Kirjailija Markku Karpio muutti Utön saarelle ja luuli pärjäävänsä – Totuus iski kasvoille alkuinnostuksen jälkeen

On kulunut parikymmentä vuotta siitä, kun Markku Karpio otti muuton ensimmäisen kerran puheeksi vaimonsa Susanna Sjömanin kanssa. Pariskunnan tulot riittivät hädin tuskin elämiseen. Karpio muistelee, että heikko toimeentulo aiheutti välillä lähes paniikinomaisia tunteita, kun kirjailijan saamat apurahat hupenivat vuokriin Helsingin Kallion kaupunginosassa.

Lähtökohta keskustelulle oli haastava.

– Susanna oli aikanaan sanonut, että hän on syntynyt Helsingissä, eikä aio muuttaa mihinkään muualle. Kun hän jättäytyi freelancer-suomentajaksi Helsingin yliopistolta, oivallukseni muutosta vahvistui. Molemmille tuli sellainen ajatus, että mikä pakko meidän on Helsingissä asua.

Yhteinen miniloma saaristossa muutti kaiken. Eräänä päivänä Karpion puoliso katseli ympäröivää maisemaa ja totesi, että kyllähän täällä voisi vaikka asua.

Karpio innostui ja aloitti selvitystyön. Korppoon kunnan vaihteesta puheluun vastasi kunnanjohtaja. Keskustelun aikana selvisi, että Utön saarella on käynnistetty projekti uusien asukkaiden löytämiseksi. Pariskunta kiinnostui ja laittoi hakemuksen vetämään, mutta sai vuoronumeron 77.

Vuonna 2003 Karpio lähti käymään Utössä ensimmäistä kertaa. Laiturilla häntä oli vastassa saaren asuttamisesta vastaava projektisihteeri. Hän toivotti tervetulleeksi ja kertoi, että Karpio oli ensimmäinen hakija, joka oli vaivautunut paikan päälle.

– Yksi hakijoista oli kuulemma kuvitellut, että voisi käydä päivittäin töissä Turusta. Hän ei ilmeisesti ollut perehtynyt neljän ja puolen tunnin laivamatkaan, Karpio kertoo.

Saman vuoden lopussa vaimo Susanna tuli ensimmäisen kerran mukaan. Aallot löivät yhteysaluksen reunojen yli ja räntää satoi vaakasuorassa.

– Ajattelin, että koko muuttoajatus kaatuu siihen. Onneksi sade taukosi ja pääsimme otsalamput päässä tutkimaan saarta.

Kului seitsemän kuukautta, kunnes Utöstä otettiin yhteyttä ja kerrottiin ilouutinen. Vielä tuolloin saarella toimineen rannikkotykistön kasarmin keittäjä oli jäämässä eläkkeelle ja hänen asuntonsa vanhassa majakanvartijoiden talossa vapautuisi Karpion ja Sjömanin käyttöön. Karpio vastasi epäröimättä kyllä, kunnes kuuli, että kyseessä on yksiö.

– Käsitykseni yksiöstä oli Helsingin Kallion 24-neliöinen yksiö, jossa on keittonurkkaus ja parvi. Onneksemme Utön yksiö oli 54-neliöinen.

Asunnossa oli makuuhuone ja iso keittiö, jonka nurkkaan mahtui yksi työpiste. Karpiolle löytyi työhuone läheisen passikopin tiloista.

Alussa elämä Utössä tuntui paikoin jopa luksukselta. Nykyisen hotellin tiloista sai varata omaan käyttöönsä uima-altaalla varustetun saunan. Todellisuudessa kyseessä oli makean veden vara-allas.

– Ensimmäisenä jouluna varasimme saunan ja altaan. Tuntui kuin olisimme olleet luksushotellissa. Kynttilät paloivat altaan reunoilla. Se oli Suomen eteläisin uima-allas.

Juuri ennen muuttoa Karpiolla oli ollut monta rautaa tulessa työrintamalla. Hän kirjoitti aamuisin Ylelle nuorten tv-sarjaa ja iltaisin nuorten romaania.

Hän muistaa, kuinka käveli hermostunein askelin pitkin saaren rantoja ja hyppeli kivillä.

– Utön saarelle muuton jälkeen tuntui, että minulta meni ainakin pari kuukautta ennen kuin iso pyörä alkoi hiljentää vauhtia. Mietin, mihin seuraavaksi ryhdyn. Kävi heti selväksi, että Utössä ajan merkitys on aivan toinen kuin se, mihin olin tottunut Helsingissä. Jos myöhästyy yhteysalukselta, uutta laivaa ei tule viiden minuutin päästä vaan vasta seuraavana päivänä.

Kaksi ensimmäistä vuotta Karpio ihasteli merinäköalaa turistin silmin ja yritti rauhoittua. Sitten ”heiluri heilahti toiseen suuntaan”, kuten hän asian ilmaisee.

– Kirjan julkaisemisen jälkeen olin lopen kyllästynyt koko Utö-aiheeseen. Erästä lehtihaastattelua tehdessämme ilmoitin heti kuvaajalle, että yhdessäkään kuvassa ei saa näkyä Utön majakkaa, koska se on niin kliseinen.

