Apu

Elisabet siirtää valtaa Charlesille



Elisabet siirtää valtaa Charlesille

Kuningatar Elisabet ja prinssi Charles, kumpikin puolisoineen, edustavat Britanniaa, kun Normandiassa muistellaan sodan 70 vuoden takaisia kauhuja ja sankareita. Yhteisesiintyminen todistaa vääjäämättömän: brittihovin vallanvaihto siirtyy seuraavaan vaiheeseen.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat STT-LEHTIKUVA

Jos ranskalaisten levittämät tiedot pitävät paikkansa, Ranska on saamassa kanaalintakaiselta naapurimaaltaan Isolta-Britannialta historiallisen arvostuksenosoituksen.

Ranskalaiset virkamiehet lipsauttivat, että kuningatar Elisabet II tekee viimeisen virallisen valtiovierailunsa Ranskaan 4.-6.6.2014. Ohjelmaan kuuluu osallistuminen Normandian maihinnousun, D-Dayn 70-vuotisjuhlallisuuksiin kesäkuun 6. päivänä. Prinssi Philip, 92, matkaa puolisonsa mukana.

Bitit kiiruhtivat oikomaan, ettei 88-vuotiaan kuningattaren tulevista matkoista tiedoteta, mutta pitkiä lentomatkoja hän on kaihtanut jo pari vuotta. Kun Kansanyhteisön johtajat kokoontuivat viime syksynä Sri Lankassa, brittihovia edusti ensimmäisen kerran Walesin prinssi Charles, yli 40-vuotinen perinne katkesi.

Erityiseksi Ranskan-vierailun tekee joka tapauksessa se, että myös prinssi Charles puolisoineen saapuu Normandiaan. Äärimmäisen harvoin sekä kuningatar että kruununperillinen ovat osallistuneet samaan tilaisuuteen ulkomailla.

Mutta eivät he ole siellä Ranskaa kunnioittaakseen, vaan muistaakseen kymmeniä tuhansia Normandiassa kaatuneita Britannian ja Kanadan sotilaita: liittoutuneet menettivät Normandiassa kahdessa kuukaudessa kesällä 1944 kuolleina 156 000 sotilasta. Veteraanien harveneva joukko on kutsuttu muistojuhlaan teemalla: sankarien paluu.

Se, että prinssi Charles ja kuningatar Elisabet jakavat tämän edustustehtävän, on nähty todisteena siitä, että vähittäinen, hienotunteinen ja lempeä vallanvaihto on siirtynyt uuteen vaiheeseen.

Pehmeä lasku on alkanut. Yhtä selvänä pidetään, ettei Elisabet luovu kruunusta. Monarkkina oleminen ei ole työ, vaan elämäntehtävä, joka jatkuu niin pitkään kuin elämäkin – hallitsijavakuutus sisältää sen. Siitä ei jäädä eläkkeelle edes 88 vuoden iässä, 61 vuoden pestin jälkeen, vaikka jatkaja olisikin ollut tiedossa jo 65 vuoden ajan.

KUNINGATAR ELISABET on pieni, 163 senttiä pitkä, persikkaihoinen, vaaleaksi puuteroitu, käsilaukku tiukasti vasemmassa kyljessä kiinni kuin Muumimammalla, harmaat hiukset ovat napakoilla kiharoilla. Kättely on kuivakka ja nopea – yksi miljoonista. Katse on terävä ja neutraali, ääni hienostunut ja pehmeä, kaukana snobbailunhaluisten brittien narisevasta honotuksesta – siis Margaret Thatcherin puheesta.

Tungoksessakin hänen ympärillään on tilaa, kuulas eristys. Hän ei katso ketään yläviistoon, huokuu myötäsyntyistä ja kiistatonta muttei aggressiivista arvokkuutta.

Kuningatar Elisabet ja prinssi Philip kävivät valtiovierailulla Urho Kekkosen Suomessa alkukesällä 1976.  Vierailun viimeisenä päivänä he järjestivät Britannia-jahdilla cocktailkutsut lehdistölle. Parin vuoden päästä he matkasivat Ruotsiin tervehtimään uutta kuningatarta Silviaa, ja jälleen oli tapaaminen Britannialla. Kuningatarta ei saa haastatella eikä käyttää suoria sitaatteja hänen sanomisistaan. Pakko oli silti kysyä, mitä monarkille oli jäänyt parhaiten mieleen Suomen-käynnistä.

Kuningattaren kasvoille leviää huvittunut hymy. Hän vastaa vuolaasti, että käynti metsässä, piknikki keskellä korpea, lämmöstä ja makeista herkuista hullaantuneet kimalaiset, ujot kevätkukat ja harvesterikoneet.

Suomalaisisäntien rohkea veto viedä kuningatar Toivakan Haukanmaalle ryteikköön ja lounaalle hirsipöydän ääreen oli kannattanut. Ikimuistoinen vaihtoehto palatseille.

Tosin lakeerikengissä metsässä liukastellut kuningatar lankesi polvilleen, rikkoi sukkansa, kypäräpakosta hän irtisanoutui. Lohikeitto, lämmin maalaisleipä ja räiskäleet lakkahillolla maittoivat. Chablis-viinin ylentämä tunnelma oli välitön ja hoviherra Moore huhuili linnunherneen verso kädessään, että tietääkö kukaan tämän latinalaista nimeä? Suvipäivä jatkui sisämerilaivalla putkutellen.

NELJÄSSÄKYMMENESSÄ vuodessa kuningatar on muuttunut hyvin vähän. Olemukseen on tullut pönäkkyyttä ja uudenlaista lempeyttä, puuteri, kiharat ja tiukka ote käsilaukusta ovat ennallaan.

Häntä ei edelleenkään saa haastatella, joten tiedot hänen elämästään ovat sopuisa sekoitus faktaa, huhuja ja oletuksia. Hovi tiedottaa asioista hyväntahtoisesti ja auliimmin kuin ennen, kuvat ja puheet leviävät netissä. Median kaivelemat tiedotkaan eivät ole kovin pahantahtoisia.

Tietyt elämän käännekohdat piirtyvät selkeinä. Elizabeth syntyi Yorkin herttuan esikoiseksi, kruununperimysjärjestyksen kolmanneksi. Siis siihen asemaan, joka nykyisin on prinssi Andrew’n esikoistyttärellä Beatricella. Elizabethin kohdalla etäisyyden valtaistuimeen piti kasvaa, kunhan isän isoveli Edward saisi lapsia.

Hän ei saanut, vaan luopui kruunusta saadakseen Wallis Simpsonin, ja ujosta, änkyttävästä Albertista tuli kuningas nimeltään Yrjö VI. Sivurooliin kasvatetun 11-vuotiaan Elizabethin elämä muuttui kokonaan.

Kesällä 1939 Elizabeth, 13, tapasi itseään viisi vuotta vanhemman prinssi Philipin. Väitetään, että prinsessa rakastui komeaan ja itsevarmaan neljänteen serkkuunsa suinpäin. Philip oli Kreikan ja Tanskan kuninkaallista sukua.

Maailman sota syttyi, Philip palveli laivastossa. Kuninkaan perhe evakuoitiin Windsoriin – kuningatar kieltäytyi lähtemästä tyttärineen Kanadaan: heidän paikkansa oli kotona hallitsijan rinnalla.

Prinsessa Elizabeth piti ensimmäisen radiopuheensa 1940, hän puhui muille evakuoidulle lapsille. Hän ja pikkusisko Margaret työskentelivät kotirintamalla. Elizabethista koulutettiin autokuski. Ensimmäisen kerran hän sai opiskella muiden ikäistensä kanssa – koulun hän oli suorittanut kotiopettajien johdolla. Yhteisopiskelu oli niin mukavaa, että Elizabeth päätti laittaa omat lapsensa julkisiin kouluihin.

