Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Kulttuuri

Dekkaristi Arne Dahl: Olen saanut kiukkuistakin palautetta

Dekkaristi Arne Dahlin Äkkisyvä-kirjan lopussa osa A-ryhmän poliiseista tekee paluun, mutta Dahl haluaa jatkaa ennen kaikkea agentti Molly Blomin tarinaa.

28.10.2019 Apu

Haa, Arto Söderstedt ja kumppanit ovat palanneet! Arne Dahlin tv-sarjanakin mainetta niittäneen A-ryhmän ilmaantuminen Äkkisyvän (Into 2019) asekaupoilla, kansainvälisellä terrorismilla, vakoilulla ja petoksilla ladattuun loppukohtaukseen ilahduttaa poliisisarjan faneja. Kirjailija korostaa silti, ettei hän aio luopua vähemmän todenmukaisista päähahmoistaan, Sam Bergeristä ja Molly Blomista.

– Olen saanut kiukkuistakin palautetta, ettei trilogia pelaa samoilla säännöillä kuin aikaisemmat kirjat. Eivät A-ryhmän poliisit ole kuolleet minulle, mutta tämä on ­erilainen genre. Vakoilutrillerissä mikään ei ole sitä, miltä näyttää, tarkoitus ei ole kuvata ­uskottavaa arkitodellisuutta.

Kun trilogian avausosa Rajamaat ilmestyi 2017, Dahl kertoi Avulle kyllästyneensä poliisiromaaneihin. Hän ei suunnitellut Bergerin ja Blomin ­tarinasta sarjaa, mutta ”niin vain kävi”.

– Halusin tietää, mitä hahmot tekevät seuraavaksi, ja syventää heitä. Se koskee etenkin Molly Blomia, hän on hyvin monikasvoinen ja sala­peräinen tyyppi. Mitä kaikkea hän salaa, kehen voi luottaa ja kuka valehtelee mistäkin?

Entinen Säpo-agentti Blom odottaa henkipatto-poliisi Bergerin lasta. Dahl paljastaa, että seuraavassa kirjassa Blom katoaa taas – tällä kertaa omasta tahdostaan. Siksi työnimi on Friheten (Vapaus).

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt