Apu

”Enää en tartu humalassa rattiin”

”Enää en tartu humalassa rattiin”

Kahdesti rattijuopumuksesta kärähtänyt Peter Salomaa nappaa nykyään auton avaimet pois humalaisilta kavereilta.
Teksti Hannu Koskela
Kuvat Seppo Sirkka/Eastpress
Mainos

Peter Salomaa pakeni nuorena miehenä poliisia rattijuoppona ja pysähtyi vasta, kun hänen autonsa kierähti muutaman kerran ympäri pellolla. Kyydissä ollut kaveri huusi peloissaan koko pakomatkan ajan.

Porvoolainen urakoitsija Peter Salomaa, 49, muistaa elinikänsä kahdesta rattijuopumuksestaan ensimmäisen vuodelta 1985.

– Olin asevelvollisena Helsingin ilmatorjuntarykmentissä Hyrylässä, ja lähdimme varuskuntavapaalla kaverini ja kahden naisen kanssa autolla Sir Winston Pubiin Järvenpäähän.

Illan aikana istuttiin olusien äärellä, kunnes paluu kasarmille alkoi häämöttää. Salomaa kyseli pöydän isosta joukosta selvää kuskia, mutta sellaista ei löytynyt.

– Virheeni oli, että lähdin ajamaan. Noin kymmenen kilometrin matka tuntui lyhyeltä, ja omasta mielestäni tartuin rattiin ylikorostuneen varovaisesti.

Isoa riskiä ei siis tuntunut olevan.

– Joku pubista näki lähtöni ja ilmoitti poliisille. Kun näin vastaantulevan poliisiauton vilkkuvalot, minuun iski paniikki.

Salomaa muistaa pelästyneenä painaneensa kaasua ja suunnanneensa pakoon Tuusulan historialliselle, mutta vaarallisen kapealle ja mutkikkaalle rantatielle.

– Kun sammutin auton valot, etupenkillä istunut kaverini huusi siitä lähtien vain aaaaaaaa! Päästä minut pois!

Salomaa kertoo, kuinka ajatteli vain piiloon yrittämistä. Kesän loppupuolella oli jo varsin pimeää.

– Ehkä löytyy metsikkö, pensaikko tai ladon takunen, kaahari muistaa ajatelleensa.

Hän vaivoin näki edessään kurvin, mutta silloin autosta tipahti takarengas.

– Olin jo menossa peltoaukealle päin kolmea koivua, mutta sain jarrun kanssa jotenkin tehtyä ohjausliikkeen ja suoristettua lennon. Ford Fiesta kiepsahti kolme neljä kertaa katon kautta ympäri, alusta hajosi ja ajomatka katkesi lopullisesti.

Siinä paikassa Salomaa kipusi auton ikkunasta ulos ja juoksi karkuun.

– Kun kuulin poliisikoiran haukunnan, jäin paikalleni makaamaan ja poliisien tullessa tekeydyin tajuttomaksi, ettei tarvitsisi puhua. Minut vietiin Hyrylän terveyskeskuksen kautta Tilkkaan.

– Painajaisia en tapahtumasta näe, koska kukaan ei loukkaantunut, mutta kyllä se minulle säännöllisesti palaa mieleen.

Salomaa sanoo, että rattijuoppous ja pako olivat täysin kaksikymppisen nuoren miehen oma virhe, iso paha riski.

Oikeudessa hän piti puheen, jossa korosti häpeäänsä. Varsinkin kun pubissa oli varoitettu, että he soittaisivat poliisit perään.

– Auto tuhoutui käyttökelvottomaksi, mutta onneksi kenellekään ei käynyt mitenkään. Pienestä kuolema tosin oli kiinni, sillä niin täynnä ratti oli käsiäni, kun väistelin tuusulalaisia koivuja, Salomaa sanoo.

Ajokortti lähti kuivumaan, ja rangaistukseksi tulivat tujut sakot. Armeijassa hän joutui kirjurin luottamustehtävästä yleistykkimieheksi.