Normandian maihinnousun alla 18-vuotias prinsessa kävi tervehtimässä brittiläisiä laskuvarjojoukkoja.

ELIZABETH JA PHILIP avioituivat 1947, prinssi luopui vaateistaan sukunsa perimysjärjestykseen ja otti sukunimekseen Mountbatten.  Avioliittonsa ensimmäisinä vuosina he asuivat Philipin armeijakomennuksen takia Maltalla – esikoispoika Charles sai alkunsa siellä.

Kuningas Yrjö sairastui keuhkosyöpään, Elizabeth alkoi ottaa isänsä tehtäviä vuonna 1951. Hän ja Philip olivat pysähtyneet Keniaan matkallaan pitkälle vierailulle Australiaan ja Uuteen Seelantiin, kun Englannista tuli tieto kuninkaan kuolemasta 6.2.1952. Pariskunta oli majoittunut ylelliseen puunlatvushotelliin. Elizabeth kapusi sinne prinsessana ja laskeutui hallitsijana. Hän oli 25-vuotias kahden lapsen äiti. Kruunajaisia vietettiin kesäkuussa 1953.

Hän oli ahkera, päättäväinen ja syvästi velvollisuudentuntoinen. Hallitsijan rooliin kuuluu tapaaminen pääministerin kanssa joka tiistai. Elisabetin ensimmäiseksi pääministeriksi osui jo neljää hallitsijaa palvellut 78-vuotias Winston Churchill. He mieltyivät toisiinsa. Eläkkeelle jäädessään Churchill antoi seuraajilleen vain yhden neuvon: kuningattaren tapaamiseen ei auta mennä valmistautumattomana, kotiläksyt kannattaa tehdä hyvin.

Elisabetin kausi on kestänyt 12 pääministerin verran.  Parhaiten hän tuli toimeen ja arvosti Harold Wilsonia ja Harold Macmillania, Tony Blair alkoi kuningattaren mielestä käyttäytyä loppukaudellaan itsevaltaisesti. Margaret Thatcheria hän piti korskeana ja syytti tätä köyhien laiminlyönnistä. Thatcherin kauden lausunnot ovat saaneet ihmiset pitämään kuningatarta poliittisesti liberaalina.

Hän viettää yhä joka aamu kolme tuntia tutustumalla hallituksen papereihin, kuten en tehnyt vuodesta 1952 lähtien. Hän tietää Britannian asioista enemmän kuin kukaan muu ja on ilmeisesti antanut  kulisseissa neuvoja monille.

Poliittista valtaa kuningattarelle ei ole, muodollisesti hän hyväksyy lait pääministerin suosituksesta – 61 vuoteen yksikään laki ei ole jäänyt Elisabetin allekirjoitusta vaille.

Prinssi Charles pääsee entistä paremmin tutustumaan hallituksen papereihin. Mutta pääministeritapaamiseen hän ei saa osallistua. Ne ovat täysin kahdenkeskisiä ja vapaamuotoisia, muistiinpanoja ei tehdä, kesto määräytyy tarpeen mukaan – luottamuksen täytyy olla täydellinen.

Elisabet arvosti suuresti Nelson Mandelaa ja Jacques Chiracia ja viihtyy Irlannin presidenttien Mary McAlesen ja Mary Robinsonin tyyppisten selkäsanaisten vahvojen naisien seurassa.

KANSA ON TUOTTANUT Elisabetille vähemmän huolia kuin perhe, erityisesti sisaren ja lasten aviomurheet. Suurin suru oli evätä prinsessa Margaretilta avioituminen tämän rakastaman miehen kanssa. Margaretista tuli itsetuhoinen huvittelija, heinäsirkka, kun Elisabet oli raatajamuurahainen.

Vuosien mittaan Margaretista kasvoi sisarensa lähin ystävä. Koska hän oli ainoa, joka oli tuntenut hallitsijan aina ja tiesi kaiken. Kuningattaren lähipiirin oli tapana sanoa, ettei tämä pelkää mitään niin kuin sitä, että menettää ikääntynen äitinsä ja sairastelevan sisarensa peräjälkeen.

