Paula Häkkilä putosi tyhjään uima-altaaseen kesken työpäivän – Aivovamma lopetti työuran ja karkotti osan ystävistä

Paula Häkkilä hymyilee valoisasti, kun hän astuu koleasta säästä sisään ylivieskalaiseen kahvilaan. Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei hän ole yhtä iloinen ihminen kuin aiemmin. Aivovamma voi muuttaa luonnetta.

Paula ei ole iloisuutensa vähenemisestä ihan varma, sillä asiaa on vaikea arvioida itse. Se on kuitenkin selvää, että Paulan aivovamma vaikuttaa monella tapaa elämässä, vaikka sivusta sitä ei huomaa.

– Aivovamma voi olla sellainen, ettei se näy selkeästi ulospäin, kuten on minunkin kohdallani. Tämä on saanut jotkut vieraammat yllättymään vammastani, hän kertoo.

Nivalalaisen Paulan, 69, elämän muuttanut hetki tapahtui 15 vuotta sitten, 5.6.2009, kun hän joutui työtapaturmaan. Paula työskenteli tuolloin nuorten työpajaohjaajana. Pajan asiakkaina oli 16–27-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia, joille ei ollut vielä avautunut suuntaa elämässä.

Työpaja sijaitsi vanhassa uimahallissa, joka ei ollut enää alkuperäisessä käytössä. Altaat oli tyhjennetty. Kohtalokkaana perjantaina Paula siirsi pajalla kunnostettuja päiväkodin kalusteita auton peräkärryyn. Hän oli kantamassa painavaa pöytää yhdessä toisen henkilön kanssa, kun hän astui harhaan tyhjän uima-altaan vieressä ja putosi altaaseen.

– Minulle kerrottiin, että olin astunut askelia taaksepäin ja osunut uima-altaan vieressä olevaan korokkeeseen. Menetin tasapainoni ja rysähdin vajaan kahden metrin pudotuksen altaaseen. Pääni sai voimakkaan iskun. Minulla ei ole tapahtumasta muistikuvia.

Paula makasi tajuttomana uima-altaan pohjalla. Työkaverit hälyttivät apua, ja paikalle tullut ensihoito siirsi Paulan ambulanssilla terveyskeskukseen. Paikalle saapuivat myös Paulan tytär ja mies. Terveyskeskuksessa tehtiin joitakin tutkimuksia, mutta kahden tunnin kuluttua Paula päätettiin viedä ambulanssilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Paulalle on kerrottu, että hän oli herännyt ensimmäisen kerran ambulanssissa, vaikka hän ei muista siitä mitään. Sairaalan ensiavussa Paula havahtui hetkeksi hereille. Hän ihmettelee vieläkin kykyään asialliseen kommenttiin.

– Olin sanonut, ettei minuun saa laittaa varjoainetta, koska olen sille allerginen.

Aivovamma aiheuttaa väsymystä ja muistiongelmia. – Jos puheeni keskeytetään, saatan unohtaa, mitä olin sanomassa, Paula kertoo.

Suomessa sattui viime vuonna 114 500 työtapaturmaa, joista 92 200 oli työpaikkatapaturmia ja 22 300 työmatkatapaturmia, eli tapaturmia, jotka tapahtuivat kodin ja työpaikan välisillä matkoilla. Tapaturmavakuutuskeskuksen tutkimusyksikön johtaja Mika Tynkkynen sanoo, että kehityksen suunta on ollut positiivinen viime vuosina.

– Vakavien työpaikkatapaturmien lukumäärä on pudonnut 2000-luvulla kolmekymmentä prosenttia. Niiden osuus korvatuista vahingoista on kolme prosenttia. Vahingot johtavat keskimäärin lyhyempiin työkyvyttömyysjaksoihin, Tynkkynen kertoo.

Vakavilla työpaikkatapaturmilla tarkoitetaan sellaisia, joissa ihminen on työkyvytön yli 30 vuorokautta

Myös vuosittaisten työpaikkakuolemantapausten määrä on pudonnut vuosituhannen alun 40–50 tapauksesta viime vuosien 10–20 tapaukseen.

Syy positiiviseen kehitykseen on selkeä.

– Työturvallisuudessa on otettu isoja kehitysaskelia erityisesti perinteisillä korkean riskin toimialoilla, kuten rakentamisessa ja metalliteollisuudessa. Toki myös toimialarakenteen muutoksella on vaikutusta, sillä nykyään tehdään enemmän ”siistiä sisätyötä” kuin viime vuosituhannella.

Työtapaturmat vaihtelevat paljon alan ja työtehtävän mukaan. Tynkkysen mukaan valtaosa tapaturmista on melko harmittomia alasta riippumatta.

– Tällaisia ovat esimerkiksi terävän esineen aiheuttama pieni ihovaurio tai harha-askeleen vuoksi syntynyt nilkan nyrjähdys. Silti tällaisiinkin tapauksiin on syytä suhtautua vakavasti ja ilmoittaa ne vakuutusyhtiöön. Joskus aluksi harmittomalta vaikuttanut vahinko saattaa johtaa pidemmällä aikavälillä pitkäänkin työkyvyttömyysjaksoon.

