Image

Elämä voittaa



Elämä voittaa

Parhaita muutoksia Suomessa on se, että itsemurhat ovat selvästi vähentyneet. Kukaan ei vain oikein tiedä miksi.
Teksti Kyösti Niemelä
Kuvat Reetta Niemensivu

 

Viime toukokuussa Demi.fi-keskustelupalstalla oli viesti otsikolla ”Pelastin tytön itsemurhalta, teinkö oikein?”

Sain eilen kuulla erään nettituttuni aikovan itsemurhaa. Hän jätti foorumille hyvästinsä. Erinäisiä reittejä sain selville hänen nimensä ja osoitteensa ja soitin hätäkeskukseen, josta paikalle hälytettiin poliisit. Tyttö oli aikaisemminkin ollut itsetuhoinen, ja todennäköisyys itsemurhaan oli todellakin suuri. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä itselleen mitään.

Aamulla sain häneltä viestin ja äsken toisen. Molemmissa hän haukkui minut pystyyn ja sanoi minun pilanneensa hänen elämänsä. Olen kuulemma itsekäs paskiainen, joka haluamalla haluaa pilata toisten elämän.

Tavallaan tiedän tehneeni oikein pelastaessani hänet. Kuitenkin hänen haukkunsa sattuvat ja pelkään, että vain pahensin hänen tilannettaan. Mitä mieltä olette?

Suurin osa palstan keskustelijoista oli tietenkin sitä mieltä, että oikein toimittu. Ajatus nuoren ihmisen itsemurhasta vetää aina vakavaksi. Tyttö saattoi hyvin olla vaarassa. Itsemurhasta puhuminen ja aikaisempi itsetuhoisuus ovat vahvoja itsemurhariskin merkkejä.

Ei ole varmaa, kuvasiko palstan viesti todellista tilannetta tai olisiko tyttö kuollut ilman väliintuloa. Tärkeintä on huomata, että itsemurhia voi estää. Ne eivät ole luonnonlaki.

Itsemurhat vähenivät Suomessa kolmanneksella vuosina 1990–2005. Sen jälkeen lasku on taittunut, ja itsemurhien määrä on pysynyt melko vakaana. Nykyisin meillä tehdään vähän yli tuhat itsemurhaa vuodessa.

Itsemurhien väheneminen on epäilemättä parhaita kahdenkymmenen viime vuoden aikana Suomessa tapahtuneita asioita. Mutta kukaan ei näytä tietävän varmasti, miksi itsemurhakäyrä lähti laskuun.

THL:n tutkimusprofessori Jouko Lönnqvist on tutkinut suomalaisten itsemurhia jo vuosikymmenien ajan. Hän arvelee, että netti ja kännykät voivat olla yksi syy itsemurhien vähenemiseen. Kännyköiden ja nettiyhteyksien yleistyminen ajoittuu juuri 1990-luvulle ja 2000-luvun alkuun.

”Avun saamiseen on nykyään välineitä. Verkostoituva yhteiskunta ei jätä ihmistä yksin”, Lönnqvist kertoo.

Jos 80-luvulla itsetuhoiset ajatukset yllättivät ihmisen kesämökillä, siellä ei välttämättä ollut puhelinta. Nyt kun lähes kaikilla on kännykkä aina mukana, voi aina soittaa viime hetkellä kaverille tai ammattiauttajalle. Suomalainen ei ole enää niin usein yksin.

Netissä voi jättää hyvästejä, kuten Demi.fin keskustelupalstan tapauksessa, tai purkaa muuten mieltään. Facebookiin lisättiin äskettäin lomake, jolla voi ilmoittaa ylläpidolle itsetuhoisilta vaikuttavista käyttäjistä. Lomake löytyy palvelun ohje- ja tukikeskuksesta hakemalla sanalla suicide. Tosin itsemurhaan päätyvistä ihmisistä monet eivät välttämättä ole vielä Facebookissa.

Tutkijatohtori, väestötieteilijä Netta Mäki Helsingin yliopistolta teki väitöskirjansa itsemurhaan päätyneiden sosiaalisesta taustasta. Hän kuvaa tyypillistä suomalaista itsemurhan tekijää näin: ”Noin viisikymppinen duunari, työtön, taloudellisia vaikeuksia, alkoholiongelma, ehkä avioero ja perheen menetys. Menetyksiä ja epäonnistumisia useammalla elämän areenalla, ja noidankehä päättyy itsemurhaan.”