Kesällä 2005 Peter Salomaa oli jäänyt jälleen tien päällä kiinni. Hänet tuomittiin rattijuopumuksesta yhdyskuntapalveluun, omasta mielestään väärin perustein.

– Istuin auton takapenkillä poliisien tullessa puhalluttamaan. En kertonut viranomaisille varsinaista kuskiamme, ja ulkopuolisen todistajan lausunto minun ajamisestani toi minulle rangaistuksen.

Salomaa puhuu ristiriitatilanteesta; miten ajo-oikeus menee rangaistuksen myötä ja miten hän yrittäjänä tarvitsee autoa ammattinsa harjoittamisessa. Kun ihminen ajetaan ahtaalle, hän ottaa lievitykseksi pari kolme olutta. Sen jälkeen hän saattaa vielä turhan helposti tarttua rattiin, koska tarve tuntuu olevan välttämätön.

– Mutta minä en enää tartu, ja olen saanut estetyksi useita rattijuoppoja. Olen napannut avaimet pois, Salomaa kertoo.

Epäiltyjen rattijuoppojen kuulusteluissa poliisi näkee ihmisten reaktiot ja kuulee heidän omat versionsa tapahtumista.

Lähes poikkeuksetta epäilty on katuvainen. Suomalainen myös yleensä kertoo selkeästi, mitä tapahtui. Osa on ahdistuneita ja osa on huolissaan ajokortistaan, koska sen menettäminen vaikuttaa työntekoon, arkielämään tai lasten kuljetukseen.

Rattijuoppo on taloudellisesti vastuussa kaikista vahingoista, ja ajokortti voi muun rangaistuksen lisäksi kuivua jopa vuoden.

Tarjolla olevasta alkolukosta kerrotaan kuulusteluissa jokaiselle rattijuopumuksesta epäillylle, mutta autoilijan pitää maksaa sen kustannukset itse.

Tavallinen Matti Meikäläinen kantaa huolta huomisesta, perheestään ja ajokortista. Hän ei enää koskaan uusi temppuaan.

Sitten on oma porukkansa alkoholisteja, jotka yhä uudelleen syyllistyvät rattijuoppouteen. Heille se on vain yksi päivä, joka unohtuu nopeasti.

Selvintä olisi ajaa täysin selvänä. Ravintolaan tai vieraisille ei kannata lähteä stressaantuneena laskemaan, montako voi ottaa ja sen jälkeen vielä ajaa. Jo 0,2–0,3 promillea heikentää ajokykyä tuntuvasti.

Kun poliisin vilkkuvalot osuvat rattijuopon silmiin, silloin ei pitäisi paeta.

– Karkaaminen muuttaa tilanteen niin arvaamattomaksi, että siitä saattaa syntyä murhatapaus. Kaikki muut tuolloin liikenteessä olevat joutuvat hengenvaaraan, rattijuoppoustutkinnassa paljon mukana ollut poliisi sanoo.

Poliisi, joka aikanaan vei myös rattijuoppojen aiheuttamissa onnettomuuksissa suruviestiä menehtyneiden omaisille, kertoo, että kuolema on läheisille aina järkytys.

– Syyllistämään ei lähdetä, mutta ilmassa on kysymys, olisiko jotain ollut tehtävissä.

Klamilan baarissa Virojoella Markku Niemistö (vas.), Immo Skippari ja Matti Muukka näkivät, kuinka baareista aikanaan lähdettiin ajamaan maistaneena. - Nykyisin ihmiset juovat yksin kotona, miehet sanovat.

Säveltäjämestari Uuno Klamin synnyinseudulla Virolahden Klamilassa sijaitsee baari, jolla on kunnia olla mukana M. A. Nummisen vuonna 1986 ilmestyneessä legendaarisessa kirjassa Baarien mies.

Puolenpäivän tuntumassa pöydässä istuvat baariin poikennut paikallinen asukas Immo Skippari, ruokataukoaan viettävä muurari Markku Niemistö ja haminalainen restaurointipuuseppä Matti Muukka.

