Apu

Domenico Starnone: Missä vallitsee auvo ja onni, sieltä ei löydy tarinaa



Domenico Starnone: Missä vallitsee auvo ja onni, sieltä ei löydy tarinaa

Domenico Starnonelle onnistunut tarina alkaa siitä, mihin onnellisuus päättyy. Aihe, josta Starnone ei puhu, on hänen huhuttu yhteytensä menestyskirjailija Elena Ferranteen.
Teksti Jukka Väänänen
Kuvat Anna Maria Tinghino / SilverHub / REX / All Over Press

Mielleyhtymä suomalaisen kustantamonsa kokoushuoneessa odottelevasta Domenico Starnonesta, 75, syntyy nopeasti: italialaiskirjailija on kuin seniorikitaristi Eric Claptonin boheemi professoriveli, maanläheisellä tavalla tyylikäs ja sympaattinen hahmo. Englantia mies ei puhu, vaan hänellä on tulkkina kääntäjänsä Leena Taavitsainen-Petäjä.

Starnonen on tuonut Suomeen hänen ensimmäinen suomennettu kirjansa Solmut (WSOY). Lukijoita on löytynyt: Starnonen vieraillessa toukokuussa Helsinki Litissä kirjailija sai signeerata teoksiaan ehtimiseen.

– Käännöksistä on tullut aivan perustavanlaatuinen asia. Toisaalta se on vasta ensimmäinen askel, koska tärkeämpää on, että kirja löytää lukijansa, muuten kirjalla ei ole merkitystä. On hienoa, kun se pieni yleisö alkaa muodostua, nähdä jonossa kymmenen tai viisitoista ihmistä, joilla on kirjasi käsissään. Kirjailijalle on upea hetki kohdata lukijansa, Starnone kiittelee.

Tarina päättyy, kun onnellinen kausi alkaa

Solmut on perhetarina (tai -tragedia) kolmesta näkökulmasta.

– Kolme teemaa, joita kirjani käsittelevät, ovat koulu, perhe ja politiikka laajassa merkityksessä, eli miten yhteiselämä organisoidaan. Kun kerron yhdestä perheestä, en kerro vain siitä vaan samalla tapahtumapaikkana olevan kaupungin ja maan olosuhteista, ylipäätään ihmisenä olemisesta.

”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan”, kirjoitti Leo Tolstoi. Domenico Starnone allekirjoittaa tämän, mutta muistuttaa, että täydellisen onnellisia perheitä ei ole olemassa, ei varsinkaan fiktiossa.

– Missä vallitsee auvo ja onni, sieltä ei löydy tarinaa. Saduissakin käydään aluksi läpi kaikki kauhut, ja sitten satu päättyy sanoihin ”ja niin he elivät onnellisena elämänsä loppuun saakka”. Tarina siis päättyy, kun onnellinen kausi alkaa.

"Lakonisuus on osa luonnettani"

Solmuissa Starnone ei satuile. Kerronta on hyvin tiivistä – jos ei aivan raymondcarvermaisen minimalistista, niin joka tapauksessa turhista rönsyistä kitkettyä.

– Menneisyydessä kirjoitin melkoisia tiiliskiviä. Nykyisin minua kiinnostaa uurastus, jonka lopputuloksena syntyy tiivis kertomus. Päästäkseen siihen täytyy lakata rakastamasta kaikkea kirjoittamaansa – on siis kirjoitettava paljon ja heitettävä roskiin paljon. Sekä Solmut että (myöhemmin suomennettava) Kepponen ovat tulosta valtavasta kirjoittamisesta ja karsinnasta.

Solmut yltyy paikoitellen teollisuusvahvuisen lakoniseksi:

”Oletpa sinä kiltti. Miten kilttejä te miehet olettekaan naisille. Teillä on kolme tärkeää tavoitetta elämässä: naida meitä, suojella meitä, satuttaa meitä.”

– Lakonisuus on luonteeni osa, joka on hyvin hankalasti kitkettävissä pois. En kykene ilmaisemaan itseäni edes suullisesti ilman ironiaa ja itseironiaa. Ne ovat mielestäni traagisen tärkeitä ilmaisumuotoja, Starnone hymyilee.

Aihe, josta Starnone ei puhu, on yhteys menestyskirjailija Elena Ferranteen. Vuosikausia on huhuttu mutta ei todistettu, että Starnonen kääntäjävaimo Anita Raja on Napoli-sarjallaan maailmanmaineeseen noussut nimimerkki Ferrante tai että Starnone itse olisi osallistunut Ferranten kirjojen tekemiseen. Myös yhtäläisyydet Starnonen Solmujen ja Ferranten Hylkäämisen päivien kesken on nostettu usein esiin.

