Keijo Savolasta tuli nepalilaisen ystäväperheensä isoisä – ”He pitävät minusta huolta, koska minulla ei ole muita läheisiä”

Unikkopöytäliinalle on katettu kahvipöytä suomalaisin astioin. Tuore mustikkapiirakka höyryää houkuttelevasti, ja seinällä tikittää perinteinen seinäkello. Nepalilaiset Saroj Ghimire, 36, ja hänen vaimonsa Susmita Kadaria, 30, muuttivat kokkolalaiseen 1970-luvun omakotitaloon viime helmikuussa.

– Kun ostimme talon perikunnalta, annoimme jättää tänne kaikki entisten asukkaiden tavarat. Taulut seinillä ja kirjat hyllyssä sopivat tänne ja luovat kotoisaa tunnelmaa. Ostimme vain sohvan ja sängyt. Muilla nepalilaisilla on enemmän värikkäitä kankaita kuin meillä, Saroj nauraa.

Keijo Savola, 77, kehuu 175-neliöistä taloa hyväksi löydöksi. Kaustislainen rakennusmestari rakensi sen aikoinaan itselleen. Kadulla on paljon saman aikakauden taloja, ja naapurustossa asuu toinenkin nepalilainen lapsiperhe.

Keijo Savola teki lähes 40-vuotisen työuran kauppaoppilaitoksen opettajana Raisiossa. Eläkkeelle jäätyään hän palasi kotiseudulleen Kokkolaan. Hän kuitenkin huomasi kaipaavansa yhteyttä nuoriin ja osallistui Punaisen Ristin ystäväkurssille vuonna 2012.

– Kysyin siellä tapaamaltani ammattikorkeakoulun opettajalta, huolisikohan joku opiskelija tämmöisen vanhemman ystävän. Hän ehdotti nepalilaista nuorukaista. Opiskelijoihin on helppo tutustua, koska he osaavat englantia.

Pian Keijo jo istui kahvilassa juttelemassa kahden nepalilaisen opiskelijan kanssa. Hän muun muassa auttoi heitä suomenkielisten kaavakkeiden täyttämisessä.

Sitten Keijo tapasi Saroj’n. He kohtasivat kaupassa, jossa Saroj teki tradenomiopintoihinsa kuuluvaa työharjoittelua.

– Olin nähnyt Keijon aiemmin nepalilaisen tuttuni kanssa ja moikkasin häntä, Saroj kertoo.

Keijo sai Saroj’sta heti myönteisen kuvan ja kutsui tämän mökilleen. Se sijaitsee Rödsön kylässä vain viiden kilometrin päässä hänen kotoaan. Keijo viettää siellä kaikki kesät.

Kun Saroj saapui mökille, Keijo aikoi juuri ryhtyä maalaamaan ovea. Saroj tarjoutui tekemään työn. Hän työskenteli tuolloin opiskelun ohella muun muassa maalausliikkeessä.

– Lupasin maksaa saman verran kuin hän saisi työpaikallaan. Saroj toppuutteli, että hän ei maalaa, jos rahasta puhutaan. Ystäville työ tehdään ilmaiseksi. Ystävyytemme alkoi siitä.

Keijolla ei ole omaa perhettä, ja läheistä sukua asuu Kokkolassa enää vain yhden serkun verran. Hän on kuitenkin saanut Saroj’n kautta uusia ”serkkuja”. Keijo nauraa, että kaikki nepalilaiset tuntuvat olevan siskoja, veljiä tai vähintään serkuksia. Kokkolassa asuu satakunta nepalilaista.

– Monet ikäiseni alkavat olla aika kyynisiä, mutta nuoremmissa näen elämän valoisat puolet. Eläkkeelle jäätyäni olin aika yksinäinen, eikä tässä iässä ole helppoa solmia uusia ystävyyssuhteita. Yksinäistä ei kutsuta kylään, ja olen aika introvertti koti-ihminen.

Keijo kuitenkin kutsuu mieluusti kyläilijöitä mökilleen.

– Siellä on käynyt ainakin 50 nepalilaista. He tekevät ruoat ja siivoavat aina keittiön huolellisesti.

Nepalilaisiin tutustuminen on opettanut Keijolle, että eteläaasialaisessa kulttuurissa kunnioitetaan vanhempia ihmisiä. Se on joskus jopa kiusallista.

