Cheek elokuvastaan: Yhtä tähteä pukkaa, mutta toivottavasti yleisö diggaa
Kulttuuri
Cheek elokuvastaan: Yhtä tähteä pukkaa, mutta toivottavasti yleisö diggaa
Elokuussa uransa lopettavalla Cheekillä ei ole vielä suunnitelmia ensi syksyä pidemmälle.
18.1.2018
 |
Apu

Räppäri Cheek eli Jare Tiihonen valmistelee parhaillaan toukokuussa alkavaa jäähyväiskiertuettaan.

- Olen hyvällä fiiliksellä ja uskon, että pystyn nauttimaan jokaisesta keikkapaikasta, olemaan täysillä läsnä, hän mietti torstai-iltana Urheilugaalassa.

Ensi viikolla ensi-iltaan tulee myös räppärin elämään perustuva elokuva Veljeni vartija.

- Vastaanoton tietää, kuten kaiken mikä liittyy muhun. Kriitikoilta varmaan pukkaa yhtä tähteä, mutta toivottavasti yleisö diggaa. Tämä on sellainen kaava, mikä urallani on ollut, hän nauroi.

Elokuussa järjestettävän viimeisen keikan jälkeisiä suunnitelmia Cheekillä ei isommin ollut.

- Ostin kotiin pienen kosketinsoittimen. Ehkä minusta tulee pianisti!

Lisäksi hän luotsaa nuorta räppäriä, joka on kotoisin Itä-Vantaalta.

- Katsotaan mitä sieltä syntyy. Ensin pitää tulla hyviä biisejä, sitten niitä voi myös julkaista.

Illan teemaan liittyen räppäri kertoi seuraavansa NBA:ssa uraa luovaa Lauri Markkasta.

- Katson koosteet hänen peleistään. Terveisiä vain Laurille, että jatkaa samaan malliin, olemme täällä Suomessa hänestä ylpeitä!

Teksti: Annika Vuorensola Kuva: Jaakko Jaskari

Kommentoi »