Image

Den glider in

1


Den glider in

Swedish Matchin tehtaalla Göteborgissa selviää nuuskan ja samalla kenties koko elämän tarkoitus. It’s good fun!
Teksti Antti Tuomainen
Kuvat Aki Roukala

Meille on etukäteen kerrottu, että sopivalla tuulella sen haistaa heti lentokoneen ovien avauduttua. Nyt tuuli kantaa kuitenkin vain yöllä sateessa kastuneen maan ja metsän märkää tuoksua ja syksyisen aamun kirpeyttä. Tämä ei haittaa. Olemme tulleet kaukaa, tiedämme mitä etsimme ja kaupunkiin on sitä paitsi vielä 20 kilometrin matka.

Göteborg on nuuskalle sitä, mitä Champagne samppanjalle, Gognac konjakille ja Piemonte tryffelille. Göteborg on maailman nuuskapääkaupunki. Ja aivan kaupungin keskustan tuntumassa sijaitsee Swedish Matchin nuuskatehdas, ainoa lajiaan koko maailmassa.

Tehdas ei ole turistikohde, eivätkä useimmat nuuskan ystävätkään tule ajatelleeksi siellä vierailemista. Itse asiassa Swedish Matchin pr-ihmistenkin on ollut hieman vaikea ymmärtää miksi haluamme Göteborgiin, emmekä esimerkiksi Tukholmaan, missä pääkonttori, kauniit markkinointi-ihmiset ja komeat edustustilat sijaitsevat.

Mutta, kuten olemme moneen kertaan heille sanoneet, me haluamme ymmärtää, mistä nuuskassa todella on kysymys, ja silloin Tukholma ei ole oikea paikka. Se on kuin Pariisi silloin, kun haluaa ostereita suoraan Saint-Jean-de-Montsin kalastajien verkoista, merenviileinä, tuoreina ja ilman taustahälyä.

Niinpä me olemme lentäneet anivarhaisessa aamussa Etelä-Ruotsiin, missä siniharmaat pilvet ovat väistymässä kirkkaan syysauringon edestä, puiden lehdet hehkuvat keltaisen ja punaisen sadoissa eri sävyissä ja missä nuuskan pitäisi olla tuoreempaa ja muhevampaa kuin missään muualla.

Jätämme lentokentän, ahtaudumme ruotsalaisen tilataksin takapenkille ja selaamme itse kuljettajan meille viskaamaa navigaattoria löytääksemme nuuskan alkulähteille.

Ruotsiin on Suomesta tultu aina hyvästä syystä. Milloin työttömyyden, milloin vapaamman päihdepolitiikan ja milloin niiden yhdistelmän takia. Ruotsi on lupausten Länsi, missä synkkä ja katajainen menneisyys on vaihdettavissa pirteän värisiin kaulaliinoihin, silikonirintoihin ja jääkiekkomaajoukkueeseen, joka voittaa ratkaisevat ottelunsa. Ruotsi on maa, missä kaikki olisi voinut myös minun kohdallani mennä toisin.

Jos olisin aikoinaan kokeillut nuuskaa Östermalmilla hos Charlotta och Magnus, enkä Maunulan ostarilla Teron kanssa, olisin ehkä oppinut käyttämään erilaisia nuuskia sivistyneeseen ruotsalaiseen tyyliin sen sijaan, että oksensin puroon ostarin takana,ja menetin makuni nuuskaan ennen kuin olin sitä ehtinyt edes alustavasti kehittää muuhun kuin kertaalleen syötyjen verilettujen suuntaan.

Ja juuri tämän vuoksi me olemme tulleet Ruotsiin. Minä korjatakseni neljännesvuosisadan takaisen erehdykseni ja Aki kultivoidakseen edelleen nuuskaharrastustaan ja kehittääkseen yleistä nuuskatietämystään. Ja ehkä siinä sivussa tuodakseen kotiin hieman maistiaisia.

