minä. Mähän olen mielestäni ihan suunnattoman hauska ja ulospäinsuuntautunut tyyppi, joka elää periaatteessa ihan okei elämää. Se elämä tosin täyttyy koko ajan jostain helvetin lauseista, joista suurin osa on paskaa, ja säkin Ronja naurat niille.

Ronja: (Nauraa)

Samuli: Ronjan määrätietoisuus tai valmius tuntuu hämmästyttävältä. Jossain määrin myös vieraalta. Mun vahvuudet ei ole Ronja sun vahvuuksia, koska musta tuntuu, että mun vahvuudet on myös mun heikkouksia. Ja riippumatta siitä, onko sun kaikki tuo valmius näennäistä tai oikeaa, se ei perustu heikkouteen, vaan suoruuteen ja näkemykseen. Siksi mä pidän sitä piirrettä sinussa vieraana.

Ronja: Mulle taas tulee tässä kohtaa mieleen unelmat. Mä oon ihan mestariunelmoija, ja sulla ei Samuli ole sellaisia kuvia tai unelmia, joita kohti tekisit tietoisia liikkeitä. Sun olemisessa on sellaista kellumista, mitä en näe itsessäni. Irrallaan oloa. Se on mulle vierasta. Mun oma oleminen perustuu niin pitkälti haavekuvien toteuttamiseen.

Samuli: Eli periaatteessa se mitä sä sanot musta... kelluva asia, niin sehän on sitten tuulten vietävänä, vai? Sattumusten vietävänä.

Ronja: En mä ajattele noin, sähän teet tosi tietoisia valintoja ja jättäydyt monesta asiasta pois, koska olet uskollinen omalle tekemisellesi ja periaatteillesi. Ihailen sun ehdottomuutta. Mutta koen vieraana, että sulla ei ole mitään pilvilinnoja minkään suhteen. Toisaalta sä olet järjestelmällinen siinä, miten teet töitä. Sä rakennat jotain, mutta et tiedä mitä se on.

Samuli: Musta tuntuu, että sä puhut mun koko sukupolvesta.

Ronja: Niin varmaan. Mun koko elämä on rakentunut haavekuville, joita suoritan jossain järjestyksessä. Ja sitten tulee vastaan ihminen, joka sanoo, että ei mulla ole mitään haavekuvia. Mitä sä sitten mietit ennen nukkumaanmenoa? Mä olen täydellinen millenniaali siinä, että puhun merkityksellisyydestä ja unelmista. Mä en ehkä usko johonkin jeesukseen, mutta mä uskon näihin mun omiin haavekuviin. Taistelen niiden puolesta. Sä teet valintoja arjessa, mutta et tarvitse mitään jumalhahmoa siihen. Mä olen tehnyt tavallaan jumalhahmon itsestäni tulevaisuudessa.

Samuli: Ei sun toiminta kyllä mulle näyttäydy noin.

Ronja: No, täähän on vähän kyyninen tai ruma kuva minusta.

Samuli: Musta näyttää, että sun eteen on tullut asioita ja sä olet tarttunut niihin. Joku toinen olisi saattanut olla tarttumatta. Pelätä, että ei pysty hoitamaan niitä. Ehkä mä näen sun toiminnan vähemmän määrätietoisena kuin sä itse näet tai haluat antaa ymmärtää. Ja se taas tuo siihen kuvaan jonkinlaista kelluvuutta enemmän.

Yhteensä viiden haastattelutunnin aikana on kulunut jo reilusti kahvia ja haastattelunauhaa, vähän oluttakin. Ronja Salmen ja Samuli Putron on aika vastata viimeiseen kysymykseen. Mikä on parasta, mitä he toisiltaan saavat?

Samuli: Saan niin raikkaan asetelman, että en ole ollut sellaisessa aikaisemmin. Ja jos poistaa kaiken ylimääräisen siitä ympäriltä, niin uuden tyypin.

Ronja: Uuden ihmisen ja sen ihmisen avaruuden. Hyvä keskusteluhan on aina matka. Jos voi saada matkan vaikka tässä baarissa, se on paljon. Mä olen saanut paljon. Ja se, että pyöritellään yhdessä sun tekstejä, vahvistaa haluani tarttua omiin teksteihin. Olen varma, että jälkikäteen näen, että mun oma kirjoittaminen on käynnistynyt uudella tavalla tai liikkunut johonkin suuntaan siksi, että me ollaan ystäviä.

Samuli: Mä näen tämän vuosikymmenen lopun Suomessa tai Euroopassa tai koko maailmassa aina ja ainoastaan vain omien silmieni kautta, mutta kun mä katson sitä, niin kyllä mä näen sinut.

Ronja: Toi oli tosi kauniisti sanottu. Mutta nyt mun pakko lähteä. Jokaisesta minuutista jonka on myöhässä, pitää crossfitissä tehdä yksi burpee lisää.

Julkaistu: 5.1.2019