Tansanian rikkaudet voisivat nostaa maan köyhyydestä, mutta ilmaston takia niitä ei pitäisi käyttää – Selvitimme, millainen on tuplakirous kehittyville maille

Azina Salum esittelee aurinkopaneelin avulla toimivaa silitysrautaa kaupassaan Mtwaran keskustorin kupeessa. Siellä Salum ja hänen miehensä myyvät kiinalaisia, aurinkoenergiaan perustuvia elektroniikkalaitteita. Niistä on tullut suosittuja alueilla, joilla ei vieläkään ole sähköverkkoa.

Aurinkopaneelin tuottama sähkö johdetaan pieneen akkuun, johon kiinnitetään kaapelit samaan tapaan kuin auton akkuun sitä ladattaessa. Silitysrauta alkaa lämmetä. Toimitusta katsovien huulille nousee hymy.

– Haha, tämähän on mahtavaa! entinen valtion virkamies Bright Msalya sanoo ja nauraa. Hänkään ei ole nähnyt aurinkopanee­lilla toimivaa silitysrautaa aiemmin.

Monessa tansanialaiskodissa samalla systeemillä toimivat nyt valot, televisio ja jopa jääkaappi.

– Nyt saadaan kylissäkin kylmiä juomia auringon lämmön avulla, Msalya sanoo, kun palaamme torin vilinään.

Hyppäämme Msalyan autoon. Olemme pyytäneet häntä oppaaksemme, koska hänellä on aikaa. Msalya on juuri eläköitynyt aluesuunnittelijan tehtävistä, joissa hän oli usein suomalaisten kehitysyhteistyöhankkeiden paikallisena yhteyshenkilönä. Suomella on ollut 1970-luvulta alkaen Mtwarassa useita hankkeita, kuten metsä­projekteja ja teiden rakentamista.

Azina Salum esittelee aurinkoenergialla toimivaa silitysrautaa.

Aurinko paistaa. On Tansanian kesä, ja lämpömittari kipuaa päivisin 32–33 asteeseen.

Näihin päiviin saakka vain harvalla mtwara­laisella on ollut kotonaan jääkaappi. Aurinkopaneelisähkö tai sähköverkon tulo kotiin on tällä seudulla yhtä mullistava tapahtuma kuin sähkövalon saa­minen jokaiseen torppaan oli aikoinaan Suomessa.

Kehitys on viime vuosina ollut nopeaa. Vielä 2000-luvun alussa vain joka kymmenes koti oli kytkettynä verkkoon. Nyt jo joka toisella tansanialaisella on sähköä.

Sähköistys on edennyt, mutta elinolot ovat vielä vaatimattomat vauraisiin länsimaihin verrattuna.

Saharan eteläpuolisen Afrikan asukas käyttää vuodessa keskimäärin vain 185 kilowattituntia sähköä, saman verran kuin yksi amerikkalainen jääkaappi vuodessa. Se on noin kymmenesosa siitä, mitä eurooppalainen kuluttaa keskimäärin.

Tämä kaikki on kuitenkin muuttumassa. Tansanialaiset haluavat nousta pois köyhyydestä, ja siihen tarvitaan sähköä.

Mutta millaista sähköä? Tansanialla on valtavat fos­siiliset luonnonvarat, muun muassa kivihiiltä ja maakaasua, joita se haluaa hyödyntää sekä omaan sähköntuotantoon että muille myytäväksi.

Niitä se haluaa hyödyntää juuri nyt, kun ilmasto lämpenee vaarallisesti, ja fossiilisista polttoaineista pitäisi pikemminkin yrittää kaikin keinoin siirtyä uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön.

Bright Msalya kävelee voittoa tuottamattomassa taimitarhassa, joka toimii myös puistona Mtwaran keskustassa.

Bright Msalya ajeluttaa meitä ympäri vanhaa keskustaa, johon aikanaan britit tekivät ruutu­asemakaavan. Tansanian muita alueita kehittymättömämpi ja harvaan asuttu etelä vaikuttaa viihtyisältä kuuden miljoonan asukkaan, likaisen ja meluisan Dar es Salaamin jälkeen. Asukkaita Mtwarassa on vain noin 150 000.

Liikenne on leppoisaa, mutta siihenkin on tulossa muutos. Neljä vuotta sitten Mtwara sai ensimmäiset liikennevalot risteykseen, jossa sattui usein onnettomuuksia. Syynä liikenteen vilkastumiseen on sataman uusi elämä.

