Punatukkainen nainen pyytää puheenvuoroa tamperelaisen tv-studion lämpiössä.

– Saako täällä innostua, nainen huudahtaa yllyttäen pöydän ääressä istuvaa seuruetta hersyvään nauruun. Iskelmälaulaja Anne Mattila kutsuu punatukkaista naista ihanaksi.

– Eivät nämä hautajaiset ole, kannustaa kirjailija Jari Tervo ja kohentaa silmälasejaan.

Vastapäätä istuva säveltäjä Kassu Halonen myötäilee Tervoa.

– Näin Vexi olisi halunnut tämän menevänkin.

Puheena oleva sanoittajamestari Veikko Olavi Salmi on menehtynyt runsas kuukausi sitten. Nopean sairauden murtamaa Salmea ei muistella tämän pöydän ääressä suru edellä. Läsnä on kaipaavaa kunnioitusta, mutta myös iloa yhteisestä taipaleesta Vexin kanssa.

Hetken päästä Rosa Liksom poseeraa valokuvaajalle. Saatuaan luvan innostua hän huolehtii, että punaiset saappaat näkyvät kuvissa.

– Kerrankin on jalassa hienot kengät, kirjailija perustelee nauraen. Ne on hankittu maailmalta, jonne ei ole vähään aikaan asiaa.

Viereisessä rakennuksessa bändi soittaa biisiä, jota kukaan läsnäolijoista ei saisi kuulla. Maskeeraajat laittavat radiota kovemmalle.

Sisältöohjaaja Petja Peltomaa kutsuu ihmisiä yksi kerrallaan käymään läpi tarinaansa. Osallistujat arvuuttelevat niitä myöhemmin toisiltaan. Salamyhkäisyys menee ihon alle. Ohjelman alkuun on noin puoli tuntia.

Yleisradion viihdesisältöjen tilaajana työskentelevä Arttu Nurmi on onnistunut urallaan toistamiseen hittiformaatin kehittelyssä. Tv-katsojien sydämet vallanneen SuomiLOVEn jälkeen Nurmen hoksnokka havaitsi tuotantoyhtiön esittelemässä ohjelmaideassa koukun, joka ei päästänyt otteestaan. Mun biisi -nimellä tehty pilottijakso kypsyi muutaman vuoden hauduttelulla Elämäni biisiksi.

– Yleensä pilottijakso antaa selvän merkin, kannattaako ohjelman kehittelyä jatkaa. Tällä kertaa muutaman vuoden odottelu ratkaisi formaattiin liittyviä avoimia kysymyksiä. Ajan kanssa ohjelmalle aukesi myös oikealta tuntunut esitysaika.

Elämäni biisin idea on Nurmen mukaan niin yksinkertainen, että aidoksi ongelmaksi muodostui se, kannattaako ohjelma tehdä yksinkertaisesti vai isosti.

– Periaatteessa levysoitin ja muutama ihminen studiossa olisivat jo riittäneet. Toisaalta ohjelman potentiaali venyy loistavasti myös isoon livetuotantoon.

Kesällä 2019 esitetty ensimmäinen kausi oli kompromissi, joka osoitti Nurmelle ja tuotantoyhtiö Yellow Film & TV:lle ohjelman suunnan. Toisella kaudella suorina lähetyksinä esitetty Elämäni biisi on ollut katsojaluvuilla mitattuna menestys, vaikka iltapäivälehdet eivät ole innostuneet uutisoimaan ohjelman käänteistä Vain elämää- tai Tanssii tähtien kanssa -ohjelmien tapaan.

Nurmi innostuu puhumaan ohjelmasta kivijalkana, jonka elinkaaresta tulee pitkä. Hän näkee ohjelman taipaleen olevan vasta alussa ja mediahuomion lisääntyvän brändin kehittyessä.

– Ylellä arvostetaan huolellista tuotekehitystä, Nurmi sanoo. Hän näkee sen myös Ylen tehtäväksi, joka taas palvelee koko televisioon sisältöjä tuottavaa alaa.

Kaupallisten toimijoiden paine ajaa kanavat monesti helppoihin ratkaisuihin eli formaattien ostamiseen ulkomailta. Muualla toimivaksi havaittu ohjelmaidea on taloudellisesti turvallisempi panostus, mutta samalla se köyhdyttää kotimaista ohjelma- ja tuotekehitystä.

Esiintymislavalla korkokengissä seisova Katja Ståhl näyttää loppumattoman pitkältä. Kultaiseen iltapukuun sonnustautunut juontaja valmistautuu Vexi Salmi -aiheisen erikoisjakson alkujuontoon. Mustiin kasvomaskeihin verhoutuneen yleisön katseet ovat nauliintuneet Ståhliin.

– Mua sattuu selkään niin että huh, Ståhl huokaisee.

Muutamaa tuntia aikaisemmin juontaja makasi artistien lepohuoneen lattialla. Yllättäen iskenyt selkäkipu teki liikkumisesta vaikeaa.

Noin kerran vuodessa kuolevaisuudesta muistuttava särky paranisi levolla, mutta siihen ei Ståhlilla ole aikaa kesken ohjelman esityskauden.

On myös kaikenlaista muuta kuten tulevan kirjan deadline, radiotyöt ja metabolisesta oireyhtymästä kärsivä hevonen, joka tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa päivittäin.

– Tämä makuuasento on hyvä, kun rypyt häviävät, Ståhl oivaltaa valokuvaajan lähestyessä.

Monenlaisissa rooleissa musiikkibisneksessä esiintynyt toimittaja ja mediapersoona ihmettelee, että kerrankin saa tehdä tv-ohjelmaa, josta saa vain hyvää palautetta. Jyrki-ohjelmaa toimittanut Ståhl tottui 90-luvun puolivälissä rankkaankin kritiikkiin.

Ohjelmaa tehtiin tosissaan ja vereslihalla, palaute ei jäänyt tarttumatta, vaikka siihen näennäisen rennosti suhtauduttiinkin.

– Eikä silloin ollut edes somea eikä muita nykyviestinnän välineitä.

Elämäni biisin saama runsas palaute sosiaalisessa mediassa vastaa Ståhlin kokemusta. Tuotannon mukaan arvostelevaa palautetta tulee lähinnä yksityiskohdista, esimerkiksi laulaja Jarkko Aholan leveästä haara-asennosta lauluesitysten aikana.

Valtaosa 600 000 viikoittaisesta katsojasta tuntuu viehättyneen erityisesti ohjelman hyväntahtoiseen huumoriin ja rauhalliseen rytmiin.

Kuka meistä ei olisi istunut jossakin vaiheessa elämäänsä leirinuotiolla kuunnellen tai kertoen tarinoita kitaran säestyksellä? Elämäni biisin perusasetelma ja -idea noudattavat katsojalle tuttua ja turvallista asetelmaa.

Ohjelmaan saapuu viisi vierasta, jotka ovat valinneet mukaansa oman elämänsä biisin. Kalle Torniaisen johtama orkesteri esittää vieraiden valinnat vakioartistien tulkitsemina, jonka jälkeen vieraat ja katsojat voivat arvuutella, mikä biiseistä on kunkin osallistujan valitsema. Pelaaminen jää Elämäni biisin konseptissa silti sivurooliin.

Ohjelman alkuperäisidean kehittänyt Petja Peltomaa uskoo tarinoiden voimaan. Hän kertoo Elämäni biisin saaneen alkunsa tuotantoyhtiön käsikirjoittajien yhteisen Kyproksen-matkan aikana vuonna 2014.

– Kun kaikki alkoivat kyllästyä levyraadin toistamiseen illanviettojen aikana, tarvittiin selvästi uudet säännöt.

Vaikka työkaverit tunsivat toisensa hyvin, biiseihin lisätyt tarinat muuttivat leikin luonnetta olennaisesti ja toivat esiin ihmisistä uusia puolia.

