Entisen Leijonien valmentajan hätähuuto: Näin aidon kilpailun laiminlyönti on haavoittanut suomalaista jääkiekkoa
Ilman kilpailua ei tule huippuja, sanoo Suomen mestaruuden, alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden sekä olympiapronssia valmentanut Timo Lehkonen. Lehkonen piirtää kuvan suomalaisen jääkiekon alamäestä ja tarjoaa muutoksen pelikirjan.
Viisi vuotta sitten kirjoitin kolumnin Hämeen Sanomiin Suomi-kiekon sarjajärjestelmistä. Valmennuspäällikkönä näin miten suljetut sarjat alkoivat vaikuttaa tuhoisasti suomalaiseen jääkiekkoon. Ilman kilpailua pelaajien taso alkoi laskea ja tämä kehitys jatkuu edelleen. Jos suomalaisen jääkiekon taso halutaan nostaa takaisin kansainväliselle huipulle, tulee kilpailu ja lahjakkaiden pelaajien kehittymisen mahdollisuus palauttaa jääkiekkoon juniorisarjoissa.
Viimeisen 10 vuoden aikana liigaseurojen ei ole tarvinnut satsata johtamiseen, valmennukseen tai pelaajien kehittämiseen, koska ei ole ollut pelkoa pudota sarjasta.
Suojatussa tilanteessa ei ole tarvinnut palkata parhaita osaajia valmennukseen tai urheilupuolen kehittämiseen. Junioritoiminta ja juniorivalmennuksen kehittäminen on jäänyt rutiinitasolle, koska juniorisarjojen mandaattipaikat ovat tuoneet turvan toiminnalle. Samalla Mestis- ja pienseurat näivettyivät, koska suljettujen sarjojen vuoksi ne menettivät unelmansa nousta sarjoissa ylöspäin.
Tästä lieveilmiönä pienten seurojen nuoret lahjakkaimmat pelaajat saattoivat siirtyä jo varhaisessa vaiheessa liigaseurojen junioritoimintaan, jotta voisivat varmuudella pelata SM-sarjoja. Monen joukkueen toiminta on lakannut kokonaan pelaajien kadon takia.
Junioripelaajien huono taso tuli esille, kun SM-liiga avattiin. Omia junioreja olisi tarvittu, mutta niitä ei löytynyt joukkueisiin. Vahinko ehti jo tulla. Junioripelaajat eivät olleet oppineet kilpailemaan ja harjoittelemaan sillä tasolla, kuin mitä SM-liigassa vaaditaan.
Liigaseurojen on ollutkin pakko suunnata katseensa ulkomaalaisiin vahvistuksiin, jotka nyt mukavasti täyttävät liigajoukkueiden kokoonpanot. Kun kilpailun puuttuminen juniorisarjoissa U16-U20 SM tasolla on jatkunut näin pitkään, ei parannusta ole lähitulevaisuudessa tulossa.
Se tulee varmasti näkymään U16-U20-vuotiaiden maajoukkueiden menestymisessä ja myös NHL:n varaustilaisuuksissa. Ymmärrän täysin, miksi meidän monet lahjakkaimmat ja lupaavimmat junioripelaajat valitsevat mieluummin Pohjois-Amerikan sarjat, jos haaveena on NHL.
Siellä pelin opettaminen, nopeus, kamppailu, kilpailu ja valmennuksen tasokin ovat aivan eri tasolla, kuin Suomen juniorisarjoissa.
Toimin SM-liigatasolla sekä maajoukkueissa valmentajana vuosina 2000-2016 ja pääsin aitiopaikalta katsomaan ja kokemaan, mihin suomalainen jääkiekko asettui suhteessa kansainväliseen jääkiekkoon ennen sarjojen sulkemista. Vuonna 2006 olin valmentajana Hannu Aravirran kanssa U20-maajoukkueessa Vancouverin MM-kisoissa.
Suurin osa pelaajista pelasi siihen aikaa A-junioreiden SM-sarjaa, jotkut Mestistä ja muutamat SM-liigaa pienessä roolissa. Silti voitimme MM-pronssia.
Joukkue pelasi ennen kisojen alkua kaikkia sen ajan Mestis-porukoita vastaan ja niistä peleistä voitimme vain muutaman hassun ottelun. Kertoo aika paljon sen ajan Mestiksen tasosta. Joukkueeseen kuului ihan tasokkaitakin sen ajan tulevaisuuden pelaajia esimerkiksi maalivahti Tuukka Rask, hyökkääjinä Lauri Korpikoski, Leo Komarov ja Jesse Joensuu.
