Image

Ensimmäinen nainen (Tästä ei Chisun haastattelu parane)

Ensimmäinen nainen (Tästä ei Chisun haastattelu parane)

Kun Chisu julkaisee neljännen albuminsa Polaris, kukaan ei enää kysy, kuka hänen laulunsa oikeasti tekee. Lähes 250 000 levyä myynyt artisti on edelleen Suomen ainoita naisia, jotka säveltävät, sanoittavat ja tuottavat omat levynsä, ja se on väärin, koska meidän missien tunteet ovat parasta polttoainetta musiikintekoon, hän sanoo.
Teksti Outi Kaartamo
Mainos

Tähän alkuun kuule Chisu sellainen pikku juttu, että hei beibi sä oot vaan niin ihana, sun kanssa kaikki on vaan ihanaa, mä haluun olla sulle ihana, tää kaikki on vaan ihan ihanaa.

Ooh, voi kiitos, voi kiitos. Mahtavaa.

Tervetuloa takaisin julkisuuteen kolmen vuoden tauon jälkeen. Millaista täällä on?

Aina yhtä jännittävää. Varsinkin klikkihommelin kanssa pelaaminen. Tiedonkulku on niin nopeaa. Internetin maailmassa kunnioitus tuppaa unohtuneen mamujen, pakolaisten ja popparien kohdalla, mutta jos jotain täytyy kiusata, niin mieluiten poppareita, koska joillakin ihmisillä on oikeitakin ongelmia.

Millaisia uutisia klikkailet itse?

Tänä aamuna luin Syyrian tilanteesta ja Facebookin kautta jaetaan mielenkiintoisia puheenvuoroja. Nicky Minajin peppukuvan avasin, kun sillä mainostettiin festareita, mutta muuten en klikkaile peppujuttuja. Myös Cheek ilmiönä kiinnostaa  häntä yhtään kritisoimatta.

Edellistä levyäsi Kun valaistun on myyty 100 000 kappaletta. Ahdistutko, jos uutta albumiasi Polarista ei myydä yhtä paljon?

En, ja olen vakuuttunut, ettei niin tule käymään. Spotify, Apple Music ja muut striimauspalvelut ovat muuttaneet koko äänitealan, eikä levykauppoja enää ole. Jos levyäni myydään fyysisesti 20 000 kappaletta, olen äärettömän onnellinen.

Oliko vaikeaa jäädä tauolle, kun olit urasi huipulla?

Sanoin jo ennen kolmatta levyäni, että haluan heittää hanskat tiskiin hetkeksi. Halusin kyseenalaistaa, miksi teen asiaa, jossa fokus on koko ajan itsessäni. Kun valaistun -levyllä on Tie, joka kertoo siitä, millaista on olla tien päällä. En halunnut tehdä seuraavaksi levyä, jossa mietin tuotantoratkaisuja, kuinka kaikki on kauheaa, eikä minulla ole ystäviä, koska en näe heitä koskaan.

Opiskelit taukosi aikana taidehistoriaa. Miksi kiinnostuit muinaistaiteesta?

Vanhat symbolit ja mystiikka kiehtovat minua. On mielenkiintoista, miten uskontojen avulla on hallittu ja huijattu ihmisiä. Antropologian kannalta Rooma ja Egypti ovat kiinnostavia, koska niistä löytyy viittauksia nykyaikaan: miten yltäkylläisyys menee överiksi, asioista alkaa tulla hienompia ja suurempia, mutta kansa voi huonommin ja kupla puhkeaa.

Muinaispatsaissa ihmisen koko kertoo hänen sosiaalisesta asemastaan. Minkä kokoinen patsas sinusta tehtäisiin verrattuna Kikkaan?

Voi jeesus, riippuu siitä, mihin kohtaan patsaassa pitäisi kiinnittää huomiota.

Riikka Slunga-Poutsaloon?

Hänet voisi kuvata surffilaudan kanssa mutta muuten olisimme saman kokoisia.

