Apu

Christoffer Strandberg nuoruudestaan: ”Oli vain epämääräinen tunne, etten sulaudu joukkoon – En kokenut olevani täysin kotonani oikein missään"

Christoffer Strandberg nuoruudestaan: ”Oli vain epämääräinen tunne, etten sulaudu joukkoon – En kokenut olevani täysin kotonani oikein missään"
Hänen elämänsä on tv-lähetysten, 14-tuntisten työpäivien ja liian lyhyiden yöunien varassa. Vapaata viikonloppua hänellä ei ole ollut yli puoleen vuoteen. Hän on Christoffer Strandberg, mies, jota kaikki rakastavat. Niin mukava, ettei osaa sanoa ei.

Tämä on sosiaalinen itsemurha, hän ajatteli. Neljätoistavuotias Christoffer Strandberg seisoi täydessä tällingissä lavan sivustalla loppuvuodesta 2003.

Sydän hakkasi rinnassa.

Meneillään olivat yläasteen joulujuhlat.Seuraavaksi olisi hänen vuoronsa, ja hän astelisi juhlasalin lavalle esittämään valmistelemansa drag show’n, imitaatioesityksen Laura Voutilaisen edellisvuoden euroviisukappaleesta Addicted To You.

Pelko osoittautui turhaksi. Hetken päästä poika asteli lavalta raikuvien aplodien saattelemana. Esitys oli mennyt nappiin, ja yleisö oli haltioissaan. Poika tunsi itsensä voittajaksi ja tiesi, ettei yksikään luokan ilkkuvista mopopojista uskaltaisi tehdä mitään vastaavaa.

Hän oli lyönyt kovanaamoille luun kurkkuun.

Kun Christoffer Strandberg oli teini, käsissä kuului olla mopoöljyä ja naisista piti puhua alentavasti. Se tuntui luontaantyöntävältä.

Onnellinen elämä muuttui yläasteella

Siuntio on reilun 6 000 asukkaan kunta Suomenlahden rannikolla, Kirkkonummen ja Lohjan kupeessa. Asukkaista vajaa kolmasosa puhuu äidinkielenään ruotsia. Siellä asuu Christoffer Strandberg.

Samassa maaseutuympäristössä hän vietti lapsuutensa. Isä oli maanviljelijä, äiti fysioterapeutti. Isovanhemmat asuivat naapurissa. Elämä oli onnellista.

Yläasteella kaikki muuttui.

Teinipoikien elämää määrittelivät oudot, ennalta määrätyt roolit. Käsissä kuului olla mopoöljyä, päässä BMW-lippis ja päällä pilottitakki. Naisista piti puhua alentavasti. Sellainen tuntui Strandbergista luotaantyöntävältä.

Christoffer Strandberg tiesi jo 12-vuotiaana haluavansa näyttelijäksi.

Erilainen hän oli tiennyt olevansa jo alle kouluikäisenä. Ei hän osannut asiaa itselleen sen tarkemmin selittää, mutta mitä vanhemmaksi Strandberg tuli, sitä vaikeammaksi kipuilu oman identiteetin kanssa kasvoi.

Yläasteella erilaisuuden kokemus kehittyi ahdistukseksi.

– Oli vain epämääräinen tunne, etten sulaudu joukkoon. En kokenut olevani täysin kotonani oikein missään, Strandberg kertoo.

Onneksi sentään jossakin.

Nuorille tarkoitetun Å-teaternin Strandberg löysi kymmenvuotiaana. Siitä tuli hänen jokakesäinen pakopaikkansa, ja 12-vuotiaana hän jo tiesi haluavansa näyttelijäksi. Lavalle astuessaan Strandberg tunsi itsensä vapaaksi.

– Sain olla hetken aikaa joku muu, tehdä ja sanoa hurjia asioita. Se tuntui huumaavalta. Siksi minusta tuli näyttelijä.

Teatterilavalta Strandberg löysi myös itseluottamuksen.

– Ei tässä mitään burnoutia ole vielä tullut, vaikka tiedän myös, että jos jatkan tällä tahdilla, niin sinne ollaan matkalla. En ole superihminen.