Vuonna 2016 olin valmentajana Jukka Jalosen U20-maajoukkueessa, joka voitti MM-kultaa kotikisoissa. Vaikka aikaa Aravirran ja Jalosen maajoukkueiden välillä oli kulunut kymmenen vuotta, oli pelaajien kehityspoluissa paljon yhtymäkohtia.
Liiton kilpailusäännöt suosivat pelaajien kehittymistä, eivätkä estäneet pelaajia pelaamasta paljon pelejä eri ikäluokissa, niin SM-playoffeissa tai sarjakarsinnoissa. Pelit varmasti kehittivät pelaajien paineensietoa ja kykyä ottaa vastuuta joukkueesta, kun panoksena oli joukkueen menestyminen tai toisessa ääripäässä joukkueen sarjapaikan säilyminen. Myös leijonapolku mahdollisti hyvät kansainväliset pelit.
Aikamoisia pelaajia olikin myös Jalosen 2016 kultajoukkueessa esimerkiksi nykyiset NHL-pelaajat Mikko Rantanen, Roope Hintz, Patrik Laine, Niko Mikkola, Sebastian Aho ja Jesse Puljujärvi!
SM-liiga oli auki vuoteen 2013 asti. Joukkueisiin oli pakko panostaa ja liigan taso oli korkea. Parhaat suomalaiset pelasivatkin vielä Suomessa ja ulkomaalaisvahvistukset olivat omien maidensa maajoukkuetasoisia vahvistuksia, eivätkä toisen kategorian pelaajia.
Huippupelaajien esimerkki päivittäisestä tekemisissä iskosti nuorille pelaajille sen, miten ammattimaisesti itseään johdetaan, miten harjoitellaan ja pelataan, jos haluaa kehittyä hyväksi ammattijääkiekkoilijaksi.
Jääkiekkoliiton strategian 2022-2026 tavoitteiksi on laitettu maailman paras pelaajapolku, miesten IIHF World Ranking on sijoilla 1-4, poikien maajoukkueet ovat arvokisoissa sijoilla 1-4. ja NHL:n 1.-3. kierroksen varausten määrä säilyy entisellään tai kasvaa.
Jotta näin tapahtuisi, ehdotan seuraavaa:
- Juniorien SM-sarjojen U16-U20 joukkuemäärien vähentäminen, jotta saadaan kovempia pelejä. Kunnolliset nousukarsinnat sarjojen välillä. Ulkomaalaiset joukkueet eivät saa viedä suomalaisten joukkueiden sarjapaikkoja tai nousumahdollisuuksia.
- Luodaan kilpailusäännöt, jotka eivät estä lahjakkaimpien pelaajien siirtymistä seuran sisällä ikäluokasta toiseen kauden aikana.
- Laadunvalvojat hommiin. Valmennuspäälliköt, urheilu- ja jääkiekkojohtajat arkeen auttamaan valmennusta, pelaajia ja toimistotyöt minimiin.
- Harkintaa ulkomaalaispelaajien määrän suhteen liigaan ja juniorisarjoihin, jos halutaan olla kasvattajasarja suomalaisille pelaajille.
- Valmentajakoulutukset ja niiden päivittäminen nykypäivän huippukiekon vaatimuksiin. Varsinkin pelin opettamiseen tarvitaan valmentajille koulutusta.
- Suomalaisen jääkiekon pelaajapolun päivittäminen. Pelaajille ja vanhemmille lisää tietoisuutta, mitä harrastaminen, kilpaileminen ja huippu-urheilu tarkoittavat (harjoitus-ravinto-lepo).
- Lisää harjoittelua ja pelejä. U12-U15- vuotiaiden harjoittelu ja pelimäärät ovat liian vähäisiä suhteessa huippumaihin. Tutkimuksien mukaan nuorten harjoittelumäärät kuuteentoista ikävuoteen mennessä suomalaisilla nuorilla ovat niin pienet, että syntyy jopa 2 000 tunnin harjoituksellinen vaje muihin huippumaiden nähden. Tätä vajetta on erittäin vaikeata paikata myöhemmin aikuisvaiheessa.
Kirjoittaja on toiminut jääkiekkovalmentajana Suomen miesten A-maajoukkueissa, jotka ovat voittaneet olympia- ja MM-pronssia. Hän on entinen NHL-varattu maalivahti, joka edusti liigatasolla TPS:ää, Jokereita, HPK:ta ja TuToa – ja on toiminut eri seuroissa valmennuspäällikön tehtävissä pelaajauransa jälkeen.
