Edmonton Oilers heiluttaa valkoista lippua: "Me luovutamme ehdoitta." – Florida Panthersilla on varaa jopa pieneen leikittelyyn
Edmonton Oilers on tällä hetkellä aivan luokaton verrattuna Florida Panthersiin. Aition jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen erittelee, miksi noin on.
”Ottelusarjasta on tulossa melkopuoleinen pannukakku. Aiemmat puheeni tutkielmasta, joka kohdistuu peräti lajin evoluutioon, ovat peruttu. Oilers on siinä määrin sulanut.”
Florida Panthers näyttäisi menevän menojaan NHL:n finaalisarjassa. Maalilukemat Panthers kuusi, Edmonton Oilers yksi, vastasivat täysin sarjan kolmannen matsin tapahtumia. Panthers johtaa sarjaa voitoin 2–1.
Otan kiinni kolmannen ottelun aivan alun muutamasta yksityiskohdasta. Pienen pienin detaljein asettuu nuotti ottelulle. Näkösälle tulee myös valmennustiimien luomat pelisuunnitelmat.
Oli pelattu kahdeksisen minuuttia ensimmäisestä erästä, Panthers oli ylivoimalla. Aleksander Barkovin silmät kiinni tottumuksesta viivaan antama kiekko lipui keskialueelle, kun Seth Jones ei olutkaan siellä missä oisi pitänyt olla. Jones haki pelivälineen nopeasti hyppysiinsä.
Sen jälkeen Jones nosti ja pudotti kiekon alta hakeville Barkoville ja Sam Reinhartille. Kävi ilmi, että Barkov ja Reinhart olivat pelipäällä. He tulivat leikitellen läpi keskialueen kolmen kämmen-kämmen-käyttösyötön kera, jonka jälkeen Reinhart antoi vielä kerran kämmeneltä kämmenelle vasemmalle Matthew Tkachukille siniviivan murtopelissä, josta viimeksi mainittu vielä pelasi takaisin kämmen-kämmenen Reinhartille maalipaikkaan – ja alkoi ylivoimapelin pyörittäminen syntyneestä irtokiekosta.
Kaikkiaan tuossa edellä mentiin lavasta lapaan noin 16 syötön verran siten, että syöttöketju sisälsi pari pientä irtokiekkotilannetta. Viesti oli tai tuli olleeksi se, että Panthers oli aikeissa lyödä Oilersin siinäkin, missä Öljyn pitäisi olla vähintäänkin yhtä hyvä, mutta mieluummin parempi: syöttämisessä.
”Draisaitl hyökkää, Connor McDavid hyökkää, vaan niin hyökkäävät myös Panthersin sentterit Barkov, Lundell ja Sam Bennett, mutta he paneutuvat myös puolustamaan.”
Hieman aiemmin Oilers-konkari Corey Perry oli viskannut norsukiekon viidellä viittä vastaan pelitilanteessa, jossa olisi voinut syöttää lavasta lapaan ja vieläpä ristipiston. Miksi, oi miksi? Alleviivaan, että kevään aiemmissa ottelusarjoissa Perry ei olisi tuolla tavoin toikkaroinut.
Oilersin pelaajien pelirohkeus on pettämäisillään, jos ei ole jo pettänyt. Kiekkokontrollin pelaaminen taiten on heitetty romukoppaan. Jotain siitä on tähteellä, mutta vain näön vuoksi. Oleellista on havaita, että kun taulussa on vielä nollat maalilukemissa molemmilla, silloin Oilers ei uskalla eikä kykene pelaamaan kiekonhallintapeliään.
Perryn tilannetta aiemmin Oilersilla oli murtunut p-pistealoituksen jälkeen puolustusalueen puolustuspelin miesten merkkaaminen. Leon Draisaitl hukkasi kömpelösti vasta-aloittajansa Anton Lundellin, kun Eetu Luostarinen teki hieman skriiniä saksalaiselle. Oilersin pakki Daniel Nurse joutui vaihtaa pelaamaan aluetta ja jättämään pian 1–0-maalin tekevän Brad Marchandin vartiotta.
Marchandin maalissa kiinnitti huomiota myös Oilersin ruotsalaisen pakin John Klinbergin puolustustyöskentely. Hän piti ja ei pitänyt Marchandia. Kiekko kiinnosti Klinbergiä ja alitajuinen huoli siitä vaivasi, että muilla homma pettää. Vaikea on ajatella, että mestaruuden voisi voittaa näin alkeellisin puolustuspään virhein.
