Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Tähtihaastattelu

Colin Farrell: ”Jätin alkoholin ja huumeet, koska pojallani on ongelmia terveyden kanssa – hän ei ikinä tule pystymään pitämään huolta itsestään”

Irlantilaisesta juhlijapojasta kasvoi Hollywood-elokuvien ja tv-sarjojen suuri tähti. Tänä syksynä Farrellin esittämä nimirooli tv-sarjassa The Penguin on kerännyt valtavasti kiitoksia, Farrell haluaa silti puhua tässäkin haastattelussa erityisesti erityislapsista.

Televisiossa on tänä syksynä esiintynyt varsin luotaantyöntävä hahmo. Ja maailma rakastaa häntä. Hahmon takana on näyttelijä Colin Farrell, joka on mukautunut Batmanin kotiseutua terrorisoivaksi kuvitteelliseksi rikolliseksi. Farrellin pingviiniys alkoi vuonna 2022 elokuvassa The Batman ja se on jatkunut tänä syksynä television (HBO) menestyksekkäässä spin-off-sarjassa The Penguin.

Pingviinin esittäminen on ollut irlantilaisnäyttelijälle kunnia. Hän katsoi jo lapsena Burgess Meredithin 1960-luvun versiota Pingviinistä ja myöhemmin 1990-luvulla Danny De Viton tulkinnan samasta hahmosta. Silti synkkä tarina on ottanut Farrellista veronsa.

– Kuvausten loppupuolella olin pahantuulinen ja rättiväsynyt, koska hahmo oli niin armottoman julma, hullu ja psykopaattinen. Pääsin roolista eroon, kun pesin maskit pois. Rentouduin katsomalla animaatioita. Olin onnellinen, kun keikka oli ohi.

Colin Farrellin paluu Pingviinin hahmoon Pingviini-sarjassa (HBO Max) joka on tämän syksyn suuri tapaus televisiossa.
Tämän syksyn suuri tapaus televisiossa on Pingviini-sarja (HBO Max), jossa Farrell palaa Pingviinin hahmoon.

Hahmo on saanut inspiraatioita 1930- ja 1950-lukujen gangstereilta sekä lintujen ja pingviinien ulkonäöstä; kulmakarvat ovat vahvat kuin pingviineillä, nenä on kuin nokka ja suu hieman kuin linnulla. Kroppa muokattiin kehopuvulla ja naama proteeseilla. Farrell oli kuvauspäivinä tunteja maskissa.

Ulkonäön muutos auttoi löytämään väärinymmärretyn ja herjatun hahmon, joka on kunnianhimoinen ja janoaa valtaa Gotham Cityn alamaailmassa.

– Pingviini on vainoharhainen ja epävarma, mutta ei halua, että hänet nähdään vammautuneena ja vähempiarvoisena. Häntä kiusattiin ja syrjittiin lapsena, eikä äidin rakkaus korvannut kaikkea tuskaa. Hän ei tiennyt, miten käsitellä surua ja traumaa.

Colin Farrell teki yhden parhaimmista rooleistaan näyttelijä Brendan Gleesonin kanssa. Tässä kuvassa miehet ovat The Banshees of Inisherin -elokuvassa.
Parhaimpia roolejaan Farrell on tehnyt näyttelijä Brendan Gleesonin kanssa. Tässä miehet ovat The Banshees of Inisherin -elokuvassa.

Dublinin lähiössä Castleknockissa syntynyt Colin Farrell alkoi käyttää päihteitä jo nuorena. Lounastauko saattoi esimerkiksi venyä kolmen tunnin kaljoitteluksi. Useammin kuin kerran rasavilli kuuli opettajilta, ettei tule pärjäämään tulevaisuudessa. Colin vietti vuoden Australiassa ja esiintyi siellä eri teattereissa. Hänet myös pidätettiin epäiltynä murhasta.