Kirjailija oli samaan aikaan ahdistunut ja hämmentynyt. Hän oli vakuuttanut itselleen, että oli valmistautunut elämänmuutokseen. Hän oli jopa tilannut ruotsinkielisen Äbo Underrättelsen -sanomalehden palauttaakseen mieleen ruotsin kielen. Utön ”värvärit” olivat tiedustelleet tarkkaan, millä pariskunta aikoo elättää itsensä ja ovatko he ottaneet huomioon Utön talven rankat sääolot.

– Vastasin heille, että kaikki on tiedossa. Silti totuus Utöstä ei vastannut mielikuvaani. Pelkäsin, onko täällä työrauhaa laisinkaan jos naapurit ovat koko ajan koputtelemassa ovelle ja pyytämässä kahville. Se oli jonkinlainen kulttuurisokki, mutta en myöntänyt sitä itselleni.

Turhautunut Karpio muistaa tölväisseensä ikävän kommentin turistille, joka ihaili Utön auringonlaskua.

– Sanoin hänelle, että ihan samalla lailla se aurinko laski aikanaan Turun Varissuollakin, kun siellä asuin.

Majakanvartijan talo alkoi hiljalleen tuntua kodilta, vaikka asuminen ei ollut ongelmatonta. Ennen kun talon eristeet vaihdettiin, tiloissa oli kylmä talvisin. Elohopea laski 15 asteeseen, jos tuuli puhalsi idästä. Asunnon lämmitys oli kaukolämpökeskuksen toiminnan varassa. Kun se purettiin, siirryttiin öljylämmitykseen. Talvella yleiset sähkökatkot aiheuttivat välillä useiden päivien lämpökatkoksia.

– Tuntui hullulta, että talosta oli aikanaan purettu tulisijat. Niistä olisi todella paljon hyötyä sähkökatkojen aikana.

Talon eristeitä, ulkolaudoitusta ja ikkunoita uusitaan parhaillaan. Remontti lisää asumismukavuutta ja alentaa lämmityskustannuksia.

Karpion päivä Utön saarella on alkanut samaan tapaan kuin yleensä: Hän nukkuu pitkään, tekee sauvakävelylenkin, pakkaa eväät ja kävelee työhuoneelleen, joka sijaitsee majakkamäellä 150 metrin päässä pariskunnan asunnosta. Kotiin hän palaa seitsemän aikaan illalla. Sitten syödään ja katsotaan televisiota.

Työpäivien sisältö on vaihtelevampi, sillä Karpio paitsi kirjoittaa, myös opettaa. Hänellä on etätuntiopettajan pesti Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjalla, jossa hän vetää luovan kirjoittamisen kursseja.

– Se on konkreettista opettajan työtä, joka antaa minulle vähintään yhtä paljon kuin opiskelijoille. Saan olla tekemisissä lahjakkaiden kirjoittajien kanssa. Opiskelijat lähettävät minulle tekstejä arvioitaviksi ja kirjoitan niistä palautetta.

Karpio ehti jo ajatella, että hänen kirjailijan uransa on päätöksessään. Vuosien 2014–2022 aikana kirjoittaminen ei nimittäin sujunut lainkaan. Hän kirjoitti kahden nuortenkirjan käsikirjoitukset ja sai kustantajalta vihreää valoa, mutta kumpikaan kirja ei koskaan ilmestynyt.

Vuonna 2021 Karpiolta tiedusteltiin halukkuutta lasten kuvakirjan tekstin kirjoittamiseen. Nyt työn alla on samaan sarjaan kuuluva toinen teos. Se palautti motivaation ja innostuksen kirjoittamiseen.

Nykyisin Karpio nauttii arjestaan Utössä. Etenkin syksyisin hän pyrkii kalastamaan ruokavarastot täyteen talveksi. Jos kalaonnea riittää jonakin päivänä erityisen hyvin, hän siirtää työasiat seuraavaan päivään. Kelloa ei tarvitse liiemmin katsoa, paitsi silloin, kun haluaa käydä kaupassa. Se on avoinna vain pari tuntia päivässä.

Muuton jälkeen Karpiolle kerrottiin, että saarella kaikki auttavat toisiaan. Haastattelupäivänä Karpio on käynyt auttamassa yhtä saarelaista veneen nostossa. Mutta aina yhteishenki ei ole yhtä korkealla.

– Tämä on hyvin dramaattinen saari. Ei ole niin pientä asiaa, josta ei saataisi suurta draamaa aikaiseksi. Siinä mielessä tämä ei ole romanttinen lintukoto. Harmonisinta yhteiselo on talvisin, ehkä olosuhteidenkin takia.

Jos jossain vaiheessa muutto takaisin mantereelle on ollut vilahduksena mielessä, nyt sellaisia ajatuksia ei ole. Karpio ja Sjöman aikovat asua saarella niin pitkään kun terveyttä riittää. Yhden kerran Karpio on jouduttu lennättämään ambulanssikopterilla Turun keskussairaalaan. Diabetesta sairastava kirjailija sai yöllä sokerisokin.

– Olin jonkin aikaa tarkkailussa sairaalassa, kunnes lääkäri tuli sanomaan, että voit lähteä kotiin. Oli ilta, ja Utön laiva lähti vasta seuraavana päivänä. Niissä tilanteissa sitä huomaa asuvansa aika erillään kaikesta.