Turun pohjoispuolella kulkija kohtaa Lounais-Suomen erämaan – Siellä susille riittää syötävää

Ajelen Suomen länsirannikolta Uudellemaalle, kohti kotiani. Syyspäivä on kauneimmillaan, ja päätän hakea vaihtelua reittiini. Säkylän Pyhäjärven rantamilla käännyn päätieltä soratielle.

Mutkittelevaa sivutietä tuntuu jatkuvan loputtomiin, eikä asutusta tai ihmisiä tule vastaan. Pian ylitettyäni maakuntarajan Varsinais-Suomen puolelle näen luonnonsuojelualueen kyltin.

Kyltissä lukee: Vaskijärven luonnonpuisto. Seikkailunhaluni herää välittömästi.

Luonnonpuistot ovat tiukemmin suojeltuja kuin kansallispuistot. Luonnonpuistoissa jokaisenoikeudet, entiseltä nimeltään jokamiehenoikeudet, eivät ole voimassa.

Vaskijärven luonnonpuistossa saa lumettomana aikana liikkua vain merkittyjä reittejä pitkin. Osa niistäkin on kulkijoilta kielletty helmikuun ja toukokuun välisenä aikana, jolloin eläinten pesimispuuhat ovat käynnissä. Leiriytyminen on kielletty.

Luonnonpuistoihin liittyy aina tiettyä mystisyyttä ja etäisyyttä, koska ne sijaitsevat usein kaukana kaikesta ja liikkuminen niissä on rajoitettua tai mahdollista vain erityisluvalla.

Siinä missä kansallispuistojen tehtävä on – luonnonsuojelun ohella – virkistyskäytön ja retkeilyn mahdollistaminen, luonnonpuistoissa päätarkoitus on säilyttää luonto mahdollisimman koskemattomana.

Vaskijärven luonto tekee minuun vaikutuksen. En muista, milloin viimeksi olisin ollut yhtä koskemattomassa maastossa. Jotenkin näkee ja tuntee, että tänne ei ole kirves koskenut ainakaan sukupolviin. Suon takana vanhan aarniometsän siluetti on tasaisen virheetön.

Polkua lukuun ottamatta ihmisen toiminnan jälkiä, edes vanhoja, ei näy missään. Myös hiljaisuus on käsin kosketeltavaa, mitä nyt moottorisahan pärinä ja maatilan koiran haukku välillä kantautuvat jostakin kaukaa muistutuksena siitä, että tätä erämaataskua lukuun ottamatta Lounais-Suomi on tiheään asutettu.

Tilastokeskuksen aineisto, jossa Suomen väestöntiheys on esitetty kilometri kertaa kilometrin ruuduissa, kuitenkin osoittaa, että juuri täällä Säkylän Pyhäjärven eteläpuolella on varsin laaja asumaton alue, valkoinen läikkä kartalla.

Viitisenkymmentä kilometriä Vaskijärveltä etelään sijaitsee Turku. Siihen väliin jää kymmenien neliökilometrien laajuisia tiettömiä ja asumattomia alueita.

Vaskijärvi–Turku-linjalta hivenen itään päin sijaitsee toinen upea luonnonsuojelualue, Kurjenrahkan kansallispuisto. Se ei ole aivan niin harvaan asuttua aluetta kuin Vaskijärven luonnonpuisto ympäristöineen, mutta kyllä sielläkin pääsee erämaan makuun.

Kurjenrahkan kansallispuisto on pinta-alaltaan 31 neliökilometriä, tuplasti Vaskijärven luonnonpuiston verran. Kurjenrahka sijoittuu peräti seitsemän kunnan alueelle.

Molemmat luonnonsuojelualueet ovat tunnettuja upeista keidassoistaan ja niitä ympäröivistä vanhoista metsistä.

Mitäpä olisi erämaa ilman erämaan eläimiä?

Suomessa elää Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin 430 sutta. Eniten susia – noin puolet koko maan kannasta – on nykyisin Lounais-Suomessa.

Sudet eivät näytä viihtyvän kovin hyvin Järvi-Suomessa. Sinne ei ole muodostunut pysyviä reviirejä ja laumoja, vaan alueen harva susikanta on vaeltavien yksilöiden varassa.

Lounais-Suomen keskittymän lisäksi susireviirejä on pitkin länsirannikkoa Ouluun asti ja sieltä Kainuun kautta Pohjois-Karjalaan.

Tärkein syy Lounais-Suomen susien määrään on se, että alueelta löytyy runsaasti ravintoa, etenkin valkohäntäpeuroja. Tämä on myös mahdollistanut pienemmän reviirikoon kuin muualla maassa.

Virossa on melkein yhtä paljon susia kuin Suomessa, vaikka Suomi on pinta-alaltaan yli seitsemän kertaa suurempi. Hieman Suomea suurempaan, 48 miljoonan asukkaan Espanjaan, mahtuu lähes parituhatta sutta.

Maiden tilanne on kuitenkin hyvin erilainen, sillä Virossa ja varsinkin Espanjassa on laajoja, lähes asumattomia luonnonalueita, ja väestö on keskittynyt kyliin ja kaupunkeihin.

Suomessa taas maaseudun asutus on varsin tasaisesti levittäytynyt, joten kohtaamiset kotieläinten ja villieläinten välillä ovat todennäköisempiä kuin muualla Euroopassa.

Ruotsissa on kannanhoidollisen metsästyksen vuoksi vielä vähemmän susia kuin Suomessa, vaikka länsinaapurissamme on laajoja erämaita.

Lounais-Suomeen ei ole päässyt syntymään salametsästyksen kulttuuria siinä määrin kuin harvasti asuttuun Itä-Suomeen. Tiheämmin asutussa Lounais-Suomessa rikoksesta jäisi helpommin kiinni.

Suden ei tiedetä tappaneen Suomessa yhtään ihmistä sitten 1800-luvun, mutta laumojen kasvaessa kotieläinvahingot ovat lisääntyneet. Toisaalta kun valkohäntäpeuroja on runsaasti, sudet eivät niin herkästi hakeudu esimerkiksi lampaiden kimppuun.

Villieläimet luonnollisesti hakeutuvat aina sinne, mistä ne löytävät eniten syötävää, ja Lounais-Suomi on luonnon antimiltaan maamme runsainta seutua.