Ei-toivotuksi julistetun aiheen sijaan Starnone on valmis puhumaan sekä omansa että Ferranten kirjojen tapahtumapaikasta Napolista.

– Napolilla on syystäkin huono maine, ja se taas synnyttää lisää pelkoa, vaikka siihen ei olisi aihettakaan. Napoli on kaunis ja sivistynyt kaupunki, joskin pitää olla tarkkana, ettei ylitä tiettyjä rajoja. Ei kannata mennä kymmenen jälkeen pimeille kujille, mutta tämä toki pätee metropoleihin kaikkialla maailmassa, Starnone valistaa.

Sivistynyt luokka elää omassa kuplassaan

Starnone opetti USA:ssa Georgetownin yliopistossa yhden lukukauden juuri, kun Donald Trump valittiin presidentiksi.

– Georgetownin opettajille ja professoreille ei juolahtanut mieleenkään, että Trump voisi tulla valituksi. Heti valinnan jälkeen oli hyvin runsasväkisiä mielenosoituksia, Starnone muistelee.

Hänen mukaansa Amerikassa on vaara tapahtua se, mikä on tapahtunut kaikissa länsimaissa: sivistyneistön koulutettu luokka on tottunut elämään omassa kuplassaan, eikä huomaa sen ulkopuolella vallitsevia oloja ja kurjuutta.

– Rappio ja kurjuus synnyttävät vihamielisyyttä, ja kaukana demokraattisista arvoista olevat poliittiset järjestöt nappaavat tämän tyytymättömyyden ja vihamielisyyden. Mutta miksi sivistyneet poliittiset piirit ovat niin tietämättömiä tästä ilmiöstä? Me demokraatit ruikutamme myös Italiassa, mutta olemmeko itse syyllisiä yhteyden katkeamiseen vaikeassa tilanteessa olevien yhteiskuntaluokkien kanssa? Totta kai tilalle astuu poliittisia voimia, jotka käyttävät hyväkseen kurjuudessa elävien joukkoa.

Starnonen mukaan kirjailija voi silti yrittää vaikuttaa asioihin työllään.

– Kaikissa mahdollisissa yhteyksissä pitää tuoda vaarat esiin, puhua niistä. Tämä velvollisuus koskee tietysti kaikkia kansalaisia, mutta juuri kirjailijoilla on kynä aseenaan. Saarnaaminen ei kuitenkaan kannata: kun kuvitellaan, että pitää lähettää maailmalle myönteisiä viestejä, siitä syntyy vain todella huonoa kirjallisuutta.

Starnone huomauttaa, että ikävä kyllä juuri ne, joiden pitäisi saada se sanoma, eivät lue kirjoja.

– Tavallaan siis lähetämme näitä suuria ja tärkeitä viestejä itsellemme.

Televisio kiinnostaa elokuvaa enemmän

Starnonen romaaneista on tehty elokuvaversioita, mutta nykyisin hän tekee pesäeroa elokuvaan. Televisio kiinnostaa häntä nykyään enemmän.

– Olemme valtaisan mullistuksen edessä, ja se tulee muuttamaan myös uskon elokuvan keinoihin. Esimerkiksi kaupallinen elokuva, rikos- ja scifielokuva on jo parhaat päivänsä nähnyt. Ainakin Italiassa elokuvasalit tyhjenevät, tilalle ovat tulleet sarjat.

Nykyisten tv-sarjojen kerronta viehättää Starnonea, koska ne sallivat suuret tarinat, joiden henkilöt ovat hyvin kompleksisia.

– Haluaisin kirjoittaa suuren tv-sarjan, joka saa ravintonsa ei mistään eli tavallisesta arkielämästä. Kertoisin, kuinka yllättävää arki on. Ei poliiseja, ei takaa-ajoja, ei näkyviä tapahtumia. Silti sarja voisi olla kerronnallisesti mukaansatempaava.

Arkea käsittelee myös Starnonen tekeillä oleva kirja.

– Se on tarina tavallisesta elämästä, joka kuitenkin pohjautuu angstiin, johonkin, että lähellä luuraa vaara, vaikka joutuukin kerta toisensa jälkeen toteamaan, että vaaraa ei ole, on vain sen uhka. Silti ei ole mahdollista rauhoittua, koska uhka on aina mielessä. Ei tapahdu mitään, mutta kaikki on mahdollista. Tämä on tilanne, jossa nykyihminen elää.

Julkaistu: 12.8.2018