Lisäksi pienetkin vahingot saattavat olla oire vakavammista työturvallisuuden hallinnan puutteista.

Turvallisimpia töitä tapaturmien kannalta ovat pääasiassa toimistoissa ja kotona tehtävät asiantuntijatyöt ja tietotyöt, kuten johtamiseen, asiantuntijapalveluihin sekä pankki- ja vakuutusalaan liittyvät tehtävät.

– Tällaisissa töissä vaarallisin hetki on useimmiten matka kodin ja työpaikan välillä.

Paula Häkkilä heräsi kunnolla kuusi tuntia tapaturman jälkeen. Hetki oli hämmentävä.

– Mieheni, tyttäreni ja poikani olivat paikalla, mutta en tunnistanut heitä. Tunsin voimakasta kipua päässäni, kehon oikea puoli oli osittain tunnoton, minua oksetti ja jotain nestettä valui korvista ja nenästä.

Paula alkoi kysellä perheeltään, keitä he ovat. Samalla muisti alkoi palautua.

– Tunnistin viimein heidät kunnolla. Minulle kerrottiin, mitä oli tapahtunut. En kuitenkaan juurikaan käsittänyt tapahtunutta. Ajattelin lähinnä, että tästä täytyy nousta ylös ja lähteä seuraavana päivänä töihin.

Ennen heräämistä Paulaa oli tutkittu eri tavoin. Suurimmaksi vammaksi oli todettu aivoruhje ja -tärähdys. Oma vointi alkoi kuitenkin mietityttää Paulaa yhä enemmän.

– Minua ärsytti, etten saanut mielestäni riittävää tietoa tilastani. Kysyin eräältä lääkäriltä asiasta. Hän totesi, että minulla on pieni aivoruhje, joka parannetaan.

Neljän päivän kuluttua Paulaa oltiin jo siirtämässä terveyskeskukseen. Hän ei halunnut sitä.

– Sanoin, etten lähde. Pyysin päästä isompaa sairaalaan, sillä terveyskeskus oli enemmän kroonikkoja varten. Tunsin tarvitsevani parempaa hoitoa.

Paulalle kerrottiin, ettei siirto sairaalaan onnistu. Koska hän ei halunnut terveyskeskukseen, hänet päätettiin kotiuttaa.

– Papereihini kirjattiin, että lähden kotiin omasta halustani. Tyttäreni otti kotiutumiseni jälkeen virkavapaata voidakseen olla kanssani, sillä mieheni oli kiinni töissään.

Arki kotona lähti käyntiin tunnustellen.

– Minulla oli pahoja tasapaino- ja muistivaikeuksia. Minua oksetti, ja pää ja kehon oikea puoli olivat hyvin kipeitä. Puheeni oli hieman puuromaista. On hassua, että murehdin silti enemmän, miten muut pärjäävät töissä. Halusin palata nopeasti takaisin töihin, Paula kertoo.

Paula viettää kotona aikaa Arvi-kissan kanssa.

Paulalle kirjoitettiin aluksi viisi päivää sairauslomaa. Sen pituutta jatkettiin kaksi kertaa etälausunnolla. Oireet jatkuivat lähes ennallaan.

– Tiesin, että jotain on enemmän vialla. Oli kamalaa olla epätietoinen omasta tilastaan. Koin myös, ettei minusta ole enää mihinkään. Pelkäsin jääväni työkyvyttömäksi.

Neljänkymmenen päivän kuluttua Paulan päästä otettiin viimein ensimmäinen magneettikuva Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Sen anti oli selkeä.

– Neurokirurgi sanoi, että minulla on erittäin vaikea laaja-alainen aivovamma. Kuvassa näkyi myös, että aivoissa oli ollut tihkuvaa vuotoa. Vaikka tieto oli järkytys, koin myös helpotusta, sillä olin varma, että saan viimein tarvitsemaani hoitoa. Neurokirurgi ei ottanut kantaa siihen, miksi magneettikuvausta ei ollut tehty aiemmin.

Aivovamman merkitys avautui Paulalle pikkuhiljaa. Parin kuukauden päästä diagnoosista hän pääsi aivovammapoliklinikan asiakkaaksi. Jonkin ajan kuluttua Paula löysi yksityisen fysioterapeutin, jonka luona hän käy edelleen.

– Vakuutus korvasi nämä hoidot, vaikka itse täytyikin ensin selvittää asiat, sillä kukaan ei neuvonut, miten olisi paras tehdä. Työnantajaltani en saanut mitään neuvoja.

Paulalla oli tasapainovaikeuksia, jotka saivat hänet horjahtelemaan. Oli surullista tajuta, ettei voi enää juosta tai ajaa moottoripyörällä niin kuin ennen. Muistiongelmien vuoksi Paula saattoi unohtaa tapaamisia tai tavaroita vääriin paikkoihin.

Osa ystävistä käänsi Paulalle selkänsä.