Sanniin?

Mmm, miten mä laittaisin tämän. Ehkä Sanni olisi minua pidempi, koska hän on.

Oletko tuntenut houkutusta ostaa Bagdadin museosta varastettuja taideteoksia?

Kellä niitäkin on, saatana. Voisin ottaa hyviin tarkoituksiin lampun, jossa on henki. Syyrialaiset voisivat palata koteihinsa, kukaan ei pommittaisi heitä, ja naiset ja lapset saisivat elää rauhassa ja hymyillä ilman, että heidät kivitetään hengiltä. Olen välillä niin vihainen, etten pysty lukemaan uutisia.

Vaaditaanko poptähdiltä nykyään yhteiskunnallisia kannanottoja?

En osaa seistä minkään ideologian takana mustavalkoisesti. Puhun itselleni tärkeistä asioista, kuten ihmisoikeuksista. Yritän kyseenalaistaa myös omia asenteitani, olenko itse jossain tilanteessa rasisti, kun pidän laukustani kovempaa kiinni, kun ohi menee epäilyttävän näköinen ulkomaalainen. Haluaisin, että jokainen miettisi samaa omalla kohdallaan. Koko Polariksen teema on se, miksi ihmiset eivät elä rehellisesti itselleen. Maahanmuuttokeskustelu, rasismi ja homofobia ovat yhteisön toistamaa mantraa, jota nujerretut ihmiset eivät uskalla kyseenalaistaa, vaikka se tuntuisi väärältä. Ymmärrän, että se on äärimmäisen vaikeaa niille, jotka tulevat yhteisöstä, joka vakaasti tietää, että maailma on litteä.

Pitääkö artistien yrittää miellyttää kaikenlaisia fanejaan siinä missä populistipuoluejohtajien kannattajiaan?

Minun tapani ei ole ollut koskaan se, että hyökkään vastaan samoilla aseilla. Olisi hölmöä mennä keikoilla yleistämään, vaikka että perussuomalaiset ovat perseestä. Kaikkiin ryhmiin kuuluu kirjo ihmisiä, myös heihin. Ehkä popparit eivät ota lyttäämisen pelossa kantaa. Kommentointi on nykyään helppoa. Cheek on vain räppäri Lahdesta, mutta yhtäkkiä pilaa ihan kaiken. On hirveää, että mistään voi sanoa niin. Meneillään on vakava kiusaamiskulttuuri. Kouluissa pidetään joka syksy ja kevät puheita siitä, miten ei saa kiusata, mutta illalla samat aikuiset katsovat lastensa kanssa tosi-tv:tä ja arvostelevat kilpailijoita läskeiksi. Se on niin kaksinaismoralistista ja tekee ilmapiiristä inhottavan. Siksi rakastan SuomiLOVE -ohjelmaa, se on ihana ja mä olen siinä mukana, saatana.

Aikaisempien levyjesi teemoja ovat olleet luopuminen, vapaus ja yksinäisyys. Monissa lauluissa yritetään erota, mutta vaikeaa on. Miten tehdään bänksit niin, ettei palaa heti takaisin suhteeseen?

Uudella levyllä lauletaan, että kun lähden, sit’ en salaa, kun lähden, en palaa. Asioista voi lausua jotain, mutta on eri asia, tapahtuivatko ne oikeasti niin. Usein ihmiset roikkuvat haitallisissa suhteissa, ja on kipeä tie selvittää, miksi. Taustalla voi olla lapsuuden trauma, joka pitää käydä läpi voidakseen olla vapaa ja onnellinen. Ehkä se ajatus auttaa. On itsensä ankeuttamista olla tilanteessa, jossa ei viihdy. Voi kun olisikin lääkepullo, josta huikat ottamalla pääsisi suhteesta yli.

Suosittele hyvää terapeuttia.