Taksi kiitää kohti Göteborgia, kun Aki avautuu siitä kuinka turhauttavaa on olla nuuska-connoisseur maassa, jossa nuuska on mustina klöntteinä pukuhuoneiden seinissä, ruskeina noroina ammattikoululaisten leuoilla ja, mikä pahinta, saatavilla ainoastaan tiskin alta.

Eikä Aki voi olla kertaamatta ääneen ikimuistoista hetkeä pienellä, hikisellä ja huonosti varustetulla kalliolaisella elintarvikekioskilla, jolla myydään nuuskaa laittomasti, omiin nimiin. Eräänä iltapäivänä Aki jonottaa Ettania, kun hän havaitsee takanaan seisovan poliisin. Tämäkin vielä, ajattelee Aki, ensin nuuskaa pitää hankkia kuin ydinaseita, salassa ja koodikielillä puhuen, ja sitten tulee vielä pidätetyksi. Mutta mitä vielä! Myös poliisi ostaa nuuskaa itselleen ja määrästä päätellen myös kavereilleen.

Suomessa nuuska on paitsi kiellettyä myös täysin mitätöityä. Sitä pidetään jääkiekkoilijoiden ja muiden runsaasti sylkeä erittävien ihmisryhmien harrastuksena. Ruotsissa nuuskaa käyttävät kuulemamme mukaan trendikkäät tukholmalaisneidotkin.

Erittäin surullista tämä takapajuisuus on siltäkin kannalta, että nuuska on ruotsalaisempaa kuin Peppi Pitkätossu, Gunde Svan ja Ikean lihapullat yhteensä. Ja kuten tiedämme, kaikki ruotsalainen on edistyksellistä ja meille hyvästä. Niin täytyy olla nuuskankin kanssa.

On revanssin aika.

Göteborg on heräämässä uuteen päivään. Volvot kiihdyttävät suuntiinsa, ihmiset ovat hyvinvoivia ja kaupunki vauras. Tämä näyttää paratiisilta – nuuskaparatiisilta.

Nuuska ei ole mikään pikkujuttu, sen enempää ylähuulessa kuin sitä valmistavien yhtiöiden taseissa. Nuuskaa myydään maailmanlaajuisesti yli 1,4 miljardia purkkia vuodessa ja markkinat kasvavat edelleen. Pohjoismaissakin huulen alle työnnettiin vuonna 2008 arviolta 240 miljoonaa purkillista veden, tupakan ja aromien erilaisia sekoituksia. Valtaosan, noin 90 prosenttia, Pohjoismaissa käytettävästä nuuskasta valmistaa ruotsalainen Swedish Match.

Swedish Match on Tukholman pörssissä noteerattu yhtiö, joka vuonna 2008 teki hieman yli 1,3 miljardin euron liikevaihdolla noin 300 miljoonaa euroa voittoa myymällä nuuskaa, purutupakkaa, sikareita, piipputupakkaa ja tulitikkuja. Nuuskan osuus liikevaihdosta oli noin neljännes ja liikevoitosta noin puolet. Nuuskaa siis tehdään kovalla katteella ja sitä myydään paljon.

Vilkaisu Swedish Matchin 47 erilaisen nuuskapurkin portfolioon kertoo nopeasti, että nuuskaa toden totta on jokaiseen makuun ja tilanteeseen. Vaikka ruotsalaisen nuuskan perinne ulottuu 200 vuoden taakse, on sitä kohdannut viime vuosina suuri muutos, kun käyttäjät ovat joukolla siirtyneet irtonuuskasta pussinuuskaan ja ruskeista pusseista valkoisiin ja valkoisissa vieläpä niin sanottuun tähti-pakkausmuotoon.

Viime vuosina myös naiset ovat löytäneet nuuskan. Hieman yli miljoonasta ruotsalaisesta nuuskankäyttäjästä jo viidennes on naisia, ja heidän osuutensa kasvaa.

