Apu

Dekkaristi Christian Rönnbacka: "Poliisin työssä vanhenee nopeasti – Kahdessa vuodessa tulee kymmenen vuotta sieluun lisää"

Dekkaristi Christian Rönnbacka: "Poliisin työssä vanhenee nopeasti – Kahdessa vuodessa tulee kymmenen vuotta sieluun lisää"
Christian Rönnbackan dekkareissa on paljon aiemman ammatin kokemuksista. Hän ei koe kyynistyneensä, vaikka kollega totesi jo varhain, että rosvot, juopot, petoksentekijät tuovat meille leivän.

Christian Rönnbacka on kerännyt vankan lukijakunnan Antti Hautalehto -dekkareillaan. Uusin niistä, Ruska (Bazar), vie Hautalehdon Lappiin, kansainvälisen rikollisuuden ja kirjailijallekin tuttujen ja rakkaiden seutujen äärille.

Äänikirjojen suosio on räjähtänyt, ja sen tuomista muutoksista alaan on keskusteltu. Mikä suhde sinulla on asiaan?

Kaikki kirjani löytyvät kaikista äänikirjapalveluista. Äänikirja on se muoto, missä niitä kulutetaan eniten. Kun lukija tutustuu yhteen, hän useimmiten haluaa lisää. Mutta toki koko äänikirja-ala on muuttunut ja kehittynyt valtavasti siitä, kun Operaatio Troijalainen (2012) ilmestyi.

Itse olen sekakäyttäjä: saatan kuunnella ajaessani osan kirjasta, ja lukea sen loppuun näytöltä. On myös kirjoja, jotka haluan fyysisinä kappaleina hyllyyn.

Kenneth Erikssonin muistelmat Kovat kadut – ammattirikollisten jäljillä (WSOY) on sellainen kirja. Eriksson opetti minua aikoinaan Poliisikoulussa ja on huikea heppu.

Ehdit työskennellä pitkään poliisina eri tehtävissä, myös Keskusrikospoliisissa. Miksi et ole enää poliisi?

Koska olen vakuutusetsivä, ja poliisitausta on oikeastaan ainoa, joka antaa siihen pätevyyden. Käytännössä minut tultiin hakemaan hommaan KRP:n järjestäytyneen rikollisuuden analyysiryhmästä. Kun edeltäjäni teki elämänmuutoksen ja muutti Ruotsiin, hän sanoi, että olet riittävän hullu pärjätäksesi tässä työssä.

Poliisin ammatti kuuluu niihin, joissa törmää elämän ja ihmisen varjopuoliin. Kyynistymistä voi olla vaikea välttää. Millainen sinun ihmiskuvasi on?

Yksi kollega totesi jo varhain, että kaikki rosvot, juopot, petoksentekijät ja muut ovat niitä, jotka tuovat meille leivän. En silti koe, että olisin kyynistynyt. Poliisin töissä kyllä vanhenee nopeasti: kahdessa vuodessa tulee kymmenen vuotta sieluun lisää.

Pohjalaisen jääräpään seikkailut

Kirjojesi sankari Antti Hautalehto on pohjalainen ja jääräpäinenkin mies, jonka selvittelemiä rikoksia ryydittää ammattikunnan suora ja musta huumori. Kuinka paljon siinä on mukana omia poliisikokemuksiasi?

Paljon. Omalta osaltani se maailma on jäänyt taakse, mutta pystyn yhä menemään siihen ja luomaan sen uudestaan. Monesti tulee palautetta, että eihän ne voi tuollaisia olla ja noin puhua, mutta minä olen ollut poliisina itse. Kyllä ovat, ja kyllä voivat.

Olisi kamalaa tehdä tarina, joka on kuin homogenisoitu, pastöroitu, rasvaton ja mauton maito, ja vielä laimentaa se vedellä. Kukaan sellaisia lue, ja itselleen pitää olla uskollinen. Kirjailija ei ole katusoittaja, joka tekee mitä pyydetään.

