USA:n Dream Teamin individualismi vs. haastajien kollektivismi olympiakoriksessa

Barcelonan olympiakisoissa 1992 se alkoi. Pariisissa 2024 se saattaa päättyä. Yksilölähtöisyyden valtakausi kansainvälisessä miesten koripallossa nimittäin.

Barcelonassa olivat ensimmäistä kertaa mukana NBA-ammattilaiset. Yhdysvalloille olympiakultaa voitti niin sanottu Dream Team, johon oli koottu sen ajan suurimmat tähdet Michael Jordanista ja Larry Birdistä lähtien.

Pariisissa ovat mukana tämän ajan kollegat, LeBron James (Los Angeles Lakers) ja Stephen Curry (Golden State Warriors) etunenässä. Yhdysvallat on jälleen suurin suosikki, mutta sillä on ainakin kolme varteenotettavaa haastajaa.

Olympiaturnauksessa ei selvitellä vain joukkueiden välistä paremmuutta, vaan myös erilaisten lähestymistapojen tehokkuutta. Yksilölähtöisyyttä eli individualismia vastaan asettuu joukkuelähtöisyys eli kollektivismi.

Dream Teamiin koottiin 1980- ja 1990-luvun maineikkaimmat NBA-pelaajat. Ensisijainen valintaperuste oli nimenomaan maine. Pelillinen yhteensopivuus ja päivän kunto olivat sivuseikkoja.

Dream Team ei tehnyt Barcelonan-reissuaan huippu-urheilun ehdoilla, vaan se oli yhdistelmä liikuntaa, lomailua ja markkinointia. Mutta menestys reissu oli, kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna. Dream Team voitti kaikki kahdeksan otteluaan, ja eroa oli pienimmilläänkin 32 pistettä. NBA ja Nike saivat maailmanlaajuista julkisuutta roppakaupalla.

Barcelonan 1992 jälkeen on pidetty seitsemät olympiakisat. Yhdysvallat on voittanut miesten koripalloturnauksen kuudesti.

MM-kisat 2023 menivät Yhdysvalloilta poskelleen: se hävisi Liettualle, Saksalle ja Kanadalle ja jäi neljänneksi. Suurimmat tähdet eivät olleet mukana.

MM-kisojen ollessa vielä käynnissä LeBron James ilmoitti haluavansa pelata Pariisin kisoissa 2024. Hän alkoi houkutella mukaan muita NBA-supertähtiä, muun muassa Stephen Currya ja Kevin Durantia (Phoenix Suns).

Nämä innostuivatkin asiasta, ja uusi unelmajoukkue syntyi. Se on koottu samaan tapaan kuin Dream Team 1992: individualistisesta lähtökohdasta. On ajateltu, että mikä toimi silloin, toimii nytkin. Että maineikkaimmista yksilöistä syntyy yhä unelmajoukkue.

Ajatus on ajastaan jäljessä. 32 vuodessa voimasuhteet ovat tasaantuneet maailman koripallossa. Vaikka Yhdysvallasta tulee yhä eniten huippupelaajia, sen ylivoima on ollutta ja mennyttä. Barcelonassa 1992 ajatus tappiosta ei ollut realistinen, mutta Pariisissa 2024 on.

Maineikkuuden varaan laskeminen on johtanut myös käytännön ongelmiin. Koska maineen kerryttäminen vie vuosia, joukkue on iäkäs ja vaivojakin on ehtinyt kertyä. Pariisiin jo valittu 33-vuotias Kawhi Leonard (Los Angeles Clippers) siirrettiin sivuun polvivaivojen takia. 35-vuotias Kevin Durant potee pohjevammaa, eikä pelannut yhdessäkään harjoitusottelussa.

39-vuotias laituri LeBron James valitsi siis käytännössä itsensä olympiajoukkueeseen. Siitä ei seurannut pelillisiä ongelmia, sillä James on joukkueen tärkein pelaaja. Kansainvälisessä Fiba-koripallossa hänen monipuolisuutensa arvo korostuu.

Sen sijaan 36-vuotias pelinjohtaja Stephen Curry on yksi puolustuksen heikoista lenkeistä. 1–1-puolustus ei ole koskaan ollut hänen vahvuutensa, ja liikkuminen on hidastunut vuosien myötä.

