Christian Rönnbacka kasvoi Evijärven korvessa maatilalla – ”Opin viihtymään oman pääni sisällä”

Kuvassa Christian mopoikäisenä kotitilalla Etelä-Pohjanmaan Evijärvellä.

”Pyörin jo pienenä karvapallona tilan töissä mukana Evijärvellä maalaistalossamme. Kun jalat yltivät polkimille, aloin ajaa traktoria. Meillä oli vajaat parikymmentä lehmää ja kanojakin.

Jouluksi kasvatettiin aina sika. Maatilan työt veivät paljon aikaa, mutta vastapainoisesti sain paljon vapauksia. Saatoin esimerkiksi lähteä vaeltamaan pitkin metsiä.

Asuimme 23 kilometrin päästä kirkonkylältä. Umpikorvessa ei ollut leikkikavereita hirveästi tarjolla. Mutta toisaalta en tarttunut yläasteikäisenäkään koulusta tultuani Commodore 64 -tietokoneen ohjaimeen, vaan aloin hakata jäistä rehua suokuokalla. Se ehti sulaa lehmille aamuksi.

Äidin lukuharrastus piti minut kirjoissa. Kuudennella luokalla olin lukenut kirjastosta kaiken kiinnostavan, myös aikuisten kirjat. Nopealukuisuus toi mukanaan nopean informaation hankkimisen, josta on ollut paljon hyötyä työelämässä.

Kun kotona ei ollut muita virikkeitä, mielikuvitus kasvoi myös vilkkaaksi. Opin viihtymään oman pääni sisällä.

Olin 12-vuotias, kun minulle syntyi pikkusisko. Olin paljon siskon lapsenvahtina ja vaihdoin vaippojakin.

Etelä-Pohjanmaan rajapinnassa asuu paljon ruotsinkielisiä. Meillä puhuttiin molempia kieliä. Isän vanhemmat asuivat meillä omassa huoneessaan. Rajapintalaisuuden koin mukavana sukurasitteena. Siihen kuului vahvasti tarinointi. Äidin puolen sukulaiset olivat niin sanotusti hyviä suustaan.

Kun käytiin kaupoilla, pysähdyttiin aina vaihtamaan tuttujen kanssa kuulumiset. Sosiaalisuus oli läsnä, kun kaikki tunsivat toisensa. Vanhemmassa porukassa oli myös vahvaa luterilaista työmoraalia. Kotona ei viikonloppuaamuisin nukuttu, vaan noustiin aikaisin töihin. Siksi kai nykyään nukun yhdeksään aina kun mahdollista.

Lähdin Evijärveltä armeijan ja työn perässä 18-vuotiaana. Isäni menehtyi vuonna 2017 ja äitini vuonna 2021. Sen jälkeen kotitila myytiin mahtaville ostajille, jotka ovat pitäneet paikan hengestä kiinni. Myöhemmin olen huomannut, että Evijärven ja lapsuudenkodin hiljaisuus ja luonto ovat luksusta.

Ehkä minulle jäi sieltä tottumus, että en kaipaa arkeeni kovin montaa ihmistä. Viihdyn itsekseni kirjoittamassa tai lorvailemassa.” ●