– Muutama kuukausi matkan jälkeen oivalsin, että tulimme keksineeksi illanviettojen yhteydessä mahdollisesti toimivan tv-konseptin, kertoo myös menestyssarja Sykkeen kehittänyt Peltomaa.

Kaupallisten tv-kanavien viihdeohjelmat vetävät ruudun ääreen pääosin nuorempaa katsojakuntaa. Finnpanelin tv-mittaritutkimuksen syyskuussa 2020 tuottamien tilastojen mukaan 25–44 -vuotiaiden ikäryhmässä TOP 20 -listalle mahtuu Yleisradion ohjelmistosta Sohvaperunat (8.) ja Urheiluruutu (17.).

45–64-vuotiaiden ikäryhmässä katselutottumukset alkavat selvästi muuttua, mutta kaikista vanhimpaan, yli 65-vuotiaiden, ikäryhmään Ylen ohjelmisto tenhoaa voimakkaimmin. TOP 20 -ohjelmista 13 on Ylen esittämiä. Seitsemäntenä listalla olevan Elämäni biisin katsojista 45 prosenttia on yli 65-vuotiaita.

Vaikka tilastoista voisi tehdä sen johtopäätöksen, että kaupalliset toimijat tuottavat pääosin nuoriin katsojiin vetoavia sisältöjä, Arttu Nurmi kommentoi huomiota diplomaattisesti.

– En voi ottaa kantaa kaupallisten kanavien puolesta, koska varmasti heillä on useita lähestymiskulmia katsojaprofiileihin riippuen kanavasta ja tavoitteista. Ylen tehtävä taas on tarjota laadukas ohjelmisto, joka palvelee kaikkia kohderyhmiä.

Yleisesti Nurmi näkee, että televisiosta katsottavasta viihteestä haetaan vastapainoa suoratoistopalvelujen sarja- ja elokuvatarjonnalle. Halutaan kokea reaaliaikaisesti isoja tunteita yhdessä muiden kanssa ja olla osa tiettyä hetkeä, ei pelkästään katsoa ohjelmaa.

– Rauhallinen tempo puhuttelee tässä ajassa aikuisyleisöä, joka tarvitsee hengähdystauon hektisestä online- elämästä.

Jos suomalainen musiikkiviihde näyttää ja kuulostaa nykyään komealta, ei 70-luvullakaan oltu köyhiä eikä kipeitä. Levyraati ja Syksyn sävel puhuttivat kansaa, ja jos työmies ei päätynyt kuudelta putkaan, hän todennäköisesti katsoi televisiosta Lauantaitansseja, menestysohjelmaa, jota seurasi 1970–1985 parhaimmillaan lähes kaksi miljoonaa suomalaista kerrallaan

Yhdeksän vuoden ajan suomalaisten lauantai-iltoja juontanut Heikki Hietamies kutsuu Lauantaitansseja Suomen ensimmäiseksi tosi-tv-ohjelmaksi.

– Kyllä sinne tultiin näyttäytymään. Naiset laittoivat hiuksensa hienoiksi ja pukeutuivat viimeisen päälle.

Silti ohjelman viehätys ei perustunut Hietamiehen mukaan vain tanssijoiden haluun olla esillä. Taustalla tehtiin myös kovasti töitä, ja ohjelman musiikillinen taso oli korkea.

– Orkesterissa soittivat valtakunnan kovimmat studiomuusikot. Solistien osalta jako meni niin, että mukana oli aina joku tunnettu laulaja sekä tulevaisuuden lupaus. Näistä lupauksista tuli sitten ohjelman myötä myös tähtiä.

Elämäni biisi on yksi Hietamiehen ja hänen vaimonsa Maija Hietamiehen suosikkiohjelmista.

Television ääressä usein voiton vievät silti luonto-ohjelmat. Hietamiehiä eivät kiinnosta formaatit, jotka perustuvat pudotuksiin ja totiseen kilpailuun. He tuntevat olevansa väärää yleisöä useimmille nykyään esitettävistä musiikkiviihdeohjelmista.

Väärää yleisöä olivat myös Lauantaitanssien katsojat, kun Mainostelevisio päätti vuonna 1985 lopettaa yllättäen suosikkiohjelman esittämisen. Hietamies luonnehtii päätöstä vielä 25 vuoden jälkeen voimasanoja käyttäen.

Tuottaja Anna-Maria Meurman palaveeraa eri tuotantotiimin jäsenten kanssa pitkin kuvauspäivää. Käsiteltäviä asioita ilmenee kymmenittäin.

Lähes vuoden kestänyt ideointi, vieraiden etsiminen sekä biisien ja tarinoiden yhteensovittaminen tiivistyvät muutamaan kuvauspäivään. Tuotantoon osallistuu artistit ja bändi mukaan luettuna yhteensä 85 ihmistä, joten liikkuvia osia on paljon.

– Jo pelkkä osallistujien aikataulujen yhteensovittaminen on haastavaa, sanoo Meurman.

Osa tekijöistä osallistuu samaan aikaan kilpailevien kanavien musiikkiviihdeohjelmien tuotantoon. Orkesterinjohtaja Torniainen tekee The Voice of Finlandia ja monikameraohjaaja Jan-Aslak Leino Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa.

Koska rakennelma on monimutkainen, yhden palasen putoaminen saattaa romahduttaa pitkään valmisteltuja kokonaisuuksia. Joskus ohjelmaan tulossa ollut vieras on perunut osallistumisensa viime hetkellä.

Vaikka orkesterinjohtaja Kalle Torniainen kutsuu bändiään dreamteamiksi ja vyöllä on uskottava veto Metallica- klassikosta Master of Puppets, uuden vieraan löytäminen nopeasti on haastavaa, eikä paraskaan bändi tai artisti ehdi opetella uutta biisiä parissa tunnissa.

– Kaikesta on silti tähän mennessä selvitty, Meurman huokaa päästyään hetkeksi lepohuoneen rauhaan.

Puhe kääntyy Vexi Salmeen. Meurman oppi tuntemaan Salmen hyvin tehdessään tämän kanssa Biisikärpänen-ohjelmaa noin vuosikymmen sitten.

– Ajelimme yhdessä monta kertaa Suomen halki ja pitkien taipaleiden aikana Vexin äly, huumorintaju ja ilmiömäinen muisti tekivät vaikutuksen.

Vaikka yhteisen ohjelman tekeminen loppui aikanaan, ystävyys säilyi. Vexin kuoltua parissa viikossa tuotantoon laitetun erikoisjakson tekeminen tuntui oikealta teolta. Meurman pitää tärkeänä, että vieraiden kertomien tarinoiden kautta yleisö saa oppia uusia puolia kansaa sanoituksillaan puhutelleesta musiikkivaikuttajasta.

– Vexi oli renesanssitaiteilija määritelmän varsinaisessa merkityksessä, ja hänen tietämyksensä esimerkiksi modernista taiteesta oli huomattavan laaja.

Kuvauksissa tunnelma on paikoin harras, mutta huumorista ei ole tingitty, vaikka aihe on herkkä.

Selkäsärkynsä tv-katsojilta peittävä Ståhl ei säännöstele sarkasmiaan. Vieraat kertovat tarinoitaan puheammattilaisten ottein. Yleisöllä vaikuttaa olevan hyvä olla.

Nauhoitusten jälkeen Ståhl hakeutuu nopeasti kohti ulko-ovea. Selkä on suora ja kivut edelleen kovat.

– Yrittäjän elämää, kokenut juontaja tokaisee. Päälle tulee televisiosta tuttu naurahdus.

Ovet käyvät tiuhaan tahtiin. Lokakuinen pimeys nielaisee ihmisen purematta. Päivä on ollut pitkä, ja tuotantokausi lähestyy loppuaan, mutta jouluna on edessä vielä yksi rykäys.

Tuolloin vakioartistit Irina, Diandra, Pepe Willberg, Jarkko Ahola sekä Kasmir istuvat vieraiden paikalle arvailemaan toistensa lempijoululauluja.

Jaksoa saadaan tuskin vietyä läpi ilman Vexi Salmen kosketusta.