Kun hän vihdoin innostui näyttelemisestä, hänen artikulointikykyään mollattiin. Puuromaisesta puheesta ei kuulemma saanut mitään selvää. Kaikesta huolimatta Rita-äiti uskoi poikaansa. Vaikka hän toivoi Colinista lakimiestä, hän sanoi, että Colin voi pärjätä missä ammatissa vain. Eamon-isä, entinen ammattijalkapalloilija ja ravintoloitsija, suhtautui pojan näyttelijähaaveisiin aluksi hieman skeptisesti.

”Näytteleminen sopi minulle, sillä kyllästyn nopeasti asioihin. Ennen kuin luova ura otti tuulta, olin töissä pankissa, vaatekaupassa ja maalarina, mutta niihin pesteihin en sopinut”, hän kertoi uransa alussa.

Hän jätti näytelmäopintonsa kesken, kun sai roolin tv-sarjassa Elämää Ballykissangelissa vuonna 1999. Vuosituhannen vaihteessa hän muutti Los Angelesiin. Ura lähti vauhdilla käyntiin ja hän päätyi nopeasti suurten tähtien kanssa.

Farrelista kasvoi nopeasti suuri tähti elokuva- ja tv-sarjataivaalle. Hart’s Warissa hän näytteli Bruce Willisin kanssa, Minority Reportissa Tom Cruisen kanssa, The Recruitissa Al Pacinon kanssa, Daredevilissä Ben Affleckin kanssa.

Colin Farrell esiintyi Tom Cruisen kanssa Steven Spielbergin ohjaama tieteistoimintaelokuvassa Minority Report (2002).
Minority Report on Steven Spielbergin ohjaama tieteistoimintaelokuva (2002), jossa Colin Farrell esiintyi Tom Cruisen (vas.) kanssa.

Hän näytteli Aleksanteri Suurta sotaelokuvassa Aleksanteri ja Sonny Crokettia huippusuositusta televisio-sarjasta sovitetussa elokuvassa Miami Vice. Hän voitti Golden Globe -palkinnon (in Bruges) Kukkoilijat-rikoskomediasta. Total Recall -tieteistoimintaelokuvassa hän esiintyi ja True Detective -sarjassakin hän piipahti.

Giórgos Lánthimos ohjasi häntä dystooppisessa draamakomediassa Lobster ja psykologisessa trillerissä The Killing of a Sacred Deer.

Listaa suurista rooleista voisi jatkaa vaikka kuinka. Vielä tähteytensä alkuaikoina Farrell jatkoi juhlimista sydämensä kyllyydestä. Hän puhui julkisesti ja avoimesti juomisesta, päihteistä, bailaamisesta ja lyhyistä suhteista. Loppuvuodesta 2005 hän haki apua katkaisuhoidosta ja kertoi olevansa kiitollinen, että oli elossa. Oli laitettava korkki kiinni ja elämäntavat kuntoon.

Hän alkoi harrastaa teeseremonioita ja joogaa. Hänen ja malli Kim Bordenaven poika James oli silloin kaksivuotias.

– Suurin syy alkoholin ja huumeiden jättämiseeni oli se, että tiesin, että pojallani Jamesilla on ongelmia terveyden kanssa. Kaikki lapset tarvitsevat vanhempia tai huoltajia, mutta Jamesin kehitys oli huomattavasti jäljessä.

– Elämänmuutokseni alkusysäys ja motiivi oli, että olen häntä varten.

Colin Farrell on tottunut siihen, että vieraat puhuvat hänelle. Aina kyse ei kuitenkaan ole ihailusta. Toisinaan huomio kääntyy hänen vanhimpaan poikaansa Jamesiin, joka on nyt 21-vuotias.

Jamesilla diagnosoitiin jo lapsena Angelmanin oireyhtymä. Sen piirteitä ovat vaikea henkinen kehitysvammaisuus ja erilaiset neurologiset häiriöt.

– Jamesille annettiin ensin väärä diagnoosi, cp-vamma. Se on yleinen väärä diagnoosi, koska cp-vammalla ja Angelmanin oireyhtymä on samoja oireita. Hän tekee paljon töitä sen eteen, että saavuttaa fyysisiä kapasiteetteja, jotka useimmilla on kolme- tai neljävuotiaana. Hän ei ikinä tule pystymään pitämään huolta itsestään.

Hän kuvaa Jamesia voimakkaaksi, rohkeaksi, lujamieliseksi ja hauskaksi. Vaikka James ei puhu, hän kommunikoi eleillä ja hymyilee leveästi.

– Jos minulta kysytään, kerron poikani syndroomasta avoimesti, sillä niin asiasta voi oppia. Myös minä opin muilta koko ajan, varsinkin erityislasten vanhemmilta, Colin Farrell kertoo.

Vaikka isä on tähti, eteen tulee erityislapsiperheille tuttuja esteitä.

– James putosi tänä vuonna kunnallisesta ja valtiollisesta tukiverkostosta. Minun ja hänen äitinsä on ollut vaikeaa löytää hänelle paikkaa, missä hän voisi asua ja elää turvallisissa olosuhteissa ja tuntea, että kuuluu yhteisöön.

– Olen miettinyt, että jos me emme kykene löytämään ratkaisua, miten muut samassa tilanteessa olevat voivat ratkaista asian. Minulla ei ole sen tärkeämpää sanottavaa kuin muiden erityislasten vanhemmilla, mutta ammattini takia saan sanani kuuluviin paremmin kuin moni muu.

Colin Farrell on puhunut paljon erityislasten oikeuksien puolesta. Tässä hän on huvipuistossa Angelmanin oireyhtymää sairastavan poikansa Jamesin kanssa.
Farrell on puhunut paljon erityislasten oikeuksien puolesta. Tässä hän on huvipuistossa Angelmanin oireyhtymää sairastavan poikansa Jamesin kanssa.

Kokemuksiensa inspiroimana Colin perusti tänä vuonna Colin Farrell -säätiön. Sen tarkoituksena on auttaa levittämään yleisölle tietoa siitä, kuinka aikuistuvia erityislapsia voidaan hoitaa. Säätiön kautta myös edistetään erityislasten oikeuksia ja vaaditaan hoito- ja tukimuotojen monipuolistamista.

Colin puhkuu intohimoa, kun hän puhuu säätiöstään. Edessä on varainkeruugaalan Chicagossa ja tapaaminen Washington DC:n vaikuttajien kanssa.

Hyväntekeminen yhdistää polarisoituneessa Amerikassa ihmisiä.

– Olen saanut positiivista palautetta yli puolue- tai ideologiarajojen. Nyt on useita asioita törmäyskurssilla, mutta kun puhe kääntyy lasten turvallisuuteen, jäävät poliittiset puheet taakse.

Hyväntekeväisyys- ja vaikuttamistyö on kuitenkin vaativaa. Rahankeruuta, vaikuttamista, opettamista, päiväkoteja ja apua. Terapiaa, tukiryhmiä ja leirejä, joilla väsyneet, voimattomat ja turhautuneet vanhemmat ja sisarukset saavat ansaitsemansa tauon hoitamisesta, Colin Farrell luettelee säätiönsä tehtävälistaa.

Kun Farrell kertoi kesällä ensi kerran säätiöstä, parin päivän sisällä yli 10 000 ihmistä otti yhteyttä säätiöön.

– Vaikka erityislasten asema on parempi kuin vaikka kaksikymmentä vuotta sitten, kun heidät piilotettiin kotiin, on vieläkin tarjolla todella vähän tukea. Tilanne on ehkä parempi teillä Skandinaviassa, mutta muualla maailmassa apua on hyvin vähän tarjolla – varsinkin, kun lapsi kasvaa. Se on julmaa ja välinpitämätöntä.

– Elämä Jamesin kanssa on opettanut minut pitämään huolta myös itsestäni. Minun on oltava läsnä hänelle.

Colin Farrell, 48

  • Irlantilainen näyttelijä, yksi ajan suurimpia Hollywood-tähtiä.
  • Palkinnot: Parhaan miespääosan Golden Globe -palkinnot Kukkoilijat (In Bruges) (2009) ja The Banshees of Inisherin (2022).
  • Perhe: Kaksi poikaa: James, 21, ja Henry, 15.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt