Guavaa, mangoa, ananasta, papaijaa ja vesimelonia – riemunkirjavaan röyhelömekkoon pukeutuneen hedelmämyyjän veitsi nakuttaa aukiolla Cartagenassa.

Valmistuva hedelmäsalaatti on miltei yhtä värikäs kuin kolumbialaisen kaupungin kadut. Niillä on tuskin kahta samanväristä taloa rinnatusten, mutta yksikään sävy ei ole liian uskalias. Puuparvekkeilta rönsyilevät ihmeköynnökset, joiden pinkit ja violetit kukinnot luovat kukkasateen mukulakivikujien ylle.

Jos talvi on päässyt turruttamaan aistit, täällä Karibianmeren rannalla ne säpsähtävät hereille. Siihen auttaa myös lämpö, joka alkuun tuntuu täydelliseltä mutta pian jopa liiankin pakahduttavalta. Etelä-Amerikan aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta liki kohtisuoraan.

”Mitä isompi lieri, sitä paremmin se suojaa”, mainostaa aukiolla päivystävä kauppias.

Mies esittelee ruo’oista punottuja perinnehattuja – samanlaisia, joita myydään joka puolella kaupunkia ja joita näkee niin matkailijoilla kuin paikallisilla.

Tiuhaan punotut päähineet ovat laadukkaita ja käteviä, myyjä sanoo ja näyttää, miten ne voi rullata ja taitella matkalaukkuun mahtuvaksi kääröksi.

Jos värit eivät olisi niin yltäkylläisiä, Cartagenan kujilla voisi kuvitella astelevansa Espanjassa. Talojen puuparvekkeet muistuttavat Kanariansaarista ja palatsit Andalusiasta.

Muurien rajaama vanhakaupunki onkin perua espanjalaisten hallinnoimalta siirtomaa-ajalta, 1500–1800-luvuilta. Se on oikea aarre.

Alue on suuri, ja sen arkkitehtuuri on säilynyt poikkeuksellisen hienosti. Taloja on restauroitu ahkerasti varsinkin viime vuosikymmeninä.

Rakennuksia on kunnostettu kodeiksi ja ravintoloiksi sekä ihastuttaviksi hotelleiksi, joiden puutarhamaisille patioille tai kattoterasseille mahtuu pieniä uima-altaita.

Luostarit ja kirkot luovat varjojaan katukahviloiden ylle. Niissä on mukava siemailla jääkahvia, sitruunoista tehtyä soodaa tai kookosvettä, joka imetään suoraan pähkinästä.

Cartagenasta on tullut varakkaiden kolumbialaisten muodikas lomakohde ja Karibialla seilaavien risteilylaivojen pysähdyssatama. Valtaosa turisteista liikkuu kuitenkin pienellä alueella, ja kauniita, rauhallisia kujia on yhä paljon.

Kiireetön kuljeskelu on Cartagenassa antoisaa. Aina löytyy kuja tai talo, joka on vielä edellistäkin idyllisempi. Getsemanín kaupunginosan käsityöläiskortteleita koristavat näyttävät seinämaalaukset ja graffitit.

Sivukujalla kotien ulko-ovet ovat apposen auki. Asukkaat ovat tuoneet tuolinsa ulos ja lapset potkivat palloa.

Välillä on poikettava ilmastoituihin sisätiloihin viilentymään. Putiikeissa myydään tyylikkäitä vaatteita ja asusteita, koruliikkeissä säihkyvät smaragdit.

Historiallinen museo sijaitsee kaupungin komeimmassa palatsissa, jossa toimi aikoinaan katolisen kirkon perustama inkvisitio. Joissakin huoneissa on esillä kidutusvälineitä.

Miellyttävämpi tunnelma vallitsee läheisessä kultamuseossa, jossa katselemme keramiikkaa ja kultakoruja ja -esineitä, joita maan alkuperäisasukkaat tekivät ennen espanjalaisten tuloa.

Ilahduttavimman näyttelyn löydämme vanhasta kuninkaallisesta tullitalosta, jossa toimii nykytaiteenmuseo. Kokoelmissa on näyttäviä maalauksia ja muita teoksia Kolumbiasta ja muista Latinalaisen Amerikan maista.

Vasta myöhään iltapäivällä kuumuus hellittää sen verran, että jaksamme nousta kukkulalle San Felipe de Barajasin linnoitukselle. Massiivisessa linnakkeessa saamme kuljeksia salaperäisissä tunneleissa ja kolkoissa huoneissa.