Kun katsotaan Draisaitliin ja muihin Oilersin tähtiin, ei tule tarkastella vain heidän kykyään hyökätä. Draisaitl hyökkää, Connor McDavid hyökkää, vaan niin hyökkäävät myös Panthersin sentterit Barkov, Lundell ja Sam Bennett, mutta he paneutuvat myös puolustamaan.
” - - Nursen ja Klinbergin ylemmän viivelähdön tuhosivat Lundell ja Luostarinen Panthersin vaivihkaisesti hivuttavalla 2-3-trap-prässillä keskialueelta.”
Vasta jossain ensimmäisen erän kolmannellatoista peliminuutilla Oilers sai yhden kiekon palautettua ja organisoitua ylempää viivelähtöä, jonka Nurse ja Klinberg tupeksivat liikkumalla kiekon kanssa vuorotellen siten, että lopulta Nurse oli peliä pakottavassa asemassa edistämään peliä.
Aiemmista sarjoista tutusta ristipistopelaamisesta ei Oilersilla ollut tietokaan. Liki kaikki hyvä hyökkääminen on sulanut Öljyltä Panttereiden helvetinkoneen rattaiden jauhannassa.
Edellä mainitun Nursen ja Klinbergin ylemmän viivelähdön tuhosivat Lundell ja Luostarinen Panthersin vaivihkaisesti hivuttavalla 2-3-trap-prässillä keskialueelta.
Jäähyrikkaan ensimmäisen erän satoa oli sekin, että Panthers on keksinyt oikeastaan kaikki McDavidin ykkösylivoiman syöttösuunnat ja liikeradat poispuolustettaviksi. Kun tämäkin pelin sisäinen peli on kääntymässä Panthersille, sopii kysyä, mitä Edmonton Oilersilla on oikeastaan enää jäljellä? Katsokaapa vain, ihan jokaisessa hetkessä, kun Oilersin ylivoimapelaaja saa kiekon, hänelle on varattu ja annosteltu sopiva paine ja häirintä.
”Lisäämällä kiekkokontrollia toki saattaa hävitä otteluita, mutta vähentämällä ja sitä mukaa oman peli-identiteetin hukkaamalla häviää joka tapauksessa.”
Me suomalaiset jääkiekkoihmiset tiedämme, miten vaikeaa on organisoida ja toteuttaa kiekkokontrollilätkää, kun joudutaan vaikeuksiin. Jos sopii, annan ilmaisen vihjeen, joka toki kaikuu kuuroille korville, valmentajille Kris Knoblauch ja Paul Coffey: kun alkaa tuntua, että kiekkokontrollia on pakko vähentää – sitä pitääkin lisätä!
Lisäämällä kiekkokontrollia toki saattaa hävitä otteluita, mutta vähentämällä ja sitä mukaa oman peli-identiteetin hukkaamalla häviää joka tapauksessa.
Modernin NHL:n aikana on vain yksi esimerkki, että tämä haaste, jonka edessä Oilers nyt on – siis että kykenisi säilyttämään peliotteen syöttöpelaamisella ja rytmittämällä hyökkäyksiä –, kyettiin ratkaisemaan. Sen toteutti muutama vuosi sitten Jon Cooperin Tampa Bay Lightining.
”Ja Öljy reppana tekee sen itse.”
Oilersin perustavaa laatua oleviin murheisiin otti kantaa myös maineikas mies Ville Nieminen selostaja Antti Mäkisen vierellä Viaplaylla. Haluan niistä nostaa esiin nuhteet sekä Evander Kanen että Viktor Arvidssonin suuntaan. Yhytän Niemisen alustamaa asetelmaa toteamalla, ettei kiekkokontrolliin nojaavassa joukkueessa voi olla yhtä aikaa voimassa kahdenlaisia mentaliteetteja, aggressiivisia ja seesteisiä. Etenkin Kane mutta myös Arvidsson hämmentävät aivan liikaa.
Tarkoitus on voittaa Stanley Cup – ja Kane aiheutti finaalisarjan kolmannen ottelun ensimmäisessä erässä kolme jäähyä Oilersille! Näin ei pelata voittavaa jääkiekkoa.
Luulisi herrasmies Knoblauchin jos kenen tajuvan, että joka ikinen nokkapokka ja jäähy on kuin öljyä laittaisi helvetinkoneen jo muutoinkin hyvin toimiviin rattaisiin. Ja Öljy reppana tekee sen itse.
”Ja välillä kuuluva ääni huutaa time! Silloin Panthers piilottaa kiekon oman maalinsa taakse, jonne Oilersin pelaajaparat yrittävät pölhökustaana prässätä myöhässä.”