Juonen kehittelyssä on samaa kuin poliisin työssä, se on strategista peliä. Mietitään, tietääkö tuo rikollisporukka meistä. Paljonko ne tietää, huijaako ne nyt, milloin voi puuttua vai otetaanko riski ja odotetaan vielä, riittävätkö todisteet ja sitä rataa.

Uusin romaani vie päähenkilön Lappiin suojelemaan kiinalaismiljardööriä seurueineen. Kierroksia piisaa, ja pahikset ovat elokuvatyylisiä. Miksi tällainen ratkaisu, ja kuinka tärkeää sinulle on, että tapahtumat voisivat olla totta?

Kiina on pitkään kiehtonut minua ristiriitaisuutensa takia. Se on valtio, josta nousee 200 uutta miljardööriä vuodessa. Toisessa päässä on sitten maaseudun köyhyys ja vaikka uiguurien kohtelu. Kiinalaisilla on myös varma käsitys, että maailman tulee mukautua heihin eikä toisinpäin. Löytyy kansallisylpeydelle historiasta tietysti katettakin.

Halusin kirjassa viedä Antin Lappiin ja laittaa hänet todella koviin paikkoihin, mutta Ihmemies MacGyver -temppuja kirjasta ei löydy. Kaikki, mitä hän tekee, on elävästä elämästä ja mahdollista.

Ruska on myös kunnianosoitus Lemmenjoen koneelliselle kullankaivuulle, joka on päättynyt. Kävin siellä ensi kerran parikymppisenä. Maailma oli todella kova, osin varmasti omalakinenkin.

Rynkky asekaapissa

Dekkareita luetaan ja kuunnellaan paljon, ja niiden kirjo on laaja. Onko iäisyyskysymys genren arvostuksesta sinulle tärkeä?

Ei oikeastaan, koska millä se arvostus mitataan? Ehkä jotkut tahot yhä aliarvioivat dekkareita kirjallisuudenlajina, mutta en välitä siitä.

Pystyn kyllä allekirjoittamaan arvostelun, jossa Ruskaa luonnehdittiin ”paremman luokan kioskikirjallisuudeksi”. Tässä on actionia, ja fiktiossa vauhti korjaa virheet (nauraa). Tällainen dekkari on minulle luontaisin ilmaisumuoto, en ole kovin sujuva kaunokirjailija.

Kirjan kuolemasta on puhuttu vuosikymmeniä. Radion, television, videon, internetin ja suoratoistopalvelujen tulo piti jokaisen vuorollaan olla lukemisen tuho. Mitä sanot tähän?

No, jos tuolle tielle lähdetään, mainosrahoitteinen massatelevisio kuolee ennen kuin kirja. 5G-verkot lisäävät digivirran nopeutta ja personointia entisestään. Kuluttaja tavoittaa juuri sen, minkä haluaa suoraan puhelimesta. Miksi maksaa tv-mainonnasta, jonka tuotoilla ohjelmat rahoitetaan?

Ihmisillä on aina ollut vimma tarinoihin, eikä se häviä. Muoto voi muuttua. Oli kirjallisuuden laji mikä tahansa, lukijaa ei saa aliarvioida. Oivaltamisen ilo ja mielikuvituksen voima ovat tärkeimpiä syitä, miksi itsekin luen. Kirja potkii aivoja hyvällä tavalla perseelle.

Kerro jokin salaisuutesi.

Voi hyvänen aika, mitä tuohon nyt sanoisi. Minulla on rynkky asekaapissa, käykö se? Olen eteläpohjalaisen maaseudun kasvattina touhunnut aseiden kanssa pikkupojasta.

Christian Rönnbacka

  • Vuonna 1969 syntynyt rikoskirjailija ja vakuutusetsivä.
  • Tuotanto: Kahdeksan-osainen Hautalehto -sarja sekä tietokirjoja.
  • Harrastukset: Metsästys ja eräretkeily.
  • Perhesuhteet: Naimisissa.
  • Ajankohtaista: Uusin Hautalehto-romaani Ruska (Bazar) ilmestyi elokuun lopussa.
Julkaistu: 18.10.2020
Kommentoi »