Kurvaamme seuraavaksi sinne. Johtajalla ei ole aikaa antaa meille haastattelua, mutta saamme kuitenkin vähän katsella näkymiä.

Brittien siirtomaahallinto perusti sataman 1940-luvulla. Kasviöljystä oli tuolloin pulaa maailmanmarkkinoilla. Siirtomaaisännät saivat idean alkaa viljellä Tansaniassa maapähkinää ja laivata sitä maailmalle Mtwaran satamasta.

Brittien suunnitelmat menivät kuitenkin pieleen, ja maapähkinän viljely epäonnistui. Paremmin menestyi Brasiliasta tuotu munuaispuu, jonka siemenistä saadaan cashewpähkinää. Cashew’n kaupallinen viljely alkoi 1950-luvulla.

Niin Mtwarasta tuli cashewkaupunki ja satamasta cashewsatama. Etelä-Tansania onkin nykyään yksi maailman tärkeimmistä cashewpähkinää tuottavista alueista.

Mtwara eli siirtomaa-ajan jälkeen pitkään hiljaiseloa, kunnes 2000-luvun alussa mereltä löytyi öljyä ja maakaasua. Silloinen presidentti Jakaya Kikwete lupasi vuonna 2010 vaalikampanjassaan, että Mtwarasta tulee ”uusi Dubai” ja että hiljainen pähkinäkaupunki saa oman osuutensa kaasun tuomasta vauraudesta ja teollistumisesta.

– Syntyi valtava innostus, Msalya kertoo.

Aluesuunnittelijana hän näki, kuinka maan hinta nousi, kun rakentajat ostivat tontteja. Meren rantaan nousi hotelleja ja kaupungin liepeille komeita asuintaloja. Lentokoneet toivat kaupunkiin konsultteja.

Odotukset olivat pilvissä. Luultiin, että kaasu mullistaisi Tansanian kansantalouden. Mtwarasta pääkaupunkiin Dar es Salaamiin rakennettiin kaasuputki, ja kaasua alettiin johtaa teollisuuden palvelukseen pääkaupunkiseudulle.

Mtwaralaiset kuitenkin kokivat, että kaikki kaasusta saatava tulo meni pääkaupunkiin, eivätkä paikalliset saaneet mitään. Pettymys johti siihen, että Mtwaran asukkaat lähtivät vuonna 2013 kaduille osoittamaan mieltään hallitusta vastaan. Hallitus vastasi marssittamalla kaupunkiin sotilaat, jotka taltuttivat mielenosoitukset väkivalloin.

Kaupunkilaiset lyötiin. Useita mielenosoittajia kuoli. Hallitus ei osallistunut keskusteluun siitä, miten paikalliset hyötyvät kaasusta. Poliitikot olivat lupailleet vaalivoittojen kiilto silmissään liikoja. Myös kaasun työllistävä vaikutus on sittemmin osoittautunut pieneksi. Lisäksi kaasun hinta on laskenut. Talouskasvu on rauhoittunut alle viiteen prosenttiin. Haaveet Mtwaran rakettimaisesta kehityksestä haudattiin.

Kunnes kaksi vuotta sitten heräsi uusi toivo vaurastumisesta.

Ahmed Mmomi esittelee aurinkopaneeleilla toimivia lamppuja, jotka valaisevat nykyään monet sähköverkkoon kuulumattomat kodit.

Seuraava kohteemme on sataman kyljessä sijaitseva hiilivarasto. Työntekijä Godwin Irigo kävelee kivihiilikasan päällä ja vahtii, ettei se syty palamaan. Tai pikemminkin hän haluaa löytää palokohdat mahdollisimman nopeasti.

– Se syttyy nyt joka päivä, hiilifirman toimitusjohtaja Hamza Jahar selittää tulikuumalla, hiilipölystä mustaksi värjäytyneellä kentällä.

Palot ovat kuitenkin pieniä huolia sen rinnalla, että Mtwara on päässyt mukaan maailman hiilibisnekseen.

Hamza Jaharin firma on vasta kaksi vuotta vanha. Kun Venäjä vuonna 2021 hyökkäsi Ukrainaan, tuli energiantuotantoon käytettävästä kivihiilestä maailmalla akuutti pula. Lisäksi hiilen saatavuusongelmat nostivat hinnan niin kovaksi, että hiiltä kannatti alkaa kuljettaa kauempaakin.