Yhdysvaltojen aloitusviisikkoa vastaan vastustajat käyttänevät palloskriiniä, jossa sentteri Joel Embiidin (Philadelphia 76ers) vartioitava skriinaa Curryn vartioitavaa. Embiid ei nouse skriinin tasolle, vaan jää droppiin eli lähelle koria.

Sekä pallollinen hyökkääjä että skriinaaja saavat korintekopaikkoja erityisesti kolmen pinnan viivan taakse.

Päävalmentaja Steve Kerr taitaa kuitenkin pitää Curryn ja Embiidin avausviisikossa. Ilmaisesti he ovat sen maineellaan ansainneet.

Molemmat on valittu NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi, Curry jopa kahdesti.

Lajiliitto USA Basketball on ottanut vakavasti MM-kisojen 2023 pettymykset. Se on tehnyt kaikkensa, jotta Yhdysvalloilla olisi käytössään olympiakisojen ylivoimaisesti parhaat yksilöt.

Kolme passia omistava Joel Embiid aikoi alun perin edustaa maajoukkuetasolla Kamerunia tai Ranskaa, mutta USA Basketballin toimitusjohtaja Grant Hill puhui hänet ympäri.

Rahalla mitattuna tämänkertainen Dream Team on kaikkien aikojen arvokkain koripallojoukkue. Sen 12 pelaajaa ansaitsevat ensi kaudesta yhteensä puolisen miljardia dollaria. Jos joukkue ei voita olympiakultaa, voidaan sanoa individualismin hävinneen kollektivismille.

Matkalla kohti Pariisia tämänkertainen unelmajoukkue voitti kaikki viisi harjoitusotteluaan, mutta osoittautui haavoittuvaiseksi. Etelä-Sudan kaatui vain yhdellä pisteellä, Saksa neljällä.

Individualistisesta näkökulmasta on vaikea selittää, miten tämä on mahdollista. Miksi parhaat yksilöt eivät voita huonompia aivan pystyyn?

Siihen on ainakin kaksi selitystä.

Yksi selitys on, että palkat eivät ole oikeudenmukaisessa suhteessa pelaajien panokseen joukkueen hyväksi. Korintekijät ovat usein yliarvostettuja. Muista voittamisen kannalta oleellisista hommista saa suhteettoman vähän rahaa.

Philadelphia 76ers maksaa Joel Embiidille seuraavasta kaudesta 51 miljoonaa dollaria. Embiid on NBA:n kaksinkertainen korintekijäkuningas, mutta hän ei juokse täyttä vauhtia puolustukseen. Se avaa sekä 76ersin että Yhdysvaltojen vastustajille tilaisuuksia nopeisiin hyökkäyksiin.

Toinen selitys on, että Yhdysvaltojen peli on yhtä yksilökeskeistä kuin sen valintakriteerit. Puolen kentän hyökkäys on sarja peräkkäisiä staattisia 1–1-tilanteita. Nopeiden hyökkäysten puolustaminen on heikkoa muidenkin kuin Embiidin osalta.

Silti Yhdysvaltoja on vaikea voittaa. Kun kaikki ehtivät alas ja panevat urheilulliset kykynsä peliin, puolen kentän puolustuksesta tulee todella tiivis.

Puolustuslevypallon jälkeen Yhdysvaltojen nopea hyökkäys usein vyöryy vastustajien ohi ja yli ja päättyy donkkiin. Hajanaisetkin puolen kentän hyökkäykset tuottavat pisteitä, koska niin moni pystyy tekemään koreja ilman joukkuekavereiden avitustakin.

Yhdysvaltojen 11 olympiavastustajaa voi jakaa kolmeen kategoriaan. Kolmoskategoriassa on viisi joukkuetta: Brasilia, Espanja, Etelä-Sudan, Japani ja Puerto Rico. Niiden tulivoima ei riitä Yhdysvaltojen kaatamiseen tosipaikassa.

Tosin Etelä-Sudan hävisi viime viikolla harjoitusottelun Yhdysvalloille niukasti 100–101. Etelä-Sudan pelasi vauhdikasta, modernia korista ja hyökkäsi aggressiivisesti Yhdysvaltojen heikkouksia vastaan.

Yhdysvaltojen olympiavastustajien kakkoskategoriassa on kolme eurooppalaista joukkuetta: Serbia, Kreikka ja Ranska. Ne pelaavat kollektiivisesti, mutta niiden pelissä on hidastavia pullonkauloja.