– Vikaa oli toki minussakin, sillä minusta tuli vetäytyvämpi vammani vuoksi. Tämä tarkoitti sitä, että vietin aiempaa enemmän aikaa kotona. Ystävien menettäminen sattui silti.

Myös työelämän loppuminen yhtäkkiä oli paha paikka.

– Koin, etten ole enää mitenkään hyödyksi yhteiskunnalle. Olin ennen viimeistä työtäni kouluttautunut myös metalli-, kivi- ja korusepäksi, eli työ oli todella tärkeä osa elämääni.

Paula sai apua neuropsykologisesta kuntoutuksesta, joka auttoi ymmärtämään tunteita. Pikkuhiljaa elämä lähti kulkemaan yhä valoisampaan suuntaan. Tärkeässä roolissa olivat läheiset.

– Vaikka jaksamiseni oli rajallista, sain suunnattomasti voimaa lastenlapsista. Koin itseni tarpeelliseksi, kun leikin ja vietin aikaa heidän kanssaan.

Aivovammapoliklinikalla Paulalle selvisi, että aivovamma on jatkossa osa elämää. – Vaikka se oli rankka paikka, sain myös tietoa, että aivovammaisena on mahdollista elää hyvää elämää.

Eniten työtapaturmia sattuu kunta-alalla, vuosittain noin 27 000. Rakentamisessa ja erilaisessa teollisuudessa niitä on kummassakin vuosittain noin 14 000. Eniten vahinkoja sattuu rakentamisessa: noin 60 työpaikkatapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden.

– Ammateittain tarkasteltuna eniten työpaikkatapaturmia sattuu palvelu- ja myyntitöissä, reilut 20 000 vahinkoa vuosittain, Mika Tynkkynen kertoo.

Vakuutuslaitokset myöntävät vuosittain noin 200 uutta työtapaturmien ja ammattitautien aiheuttamaa eläkettä. Näistä hieman alle puolet on osaeläkkeitä, eli tapauksia, joissa osin työkyvytön jatkaa työssä samalla, kun saa osaeläkettä.

– Jos tapaturma aiheuttaa työkyvyttömyyden, ensin voi saada päivärahaa vuoden ajan. Jos työkyvyttömyys jatkuu, korvataan ansionmenetys tapaturmaeläkkeenä, Tynkkynen sanoo.

Lisäksi työtapaturmassa ollut voi saada korvausta esimerkiksi tutkimus- ja hoitokuluista, ansionmenetyksestä sekä haittarahaa vahingon aiheuttamasta pysyvästä haitasta. Korvausperusteet on määritetty työtapaturma- ja ammattitautilaissa.

Kun Paula Häkkilän työtapaturmasta oli kulunut kolme vuotta, hänelle myönnettiin tapaturmaeläke vuonna 2012. Sen suuruus oli 80 prosenttia palkasta. Kun Paula täytti 65 vuotta, tapaturmaeläke laski vastaamaan 70 prosentin osuutta palkasta.

Paula on ollut vakuutusyhtiön toimintaan varsin tyytyväinen, mutta yksi asia harmittaa. Vakuutusyhtiö piti vamman haitta-astetta pienempänä, kuin mitä lääkärit olivat määrittäneet.

– Tämä pienensi saamaani kertakorvausta. Tuntui tietenkin pahalta, että tällainen päätös tehtiin edes tapaamatta minua. En ole kuitenkaan halunnut tutkia tarkemmin, paljonko se olisi euroissa.

Kun Paula on myöhemmin miettinyt aivovammadiagnoosin jälkeistä aikaa, hän on tajunnut, että olisi tarvinnut enemmän tukea.

– Olisin kaivannut viereeni aivovamman saanutta kokemusasiantuntijaa kertomaan, mikä on aivovamma ja miten se vaikuttaa elämään.

Tuen puute oli suurin syy siihen, että Paula kouluttautui myöhemmin Aivovammaliiton kokemusasiantuntijaksi. Hän haluaa auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia.

– On hyvin tärkeää, että vammautunut ohjattaisiin asianmukaisen avustajan luo tai annettaisiin muutoin selkeää tietoa, sillä vammauduttua on vaikea itse osata pitää kiinni oikeuksistaan. Monella ovat myös jaksaminen ja voimat hyvin heikot. Apua tarvitaan.

Paulalla on edelleen, 15 vuotta tapaturman jälkeen, väsymystä, muistiongelmia ja aloitekyvyttömyyttä.

– Minulta saattaa jäädä asioiden tekeminen kesken. Jos puheeni keskeytetään, saatan unohtaa, mitä olin sanomassa. Väsymys on ajoittain todella rankkaa. Se ei aina lähde edes nukkumalla.

Paula kokee silti elävänsä hyvää elämää. On mies, kaksi lasta ja viisi lastenlasta. Erityisen ihanaa on nähdä lastenlasten kasvavan.

– Olen todella iloinen, että olen elossa, sillä elämäni olisi voinut päättyä tapaturmaan. Olen myös ymmärtänyt, että voinnissani voi vieläkin tulla edistystä, sillä aivovamman käyttäytymistä ei voida täysin ennustaa.