Tansanian valtavia kivihiilivaroja ei ole tähän asti hyödynnetty juuri lainkaan. Vähäinen tuotanto on käytetty kotimaiseen kysyntään tai myyty naapurimaihin.

Mtwaran hiljainen pähkinäsatama heräsi unestaan. Tansanian hiilivarannoille löytyi yhtäkkiä markkinoita Aasian lisäksi Euroopasta. Hiiltä on nyt viety täältä muun muassa Ranskaan, Puolaan ja Hollantiin.

Kehitys on ollut huikeaa. Ensimmäisenä vuonna kivihiiltä lastattiin Mtwarasta reilut 30 000 tonnia ja tänä vuonna jo yli miljoona tonnia. Satamaa on laajennettu nopeasti.

Tästä päästään uuteen ongelmaan. Tansanian kaltaisilla kehittyvillä mailla olisi nyt mahdollisuus hyödyntää fossiilisia energiavarantojaan maailmanmarkkinoilla sekä sähköistää ja kehittää teollisuuttaan. Ilmastosyistä näin ei kuitenkaan pitäisi tehdä.

Tansanialla ei ole omia varoja suurten energiahankkeiden toteuttamiseen, ja niinpä monien isojen kehityshankkeiden rahoittamiseen osallistuvat edelleen länsimaat. Rahoittajat haluaisivat, että Afrikan maissa kehitettäisiin fossiilisten polttoaineiden sijaan uusiutuvia energiamuotoja, kuten tuuli- ja aurinkovoimaa.

Afrikkalaiset kuitenkin ajattelevat, että myös heillä on oikeus rakentaa hyvinvointiaan fossiilisten polttoaineiden avulla. Niin ovat länsimaatkin tehneet.

Tilannetta voisi kutsua yhdenlaiseksi resurssikiroukseksi. Maan luonnonvaroja hyödyntämällä köyhyyttä voitaisiin helpottaa tuntuvasti, mutta rahat eivät saisi valua rikkaiden länsimaisten yrittäjien taskuun. Rikastuminen ei myöskään saisi tapahtua luonnon ja paikallisten hyvinvoinnin kustannuksella. Asiaa mutkistaa myös se, että ilmastokriisin vaikutukset osuvat vakavimmin juuri köyhien maiden asukkaisiin.

Mtwaran vanha kalasatama ja syväsatama, jota nyt laajennetaan hiilikaupan vuoksi.

Pysäytämme auton aurinkopaneeleja ja valaisimia myyvän kojun eteen. Isänsä liikkeessä myyjänä toimiva opiskelija Ahmed Mmomi esittelee noin 15–20 euron hintaisia aurinkopaneeleita, joilla saadaan akun kautta johdettua sähköä erilaisiin valaisimiin.

– Tällaisia on nykyään melkein kaikilla, Mmomi kertoo.

Se on muistutus siitä, että aurinkoenergiaakin jo hyödynnetään, vaikkakin hyvin pienimuotoisesti.

Oppaamme Msalya huomauttaa, että hänellä on kotonaan taskulamppu, joka toimii aurinkoenergialla. Se on kätevä sähkökatkon aikaan.

Kiinalaisten rakentamat aurinkopaneelit ovat tulleet avuksi, kun valtion sähköntuotanto ja jakelu takkuavat. Jatkuvat, päivittäiset sähkökatkot ovat Tansanialle suuri energiaongelma.

Sähköntuotanto on perustunut pitkälti kaasu- ja vesivoimaloihin, mutta vesivoima on ilmastonmuutoksen myötä käynyt epävarmaksi.

Tansaniassa on päivittäin jopa 12 tunnin sähkökatkoja. Näin sanoo Iringan yliopistossa työskentelevä energia­politiikan tutkija Japhace Poncian, jota haastattelimme Dar es Salaamissa.

– Sähköt palaavat illalla hetkeksi. Hallitus turvaa kyllä suurteollisuuden sähkönsaannin, mutta ei pk-yritysten, kotitalouksien, sairaaloiden ja yliopistojen, hän sanoo.

Sähkökatkojen vuoksi pienten yritysten jääkaapit sulavat, tietokoneet pimenevät ja päivittäinen työnteko on hankalaa. Poncian muistuttaa, että saastuttavia diesel­generaattoreita käytetään aivan liian paljon, mikä tulee myös kalliiksi.

Hamza Jahar perusti kaksi vuotta sitten hiilivaraston.

Ympäristöajattelu ei ole meillä vielä kovin pitkällä, Bright Msalya pohtii samalla, kun parkkeeraa autonsa Mtwaran keskustassa sijaitsevalle taimitarhalle.

Taimitarha on voittoa tavoittelematon yritys. Kaupunkilaiset voivat ostaa halvalla tonteilleen hyötykasveja, kukkia ja puita.

Msalya on jo 1990-luvulta lähtien yrittänyt omalla esimerkillään ja perustamansa ympäristöjärjestön kautta lisätä ihmisten ympäristötietoisuutta Mtwarassa. Järjestön toimintaan osallistuville nuorille Msalya opettaa ekologiaa ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien haittojen kanssa elämistä. Nuoret istuttavat puita ja vierailevat muun muassa alueen kouluissa opettamassa luonnonsuojelua.

– Olemme istuttaneet miljoonia puita 30 vuoden aikana, Msalya laskee ylpeänä.

Aurinko alkaa laskea jo ennen seitsemää. Saamme kutsun osallistua päivälliselle Msalyan perheen luona. Kutsu otetaan mielihyvin vastaan, sillä haluamme nähdä, miten täällä kokataan.

Jennifer Simbua ja Bright Msalya lukevat uutisia kännyköistään. He asuvat Mtwaran keskustassa ja ovat niitä harvoja, joiden koti kuuluu sähköverkkoon.

Msalyan kotia ympäröivä tontti on täynnä suuria puita, jotka muodostavat talon ympärille kuumuutta hillitsevän mikroilmaston ja pienen puiston.

– Naapuruston pojat tulevat siihen pelaamaan palloa, kun siinä on viileämpää, Bright Msalya kertoo.

Msalyan puoliso Jennifer Simbua sekä vierailulla oleva sukulaistyttö Tumaini Joseph ja kotiapulainen ovat valmistaneet tyypillisen aterian: kookosmaidossa keitettyä riisiä, papukastiketta, lihakastiketta, kurkkua, banaania ja ananasta. Juomaksi on soodavettä, Fantaa tai Coca-Colaa.

Msalyan perhe kuuluu ylempään keskiluokkaan. Myös Jennifer on maisteri ja valtion virkamies. Hän työskentelee läheisen meriluonnon, valaiden ja delfiinien suojelualueen yhteisötyöntekijänä.

Päivällisen jälkeen asetutaan erittäin kirkkaan sähkövalon alle terassille.

– Hyttyset eivät tule tähän, jos valo on todella kirkas, Bright Msalya sanoo.

Keskustellaan hetki energia-asioista.

Msalyan ja Simbuan perhe elää jo sitä tulevaisuutta, jota kohti miljoonat tansanialaiset, ja suurin osa koko maailman väestöstä on nyt juuri kulkemassa.

Mtwaran keskustassa sijaitseva talo on kytketty sähköverkkoon, mutta sähköä käytetään lähinnä valoihin ja huoneilmaa viilentäviin tuulettimiin, televisioon ja kännyköiden lataamiseen.

Perheellä on jääkaappi, mikroaaltouuni ja monenlaisia sähkövempaimia, jopa uusinta uutta edustava air­fryer-laite. Terveydestä pidetään huolta. Niinpä Jennifer Simbua ”paistaa” airfryerilla kanaa, lihaa ja kalaa ilman rasvaa.

Pariskunnan lapset ovat jo aikuisia, mutta huollettavia – lapsenlapsia, naapurin lapsia ja sukulaisia – on talossa usein läsnä.

Ruokaa keitetään paljon ja sitä tehdään suurimmaksi osaksi perinteisin menetelmin: ilman sähköä, joko nestekaasulla tai ulkona puuhiilikeittimellä.

Aamutuimaan yksi yleisimpiä näkyjä Mtwaran kaupungin kaduilla onkin polkupyörällä ajava hiilikauppias. Tarakalle on lastattu viisi–kuusi säkillistä puuhiiltä, jota kauppiaat kiertävät myymässä kotitalouksille. Puuhiilen käyttöön liittyy monia ympäristöä ja ihmisten terveyttä kuormittavia tekijöitä, mutta siitä on vaikea luopua, koska se on edelleen sekä työllistävä että halvin energiamuoto.

Ei papuja kannata keittää kaasulla, pariskunta toteaa.

– Se on niin hidasta, että tulee halvemmaksi keittää ne puuhiilellä. ●