– Vielä pitkään sen jälkeenkin, kun M. A. Numminen kävi täällä 30 vuotta sitten kirjoittamassa kirjaansa, baari oli ilta illan jälkeen täynnä. Silloin täältä saattoi asiakas lähteä polkupyörä hemppuen. Ja rattiinkin joku tarttui maistissa. Nyt tavat ovat siistiytyneet, Skippari juttelee.

Niemistö puolestaan arvelee, että rattijuoppous, ainakin näkyvä, on vähentynyt siksi, että ihmiset juovat nykyisin ulkomailta tuomansa alkoholit kodeissaan.

Muukka muistaa baarin tuntumasta tapauksen 1990-luvulta, jolloin poliiseja oli pienemmissäkin kunnissa ja he myös ehtivät nopeasti paikalle – toisin kuin nyt.

– Kun virkavalta taas kerran hälytettiin näille nurkille epäillyn rattijuopon perään, partio kiisi paikalle, ja samalla puhallutettiin kaikki lähiseudulla ajavat. Niinpä samaan ratsiaan oli osunut myös poliisimiehen sukulainen, joka huristeli rattijuopumuspromillien tuntumassa traktorillaan.

– Pilli siis hänellekin suuhun, ja kun viisari värähti, puhalluttajan kerrotaan vain mumisseen, että nyt tuli työtapaturma, Muukka muistelee.

Millainen ongelma ovat itärajan yli tulleet autoilijat? Vuotaako raja rattijuoppoja?

Vaalimaan raja-aseman tuntumassa Virolahdella on aavemaisen hiljaista. Kun rekkajonot pari vuotta sitten saattoivat olla kymmenien kilometrien mittaiset, nyt odotuskaistat ovat autioina. Myös rajahuoltoaseman ravintolassa ja sen tuntumassa tavara- ja ruokamarketissa on hiljaista.

Raja-asema on aina avoinna, ja rajatarkastusalueella rajavartioston vastuulla on myös rattijuoppoustapausten kitkentä.

Ennen rajalle piti kutsua poliisi, joka joutui kuljettamaan epäillyn Haminaan tai Kotkaan mahdolliseen verikokeeseen. Nyt rajavartiosto tutkii tapaukset loppuun asti, ennen kuin ne menevät syyttäjälle. Rajavartiostolla on myös tarkkuusalkometri.

Raja-aseman päällikkö, kapteeni Ismo Kärhä kertoo, että viime vuonna rajalla puhallutettiin 5 637 kuljettajaa. Rattijuoppoja paljastui 35, joista kaksi oli törkeitä.

– Jokainen tapaus on liikaa, Kärhä sanoo ja ihmettelee, että vaikka tarkastuksista tiedetään, silti ehdoin tahdoin ajetaan alkoholia nauttineena rajalle.

Vanhempi rajavartija Antti Venho toimii kenttätyössä. Hän kertoo seulan olevan tarkan eikä usko yhdenkään törkeän rattijuopumustapauksen pääsevän rajalta läpi.

– Tuoksahdukset, hajut ja liikkeet paljastavat rattijuopon. Harva ulkomaalainen myöntää rikkeensä, ja selityksenä saattaa olla, että join eilen illalla tölkin piimää.

Kun syyllistymistä epäillään, auto jää rajalle, ellei matkustajissa ole selvää kuskia.

Ulkomaalaisille seurauksia saattavat olla käännytys, ajo-oikeuden peruminen tai jopa maahantulokiellon määrääminen.

Legendaarisessa Konnunsuon baarissa 25 kilometriä Lappeenrannan keskustasta omistaja Eira Bekanov-Rastas kertoo, että hän joutui hengenvaaralliseen tilanteeseen rattijuopon kanssa muutama vuosi sitten.

– Kun apulaiseni kanssa yritimme estää häntä lähtemästä ajamaan päissään, hän yritti ajaa ylitsemme. Olin jo vaarallisessa asennossa auton etukulmassa, käsi konepellillä, kun oli pakko väistää ja luovuttaa.

