Kenttäpoliisi kertoo elämänsä pahimmasta työvuorosta: ”Hän oli ampunut Eeroa selkään ja varmuuden vuoksi vielä päähän” – Kuuntele podcast
Poliisi joutuu pitämään tunteensa kurissa, kun tilanne on päällä – vaikka joskus viha ja suru tekee varomattomaksi. Jussi-Pekka Lämsä kertoo, miltä tuntui kun kaksi kollegaa ammuttiin kadulle teloitustyyliin.
Poliisin mieli -podcastin toisella kaudella kokeneet rikostutkijat kertovat, miltä tuntuu tehdä töitä pahuuden keskellä. Päätoimittaja Marja Aarnipuro ja ex-huumepoliisi Kale Puonti esittävät kysymyksiä, joita poliiseilta ei koskaan kysytä.
Miltä tuntuu tutkia lapsen murhaa, millaisella hetkellä poliisiakin pelottaa tai entä millä keinoin nuoria yritetään estää joutumasta rikoksen tielle? Poliisin työ on moninaista ja lähes aina kohdataan kärsimystä ja hätää.
Ensimmäisessä jaksossa pitkän uran järjestyspoliisissa tehnyt ylikomisario Jussi-Pekka Lämsä muistelee elämänsä pahinta työvuoroa vuonna 1997, kun kaksi hänen poliisikollegaansa ylikonstaapeli Eero Holsti ja konstaapeli Antero Palo ammuttiin Helsingin Tehtaankadulla teloitustyyliin.
Lämsä oli lähdössä polkupyörällä töihin kotoaan Vantaalta, kun hän kuuli aamuviiden radiouutisista, että Helsingissä oli ammuttu kaksi poliisia. Hän soitti päivystykseen ja kysyi vain yhden kysymyksen: ketkä?
Toisen uhrin, ylikonstaapeli Eero Holstin kanssa Lämsä oli tehnyt töitä Pienen Robertinkadun poliisiasemalla.
– Eero oli äärimmäisen mukava ihminen, sellainen työvuoron isähahmo, Lämsä sanoo ja lisää, että tieto aiheutti hänessä ja hänen kollegoissaan vimmaisen tarpeen toimia.
– Ei siinä alkutilanteessa pysty tunnetasolla mitään miettimään. Tunteet tulevat myöhemmin, eikä niille voi antaa valtaa, kun tilanne on päällä. Ne hetket ovat äärimmäisen kiihkeitä, pitää heti tehdä jotain.
Valmiusryhmä Karhun kakkosmiehenä tuolloin toiminut Lämsä varmisti työpaikalle päästyään, että ryhmän työ saatiin käyntiin.
– Mutta siinähän oltiin jo auttamattomasti takamatkalla, koska tapahtumasta oli kulunut kuusi, seitsemän tuntia. Karhun pojat tekivät sitten kotietsintöjä.
”Sehän oli kauhea paikka, että työkaverit makaavat siinä kylmänä ja täytyy ruveta järjestelemään sitä touhua.”
Venäjän suurlähetystön tienoilla partioineet Palo ja Holsti olivat yöllä saaneet ilmoituksen Hotelli Palacen kassan ryöstöstä ja kuulivat että tekijä oli pakenemassa Etelärannasta kohti Ullanlinnaa. Tuntomerkkien perusteella poliisit olivat pysäyttäneet ryöstäjän, joka oli jäljistä päätellen aseella uhaten komentanut heidät ulos autosta, käskenyt polvilleen ja teloittanut.
– Hän oli ampunut Eeroa selkään ja varmuuden vuoksi vielä päähän ja Antero Paloa teloitustyyliin kosketuslaukauksella niskaan, Jussi-Pekka Lämsä sanoo hiljaisella äänellä.
Ensimmäisenä tapahtumapaikalle oli tullut kaksi poliisia silloisesta Pasilan poliisipiiristä. Toinen heistä oli työharjoittelija.
– Sehän oli kauhea paikka, että työkaverit makaavat siinä kylmänä ja täytyy ruveta järjestelemään sitä touhua. Kaikki, jotka kuulivat asiasta poliisiradiosta, lähtivät etsimään tekijää. Oli sitä joukkoa kyllä.
Koska vimma löytää työkavereiden murhaaja oli niin kova, moni poliisi unohti hetkeksi ammatillisen varovaisuutensa.
– Jos pitää jälkikäteen viisastella, niin ne tapettujen poliisien kanssa samassa vuorossa olleet poliisit olisi pitänyt käskeä yöllä kotiin, koska nehän menivät takki auki jopa paikkaan ja jos siellä olisi tavattu se Christensen, se olisi varmaan ampunut niitä muutaman lisää.
– Minulla oli vielä tietyt kenttäjohtamisen nyanssit hakusessa, mutta ei siinä enää ennättänyt paljoa opettelemaan.
Poliisit murhannut Steen Christensen oli lähtenyt aamupäivän aikana liikkeelle ja hänet otettiin laajojen etsintöjen jälkeen kiinni Hämeenlinnassa kolmen päivän kuluttua.
– Hän oli kävellyt Hämeenlinnassa koirapartion syliin ja antautunut vastarintaa tekemättä. Oli kai ollut helpottunut, että näin kävi, Lämsä arvelee.
”Tiesin, että se työyhteisö oli todella sairas. Se oli elämäni parasta johtamisoppia.”
Kuukauden kuluttua poliisimurhista Jussi-Pekka Lämsä siirtyi töihin Pienen Robertinkadun poliisiasemallle kenttäyksikön johtajaksi.
– Menin pomoksi yli kahdensadan poliisimiehen yksikköön, josta oli juuri tapettu kaksi pidettyä henkilöä. Tiesin, että se työyhteisö oli todella sairas. Se oli elämäni parasta johtamisoppia.
Murhien jälkeen poliiseille järjestettiin lukuisia purkutilaisuuksia, joissa käsiteltiin traumaattisia tapahtumia.
– Työstö jatkui koko ajan. Karhun entinen päällikkö komisario Kauko Hakala hoiti työkaverit. Hän jutteli ja jutteli ja jutteli. Jotkut halusivat kentältä pois ja totta kai järjestimme asiat sillä tavalla, että he pääsivät esimerkiksi tutkintaan, Lämsä muistelee.
Jussi-Pekka Lämsä on eläkepäivinään tehnyt ison työn kirjatessaan järjestyspoliisin historiaa Pussihousut-kirjasarjaansa, jonka kolmas osa ilmestyy maaliskuussa 2024.
Poliisin mieli -podcastin toisella kaudella kuullaan myös mm. vakuutusetsivän työstä, jota Christian Rönnbacka teki poliisiuransa jälkeen sekä murharyhmän ex-pomo Juha Rautaheimoa, joka kertoo uransa pahimmasta tapauksesta, pienen Vilja-Eerikan murhasta.
Voit kuunnella podcastin myös lataamalla Apu360-sovelluksen AppStoresta tai Google Playsta .