Linnakkeen pihalta näkyvät vanhankaupungin kupolit ja toisessa suunnassa muodikkaan Bocagranden rantakaupunginosan hotellit ja pilvenpiirtäjät.

Mainioksi tähyilypaikaksi paljastuu myös vanhankaupungin muuri, jolla voi kävellä pitkiä matkoja. Sieltä voi vilkuilla kattoterasseille ja merelle, jossa temppuilevat leijasurffaajat.

Muurin päällä, parhaalla maisemapaikalla, on Café del Mar, josta ihailemme auringonlaskua. Ulkoilmabaarin nimikkodrinkkiin tulee tilkka sinistä curaçao-likööriä. Se värjää kuohuviinin heleän turkoosiksi.

Leppoisinta Cartagenassa on illalla, kun merituuli pääsee puhaltelemaan autoilta suljetuille kujille. Nyt niillä kolistelevat turisteja kyyditsevät hevosvaunut.

Katukauppias on levittänyt taulunsa jalkakäytävän viereen. Toinen myy koruja ja kangaskasseja. Höyryävistä ruokakärryistä myydään pasteijoita, keitettyjä maissintähkiä ja juustolla täytettyjä tai kuorrutettuja maissikakkuja. Samanlaisia tarjotaan myös hotelliaamiaisella.

Plaza de Bolívar -aukiolla esitetään vauhdikkaita kolumbialaisia kansantansseja rumpujen tahdissa. Erään kirkon edessä vietetään samaan tapaan hääjuhlaa. Valkoisiin röyhelömekkoihin pukeutuneet tanssijat näyttävät mallia ja vieraat koettavat pysyä perässä hienostuneissa iltapuvuissaan.

Baareista ja ravintoloista kuuluu musiikki ulos asti, ihmisiä on kaikkialla. Päädymme lähes täpötäyteen La Mulata -ravintolaan, josta saa tyypillistä paikallisruokaa: yksinkertaisesti valmistettua kalaa ja hummeria, kanaa ja lihaa. Lisäkkeenä on kookoksella, rusinoilla ja fariini-sokerilla höystettyä riisiä sekä paistettua keittobanaania.

Cartagenan kaupunkirannat ovat pitkiä mutta harmaahiekkaisia. Asia korjaantuu, jos malttaa jättää kaupungin taakseen. Vajaan tunnin automatkan päässä levittyy Playa Blancan pitkä valkoinen hiekkaranta ja monta hyvää hotellia.

Me kaipaamme rauhallista tunnelmaa, joten lähdemme veneellä vielä vähän kauemmas, Islas de Rosarioon. Kansallispuistoksi julistettua pientä saariryhmää ympäröi koralliriutta ja akvamariinin värinen meri.

Monet pikkusaaret ovat yksityisomistuksessa, mutta pääsaarella, Isla Grandella, on muutama viihtyisä bungalowhotelli. Ne on sijoitettu ympäri saarta, omiin oloihinsa.

Saaren kasvillisuus näyttää kuivankauden jäljiltä liki pystyyn kuolleelta. Hotellimme hiekkarannat ovat vain pikkuruisia kaistaleita, mutta paikka on ihanan rauhallinen. Ihmisiä on niin vähän, että tuntuu kuin olisi ikiomalla saarella.

Katselemme riippukeinuista pelikaaneja, fregattilintuja ja haukkoja, jotka liitelevät taivaalla liikkumattomin siivin, ilmavirtojen mukaan.

Iguaanit kiipeilevät puunrunkoja ylöspäin. Ne saattavat sihahtaa ja nostaa selkäpiikkinsä pystyyn, jos menee liian lähelle, kunnes ne unohtavat uhan ja alkavat rouskuttaa puunlehtiä.

Rannassa tai pienen venematkan päässä voi sukellella. Riutta on kärsinyt lämpimistä merivirroista, mutta silti värikkäät kalaparvet viihtyvät siellä.

Illalla hipsimme taskulampun valossa mangrovekasvillisuuden rajaamalle, merestä erkanevalle laguunille. Vedessä elää planktoneita, jotka erottuvat vain

pimeällä. Kun tekee vedenpintaan kuvioita kädellä, se kimaltelee kuin siihen olisi heitetty pussillinen kultahippuja. ●

Juttu julkaistu Eevassa 2/2019.