Dai Kulmalan sydämen vienyt Sasa-koira oli kaikkien kaveri, jopa jyrsijöiden – ”Sasa ei halunnut pahaa kenellekään”

Siskollani oli minua puoli vuotta nuorempi koira nimeltä Sasa. Sasa oli sekarotuinen, mutta hänessä oli labradorinnoutajaa, ja hän näyttikin hyvin paljon labbikselta ja käyttäytyi kuin tyypillinen noutaja.

Sasa oli ensimmäinen eläinystäväni, ja hän kulki elämässäni koko lapsuuteni (sekä nuoruuteni) ajan. Lapsena olimme usein yhdessä talvisin pulkkamäessä. Mäen yllä Sasa tarttui minua hellästi housujen puntista, veti mäkeä alas ja juoksi itse mukana. Varhaisimmat muistoni ovatkin juuri näiltä ajoilta.

Kesäisin Sasa rakasti uimista kanssani ja oli ahkera sukeltelemaan muun muassa kiviä vedestä. Myös keppien perässä hän juoksi mielellään veteen asti. Kerran kun olimme isäni kanssa veneilemässä, ja Sasa näki tämän, hänen vaistonsa sanoivat, että olemme pulassa. Hän haukkui jonkin aikaa rannalla hätääntyneenä ja lähti sitten uimaan venettämme kohti ”pelastamaan meitä”. Muistaakseni saimme hänet vakuuttuneeksi siitä, ettei hätää ole, ja hän palasi rannalle.

Sasa oli usein mukanamme mökkireissuilla myös silloin, kun siskoni ei ollut mukana. Sasa oli koko perheen koirakaveri ja elämäni paras eläinystävä. Hän oli innolla muiden mukana joulunkin vietossa ja osasi oman nimensä kuultuaan hakea oman pakettinsa ja jopa avata sen itse. Pakettiaan Sasa odotti aina kiltisti.

Sasa oli erittäin kiltti koira, eikä halunnut pahaa kenellekään. Minulla oli lapsena muutamia jyrsijöitä, kuten myös siskoni perheellä, ja ne hengailivat usein vapaasti Sasan luona. Joskus jopa hakeutuen hänen luokseen. Sasa osasi myös aistia tunnetiloja ja tuli aina lohduttamaan ja nuolemaan kättäni, jos olin esimerkiksi surullinen.

Olin noin 15–16-vuotias, kun Sasa jouduttiin lopettamaan kovien lonkkakipujen vuoksi. Olin pitkään todella surullinen. Tuntui aivan kamalalta menettää elämäni paras ystävä. Onneksi ehdimme 15 vuoden ajan tehdä ihania muistoja yhdessä. Meistä on paljon yhteiskuvia ja muistot säilyvät sydämessäni ikuisesti.