Entinen Leijonien valmentaja ihmettelee Olympiakomitean toimia: "Suomesta puuttuu instanssi, joka veisi ammattilaisuuteen urheilussa tähtääviä yksilöitä eteenpäin"
Jääkiekkovalmentaja Timo Lehkosen mielestä suomalaisen urheilun täytyy siirtyä täysipainoisesta harjoittelusta kohti täysipäiväistä harjoittelua, koska se on elinehto menestykseen arvokisoissa.
Aikamoista on ollut seurata olympialaisten jälkimaininkeja huonon olympiamenestyksen seurauksena. Huippu-urheilujohtaja Matti Heikkinen ja laji- ja kisaohjelmien johtaja Leena Paavolainen siirrettiin sivuun Olympiakomiteasta huonon kisamenestyksen takia. Erityisen outo viesti on lähetetty, kun huono menestys on sysätty kahden henkilön syyksi, sillä juurisyyt ovat paljon syvemmällä rakenteissa.
Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto sanoi, että hallitus teki viime viikonloppuna isoja linjauksia, jossa lähdetään painottamaan erityisesti huippuvaiheen huippu-urheilua ja luotsaamaan toimintaa uutta strategiaa kohti. Myös Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori toisti, että tarvitaan merkittävä suunnanmuutos, koska Suomen menestys, varsinkin kesäolympialaisissa, on ollut heikkoa parisen kymmentä vuotta, eikä sitä tasoa, mitä olemme tavoitelleet.
Kun tutustuu Olympiakomitean toimintaperiaateisiin, arvoihin ja järjestön tarkoituksiin, niiden ohjenuorana on liikunnallinen elämäntapa ja huippu-urheilu. Olympiakomitean mielestä ne kuuluvat yhä yhteen, eivätkä syö toisiaan pois.
Mutta miten paljon oikeasti satsataan huippu-urheilijoihimme?
Valtion liikuntabudjetti 2024 on yhteensä 165,4 miljoonaa euroa. Huippu-urheiluun valuu 17,6 miljoonaa, josta tehostamistuen osuus on 6,7 miljoonaa, josta kesälajeihin kohdistuu 4,2 miljoonaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön suora tuki huippu-urheilulle kohdentuu ensisijaisesti Suomen Olympiakomitealle ja sen huippu-urheiluyksikölle.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää urheilija-apurahoja noin 260 huippu-urheilijalle, joille pyritään turvaamaan mahdollisuus täysipainoiseen harjoitteluun. Valtio tukee kyllä Olympiakomiteassa ammattimaisesti työskentelevää 64 henkilöä, mutta valtio ei tue taloudellista voittoa tavoittelevaa ammattilaisurheilua.
”Mikä on se järjestö Suomessa, joka mahdollistaisi urheilijoidemme menestymisen arvokisoissa? Mielestäni ei ainakaan Olympiakomitea, joka ei puhu missään yhteydessä ammattilaisuudesta, vaikka siihen huippu-urheilijat pyrkivät.”
Näkisin, että Suomesta puuttuu ammattiurheilukeskustelu ja instanssi, joka veisi ammattilaisuuteen urheilussa tähtääviä yksilöitä eteenpäin. Olympiakomitea se ei ole, koska toimintaperiaatteet eivät tunnista ammattilaisuutta.
Toimitaan edelleen amatöörisäännösten ja -aatteiden mukaan, niin kuin jo Paavo Nurmen aikana, jolloin häntä soimattiin, kun Nurmi otti rahaa juoksemisesta. Jossain vaiheessa hänet sitten julistettiin ammattilaiseksi ja estettiin näin hänen osallistumisensa Los Angelesin olympialaisiin. Haave maratonkullasta ei toteutunut, mutta ammattilaisuuden turvin hän turvasi loppuelämäksi toimentulonsa.
Mikä on se järjestö Suomessa, joka mahdollistaisi urheilijoidemme menestymisen arvokisoissa?
Mielestäni ei ainakaan Olympiakomitea, joka ei puhu missään yhteydessä ammattilaisuudesta, vaikka siihen huippu-urheilijat pyrkivät.
Pitäisikö vastuu ja rahanjako siirtää lajiliitoille, joiden tehtäväksi tulisi auttaa ja tukea taloudellisesti huippu-urheilijoita, jotta he pääsisivät lähemmäksi ammattilaisuutta?
Näin voitaisiin edetä täysipainoisesta harjoittelusta kohti täysipäiväistä harjoittelua, joka on elinehto menestykseen arvokisoissa.
Olympiajärjestö voi jatkossa keskittyä liikunnan harrastamisen kehittämiseen ja kansalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä olympiavuosina kisoihin osallistumisen käytännön järjestelyihin.
Kirjoittaja on toiminut jääkiekkovalmentajana Suomen miesten A-maajoukkueissa, jotka ovat voittaneet olympia- ja MM-pronssia. Hän on entinen NHL-varattu maalivahti, joka edusti liigatasolla TPS:ää, Jokereita, HPK:ta ja TuToa – ja on toiminut eri seuroissa valmennuspäällikön tehtävissä pelaajauransa jälkeen.
