Olohuoneessa isä mättää elottoman nuken suuhun sipsiä. Kellarissa viruu vankeina miehen jälkikasvu. Sinne ei ole näköyhteyttä, mutta kamerat kertovat, että siellä pakkosyötetään Big Maceja ja tehdään pahaa.

Näytelmä on vuonna 2010 ensiesityksensä saanut Conte d’amour (”rakkaustarina”) ja sen iskulause kuuluu: ”jokainen tarina on rakkaustarina”. Suomalaisen teatteriseurue Nya Rampenin ja ruotsalaisen Institutetin yhteistyönä syntynyt esitys sai kipinänsä tytärtään vankina 24 vuoden ajan pitäneen Josef Fritzlin hirmuteoista.

Conte d’amour -näytelmässa tytärtä esittänyt Elmer Bäck on nyt 33-vuotias Berliinissä asuva suomalaisnäyttelijä. Seuraavaksi hänet nähdään Peter Greenawayn ohjaamassa elokuvassa Eisenstein in Guanajuato. Bäckin ensimmäinen elokuvapäärooli on nimirooli elokuvamaestro Sergei Eisensteinin Meksikon-matkasta kertovassa elokuvassa.

Berliinin elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa helmikuussa saanut elokuva vaati Bäckiltä esimerkiksi seitsemän lisäkilon kerryttämistä. Piti myös totutella siihen, että oma paljas ruumis on valkokankaalla ihan koko ajan. Elokuvan puolivälissä on lisäksi pitkä miesten välinen seksikohtaus.

”Näyttelijänä mun on mentävä niihin paikkoihin, mihin katsojat eivät voi tai uskalla mennä. Jos en uskalla sitä tehdä, niin miksi mulle maksettaisiin mitään?”

Eisenstein in Guanajuato ei ole provosoiva, mutta sen tapa kuvata miesruumista ja miesten välistä seksiä on hyvin suora.

”Sanotaan, että provosointi provosoinnin takia on tyhmää. Mutta paljon enemmän on maailmassa ei-provosointia ei-provosoinnin takia”, Bäck sanoo.

Conte d’amour leimattiin moraalittomaksi, koska se rinnasti Josef Fritzlin ja romanttisen rakkauden. Bäck huomauttaa, ettei taiteilijan tehtävä ole miettiä moraalia, vaan tuoda teos ihmisille ja esittää se ensimmäinen kysymys.

”Jos olet epäkorrekti yhteiskunnassamme, sen täytyy olla selkeää parodiaa. Kaikkien täytyy ymmärtää, että teet asioita, koska kritisoit jotain. Että et sä oikeasti väitä näitä asioita.”

Bäck sanoo, että jatkuva hyvää ja hyvää toitottava puhe on tyhjää. Eivät ihmiset ole poliittisesti korrekteja, vaan heidän sisällään on ristiriitoja. Taiteen tehtävä on iskeä näihin. Eikä tekijän tarvitse tulla ja selitellä. Conte d’amourin tekijät pysyivät hiljaa, kun heiltä penättiin vastauksia. Eikä Lars von Trierkään ikinä pyytele anteeksi.

”Ei ole taiteilijan asia selittää sen teoksia. Se tekee ne ja antaa ne meille lahjaksi. Meidän tehtävä on keskustella niistä.”