Apu

Ellen Jokikunnas: Olen rikas, koska minulla on kaikkein arvokkain ja tärkein


Tällä hetkellä Ellen Joki­kunnas asuu vanhassa asemarakennuksessa aviopuolisonsa Jarin kanssa, mutta lähivuosina taloon tulee kaivattua uutta elämää adoptiolapsen myötä.
Kuvat Timo Pyykkö, Ellen Jokikunnaksen Instagram

Pörhentelevä, komea kukko on ensimmäinen, joka tervehtii tulijaa, ja vanavedessä nöyristelee kotkotellen kolme kanaa. Sadesään takia kukko ja kanat ojentelevat kaulojaan aitauksessa, muuten ne saavat tepastella ja kuopia vapaasti Röykän aseman pihamaalla.

Aseman puutarha rehentelee alkukesän runsaudella. Ruohosipulimätäs on jo puolen metrin korkuinen, ja hyötytarhassa kasvaa mansikkaa, perunaa, raparperia, herneitä ja rucolaa. Salkohumala kiipeää taivaita kohti.

Jossain pienen saunarakennuksen takana puiden lehvistössä kirkasta huiluaan soittelee mustarastas, ja pihaportaalla hiiviskelee punainen maatiaiskissa Pippa.

Tulijan astuessa sisälle asemarakennukseen seuraavan tervetulotoivotuksen esittää kolmevuotias Reino. Vasikan kokoinen tanskandoggi luulee olevansa kokoansa pienempi ja pyrkii syliin. Reinon sydämellisen rynnäkön jälkeen on vuorossa utelias ja tarkkasilmäinen tiikerin näköinen bengali, kissa nimeltään Vokko.

Koira, kissa, kukko ja kanat – nyt ei olla faabelissa, eläinsadussa, vaan juontaja ja toimittaja Ellen Jokikunnaksen ja hänen aviomiehensä Jarin kotona Nurmijärven Röykän taajamassa.

Entiset matkustajien odotus- ja postitushuoneet ovat nyt kauniisti remontoitu koti.

Viime vappujuhlissa kylässä kävi 22 lasta

Talon ovet ovat usein auki ystäville ja perheelle. Ellenin ikimuistoisilla vappu- ja juhannusjuhlilla musisoidaan ja lauletaan, ja lapset leikkivät sisällä ja ulkona. Viime vapun juhlissa oli mukana kaksikymmentäkaksi lasta.

Lasten ääniä, oman lapsen ääntä hän on vuosia kaivannut ja kertoi toukokuussa ilmestyneen Anna-lehden koskettavassa haastattelussa lapsettomuushoidoistaan ja pariskunnan päätymisestä adoptioon.

– Olen saanut jutusta valtavan määrän palautetta.Haastatteluni tarkoitus olikin antaa kokemuksillani vertaistukea lapsettomuudesta kärsiville. Se on monelle suru ja asia, josta vaietaan.

– Tähän taloon, tähän kotiin sopii elämää, ihmisiä ja hulinaa. Nautin täysin siemauksin juuri vappuna, kun sali soi livemusiikkia ja lapset tekivät sirkustemppuja.

Oma lapsuudenperhe, tietoturva-alalla työskentelevä isä ja sosiaalialalla laidasta laitaan töitä tehnyt äiti, kaksi veljeä ja pikkusisko ovat hänelle läheisiä.

Lasten nimet Ellen, Anton, Emil ja Ida ovat tuttuja Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeli -kirjasta, ja sellainen vauhtiperhe Jokikunnasten porukka taitaa olla.

"Minussa on myös erakkopuoli"

Jokikunnaksilla on osattu näyttää tunteet, on rakastettu ja riidelty äänekkäästi. Tunteita ei ole koskaan peitelty, vaan ne on näytetty avoimesti.

Vaahteramäkeläisistä seuraavaan vertaukseen:

Jonakin vuonna Ellenin ja Jarin kodissa on lapsi.

– Olemme sellainen Kiljusen herrasväki, on naurettu, itketty, laulettu ja puhuttu. Me lapset olemme kaikki saaneet olla juuri sellaisia kuin olemme. Se, että saa kasvaa omaksi itsekseen, on äärimmäisen tärkeää.

Ellen sanoo, että hän pystyi teinivuosinaankin puimaan asioita vanhempiensa kanssa. Harva aihe olisi ollut sellainen tabu, ettei siitä olisi voitu puhua. Ellenistä kasvoi suorapuheinen, suoraan silmiin katsova ihminen.

– Olen rikas, koska minulla on kaikkein arvokkain ja tärkein: oma perheeni ja ystävät, kaikki ne ”mun ihmiset”. Heitä olen saanut työni kautta myös lisää. Tiedän, että olen hyvä sosiaalisesti, mutta minussa on myös erakkopuoli. Myös siksi tämä Röykkä on tärkeä paikka, tänne voi vetäytyä täysin omiin oloihinsa.

Ellen viihtyi siellä yksin, mutta kohtalo puuttui asiaan.

Lue Ellen Jokikunnaksen koko haastattelu Avusta 24/2019!

Juttua muokattu 13.6.2019 kello 14:48: Otsikko muutettu

Julkaistu: 13.6.2019