Jokaisesta löytyy sisältä hyvä terapeutti, jos uskaltaa vain kuunnella sitä pientä ääntä, joka sanoo, että näin haluat oikeasti tehdä. Kun menee joen rantaan keskustelemaan itsensä kanssa, tulee hyviä ja vitun rehellisiä vastauksia. Ja hyvät ystävät! He sanovat asioita, joita ei haluaisi kuulla, mutta joita kannattaisi kuunnella.

Luetko self help -kirjallisuutta?

Jossain vaiheessa paljonkin, se oli aikaa, kun hain uudenlaisia tapoja ajatella. Lopetin, koska kirjat toistivat itseään. Monet niistä olivat hienoja ja avasivat silmiä, mutta kun päätin elää jollain tavalla, siellä seuraavassa tienristeyksessä asiat eivät menneetkään kuin kirjassa.

Oletko ollut koskaan epätoivoinen siitä, kun lauluja ei ole syntynyt?

Kun valaistun -levyä tehdessäni minulla oli kauheat paineet ja olin niin ahdistunut, rikki ja hajalla, että lähdin Amsterdamiin pakoon tätä kauheutta. Lähetin sieltä levy-yhtiöni ihmisille kortteja, joissa on kuva kakkaavasta Bambista ja alla teksti shit happens. Kävin Anne Frankin talossa, jonka seinille oli kirjoitettu, että voisinpa juosta ja olla auringossa, ja ajattelin, että ei helvetti, mikä pikkusieluinen paska olen. Tulin kotiin ja kirjoitin Kohtalon oman. Nyt minulla on ollut paljon enemmän aikaa ja olen rauhoittunut ihmisenä ja valaistunut, no en ole, mutta jokin kypsyminen on tapahtunut. En mene enää sellaiseen tilaan.

Hävettääkö sinua koskaan lauluja tehdessä?

Kyllä, ja diggaan niistä fiiliksistä, se on merkki siitä, että tekee jotain vähän vaarallista. Uudella levyllä on Ruusunen-biisi, josta voi tulla kurat niskaan. Se muuttuu teokseksi, jota joku voi pitää helvetin tekotaiteellisena. Kirjoitin tekstin alun perin runoksi, ja sitä oli vaikea saada laulun muotoon. Tykkää siitä kuitenkin itse noin.

Sanoitat, sävellät ja tuotat levysi itse. Mihin tarvitset vielä levy-yhtiötä?

Että mulla jäisi aikaa säveltämiseen ja sanottamiseen. Hatunnosto niille, jotka pyörittävät omaa levy-yhtiötä, mutta hekin joutuvat palkkaamaan ihmisiä. Olemme samalla pelilaudalla, enkä minäkään pääse bisneksestä eroon. Minulle voisi jäädä enemmän käteen, mutta näin elämänlaatuni pysyy hyvänä.

Kirjoitit Facebook-sivuillasi Ihana-musiikkivideosi saatteeksi: ”Ohjaajana ja suunnittelijana aivan LOISTAVA valotaiteilija Mikki Kunttu.” Miksei siinä lukenut aivan IHANA valotaiteilija Mikki Kunttu?

Koska valotaiteilijat ovat tosi LOISTAVIA. Mikkiä on tituuleerattu Hesarissa ”valojen herraksi”, minkä laittaisin heti käyntikorttiini titteliksi, jos olisin hän.

Todistavatko naispuolisen artistin henkilökohtaiseen elämään suuntautuvat kysymykset mielestäsi seksismistä alalla?

Kyllä mun mielestä kaikilta kysytään, että kenen kanssa olet, Cheekiltäkin. Ehkä Ismo Alangolta ja Samuli Putrolta ei kysellä, koska ne näyttävät siltä, että vetävät henkisesti turpaan, jos tästä kysytään.

Onko sinua vähätelty muusikkona sukupuolesi takia?

Ihan alussa kyseltiin, olenko oikeasti kirjoittanut itse nämä biisit. Ihmisten oli vaikea ymmärtää, että 25-vuotias blondi osaa tuottaa ja koodata ja käyttää studiovehkeitä. Rokkilehdet vihasivat mua aluksi, että miten tuo nainen kehtaa julkaista tällaisen levyn, haluaako hän todistella jotain.