– Kun muutama nepalilainen kutsui minua mister Savolaksi, toppuuttelin, että haluan olla vain Keijo. Vieläkään monet eivät käytä etunimeäni, vaan sanovat ba eli isoisä. Se tuntui aluksi oudolta, mutta nyt pidän siitä. Minusta on tullut isoisä, vaikka minulla ei ole edes lapsia.

Saroj lisää, että ba osoittaa kunnioitusta. Nepalissa olisi epäkunnioittavaa kutsua isovanhempia etunimillä.

– Joskus tuntuu, että jo yli 50-vuotiaita ylenkatsotaan Suomessa. Sellaista en koe koskaan nepalilaisten seurassa. Suorastaan imarteli, kun 50 hengen piknikillä minulle tarjottiin ruokaa ensimmäisenä, Keijo kertoo.

Ikäero ei vaikuta millään tavalla Saroj’n ja Keijon ystävyyteen, mutta Saroj’n mukaan Nepalissa hänellä ei voisi olla Keijon ikäistä ystävää. Siellä vanhemmat ihmiset kohtelisivat häntä kuin pikkupoikaa.

– Keijo on elänyt pitkän elämän ja kasvanut eri maailmassa kuin minä, mutta viihdymme toistemme seurassa. Olen oppinut Keijolta mökkielämästä ja suomalaisuudesta paljon: miten hoidetaan asioita, noudatetaan aikatauluja ja osataan myös olla hiljaa.

Saroj jatkaa, että hänellä on tapana tehdä työasioissa nopeita päätöksiä. Keijo koettaa usein jarrutella vauhtia.

– Kartan riskejä ja yritän neuvoa Saroj’ta toimimaan samoin. Hän tekee paljon kauppaa. Hän osti osti juuri Kannuksesta kiinteistön, jossa on useita liiketiloja.

Saroj on asunut Kokkolassa vuodesta 2010, jolloin hän aloitti siellä tradenomiopinnot. Hän valitsi mieluummin pienen paikkakunnan kuin ison kaupungin. Suomen kielen hän oppi puhumalla töissä ja kuuntelemalla autoradiota. Nykyisin Saroj on Suomen kansalainen ja käynyt myös armeijan.

Keijo kuvailee Saroj’ta työhulluksi. Hän sanoo, että tämän pitäisi nukkua vähän enemmän ja viettää aikaa kotona lapsen ja vaimon kanssa.

– Kun keskityn työhön, mieleni rauhoittuu. Opiskeluaikanakin tein pitkiä työpäiviä yötä myöten ja väsyneenä nukuin hyvin. Nyt minulla on autokoulu, jossa opetan, sekä kaksi pizzeriaa ja vuokra-asuntoja. Pitäisi kyllä vähentää työmäärää ja nauttia enemmän perheestä, Saroj myöntää.

Hoitovapaalla oleva Susmita sanoo, että välillä ärsyttää, kun mies on niin paljon töissä eikä malta levätä. Syksyllä Susmita palaa töihin joko lähihoitajaksi tai perheen pizzeriaan, kun parin puolitoistavuotias poika Aaroz menee päiväkotiin.

– Keijo on minulle kuin isoisä. Tykkään olla hänen mökillään auttamassa. Kun minä kokkaan, hän on mielellään Aarozin kanssa. Aaroz tykkää hänestä ja juoksee aina vastaan ovelle, kun Keijo tulee, Susmita kertoo.

Keijo hymyilee, että Aarozin ”isoisoisänä” olo on hienoa. Hänen tuttavapiirissään ei ole ollut vuosiin lapsia. On liikuttavaa, kun Aaroz tulee aina hymyillen ja iloisena vastaan.

– Heti kun Aaroz alkaa ymmärtää suomen kieltä, alan lukea hänelle lastenkirjoja, Keijo sanoo.

Kymmenen vuotta sitten Keijo matkusti Saroj’n kanssa Nepaliin tutustumaan maahan ja tämä sukulaisiin.

– Minusta pidettiin todella hyvää huolta. Se on siellä luonnollista, mutta itse en ole kokenut sellaista ennen. Ihailen nepalilaisen perheyhteyden tiiviyttä. Kun heräsimme aamulla, oven takana terassilla istui puolenkymmentä vanhaa miestä. Saroj’n äiti teki kaikille maitoteetä. Sosiaalinen elämä oli siinä.