Tv-hittejä toisen perään

Taivaalta tupruttaa räntää. Hopeanharmaa Lexus RC vyöryy pitkin loskaisia katuja Helsingin Arabianrannassa.

On keskiviikko 4. maaliskuuta, ja Strandberg on kotimatkalla. Hetkeä aiemmin läheisellä studiolla päättyivät viihdeohjelma Putouksen harjoitukset. Muutaman päivän päästä edessä on kauden viimeinen lähetys ja Vuoden sketsihahmo -kilpailun finaali.

Ne eivät Strandbergia tällä hetkellä huoleta.

– Tää on takaveto. Jokaisessa risteyksessä tulee kiva sivuluisu, hän ilmoittaa ja puristaa rattia kaksin käsin.

Multitaskaamista Strandberg joutuu harrastamaan myös vapaa-ajallaan. Netflixiä hän kertoo katselevansa puhelimensa näytöltä suihkussa.

Huonosta ajokelistä huolimatta tunnelma autossa on rento. Strandberg on hyvällä tuulella. Hänen oma sketsihahmonsa, parturi-kampaaja Salon Seija joutui jättämään Putouksen edellisessä jaksossa.

Strandberg sanoo olevansa helpottunut. Elämä on rakentunut syyskuun puolivälistä lähtien suorien televisiolähetysten, 14-tuntisten työpäivien ja liian lyhyiden yöunien varaan.

Putoukseen hän hyppäsi suoraan Tanssii tähtien kanssa -kilpailusta. Strandberg voitti joulukuussa ohjelman kahdennentoista kauden yhdessä tanssiopettajansa Jutta Heleniuksen kanssa. Vapaata viikonloppua hänellä ei ole ollut yli puoleen vuoteen. Stressiä senkin edestä.

Sellaiseen väsyy.

"Varmaan joku terveydenhuollon ammattilainen olisi minusta huolissaan"

Työmatkakaan ei ole lyhyimmästä päästä. Strandberg asuu Siuntiossa, yli 50 kilometrin päässä Helsingistä, ja pelkkään ajamiseen hänellä kuluu päivittäin puolitoista tuntia. Sen hän käyttää useimmiten vuorosanojen harjoitteluun ja puhelinpalavereihin.

Multitaskaamista Strandberg joutuu harrastamaan myös vapaa-ajallaan. Netflixiä hän kertoo katselevansa puhelimensa näytöltä suihkussa.

– Ei mulla olisi muuten aikaa. Rautaa pitää takoa, kun se on kuumaa.

Pidätkö itseäsi työnarkomaanina?

– En mä niin sanoisi. En niin kuin… Tai siis teen varmastikin ihan liikaa töitä, ja varmaan joku terveydenhuollon ammattilainen olisi musta huolissaan. Mutta ei tässä mitään burnoutia ole vielä tullut, vaikka tiedän myös, että jos jatkan tällä tahdilla, niin sinne ollaan matkalla. En ole superihminen.

Julkkiksen titteli tuntuu Strandbergista epämukavalta. Ihmisiä tässä vain ollaan, hän sanoo.

Palkittu monilahjakkuus

Superihmiseksi moni Strandbergin mieltää. Hän on tv-tähti ja palkittu monilahjakkuus, joka tuntuu onnistuvan kaikessa, johon ryhtyy. Hän näyttelee, tanssii ja laulaa. Käsikirjoittaa, imitoi ja juontaa.

Tekee, mitä tahtoo.

Lisäksi hän on valtavan mukava, juuri sellainen kuin olemme hänet oppineet televisiossa tuntemaan. Strandberg katsoo puhuessaan silmiin, nauraa ja hymyilee, vastaa kohteliaasti toimittajan tyhmimpiinkin kysymyksiin.

Helppo Strandbergista on pitää.

Itse hän suhtautuu tähtistatukseensa hämmentyneesti. Hän kyllä pitää itseään lahjakkaana esiintyjänä ja näyttelijänä ja sanoo olevansa ihailusta imarreltu, mutta suitsutus tuntuu hänestä monesti epätodellista, kiusalliseltakin.