Nuo hurjimukset, tai siis muka-hurjimukset, Panthershan osaa säädellä joka pelaajan osalta tunnetilaansa, ratkaisivat kolmannen pelin käytännössä Arvidssonin jäähyn aikana ensimmäisen erän aivan lopussa kakkosylivoimallaan Oilersin heikkoa alivoimaa vastaan Carter Verhaeghen maalilla.
Panthers on aivan kuin hionut lisää ylivoimaansa kaikessa rauhassa, mikäs sitä on pelatessa, kun vastustaja on hädissään.
Sekä Verhaeghen ensimmäisen erän lopun ylivoimamaalissa – pelattiin ensin keskelle rystylle (vau!) Evan Rodriguesille – että kolmannen erän Aron Ekbladin ylivoimapelimaalissa – pelattiin ensin Reinhartille keskelle – taidettiin näyttää sitä murtokohtaa, keskustassa kiekon käyttämistä, joka Oilersin alivoimasta on löydetty.
”Samalla, kun vaihdosta toiseen Oilers heiluttaa valkoista lippua, Panthers nauttii niskanpäällä olemisesta.”
Jos oikein maksimaalisia nuhteita mietin Knoblauchin ja Coffeyn suuntaan, ne ovat, että Oilers häviää joka tapauksessa aivan varmasti sarjan Panthersille, jos Öljy ei pelaa omaa läpi kauden pelaamaansa pelitapaa. Siispä miksi ei koettaa omaa konstiaan, koska sillä voisi edes jonkinlaisia saumoja olla?
Ei se ole hääviä sitten joskus noiden kahden valmentajan muistella vuosien päästä, ettei edes yritetty sitä konstia, jolla jokin sauma olisi voinut olla voittaa mestaruus. Mikään ei ole surkeampaa kuin ehdoin tahdoin luopua omasta osaamisestaan. Se on ehdoitta antautumista kesken taistelun. Se on valkoinen lippu. Että me luovutamme, sori.
Samalla, kun vaihdosta toiseen Oilers heiluttaa valkoista lippua, Panthers nauttii niskanpäällä olemisesta. Aivan kuin Panthersilla olisi varaa jopa pieneen leikittelyyn.
Ottelusarjasta on tulossa melkopuoleinen pannukakku. Aiemmat puheeni tutkielmasta, joka kohdistuu peräti lajin evoluutioon, ovat peruttu. Oilers on siinä määrin sulanut.
”Kaksi viimeistä peliä Kapanen on ollut aivan luokaton.”
Tekee melkein pahaa katsoa Oilersin kannalta, kun helvetinkone vyöryy kolmelta kaistalta isät-pojat-pelin hengessä prässiinsä.
Ja välillä kuuluva ääni huutaa time! Silloin Panthers piilottaa kiekon oman maalinsa taakse, jonne Oilersin pelaajaparat yrittävät pölhökustaana prässätä myöhässä. Ero on kuin yöllä ja päivällä finalistien kesken.
Sekin on sanottava, että nyt Connor McDavidilla on yhtä vaikeaa pelata kuin Four Nations -turnauksessa, jossa pelin vaade kävi yli McDavidin kykyjen. Viidellä viittä vastaan ei tapahdu Panthersia vastaan yhtään mitään. Kauneus on siinä, miten kollektiivi lyö yksilön, parhaimmankin.
Tässä, helevetinkoneessa, kulkee se raja, ettei McDavid enää voi pelata hassua yksinkuljettelun lätkäänsä. Tosin jos Oilers kykenisi pelaamaan syöttäen, olisi myös McDavid liki pitelemätön edelleen.
Ja lopuksi en voi olla antamatta nuhteita myöskään itselleni. Finaalisarjan ensimmäisen pelin jälkeen menin kehumaan Oilersin Kasperi Kapasta. Ei ehkä olisi pitänyt. Minun elämänkokemuksellani pitäisi tietää, ettei ihminen muutu. Vaan onhan sekin jotain, että on eläissään pelannut yhden hyvän matsin peräti NHL:n finaalisarjassa. Se on ihan kelpo saavutus, jos se riittää pelaajalle itselleen. Seuraavan kerran kehaisen Kapasta vasta, jahka hän pelaa kolme hyvää peliä perätysten.
Kaksi viimeistä peliä Kapanen on ollut aivan luokaton.
Artikkelista on korjattu pelaajien nimiä kohdalleen useampi kappale 10.6.2025. klo 18.08.
