Näyttelijä Elena Leeve: ”Onneksi rakastua voi monta kertaa elämässä”

Nykyajan parhaita puolia ovat nuoret. Keskustelut lasteni ja heidän ystäviensä kanssa ovat elämäni suola. On kiinnostavaa kuulla lasten näkemyksiä koulumaailmasta ja ystävyyssuhteista. Niistä oppii paljon. Mielestäni nykymaailmassa on tärkeää kuunnella ja olla kiinnostunut nuorten asioista.

Teini-iässä ihailin erityisesti Moira Sheareria, joka esittää tanssijaa elokuvassa Punaiset kengät. Se on brittiläinen tanssi- ja draamaelokuva vuodelta 1948.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun kävelin lapsena saunassa päin pylvästä. Leikimme vesileikkejä siskon ja ystävän kanssa, kun kävelin vahingossa päin pylvään terävää reunaa. Siitä tuli pysyvä arpi otsaan.

Viimeksi nauroin makeasti, kun olin treeneissä Q-teatterissa. Kollegani Hannu-Pekka Björkman kertoi hauskoja juttuja, kun harjoittelimme Rikos ja rangaistus -näytelmää.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun huomaan ajan kulun lasteni kautta. Vanhoja kuvia katsellessa muistelemme lasten vauva-aikaa, mistä tulee hyvällä tavalla nostalginen olo.

Vihaan sydämeni pohjasta sitä, että ihmiset eivät ota huomioon muita ja heidän tunteitaan. Viha on ehkä iso ilmaus sille, että muille ei anneta tilaa. Monesti se on myös ajattelemattomuutta.

Viimeksi rakastuin ihan tässä lähivuosina. Onneksi rakastua voi monta kertaa elämässä ja moniin asioihin. Joskus rakastan vain omaa elämääni, että se on sellaista, jota haluankin elää.

Kateellisena katson, kun joku osaa laulaa ja soittaa, mutta se on positiivista kateutta, ennemminkin ihailua. Kuuntelen paljon musiikkia, mutta en osaa tehdä sitä itse.

Pelkään kuollakseni korkeita paikkoja. Kun siitä pääsisi eroon, olisi ihanaa.

Kadun yhä sitä, että on tilanteita, jolloin en ole luottanut omaan intuitiooni, enkä ole kuunnellut itseäni ja pitänyt puoliani. Ne tilanteet ovat kasvattaneet.

Sukurasitteeni on nukkuminen. Toisaalta äidin puolelta peritty hyväunisuus on melko positiivinen rasite. Voisin joka aamu nukkua vaikka kuinka pitkään. Lasten kanssa olen oppinut nauttimaan myös aamuista.

Antakaa minun edes kerran lähteä yksin Pariisiin. Tähän lisään, että se varmasti olisikin mahdollista.

Annoin viimeksi lahjan kaksossiskolleni syntymäpäivänä. Olemme pukusuunnittelija-siskoni kanssa parhaita kavereita ja näemme todella usein.

Luulin itsestäni liikoja, kun täytin kalenterin liian monella asialla. Opettelen jatkuvasti järkevää ajankäyttöä.

Yrityksistä huolimatta en ole oppinut syömään rauhallisesti. Toisen kanssa on helpompi syödä rauhassa, mutta haluaisin oppia nauttimaan jokaisesta suupalasta yksinkin.

Aion vielä opetella uusia jooga-asanoita. Harjoitukseni on nyt oman näköinen ja tekee hyvää, mutta uuden oppiminen on ihanaa.