Juuri näiden ihmisten itsemurhien väheneminen on aiheuttanut suuren laskun. Naiset ja ylemmät toimihenkilömiehet tekevät ylipäänsä huomattavasti vähemmän itsemurhia.

Itsemurhat ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet kaikkialla länsimaissa, mutta Suomessa muutos on ollut selvästi muita maita suurempi. Kansainvälisessä keskustelussa arvioidaan usein, että muutoksen taustalla olisivat SSRI-lääkkeet. Itsemurhien väheneminen alkoi samoihin aikoihin, kun alettiin käyttää uudenlaisia, sivuvaikutuksiltaan lieviä masennuslääkkeitä. 1990-luvulla masennuksen ja ahdistuksen hoitaminen lääkkeillä moninkertaistui nopeasti myös Suomessa.

Masennuslääkkeiden käytön kasvun tietävät kaikki ja siihen viitataan usein suomalaisten hyvinvoinnista keskusteltaessa. Itsemurhien väheneminen ei ole ollut yhtä iso uutinen. Mutta kun katsoo, keiden itsemurhat vähenivät, lääketeoria ei vaikuta ratkaisevalta selitykseltä.

”Suomessa itsemurhakuolleisuus pienentyi kaikkein voimakkaimmin työntekijämiehillä, kun taas naiset käyttävät näitä lääkkeitä eniten”, Mäki huomauttaa.

Lääkityksen yleistyminen kertoo kuitenkin siitä, että masennusta hoidetaan enemmän kuin ennen.

Lönnqvist korostaa, että itsemurhien vähenemisen syistä keskustellaan kaikkialla maailmassa ja ne ovat joka puolella mysteeri.

”Me emme tiedä tarkkaan, mihin lasku liittyy. Onko se osa länsimaiden kulttuurista muutosta, elintasotekijöiden seurausta tai hoitojärjestelmän kehittymistä?”

1990-luvulla alettiin länsimaissa kiinnittää enemmän huomiota masennukseen. Hoitoonhakeutumisen kynnys aleni, yleinen tietoisuus asiasta parani ja potilaat alkoivat saada apua nopeammin, Lönnqvist luettelee.

”Varsinkin EU:ssa huomattiin, että depression hoitoon kannattaa sijoittaa. Se koskee niin suurta ihmisryhmää ja hoito tuottaa paljon toimintakykyä. Samalla itsemurhat vähenevät. Se ei ole hukkaan heitettyä rahaa.”

Suomessa terveyskeskuksiin on esimerkiksi tullut kokonaan uusi ammattiryhmä, depressiohoitajalinjan käyneet sairaanhoitajat.

”Vähintään viisi prosenttia väestöstä kokee vuosittain masennuksen. Näitä ihmisiä ei voida auttaa tehokkaasti erikoissairaanhoidossa vaan sen pitää tapahtua peruspalveluissa”, Lönnqvist sanoo.

On arveltu, että jopa kuudesosa ihmisistä ajattelisi jossain vaiheessa elämäänsä tekevänsä itsemurhan. Se on jo aika paljon. Vaaralliseksi menee, jos ajatukset ovat voimakkaita tai toistuvia.

Löytyisikö selitys itsemurhien määrälle alkoholista? Itse­murhan tekijät ovat usein humalassa.

”Silloin harkintakyky sumenee ja aggressiot lisääntyvät”, tutkijatohtori Mäki selittää. ”Monet itsemurhat tehdään hetken mielijohteesta. Alkoholi lisää juuri impulsiivisten itsemurhien riskiä.”

Itsemurhien määrän ja alkoholinkäytön käyrät seurasivatkin pitkään toisiaan. 1980-luvun lopun nousukausi tiesi juomisen ja itsemurhien kasvua. 1990-luvun lamavuosina molemmat vähenivät.

Mutta kun 1990-luvun puolivälissä Suomen talous ja alkoholin myynti lähtivät taas nousuun, itsemurhat eivät seuranneetkaan perässä.

”Yksi selitys on, että riskiväestö ei tuolloin tehnyt itsemurhaa vaan kuoli alkoholiin”, Lönnqvist pohtii.