Serbia juoksee nopeita harppuunahyökkäyksiä, kun tilaisuus avautuu. Jos se ei avaudu, pallo pelataan sentteri Nikola Jokicille (Denver Nuggets), usein vapaaheittoviivan kulmaan. Sieltä käsin sentteri luo peliä syöttö- ja muilla taidollaan. Ei Jokicia syyttä ole valittu kolmea kertaa NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Jokic-keskeisyys aiheuttaa Serbialle ongelmia. Jos hänen avaamansa suora nopea hyökkäys ei tuota heittopaikkaa, muiden pitää hetki odotella, ennen kuin Jokic saapuu etukentälle. Jokic säästelee voimiaan, koska hänen pitää pelata paljon. Ilman häntä Serbialla on vaikeuksia luoda etuja ja heittopaikkoja.

Kreikan tähtipelaaja ja joukkuekaverit pelaavat erilaista korista: Giannis Antetokounmpo (Milwaukee Bucks) tasokasta NBA-korista, muut tasokasta Euroliiga-korista. Siirtymissä Antetokounmpo hyökkää vielä pallollisena omaa puolustajaansa vastaan 1–1, kun muut jo ovat valmiita käynnistämään puolen kentän set-hyökkäyksen.

Ranskalla olisi ollut mahdollisuus käydä Yhdysvaltojen kimppuun sen omalla aseella, urheilullisuudella. Tästä mahdollisuudesta luovuttiin, kun pelaajavalinnoissa suosittiin urheilullisuuden sijaan kokemusta. Nyt Ranska pelaa kuin käsijarru päällä.

222-senttinen Victor Wembanyama (San Antonio Spurs) valittiin vastikään NBA:n kauden tulokkaaksi. Ranskan kollektiivissa hänelle ei tahdo löytyä tuottavaa roolia. Usein hän jää poikkeuksellisen pitkäksi kaaripelaajaksi, joka aikansa pomputeltuaan heittää vaikean heiton. Kun hän menee lähelle koria, kolmen sekunnin alue tukkeutuu tyystin, sillä siellä on jo ainakin sentteri Rudy Gobertin (Minnesota Timberwolves) puolustaja.

Yhdysvaltojen ykköskategorian vastustajia ovat Australia, Saksa ja Kanada. Niillä on Yhdysvaltojen kaatamiseksi sekä riittävä määrä tulivoimaa että sopiva pelitapa.

Australia pelaa vauhdikkaasti ja kollektiivisesti. Joukkue juoksee rivakasti ja heittää heti, kun paikka avautuu.

Sekä puolustuksesta että hyökkäyksestä on kuitenkin harjoitusotteluissa puuttunut se viimeinen aggressiivisuus. Ainakin 36-vuotias Joe Ingles (Minnesota Timberwolves) on menettänyt parhaan teränsä. 21-vuotias takamies Josh Giddey (Chicago Bulls) yrittää pitää yllä Australian vauhtia.

Gordon Herbertin valmentama Saksa voitti maailmanmestaruuden 2023. Kymmenen maailmanmestaria on olympiajoukkueessa, ja nyt peli kulkee vielä paremmin.

Pelinjohtaja Dennis Schröderin (Brooklyn Nets) avulla Saksa pystyy hyödyntämään Yhdysvaltojen heikkouksia palloskriinin puolustamisessa. Kolmen pinnan heittoja haetaan aggressiivisesti myös nopeista hyökkäyksistä. Kollektiivi toimii ajoittain hienosti, mutta miten käy olympiaturnauksessa, kun Schröder on vaihdossa. Kuka silloin pystyy luomaan Saksalle etuja?

Kanada voitti viime kesänä Yhdysvallat MM-pronssiottelussa 127–118. Yhdysvalloilla on nyt parempi joukkue, mutta niin on Kanadallakin, sillä Jamal Murray (Denver Nuggets) on mukana. Hän ja Shai Gilgeous-Alexander (Oklahoma City Thunder) pystyvät luomaan Kanadalle etuja ja tekemään koreja.

Individualismin mittareilla mitattuna Kanada jää silti kauas Yhdysvaltojen taakse. Kanadan kollektiivi toimii kuitenkin hienosti. Pelaajat spurttaavat alas ja ylös ja syöttävät toisilleen ilman harkinta-aikaa.