– Sellaiset päivät saattavat tuntua ahdistavilta, kun unohtaa hetkeksi olevansa julkisuuden henkilö, pistäytyy kauppaan hakemaan vichyä ja huomaan ihmisten tunnistavan. Miten sellaiseen reagoisi?

Niin hän tuntee varsinkin silloin, kun ihastelu kohdistuu hänen persoonaansa. Omasta mielestään Strandberg ei ole yksityishenkilönä lainkaan kiinnostava. Vapaa-ajallaan – jos sellaista on – hän lojuu mieluiten sohvalla villasukat jalassaan televisiota katsellen tai käy metsässä kävelyillä kaksitoistavuotiaan jackrussellinterrieri Valman kanssa.

Julkkiksen titteli tuntuu Strandbergista epämukavalta. Ihmisiä tässä vain ollaan, hän sanoo.

– Sellaiset päivät saattavat tuntua ahdistavilta, kun unohtaa hetkeksi olevansa julkisuuden henkilö, pistäytyy kauppaan hakemaan vichyä ja huomaan ihmisten tunnistavan. Miten sellaiseen reagoisi? Tuijotuksiin en osaa oikein edelleenkään suhtautua, vaikka ihmiset ovatkin yleensä mukavia ja kohteliaita.

Sellaisissa tilanteissa Strandberg huomaa muuttuvansa monesti mukavammaksi versioksi itsestään. Hän arvelee, että kyse on itsesuojelusta.

Ei hän kaikkia puolia itsestään halua näyttää tuntemattomille. Ne hän säästää kotioloihin.

Mitä et näytä?

Strandberg puhkeaa nauruun.

– No, sitä mä en sulle kerro!

– En halua olla mikään virallinen julkkishomo. Olen näyttelijä. Tietysti haluan olla heikompien puolella ja annan tukeni mielelläni heille, jotka sitä tarvitsevat.

Heikompien puolella

Julkisuuden Strandberg tuntuu silti ottaneen avosylin vastaan. Hän on puhunut laveasti elämästään ja valinnoistaan, esitellyt medialle sataneliöisen Siuntion-kotinsa ja poseerannut kuvissa yhdessä valokuvaajapuolisonsa Janne Strandbergin kanssa.

Asia ei ole aivan näin yksioikoinen.

Avoimuus on ollut Strandbergille tietoinen valinta. Hän sanoo tuoneensa parisuhteensa julkisuuteen osittain siksi, että se on rakas ja tärkeä osa hänen elämäänsä, mutta osittain myös siitä syystä, että asiasta vaikeneminen saattaisi tehdä hänestä entistä kiinnostavamman kysymysmerkin.

Niinkin saattaa helposti käydä.

Asetelma ärsyttää Strandbergia. Hän sanoo, ettei hänellä itsellään olisi tarvetta tehdä yksityiselämästään numeroa. Melkeinpä päinvastoin.

– Mulla on ollut aina sellainen halu, että pitää kehittyä ja haastaa itseään. Että pitää olla vielä jotakin isompaa ja parempaa.

– En halua olla mikään virallinen julkkishomo. Olen näyttelijä. Tietysti haluan olla heikompien puolella ja annan tukeni mielelläni heille, jotka sitä tarvitsevat. En silti itse aio kulkea automaattisesti Pride-kulkueen keulilla pelkästään sen vuoksi, että olen homoseksuaali. Ei se ole minun tehtäväni.

Strandbergia turhauttaa tapa, jolla avoimesti homoseksuaalit julkisuuden henkilöt supistetaan monesti median palstoilla edustamaan pelkkää seksuaalista suuntautumistaan.

Osoitetaan sormella: tällainen on homo.

–Se on niin väsynyttä ja ihmisten aliarvioimista. Siksi mielestäni on radikaalimpaa olla avoimesti homoseksuaali korostamatta sitä aktiivisesti. Ei se tarkoita, etteikö asia olisi silti osa minuuttani. Eihän mun nuoruuttanikaan voi käsitellä puhumatta myös siitä.