Ymmärsin sen, mutta olin raivona siitä, kuinka paljon keskityttiin ulkonäkööni ja siihen, että olen isolla levy-yhtiöllä ja Asko Kallosen jalostama tuote. Naisista ajatellaan, että he haluavat olla rakastettuja tähtiä ja pinnallisuutta nostetaan enemmän tapetille.

Tanssahtelit Baden Baden -videolla pienissä vaatteissa, mikä olisi ollut Suomessa vielä 1990-luvulla uskottavuusriski. Onko totisuus markka-ajan valuuttaa?

Se oli naisartisteille varmaan rankkaa aikaa, toisaalta oli ylihömppä Nylon Beat. Joskus tuntuu, että naisellisuus mielletään miellyttämiseksi. Nicky Minajin peppuun viitaten: kun se haluaa laittaa ahterinsa esille, se tuskin on jonkun muun keksimää, vaan se halusi laittaa äässinsä siihen itse. Se herättää tosin kysymyksen, että mikä statement se oikein on. Se, että käytän huulipunaa, ei kerro siitä, että minua ohjaillaan vaan että haluan käyttää huulipunaa. Olen ollut aina kaveriporukkani pelle, ikuinen pissis, joka kiroilee ja puhuu hölmösti. En pidä itseäni sen takia tyhmempänä kuin muut. Mulla ei ole ongelmaa olla oma itseni, mutta aina tulee jostain soraääniä. Se ei liity välttämättä naiseuteen, joku ei vain diggaa musastani tai naamani ärsyttää.

Bändissäsi on kosketinsoittajana nainen, Emilia Takayama, mutta popbändeissä soittaa edelleen vähän naisia. Myös tuottajat ovat lähes poikkeuksetta miehiä. Miksi? 

Jostain syystä mies tarttuu lähtökohtaisesti kitaraan ja nainen mikrofoniin. Ehkä naiset pelkäävät dumausta, jos yrittävät tehdä toisin. Haluaisin rohkaista naisia soittamaan kitaraa niin kuin he haluavat, eikä niin kuin poikaystävä sanoo tai isä on joskus rämpyttänyt. Meissä misseissä on niin paljon tunteita, että se on mieletön polttoaine musan tekoon. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Olisi ihanaa nähdä uusi 64-vuotias artistinainen, joka laulaisi käheällä äänellä kokemuksistaan ja menetetystä rakkaudesta.

Eikö ole epäfeminististä olla buukkaamatta Olympiastadionia heti?

Se ei ole sukupuoli- vaan Jare-kysymys. Sellainen ei tule mieleen vain miehille vaan vain Cheekille, hän ei ole niin kuin me muut. En ole tavannut yhtä rohkeaa tyyppiä. En suunnittele stadionkeikkaa, mutta joku areena olisi kiva. Ensin haluan käydä Mikkelin Vaakunassa, Jyväskylän Lutakossa ja Helsingin Tavastialla.

Olet maininnut Cheekin nyt useita kertoja. Oletko ihastunut?

Kukapa ei olisi? Cheek on tehnyt musiikkibisnekselle isoja ovenavauksia. Hän tajusi, että jos ulkomaalaiset artistit myyvät Suomessa vähemmän levyjä kuin me suomalaiset, miksi me emme täyttäisi areenoita.

Jos olisit syntynyt New Yorkissa, olisitko kovempi kuin Lady Gaga?

Vastaan epäsuomalaisittain, että todellakin.

Sinua ja Jenni Vartiaista pidetään ”Suomen eturivin naisartisteina”. Tuntuuko vertaus epäoikeudenmukaiselta, koska Vartiainen ei tee itse laulujaan?