Mäki arvelee, että alkoholin hinnanlasku veromuutoksella vuonna 2004 ja siitä johtunut kulutuksen lisääntyminen voisivat olla yksi syy itsemurhien laskun taittumiseen vuonna 2005.

Vaikka Suomessa koettiin 90-luvulla suurtyöttömyys, itsemurhat vähenivät. Useimmissa maissa lama lisää itsemurhia. Mäki uskoo taustalla olevan sen, että lama heikensi perinteistä pärjäämisen eetosta, joka on ollut Suomessa aika vahva.

”Kun naapurikin on työtön, ei ole niin stigmatisoivaa olla itse työtön.”

Asenne säilyi laman loputtua. Ylipäänsä suomalaiset suhtautuvat Mäen mukaan elämään nykyään rennommin kuin 1980-luvulla ja ovat hyväksyvämpiä toisia kohtaan. Rentous syntyy hänen mukaansa muun muassa siitä, että ihmiset ovat Suomessa entistä pidempään nuoria.

”Voimakkaat sitoutumiset ja vastuut tulevat myöhemmin kuin ennen. Avioliittojen keskimääräinen solmimisikä ja ensimmäisen lapsen hankkimisikä ovat nousseet.”

Nämä ovat arveluja, eivät tutkimustuloksia, mutta myös Lönn­qvist mainitsee yhtenä mahdollisena syynä yleisen ilmapiirin vapautumisen ja suomalaisten itsevarmuuden lisääntymisen. 1990-luku, laman ja nousun vuosikymmen, näyttäisi tehneen hyvää Suomen henkiselle tilalle.

Itsetuhoiset ihmiset soittavat usein Suomen mielenterveysseuran kriisipuhelimeen. Palvelu numerossa 010 195 202 on suunnattu kriisissä oleville ja heidän läheisilleen. Soittoja tulee eniten kello 22–03, kertoo Olli, yksi kriisipuhelimen päivystäjistä.

”Tämä on oma pieni ihmeellinen maailmansa. Ollaan täällä työparin kanssa keskellä yötä suuressa toimistossa ja vastaillaan puhelimeen.”

Soittajat ja vastaajat ovat täysin anonyymejä, ja siksi Olli esiintyy tässä vain etunimellään. Vastaajina on esimerkiksi psykologeja, sosionomeja ja psykiatrisia sairaanhoitajia. Kaikki koulutetaan kriisipuhelintyöhön.

Jotkut soittajat ovat pelästyneet omia itsemurha-ajatuksiaan, toiset ilmoittavat olevansa juuri tekemässä itsemurhan, Olli kertoo.

”Usein pelkkä keskustelun rauhoittava vaikutus auttaa. Tässä on oltava ymmärtävä kanssakulkija, realistisesti tukeva lähimmäinen. Soittaja on usein menettänyt kosketuksensa maailmaan ja näkee asiat turhan negatiivisina. Silloin poistetaan kaaosta ja lisätään toivoa ja realismia.”

”Ihmiset ovat niin erilaisia, että varmoja helpotusta tuovia sanoja ei oikein ole olemassakaan.”

Ihan käytännön ehdotuksistakin on usein apua. Soittajille yritetään löytää joku tärkeä henkilö.

”Jos ei sellaista löydy, se voi olla kissa tai postimerkkeilyharrastus, mikä pitää toisen hengissä. Ja jos ei kukaan muu välitä, niin minä kriisityöntekijä välitän.”

Fraasit ovat kiellettyjä: ”Ei kannata sanoa, että ota itseäsi niskasta kiinni. Soittaja on varmasti yrittänyt ottaa monta kertaa.”

Itsemurhaa hautova yritetään saada ajattelemaan teon lopullisuutta ja vaikutuksia lähimmäisille. Häntä muistutetaan, että loikka tai yliannostus voi johtaa vammautumiseen. Itsemurhayritysten selvä enemmistö epäonnistuu. Tarkkoja lukuja ei ole, sillä kaikki yritykset eivät tule viranomaisten tietoon. Hengen saaminen itseltään on todella vaikeaa, koska ihminen välttää vaistomaisesti kipua ja kuolemaa. Lääkäreille itsemurhan teko on helpompaa, koska heillä on käytössä siihen soveltuvia aineita, samoin kuin urheilijoille, jotka ovat tottuneet kipuun.

