Apu

Britannian koirakielto herättää kritiikkiä – Suomessa poliisi ei kannata rotuihin perustuvia lakeja


Syy koiran aggressiivisuuteen löytyy yleensä remmin toisesta päästä – tai kivusta.
Kuvat Fotolia

Isossa-Britanniassa julkaistiin lokakuussa selvitys, jonka mukaan niin sanottuihin vaarallisiin rotuihin keskittynyt lainsäädäntö ei ole suojellut yhteiskuntaa. Asiaa tutkineen komitean mukaan jotkut lailliset rodut saattavat olla aivan yhtä vaarallisia kuin kielletyt.

Britannia on kieltänyt pitbullit, tosat, dogo argentinot ja fila brasileirot – ja käytännössä myös kaikki koirat, jotka vain tarpeeksi muistuttavat näitä rotuja. Laki kieltää kyseisten rotujen myymisen, hylkäämisen, lahjoittamisen ja kasvattamisen. Sitä pidetään julmana, sillä se edellyttää hyväluonteistenkin koirien lopettamisen uuden kodin etsimisen sijaan.

Poliisi voi takavarikoida kyseistä rotua edustavan koiran, vaikka se ei käyttäytyisi vaarallisesti eikä siitä olisi valitettu. Jos oikeus toteaa, että koira edustaa kiellettyä rotua mutta ei ole vaaraksi, se voi antaa erityisluvan sen pitämiseen. Tuolloin koira pitää olla leikattu, mikrosirutettu, sillä täytyy pitää julkisella paikalla aina hihnaa ja kuonokoppaa ja omistajan täytyy varmistaa, ettei koira voi karata.

Komitea ehdotti vaihtoehtoista tapaa kontrolloida koiraongelmia. Se keskittyisi ennaltaehkäisyn opettamiseen, varhaiseen puuttumiseen ja tuntuviin rangaistuksiin sääntöjä rikkoville. Osa omistajista velvoitettaisiin koirakursseille. Komitea ehdotti myös valistuskampanjoita koiranomistajille ja lapsille suunnattua opastusta siitä, miten koirien kanssa ollaan turvallisesti.

Poliisi: "Aihe on erittäin tulenarka"

Rikoskomisario Anne Hietala vetää Helsingin poliisin vastikään perustamaa, eläimiin keskittyviin rikoksiin kohdistuvaa tutkintaryhmää. Hän ei halua leimata tiettyjä koirarotuja.

– Vaarallinen rotu -nimike on aika vahva kannanotto. Tiedämme, että meillä on koirarotuja, joita nimenomaan on jalostettu "taistelukäyttöön". Tosiasia on se, että mistä tahansa koirarodusta saa aggressiivisen ja pelottavan koiran jos omistaja sellaisen haluaa tehdä. Jokainen meistä tietää sen, että pääsääntöisesti vihaisten koirien "tekijä" on siellä hihnan toisessa päässä. Aihe on aika tulenarka. Poliisin toive on se, että jokaisen koiran omistaja, oli rotu mikä tahansa, kantaisi vastuun omasta koirastaan ja tekisi siitä sen verran yhteiskuntakelpoisen, että ylenmääräistä häiriötä muille ihmisille tai eläimille ei olisi. Toki eläinten kanssa kun ollaan tekemisissä, voi aina sattua pieniä kahnauksia vaikka koirat olisi miten hyvin koulutettu. Selkeä aggressiivisuus on kuitenkin eri asia, mihin yleensä löytyy joku syy.

"Tärkeää, että lapset oppivat olemaan eläinten kanssa luontevasti"

Suomessakin on herätelty ideaa niin sanotusta koira-ajokortista, jonka suorittamista voitaisiin velvoittaa ennen koiran hankintaa. Kansanedustaja Kari Kulmala on ehdottanut koirakorttia niin sanottujen vaarallisten koirien omistajille. Kuten edellä mainittiin, Isossa-Britanniassa on nyt ehdotettu koulutusta kansalaisille muun muassa siitä, miten koirien kanssa ollaan turvallisesti.

– Totta kai kaikenlainen koulutus ja tiedon jakaminen on hyvä asia. Koira-ajokortin vaatiminen taitaisi olla aika vaikea hallita ja valvoa. Kuten sanoin, ellei koiralla ole jotain sairautta tai kipua, pääsääntöisesti koiran käyttäytymisongelmat johtuvat koiran omistajan toiminnasta tai toimimattomuudesta. Itse pidän erittäin tärkeänä, että lapset oppivat olemaan koirien ja muidenkin eläinten kanssa luontevasti. Koirien elekielen ja äänettömien signaalien oppiminen ei tee kenellekään pahaa mutta tällaisenkin yleisen koulutuksen järjestäminen saattaisi olla aika vaikeasti toteutettavissa, Hietala summaa.

Julkaistu: 4.11.2018