Intohimoiseksi aficionadoksi tunnustautuu myös Katrin Zytomierska, jonka puhelinnumeron olen saanut Swedish Matchin ystävällisiltä pr-ihmisiltä. Tukholmalainen tv- ja radiopersoona Zytomierska, 32, pitää Ruotsissa erittäin suosittua blogia otsikolla Fuck You Right Back. Hän lopetti tupakoinnin keväällä 2009 – nuuskan avulla: “Mikään muu ei toiminut. Nikotiinilaastarit, purkat, mikään. Nyt olen ollut nuuskan avulla viisi kuukautta polttamatta”.

Zytomierskan nuuskamerkki on naisille suunnattu Catch, josta löytyy sitruunan, lakritsin, eukalyptuksen ja orvokin makuja sekä tuoksuja. Zytomierskan suosikkimaku on orvokki-lakritsi.

Hän tietää toki olevansa edelläkävijä: “Täällä Tukholmassa naisten nuuskaaminen nähdään edelleen hieman trukkikuskitouhuna ja maalaisena. Monien nuuskaavien naisystävienikin on piiloteltava nuuskan käyttöään. Mutta tapa yleistyy.”

Zytomierska toivoo suomalaisten tulevan järkiinsä ja laillistavan jälleen nuuskan. “Silloin ihmisten ei tarvitsisi polttaa tupakkaa niin paljon ja tupakoinnin lopettaminenkin olisi helpompaa.”

Ja ihan kaikki voittaisivat: “Nuuskasta ei ole mitään terveyshaittoja. Asiaa on tutkittu runsaasti ja olisihan se jo tähän mennessä saatu selville, jos nuuska olisi jotenkin haitallista.”

Vad fan?

Myönnettäköön, että emme odottaneet viinitarhojen ympäröimää vanhaa kartanoa, mutta tämä on turhankin sosiaalidemokraattista. Göteborgin sataman liepeillä seisova nuuskatehdas ei ole tehdasmainen, tiilestä rakennettu eikä vanha vaan aivan tavallinen 1980-luvun elementtirakennus. Juuri sellainen rakennus, jonka ikkunoissa yleensä näkee Toimitilaa vuokrattavana -monisteita.

Toisaalta sydämiämme lämmittää, kun huomaamme lipputangossa liehuvan Suomen lipun. Vierailumme historiallinen luonne ja sen tärkeys molemmin puolin on ymmärretty täysin oikein.

Ja onneksi Conny Andersson on pukeutunut rennosti ja kalliisti ruskeisiin, pehmeänahkaisiin kenkiin, vakosamettihousuihin, kirkkaaseen korkeakauluksiseen kauluspaitaan ja hillitympään villapaitaan. Nelikymppinen mies on päivän isäntämme ja pitkän linjan tupakka-ammattilainen: jo 22-vuotiaana Andersson paiski sikarihommia Kuubassa ja myöhemmin saman alan kokemusta kertyi myös Dominikaanisesta tasavallasta. Viimeiset kymmenen vuotta hän on ollut Swedish Matchin palveluksessa. Anderssonin titteli on Product Specialist.

“En ole numeromies, enkä tiedä bisneksestä juurikaan. Olen enemmän kiinnostunut kaikesta hauskasta, mitä nuuskan parissa voi tehdä. Hyvä esimerkki tästä on jokin aika sitten erääseen ravintolaan kehittämämme nuuskasuklaa. Ja juuri nyt mietimme, miten voisimme valmistaa nuuskakahvia.”

Tässä kohtaa Andersson viittaa myös tukholmalaiseen Esperantoon, Michelin-tähdellä palkittuun ravintolaan, jossa järjestettiin keväällä 2009 Snus Tasting Dinner. Idea nuuskapäivälliseen tuli niin sanotuista Big Smokes -illallisista, joissa ruokalajit noudattavat niiden päälle poltettavien sikareiden makua ja koostumusta. Kolmen ruokalajin nuuskapäivällinen rakentui Swedish Matchin kolmen suositun nuuskan, General Whiten, Ettanin ja Röda Lacketin, ympärille.