Juuri näin kävi vuonna 2002. 71-vuotiaana kuolleen Margaretin arkun ääressä seisoi neljän sukupolven edustajat omatunto kolkuttaen. Kuningataräiti menehtyi paria viikkoa myöhemmin 101-vuotiaana.

Kuningataräidin kuolemaan päättyi kurin ja anteeksiantamattomuuden kausi brittihovissa. Hän oli mielipiteissään ehdoton, eikä tytär halunnut toimia äitiään vastaan. Charlesin ja Camilla Parker Bowlesin oli mahdotonta avioitua kuningataräidin eläessä – nyt se järjestyi 2005.

Elisabet näyttää lapsuudenperheensä menettämisen jälkeen muuttuneen vähemmän jyrkäksi, tunteellisemmaksi. Hän nauraa ja hymyilee enemmän, kyynelehtii muistotilaisuuksissa, saattaa suikata syntymäpäivillä suukon pojilleen. Suhteet lapsiin ovat lämpimämmät, erityisen hyvät välit kuningattarella on prinssi Edwardin mutkattomaan ja rauihalliseen Sophie-puolisoon.

Muutos alkoi jo vuonna 1997, prinsessa Dianan kuolemasta. Kuningatar ei koskaan ymmärtänyt kauniin miniänsä nostattamaa mediahysteriaa. Hän suhtautui Dianaan lämpimästi, vaikkei ymmärtänyt tämän toimia ja motivaatioita.

Eikä hän pystynyt käsittämään kansalaisten surun syvyyttä ja vihan väkevyyttä prinsessan kuoltua. Pääministeri Blair sai hänet vakuuttumaan, että monarkia on uhattuna, jotain on tehtävä. Kuningatar teki, piti Dianalle hellän muistopuheen, antoi laskea Union Jack -lipun puolitankoon Buckinghamin palatsin salossa, kumarsi Dianan arkulle.

Myöhemmin hän tosin sanoi Dianasta, että siinä on ihminen, joka on vahingoittanut monarkiaa enemmän kuin kukaan muu.

Elisabet otti Dianan kuoleman oppitunnista vaarin, ryhtyi kuuntelemaan kansaa, ja lastenlapsiaan. Hänellä on neljä lasta, kahdeksan lastenlasta ja neljä lapsenlapsen lasta.

Isoäidille erityisen rakas on prinsessa Annen tytär Zara, rämäpäinen älykäs hevostyttö, Mia-vauvan äiti nykyään. Prinssi William on kuningattaren lellikki, oikea-aikaisesti aikuistunut rasavilli, hyväsydäminen, sitoutunut ja huumorintajuinen. Etonissa opiskellessaan William piipahti usein teelle Windsoriin, silloin virinnyt lämmin keskustelusuhde on yhä voimissaan.

VOIMISSAAN ON myös prinssi Philip ja 66 vuotta sitten avioituneen parin rakkaus. Philip on karski miestenmies, epädiplomaattinen töksäyttelijä, joka halveksii heikkoutta ja hänestä tunteet ovat heikkoutta.

Julkisuudessa prinssipuoliso on astellut vaimonsa perässä, mutta kotona kuningatar antoi miehelleen paljon valtaa. Poikien kasvatus ja karaiseminen jäi urheilullisen ja teutonisen terveen Philipin vastuulle. Eniten tästä kärsi prinssi Charles, joka vielä viisikymppisenä syytti ongelmistaan isänsä kovuutta ja kodin tunnevammaisuutta. Kuningatar vältteli riitaa Philipin kanssa viimeiseen saakka.

Elisabet piti puolisolleen puheen, kun he olivat olleet naimisissa 50 vuotta.

– Aviomieheni on ollut voimani ja tukeni kaikki nämä vuodet ja olen hänelle enemmän velkaa kuin mitä pystyn koskaan korvaamaan, Elisabet sanoi.