Draamaa ja Suuruudenhulluutta

Strandberg myöntää, että tiettyä suuruudenhulluutta ja draamankaipuuta hänessä on aina ollut. Hänelle on ollut tärkeää siirtyä seuraavaan haasteeseen ja tehdä hyppyjä tuntemattomaan, ottaa riskejä. Sellainen on kiehtonut aina.

– Mulla on ollut aina sellainen halu, että pitää kehittyä ja haastaa itseään. Että pitää olla vielä jotakin isompaa ja parempaa.

Kunnianhimo ja uuden etsiminen ovat toimineet tärkeinä kimmokkeina Strandbergin uralla. Mutta mahtuu hänen elämäänsä paljon muutakin, Hän muistuttaa, että on monia paljon tärkeämpikin asioita.

Siitä hän sai itse muistutuksen viime kesänä.

Strandberg juhli 30-vuotissyntymäpäiviään elokuun lopulla. Ilta oli lämminhenkinen. Paikalla olivat kaikki hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset. Äidin ja tätien kanssa tanssittiin Lambadaa. Isä oli järjestänyt juhlapaikalle ilotulituksen.

Sitä kaikkea katsellessaan Strandberg oivalsi, että hänellä on itse asiassa paljon menetettävää.

– Ajattelin, että vitsit, vanhempani vanhenevat ja minä itsekin vanhenen. Että ei tämä kaikki olekaan ikuista. Mietin, että uran luominen on vienyt viime aikoina kaiken aikani ja olen saavuttanut aika paljon, mutta pitäisikö ottaa silti aikaa vähän muullekin. Niille unelmille, jotka eivät liity mitenkään työhön.

– Olen päässyt hyvin pinnalle, mutta jos tällä alalla haluaa jotakin todella saavuttaa, työ on vasta alussa.

Entä jos kaikki saavuttamasi katoaisi?

Strandberg nauraa jälleen.

– Niin, olisihan se hirveätä! Mun työ on tosi iso osa sitä, kuka minä olen. Se on mulle elämäntapa. Olisin tosi onneton, jos en saisi harjoittaa näyttelijän ammattia tai olla luovassa työssä.

Strandberg ajattelee kuluneita vuosia ja sanoo tuntevansa itsensä ennen kaikkea onnelliseksi, mutta samalla myös monella tapaa onnekkaaksi ja etuoikeutetuksi. Itsestäänselvyytenä hän ei elämäänsä pidä.

Paljon on elämää edessä.

– Olen päässyt hyvin pinnalle, mutta jos tällä alalla haluaa jotakin todella saavuttaa, työ on vasta alussa. Tärkeintä on seurata omaa sydäntä. Intohimo ei saa kadota, vaikka rakentaisi järjestelmällisesti uraansa. Sitä 12-vuotiasta Christofferia en halua kadottaa, Strandberg pohtii.

Tulevaisuus. Mitä siellä voisi olla?

– Sitä en voi kertoa vielä, Strandberg sanoo ja hymyilee.

– Mulla on kuva kyllä siitä, mutta en halua sanoa sitä ääneen. Unelmien kanssa on vähän niin, että jotakin on hyvä pitää pelkästään itsellään. ●

Christoffer Strandberg

  • Syntynyt: vuonna 1989 Siuntiossa.
  • Perhe: Asuu puolisonsa Janne Strandbergin ja 12-vuotiaan jackrussellinterrieri Valman kanssa Siuntiossa.
  • Ura: Näyttelijä, koomikko, käsikirjoittaja, imitaattori ja juontaja. Valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta 2013. Tunnetaan parhaiten televisiosarja Putouksesta ja musikaalista Kinky Boots. Näytellyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa, Viirus-teatterissa sekä Lilla Teaternissa.
  • Muuta: Voitti Tanssii tähtien kanssa -ohjelman 12. kauden joulukuussa 2020 yhdessä tanssiopettaja Jutta Heleniuksen kanssa. Valittiin vuonna 2013 Miss Drag Queeniksi.

Julkaistu: 7.4.2020
Kommentoi »