”Itsemurhariski ei ole tasainen”, Jouko Lönnqvist korostaa.

”Varsinkin impulsiivisella ihmisellä riski on episodimainen, heilahteleva. Seisot parvekkeella ja harkitset. Jos olet impulsiivinen tai syvässä depressiossa, se voi toteutua. Mutta pienikin kosketus olkapäähän vetää pois tai työntää laidan yli.”

Pieniä kosketuksia: puhelinkeskustelu, vastaus nettiviestiin, rapussa tervehtivä naapuri. Ei ole yhdentekevää, miten vastataan, kun joku puhuu itsemurha-aikeista, Lönnqvist painottaa. Hän muistuttaa yleisimmästä väärinkäsityksestä: että ne jotka puhuvat eivät tee.

Todennäköisesti maailman suosituin itsemurhapaikka on San Franciscon Golden Gate -silta. Sen itsemurhista tehtiin dokumenttielokuvakin, The Bridge (2006), jota varten siltaa kuvattiin yhtäjaksoisesti vuoden ajan. Dokumentissa, joka ei ole kevyttä katsottavaa, näytetään sillalla tehtyjä itsemurhia sekä haastatellaan menehtyneiden läheisiä. Elokuvantekijät huomasivat, että itsemurhaa hautovia oli usein mahdotonta erottaa muista sillalla kävelevistä ihmisistä, kuten näköaloja ihailevista turisteista. Itsetuhoinen ihminen saattaa kävellä pitkään edestakaisin ennen viimeistä hyppyään. Monet eivät vaikuta kovin määrätietoisilta.

The Bridgen järisyttävin juonenkäänne tapahtuu elokuvan ulkopuolella. Itsemurhaa aikoneiden mutta sillalla pysäytettyjen ihmisten kohtaloa on tutkittu. Vuosikymmenien aineistoon perustuva selvitys osoittaa, että noin 95 prosenttia pysäytetyistä ei koskaan tehnyt itsemurhaa.

Ihmisten halu tehdä itsemurha ei yleensä ole kovin vahva ja pysyvä. Siksi itsemurhien estäminen voi joskus olla yllättävän helppoa, kuten laittamalla hyppyesteitä korkeisiin rakennuksiin. Kun ihminen on kävellyt rappuset alas ja alkanut miettiä muita vaihtoehtoja, hänen itsetuhoisuutensa on saattanut heikentyä tarpeeksi. Itsemurhia pyritään estämään myös itsemurhakeinoista käsin: tiukentamalla aselakeja, vaikeuttamalla myrkkyjen saatavuutta, vähentämällä autojen pakokaasun myrkyllisyyttä, pienentämällä kaasuhellojen kaasun häkäpitoisuutta.

Vaikka itsemurhien määrä on laskenut, niitä tehdään täällä yhä selvästi enemmän kuin vaikka Ruotsissa tai Norjassa.

”Jos katsot WHO:n karttaa maailman itsemurhista Euroopan osalta, lähdet merenrannasta ja kuljet itäänpäin, niin itsemurhat lisääntyvät”, Lönnqvist kertoo.

”Suomi sijoittuu kartalla ihan oikeaan kohtaan, idän ja lännen välimaastoon. Itsemurhia tehdään täällä enemmän kuin Länsi-Euroopassa ja vähän vähemmän kuin Itä-Euroopassa.”

Lönnqvist on löytänyt itsemurha-ajattelun juuria todella kaukaa. ”Kun aikoinaan tutkimme suomalaista kansanrunoutta ja kansantarinoita, kyllähän niissä johdonmukaisesti näkyy, että paikkakunnalla on joku kallio josta hypätään tai puu johon hirttäydytään. Siirtyy perimätieto, että on olemassa tapa jolla ongelmia ratkotaan.”

Mutta perimätieto voi muuttua. Kriisipuhelimen päivystäjä Olli uskoo itsemurhien vähentyneen myös siksi, että niiden imago on heikentynyt.

”Itsemurha oli aikaisemmin enemmän sellainen hieman mystinen teko. Koulusurmien kaltaisten laajennettujen itsemurhien jälkeen asiasta on pakko alkaa puhua enemmän ja syvemmin.

Image 9/2011

Julkaistu: 4.1.2012