Susmita lisää, että nepalilaisessa kodissa on aina teekattila porisemassa. Kaikille tulijoille pitää tarjota teetä, vähän kuin kahvia Suomessa.

– Lapsuuteni Vetelissä naapurin emäntä tuli jo aamulla juttelemaan hetkeksi. Kaupungistumisen myötä tavat ovat muuttuneet. Kokkolassa minulla on vain kaksi paikkaa piipahtaa: Saroj ja serkkuni Aimo naapuritalossa, Keijo sanoo.

Saroj pohtii, että Suomessa painotetaan enemmän yksilöllisyyttä kuin yhteisöllisyyttä. Nepalissa kukaan ei asu yksin. Suomessa perheenjäsenen asioihin ei saa puuttua, kun taas Nepalissa oma perhe puuttuu kaikkien asioihin ja myös auttaa.

Keijo ja Saroj piipahtelevat säännöllisen epäsäännöllisesti toistensa luona kahvilla.

– Saroj saattaa tulla yllättäen oven taakse pullapussi kädessä, että saisiko täällä kahvit. Hänellä voi olla autokoulun ajo-opiskelijakin mukana.

Kaksikko tekee silloin tällöin myös pieniä reissuja yhdessä.

– Pari kuukautta sitten olin Saroj’n kanssa Helsingissä hänen nepalilaisen ystävänsä baby shower -juhlissa. Juhlat ovat nepalilaisille tärkeitä. Saroj esittelee minut aina suomalaisena pappanaan, Keijo kertoo.

Rödsön-mökki on ystävyyden tyyssija, jossa molemmat viihtyvät. Viime pääsiäisenä Saroj siivosi ystävänsä kanssa mökin kesäkuntoon.

– Seuraavana päivänä hän kutsui sinne muutaman nepalilaisen nuoren miehen. Piha haravoitiin ja kaatopaikalle vietiin kolme kuormaa romua. Mökki ei koskaan ollut yhtä siisti. Minulla alkaa olla energia vähissä näihin hommiin, joten on hienoa saada apua.

Keijo sairasti koronan pari vuotta sitten. Hän kertoo, että on sen jälkeen väsynyt ja hengästynyt entistä helpommin.

– Viime syksynä metsuri kaatoi mökiltä kuusi puuta, ja kymmenkunta nepalilaista opiskelijaa pilkkoi puut. Tällaista apua tuskin saisin suomalaisilta nuorilta ilmaiseksi.

Keijo on tutustuttanut mökillään monet ulkomaiset opiskelijat saunomiseen. Hän ei oikeastaan koskaan lämmitä saunaa vain itselleen. Työ tuntuisi turhalta sen kymmenen minuutin takia, jotka hän löylyssä yleensä viihtyy.

– Saunan jälkeiset keskustelut ovat minulle aina tärkeä osa saunomista. Joskus olen yrittänyt laskea, kuinka monesta eri maasta kotoisin olevia ihmisiä on käynyt mökilläni. Laskin ainakin 20–30 maata. Vietän jouluakin mökillä, vaikka muuten en talvella mökkeile.

Keijo ja Saroj vaihtoivat keskustelunsa suomen kielelle siinä vaiheessa, kun Saroj oli asunut Suomessa kolme vuotta. Hän oppi kielen todella nopeasti. Susmita kävi vuoden kielikurssia ja pääsi sitten suomenkieliseen lähihoitajakoulutuksen.

– Aluksi opiskelu oli hänelle tosi vaikeaa, eikä hän aina ymmärtänyt kaikkea. Minä autoin joskus kirjallisissa kotitehtävissä ja tarkistin kielen. Hän kuitenkin läpäisi tutkinnon hienosti ja työskenteli sen jälkeen pitkään hoivakodissa. Nykyisin Susmita puhuu hyvää suomea, Keijo kehuu.

Saroj lähettää Keijolle joka päivä viestin varmistaakseen, että kaikki on kunnossa. Viesti voi olla esimerkiksi linkki johonkin vitsiin. Keijo ei aina vastaa mitään, mutta Saroj näkee, aukaiseeko tämä viestin.

– He pitävät minusta vähän huolta, koska minulla ei ole muita läheisiä. Onhan se liikuttavaa. Saroj on niin aktiivinen, että olisi ilman minuakin oppinut ne asiat, mitä nyt osaa. Minä olen saanut henkisesti varmasti enemmän kuin olen itse pystynyt antamaan, Keijo sanoo.