Monimielisesti hän myös totesi, että tuska on se hinta, joka rakkaudesta on maksettava.

PRINSSI PHILIP täyttää kesäkuussa 93 vuotta. Ysikymppisenä hän sanoi ryhtyvänsä jarruttamaan, että eiköhän tämä homma ole hoidettu nyt. Viime vuosina Philip on joutunut sairaalaan useampia kertoja, sydän- ja eturauhasvaivojen takia, infektioiden uuvuttamana. Mutta aina hän on toipunut, jos ei kahdessa päivässä, niin kahdessa viikossa.

Kuningattaren terveydentilasta ei tiedoteta. Välillä vatsatauti on vienyt voimat, polvien tähystysleikkaukset vaativat muutaman päivän sairaalassa. Suurempia ongelmia ei ole ollut.

Ratsaille hän nousi 88-vuotispäivänsä aikoihin, nummilla hän vaeltaa huivi päähän sitaistuna. Rakkaat corgit – niitä on ollut yli 30 – pyörivät helmoissa kompastusvaaraksi asti, tuhahtelee Philip miten närkästyneesti tahansa.

Kuningatar pysyy ajassa kiinni, viihteessäkin. Hän on vieraillut Coronation Streetin, East Endersien ja Emmerdalen kuvauksissa, tirskuu yhä vanhan Vielä virtaa -sarjan uusinnoille. Ja Jacques Chiracin valtiovierailun kunniaksi hän kutsui Les Miserables -tähdet esiintymään Windsorin linnaan – kaunis ele Victor Hugon maan presidentille.

KANSAINYHTEISÖ on yhä valtava. Sen kautta Elisabet on yhä 15 muun maan monarkki, joukkoon kuuluu 32 tasavaltaa ja viisi muiden hallitsijoiden monarkiaa. Väkeä on 2.245 miljardia – kolmannes maapallon asukkaista. Aurinko ei koskaan laske Kansainyhteisön mailla.

Briteillä ei ole kansallispäivää, ja jo saarivaltio koostuu useista eri kansallisuuksista, joukkueurheilussa voittaa Skotlanti, Wales, Englanti tai Pohjois-Irlanti. Nationalismi on enemmän patriotismia.

Kansallislaulussaan he eivät pyydä Jumalaa suojelemaan maataan, vaan kuningatartaan, hallitsijaa, yhtenäisyyden symbolia.

Walesin prinssi sanoi 60-vuotishaastattelussaan kaikenmoisten hienojen lausuntojen ohella peribrittiläisen murjaisun:

– Opin hommaani apinoiden tapaan – tarkkailemalla vanhempiani.

Sitä hän on saanut totisesti tehdä ja pitkään. Hän on valmis, kun on sen aika. Ja luultavasti brititkin ovat silloin valmiita. Jos ei muuten, niin uteliaisuudesta: on mielenkiintoista nähdä, miten Charles pärjää.

Sitä paitsi siinä vaiheessa kansaa ja kruununperillistä yhdistää syvä suru: suurimalla osalla kansalaisista ei ole kokemusta mistään muusta kuin Elisabetin ajasta.

Normandian maihinnousu.

D-Day 6.6.1944. Liittoutuneiden – USA:n, Englannin, Kanadan ja Ranskan joukot hyökkäsivät Normandian rannikolle. Kahdessa kuukaudessa menehtyi yhteensä lähes 400 000 ihmistä – heistä puolet saksalaisia.

Muistojuhliin saapuu Ranskan Francois Hollanden kutsumana 16 valtionpäämiestä. Samat maat olivat kutsuttuina myös 60-vuotismuistojuhliin.

Muun muassa Barack Obama, Angela Merkel ja Vladimir Putin osallistuvat. Suomea ja Sauli Niinistöä ei ole kutsuttu.

teksti Raila Kinnunen

Julkaistu: 6.6.2014