Ei. Tiedän, että Jenni tekee äärettömän paljon itse. Kun biisin tiedoissa lukee, että sen on tehnyt Jenni ja pari muuta, ihmiset ajattelevat, ettei Jenni ole oikeasti tehnyt mitään. Se on väärin ja seksististä ja kertoo asenteesta, ettei kaunis nainen kykene olemaan kuin kaunis. Lahjakkuus piilee myös kyvyssä tietää, mitä esittää. Studiossa mä olen tuottaja, mutta siellä on myös rumpali, äänittäjä ja muita ihmisiä, jotka antavat hirveästi sille levylle. Myös Jennillä on ajatus, jota lähdetään jalostamaan.

Pitäisikö poptähdille olla Kirjailijaliiton kaltainen järjestö, johon saisi liittyä vasta, kun on säveltänyt kaksi albumia?

Meillä on Facebookissa poppariliittoja, joissa jutellaan niinkin syvällisistä asioista kuin siitä, milloin vedetään hirveät lärvit. Toisinaan meitä askarruttaa julkisen ja yksityisen elämän raja. On helppo keskustella niiden kanssa, jotka kokevat samanlaisia asioita.

Onko kiusallista jutella sellaisen artistin kanssa, joka on myynyt urallaan vain yhden kultalevyn? 

Ei mua nolota oma menestys, mutta kohteliaisuuksia on vaikea ottaa vastaan. Tykkään tietenkin siitä, jos minusta tykätään. Sokerikuorrutin itseni sillä, kun Kari Hotakainen kehui levyäni. Olen sillä lailla onnekas, että mieltymykseni ovat siellä, missä mainstream liikkuu.

Oletko saanut uusia, tavallisia ystäviä poptähdeksi tulemisen jälkeen?

Mielestäni olen. Olen tosi sosiaalinen ja kotini ovet ovat aina avoinna. Ihmisiä käy paljon yökylässä, ja se on ihanaa. Tutustun helposti ihmisiin. En näe, ettei mun kanssa voisi olla kaveri, vaikka olen Chisu. Olen niin lähellä taukoa, että koen olevani kuin kaikki muutkin. Se kuulostaa väärältä, kun sen sanoo, mutta se on normaali olotila.

Joko perheesi hyväksyy sen, että valitsit niin epävarman ammatin?

Mulla on ihana perhe, joka on kannustanut paljon. Heidän mielestään kaikki on hyvin, jos tykkään työstäni, elämä on hallussa eikä faijalta tarvitse pyytää rahaa. Äidilläni oli tapana pudotella postiluukustani hakuoppaita joka syksy, ettei kouluttamattomuus jää harmittamaan, mutta se loppui, kun enimmäinen sinkkuni Mun koti ei oo täällä oli kahdeksan viikkoa listaykkösenä.

Sinua haastateltiin myös Imagen 25-vuotisjuhlanumeroon. Kerroit, että haluat kymmenen vuoden päästä ”elää mökissä järven rannalla simppeliä rutiinielämää ja toivottavasti valmistaa ruokaa jollekin”. Muutit kuitenkin joen rantaan. Mitä tapahtui?

Mähän olen vasta puolitiessä, mulla on viisi vuotta aikaa höperöityä. Ehkä levystäni tulee niin kauhea, että minun pitää vetäytyä jonnekin miettimään, mikä meni pieleen tai päättäväisesti toistaa ajatusta, että tein sen vain itselleni. Rutiinielämää odottelen edelleen, saatana.

Millaista elämäsi on, kun Image täyttää 40 vuotta?

Olen kyllästynyt puuvessaan ja täräytän asumaan Helsinkiin Bulevardille. Syön tuulihattuja Ekbergillä, käyn avajaisten avajaisissa, elän jet set -elämää ja juon punaisissa huulissani kaikki skumpat, jotka minulle tarjotaan.

Miten vältät Amy Winehousen kohtalon?

Olen välttänyt sen jo, olen niin vanha luuta, mutta aina voi lähteä suistumaan raiteilta. En pidä itsestään selvänä, ettei niin käy.  ■

Julkaistu: 6.10.2015