Mies oli pyrkinyt baariin oluelle, mutta oli ollut jo tullessaan niin humalassa, ettei alalla pitkään ollut Bekanov-Rastas myynyt hänelle mitään.

– Soitimme poliisille, mutta kukaan ei ehtinyt tulemaan, eikä ajajaa saatu kiinni.

Konnunsuon entisen vankilan, nykyisen vastaanottoasuntolan luona baariaan pitävä Eira Bekanov-Rastas sanoo palvelleensa tähän mennessä 31:tä eri kansallisuutta olevia asiakkaita.

– Ravintolayrittäjälle tilanne on tietyllä tavalla hankala vastuun kannalta.

– Jos mie rupeaisin itse olemaan tässä poliisi, ei siitä mitään tulisi, ja se vaikuttaisi liiketoimintaani.

– Enkä mie ikkunasta jatkuvasti katsele, kuka missäkin porukassa on kuljettajana. Onneksi niillä yleensä on joukossa yksi selvä kuski, Eira Bekanov-Rastas sanoo.

Ylikonstaapeli Kari Heikkeri toimii Lappeenrannassa kenttäjohtajana.

– Kun ilmoitus epäillystä rattijuoposta tulee, tätä yritetään lähteä tavoittamaan.

Kun epäillyn auton rekisterinumero on saatu talteen, poliisi mahdollisuuksiensa mukaan käy auton omistajan kotiosoitteessa. Mutta jos päihtyneenä ajamisesta ei ole todistajaa tai todennäköistä syytä epäillä, asia on vaikea.

– Alueellamme kärähtää vuosittain noin 350 rattijuoppoa. Mikä määrä olisikaan, jos kerkiäisimme panostaa tarkastuksiin?

Tilastot rattijuoppojen määrän vähenemisestä eivät tunnu Heikkerin mielestä luotettavilta. 30 vuotta poliisityötä tehneenä hän muistaa, kuinka aikanaan oli mahdollista pitää isoja rattijuopporatsioita, joissa kaikki ajajat puhallutettiin.

– Nyt suoritetaan ensisijaisesti hälytystehtävät, Heikkeri kertoo.

Poliisin ongelma on myös Kaakkois-Suomessa toiminta-alueen laajuus.

– Kun Lappeenrantaan tulee hälytys esimerkiksi Parikkalasta, ajomatka sinne on 100 kilometriä ja aikaa kuluu noin tunti.

– Siellä ne rattijuopot siis ovat tien päällä, ja kiinnijäämisriski on pieni. Siksi toivomme, että meillä olisi mahdollisuus ratsata heitä tarkemmin pois toisten turvallisuutta ja elämää vaarantamasta.

Suurin promillemäärä, jonka Heikkeri on ratsiaan osuneelta autokuskilta tavannut, oli 5,05 promillea. Se on vaatinut noin kolmen kuukauden yhtämittaisen ryyppäämisen ja myös kolmen promillen myrkytysrajan rajun ylittämisen – hengissä.

Rattijuopon syytön uhri – hengissä selvinneenäkin – saattaa olla lopun elämäänsä vammautunut fyysisesti tai henkisesti.

Pastori Anita Venäläinen Haminan seurakunnasta kuuluu vastikään perustettuun Henkisen huollon Kotka–Hamina-ryhmään, jonka pelastusviranomaiset voivat kutsua vaikkapa kolaripaikalle.

– Seurakuntapappina olen kohdannut onnettomuuteen joutuneita ihmisiä ja myös siunannut uhreja. Tärkeintä on ottaa herkällä korvalla vastaan tuntemukset, joita usein ovat hämmennys ja epätoivo.

Turhaksi koettu kuolema herättää omaisissa neuvottomuutta, kiukkua ja vihaa. Papin tehtävä on sanoittaa tunteet, ei niinkään vastata kysymykseen miksi.

– Aina kun faktat lopulta saadaan selville, ne tietyllä tavalla helpottavat silloinkin, kun vainaja on syyttään kuollut liikenneonnettomuudessa, Venäläinen sanoo.

Julkaistu Avussa nro 12/2015.

Julkaistu: 16.4.2015