Tänään Anderssonia avustaa isännöinnissä Ninni Larsson, pirteä ja viehättävä assistant. Larssonin tehtävä on kertoa tehtaan toiminnasta.

Aloitamme kierroksemme suuresta tehdassalista, jossa tupakka puretaan laatikoista ja tupakkapaalit pudotetaan silppuriin. Tuoksu salissa on huumaava. Aivan kuin olisi pudonnut isoisän villapaidan taskuun, missä tämä piti norttejaan.

Salissa silputaan joka arkipäivä 17 tonnia tupakkaa. Tupakka tulee tehtaalle eri puolilta maailmaa, juuri tämä erä on peräisin Guatemalasta. Tupakka on kädessä karkeaa ja lastumaista, jotakin kuivan lehden ja tuohen väliltä. Se on yllättävän kevyttä ja harmittoman näköistä suhteessa siitä lähtevään pistävään ja voimakkaaseen tuoksuun.

Silputtu tupakka kulkee putkissa suuriin, 18 tonnin vetoisiin säiliöihin, joita kiipeämme ihailemaan ylempää. Tästä tupakka jatkaa matkaansa kolmen tonnin vetoisiin käymissäiliöihin, joissa se sekoittuu veteen ja mahdollisiin aromeihin. Kolmen tonnin säiliöitä on salissa 20 kappaletta. Säiliöissä seos myös pastöroidaan tasalaatuisuuden varmistamiseksi. Koko prosessi kestää kahdestatoista viiteenkymmeneen tuntiin. Täältä lähtiessään nuuska on valmista pakattavaksi.

Silmiinpistävää koko tehdaskierroksen aikana on tapaamiemme työntekijöiden iloisuus ja melkein käsinkosketeltava toveruus. Tunnelma on sellainen kuin lapsena kuvitteli karamellitehtaalla sen olevan. Kun mainitsen asiasta Anderssonille, tämä on heti samaa mieltä: “Tupakan parissa työskentelevät ihmiset ovat rentoa, mukavaa porukkaa. He ovat tehneet näitä hommia iät ja ajat.” Perään Andersson lisää lauseen, joka toistuu hänen puheessaan päivän mittaan useita kertoja: “It’s good fun.”

Pakkaamo on yhdistelmä huipputeknologiaa ja vanhan ajan leipomoa. Työntekijöillä on työtakit ja suojamyssyt ja heillä näyttää olevan mukavaa työssään. Allamme hypnoottisesti huristava General-pussinuuskalinjasto sylkee – sopivampaa nimitystä tuskin on – joka minuutti sisuksistaan 420 purkkia käyttövalmista ylähuulentäytettä. Samalla huomaan, että aika monen työntekijän huuli tosiaan pullottaa. Andersson kertoo tämän olevan tehtaan tapa: “Työntekijät saavat nuuskaa talon puolesta. Nuuskajääkaappi on ruokalassa. Ainoa sääntö on, että talosta ei saa viedä ulos avaamatonta purkkia.”

Tapaamme kierroksellamme myös Lars Öbergin. Häntä kutsutaan leikkimielisesti nuuskaprofessoriksi. Mies tosiaan näyttää professorilta harmaine hiuksineen, viiksineen, silmälaseineen ja valkoisine takkeineen. Öberg on työskennellyt viimeiset 28 vuotta Swedish Matchilla mutta ehtinyt nuuskata sitäkin kauemmin, 40 vuotta. Hänen merkkinsä on Göteborg Rapé. “Se on keskivahva nuuska, jossa on voimakas tuoksu. Kun purkin avaa teatterissa, ihmisten päät kääntyvät.” Öberg tietää kaiken nuuskan valmistuksesta ja hänen vastuullaan on muun ohella connoisseurien himoitseman Kardus-nuuskan kehittäminen.

Kardus on nuuskan Beluga. Sitä valmistetaan vain 500 purkkia vuodessa, ja sadan gramman purkin hinta tupakkakaupassa on 45 euroa.

“Kardus valmistetaan aina vain parhaista tupakkalaaduista, tänä vuonna guatemalalaisesta ja argentiinalaisesta tupakasta, johon sekoitetaan aromiksi 23 vuotta vanhaa guatemalalaista rommia”, Andersson kertoo. Kirsikkapuiseen koteloon pakattua Kardusia myydään myös valituissa ravintoloissa ja totta kai Swedish Matchin verkkokaupassa. Tilaajia on ympäri maailman aina Yhdysvaltoja ja Aasiaa myöten.

Kierroksemme päättyy samaan tehdassaliin mistä se on alkanut. Andersson ohjaa meidät sivummalle, melkein salin nurkkaan, johon hän on pystyttänyt pienen maistatuspisteen. Pyöreällä punaisella matolla on kaksi tuolia ja pöytä, joka notkuu nuuskaa ja erilaista rekvisiittaa. Pöydällä on ainakin sitruunoita, katajanoksa, kuivattuja aprikooseja, tilliä, ruusuja, salmiakkia ja luonnollisesti kymmeniä nuuskapurkkeja.

Nyt minun on tehtävä Anderssonille tunnustukseni: en ole koskaan käyttänyt enkä käytä nuuskaa. Jätän kertomatta, että sen kerran kun nuorena poikana kokeilin, oksensin. Viittaan vielä valokuvaajaan vierelläni ja kerron hänen olevan meistä kahdesta se asiantuntija. Andersson ei ole millänsäkään. Periruotsalaisella positiivisuudella hän löytää asiaan heti ratkaisun: “Voit kuitenkin haistaa.”

Maistatus, tai haistatus minun tapauksessani, on mielenkiintoinen matka paitsi nuuskaan ja sen monimuotoisuuteen myös tupakkateollisuuden ehtymättömään kekseliäisyyteen. Etenkin kun nuuskan perusraaka-aineet ovat tupakka ja vesi, ja pöydällä kuitenkin on erilaisia purkkeja pinossa ja poikittain.

Aloitamme suomalaisille tutuimmasta, Ettanista. Se on sylkeään venyttävien ja räkälammikoita rakentavien teinien ja jääkiekkoa pelaavien ja sitä seuraavien, enimmäkseen miespuolisten, turilaiden snus-of-choice. Ettania on tehty samalla reseptillä (vesi, tupakka, suola) vuodesta 1822 ja sen bouquet’ssa voi parhaassa tapauksessa haistaa historiankin. Mutta omakohtaisten kokemusten myötä se tuo mieleen lähinnä joukkueurheilulajit ja niihin liittyvät aromit.

Seuraavaksi avaamme Göteborg Rapé -tuoteperheen purkkeja. Sana Rapé tulee tavasta, jolla tupakkaa leikataan, korostaa Andersson. Rapé No2 on lähellä Anderssonin sydäntä: “Tämä on loistavaa krapulapäivinä.” Toden totta, nuuska haisee niin voimakkaasti gin tonicille, että se parantaa krapulan selvästäkin päästä.

Probe-nuuska pelaa varman päälle. Siinä yhdistyvät kaksi perimiehistä hajua, tupakka ja viski, miltei humalluttavana yhdistelmänä. Voi vain kuvitella tilanteita, joissa ehdoin tahdoin haluaa henkensä haisevan juuri tältä.

General-tuoteperhe on laaja ja pitää sisällään kaikkea pienistä minttupussinuuskista norjalaisten suosimaan Ekstra Sterkiin. Ekstra Sterk saa jo hajullaan ikenet vuotamaan verta. Se tuoksuu tuoreen asfaltin ja tuhannen vanhan sikarin yhdistelmältä ja sisältää nikotiinia vastaavassa määrin.

Röda Lacket on Swedish Matchin sateenkaarinuuska. Andersson kertoo, että uusi purkki-design lanseerattiin Tukholmassa järjestetyn gay-tapahtuman yhteydessä. Nuuska itsessään ei herätä sukupuolisia intohimoja mihinkään suuntaan, ainakaan tuoksun perusteella.

Grov Snus ja Kronan ovat perustavaraa, vahvan tupakan ja edullisen hinnan yhdistäviä käyttönuuskia.

Nuorten naisten Catch-tuoteperhe voimakkaine tuoksuineen johdattaa ajatukset kampaamoihin, tavaratalojen hajuvesiosastoille ja keinomakeutettuihin limsoihin. Niin kai on tarkoituskin. Ja voin helposti kuvitella, että kuuden päärynä-vanilja-light-siiderin jälkeen esimerkiksi orvokki-lakritsinuuska on ihan paikallaan.

Emmekä me olisi Ruotsissa, eikä tämä yritys olisi Swedish Match, ellei täällä olisi otettu kaikkea ja kaikkia huomioon. Seuraavaksi nimittäin haistamme ja maistamme Onico-nimistä nuuskaa. Se on nuuskaa, jossa ei ole tupakkaa eikä nikotiinia. Kun ihmettelen onko sellaisessa tuotteessa mitään järkeä, Andersson kertoo sen myyvän erittäin hyvin: “Sitä ostavat ihmiset, jotka haluavat nauttia nuuskasta mutta eivät pidä tupakan ja nikotiinin mausta tai vaikutuksesta, ja sellaiset, jotka haluavat vähentää nuuskan käyttöä.”

Hmm. Eikö tupakaton ja nikotiiniton nuuska ole hieman koko nuuskaamisen ideaa vastaan? Andersson vaihtaa jälleen nuuskapussia omassa huulessaan: “Noh, minä pidän nuuskasta, jossa on sopivasti tupakan makua.” Hänen merkkinsä on General White.

Akin posket hehkuvat. Maistatus on ollut hänellekin silmät ja ikenet avaava kokemus. Hän nyökkäilee tyytyväisenä, kunnes huomaa Anderssonin sulkevan purkkeja yhden toisensa jälkeen.

“Voisinko ottaa yhden avatuista purkeista mukaani”, Aki kysyy. Andersson hämmästyy: “Tottakai, olin heittämässä näitä roskiin. Voit ottaa vaikka kaikki, jos haluat.”

Akin kasvot kirkastuvat ja repeävät hymyyn, joka pingottaa ennestään pullottavan ylähuulen kantokyvyn äärirajoille.

Jostain Andersson kaivaa läpinäkyvän muovisäkin, johon pöydällä olleet kymmenet nuuskapurkit heitetään. Andersson ojentaa säkin Akille, joka heittää sen olkapäälle kuin ryöstösaaliin.

Kuljemme jälleen tehtaan halki ja uskon tietäväni mitä kohteliaasti hymyilevät ruotsalaiset ajattelevat nähdessään suuren säkin Akin olkapäällä. En finne igen, kuulen korvissani vaikka sitä ei kukaan ääneen sanokaan.

Päivän päätteeksi Anderson ohjaa meidät vielä muutamaan tupakkakauppaan.

Brobergs sijaitsee Göteborgin keskustassa. Liikkeessä on suuri walk-in-sikarihuone ja pieni valikoima erikoisnuuskia. Liikkeessä on myös mittava piippuvalikoima ja viimeistään nyt Andersson paljastuu todelliseksi tupakkamieheksi: katselemme piippuja, joita Andersson kertoo omistavansa noin 35 kappaletta. Osa piipuista maksaa jopa neljä sataa euroa kappale, ja Anderssonilla on sellaisiakin useita. Lasken nopeasti yhteen Anderssonin tupakka-alalla viettämät vuodet sekä sikari-, nuuska- ja piippuharrastukset, ja yhtäkkiä Andersson on minusta väritykseltään hieman kellertävä. Voin tietysti olla väärässäkin, päivä on ollut pitkä.

Toinen kohteemme, Eric Mellgrenin tupakkakauppa on kuin aikakone: sinne mennessään astuu ajassa ainakin viisikymmentä vuotta taaksepäin ja myös aika itse tuntuu pysähtyvän. Miljöö kiehtoo ja inspiroi. Ei ihme, että itse Paul Auster sijoitti käsikirjoittamansa Smoke-elokuvan juuri tupakkakauppaan.

Entäpä jos tekisimme elokuvan uudelleen tänä päivänä ja Ruotsissa? Elokuvan, jossa olisi yhtä intiimi ja inhimillinen perusvire kuin alkuperäisessä Smokessa, mutta – koska tämä on Ruotsi – joka ei vahingoittaisi terveyttä edes mielikuvallisella tasolla. Kaupan asiakkaina olisi tietysti paljon terveemmän näköisiä ihmisiä kuin alkuperäisessä elokuvassa eikä heillä olisi painavia elämään ja kuolemaan liittyviä asioita mietittävänään, vaan tunnelma olisi ruotsalaisen kevyt, huoleton ja tyylikäs. Jonkinlainen iloinen nuuskan ympärillä pyörivä ruotsalainen romanttinen tapakomedia?

Tänne voisi jäädä ikuisesti. Mutta meidän on mentävä.

Ilta tummuu Göteborgissa, katulyhdyt kuuluisan puisto- ja ostoskadun Avenynin varrella syttyvät yksi toisensa jälkeen. Pehmeä ja leuto syyskuun ilta kutsuu göteborgilaisia teattereihin, elokuviin, baareihin ja ravintoloihin. Pullottavia ylähuulia näkee vain harvakseltaan.

Olemmeko saaneet vastauksia kysymyksiimme? Ymmärrämmekö me nyt paremmin mistä nuuskasta on kysymys?

En tiedä. Minusta Anderssonin it’s good fun alkaa kuulostaa hieman kevyeltä. Tupakkaa kuitenkin viljellään enimmäkseen kehitysmaissa, missä sekä maata että vettä tarvittaisiin aivan muuhun. Sen korjaavat ja pakkaavat ihmiset elävät kaikkien köyhyysrajojen alapuolella. Tupakka rahdataan pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon hiilidioksidipäästöjä säästämättä. Perillä siihen sekoitetaan maailman puhtainta vettä, seos purkitetaan ja toimitetaan ihmisten ylähuuliin, joissa se aiheuttaa riippuvuutta, iensairauksia ja jopa syöpää. Ainoa taho, joka koko hommasta hyötyy, on Swedish Matchin osakkeenomistaja.

Muistan taskussani olevan purkin. Tupakaton ja nikotiiniton nuuska. Siinähän ei ole mitään pahaa, eihän? It’s good fun, eikö niin?

Avaan purkin ja vieno suolaisen kaakaon tuoksu lehahtaa nenääni. Otan pussin ja sujautan sen huuleeni. Se ei maistu yhtään millekään, purkin kyljessä mainittu suola hieman kirvelee ikenissä.

En tiedä mitä ajatella. Katson Göteborgin taivaalle ja aivan kuin kuulisin tuulessa lempeän naisäänen, joka selvästi kuiskaa:

Thank you for snusing.”

Ja kuten elämä itse, myös nuuska yllättää vielä kerran ja näyttää voimansa.

Pari päivää kotiinpaluun jälkeen Aki nimittäin soittaa kertoakseen millaista onnea hän sai todistaa, kun vei ystävälleen tuliaiseksi arvokasta Kardus-nuuskaa. Ystävä oli ottanut liki 50 euron arvoisen nuuskapurkin liikuttuneena käteensä ja kiittänyt Akia niin kuin vain mies voi.

Katsomalla silmiin ja tarjoamalla Akillekin.

Image 12/2009

Julkaistu: 24.1.2011