Bordercollie Nuka tuli Tarja Hiekkalinnan elämään suuren surun keskellä: ”Käsimerkeillä opettelimme yhteistä kieltä”
Bordercollie Nuka tuli Tarja Hiekkalinnan elämään monen menetyksen jälkeen. Se oli kaksikosta silmät, Tarja korvat. Elämäni eläin -sarjassa lukijamme kertovat itselleen tärkeistä eläimistä.
Menetin elokuussa 2022 rakkaan vanhan bordercollie-mix-herrani Ceron liki 14 vuoden iässä. Menetys oli kauhea suru, olin jo menettänyt 2020 isäni ja kummisetäni viikon välein, huhtikuussa setäni ja vielä kaksi vanhaa uroskoiraa.
Kun olin suuren surun murtama, minulta kysyttiin, voisinko antaa uuden kodin bordercollielle. Olin pakahtua onnesta suruni keskellä, saisin sen aidon bordercollien, josta olin aina haaveillut. Syyskuussa haimme viisivuotiaan Nukan Tampereelta.
Nuka oli liki kuuro, oli eroahdistusta, herkkävatsaisuutta, karkailua ovista ulos. Bordercollie keksii keinot miten ne ovet avataan, onhan se viisain ja oppivaisin rotu. Pari kertaa näin kävi, kun olin töissä. Sain kuitenkin koirakouluttajan kautta apua ongelmaan, ja niin aloitettiin yksinolo rajatussa tilassa koiraportin takana. Fiksuna koirana Nuka itse keksi ratkaisun eli avasi jälleen oven vaatekomeroon ja meni sinne nukkumaan.
Käsimerkeillä opettelimme yhteistä kieltä. Nuka oppi hyvin lukemaan kehonkieltä ja minä toimin kuulona – Nuka oli silmät, minä korvat. Nuka oli myös usein vanhan äitini luona päivähoidossa ja oli korvaamaton ilon aihe äidilleni. Nuka oli äärettömän viisas, herkkä ja kohtelias koira. Se oppi minun luonani leikkimään palloilla ja sai kaiken sen huomion, mitä koira voi saada. Nuka auttoi minut jälleen jaloilleni Ceron kuoleman jälkeen, oli tuki ja turva kun olin yksin, opiskelin ja tein hoitotyötä joka kulutti voimavaroja.
Muutimme toukokuussa 2024 kerrostaloon. Siellä oli lähellä kivat lenkkimaastot ja koirakavereita. Nuka ei ollut edellisessä kodissaan niinkään ollut toisten koirien kanssa, siellä se asui peltojen keskellä maalaismaisemissa. Täällä paras kaveri oli pitkäkarvainen saksanpaimenkoira Luca, jonka perässä Nuka mennä viiletti turkki hulmuten milloin missäkin. Nuka oli se, mistä olin aina haaveillut ja josta olin äärettömän ylpeä.
Kesällä 2024 Nuka alkoi saada outoja oireita, vatsa oli jatkuvasti löysällä ja oli yskää. Ajattelin, että kuuman kämpän takia ostamani tuuletin ehkä aiheutti yskäkohtauksia. Nuka kävi usein öisin vieressäni sängyn laidalla ja aamulla herätti tulemalla siihen ja nousemalla halaamaan.
Olin syksyllä pitkällä sairauslomalla ja pyhitin koko aikani Nukalle. Teimme kaikkea yhdessä, olimme järven rannalla ja Nuka pääsi kahlaamaan, sai leikkiä kaverinsa Lucan kanssa ja nauttia lastenlasteni läsnäolosta. Sai olla mummolassa, juosta pihalla ja olla paijattavana.
Syyskuussa huomasin kaksi suurta pattia Nukan kaulassa ja ymmärsin heti, että nyt ei ollut rakkaalla kaikki hyvin. Olin menettänyt 32 vuotta sitten esikoistani odottaessani silloisen narttuni lymfoomalle. Nukan patologin tuloksia piti odottaa muutama viikko, ja aloitimme kortisonikuurin sekä eläinhomeopaatin osaavan hoidon. Nuka sai sen ansiosta ihan parhaan loppuajan, oppi leikkimään, oli ensi kertaa rohkea ja puolusti itseään. Syksy meni täysin Nukaa hoitaessa, kunnes palasin töihin ja kauhea pelko selkärangassa odottelin patologin tulosta. Se oli positiivinen, Nukalla oli lymfooma. Aikaa ei annettu kovinkaan paljon.
”Ymmärsin heti, että nyt ei ollut rakkaalla kaikki hyvin.”
Yöt olivat Nukalle vaikeita, piti syöttää ja juottaa piimää ja vatsa reistasi, se oli levoton. Joulukuussa sitten kaikki mureni, hengitys alkoi olla öisin vaikeaa. Nuka yritti nukkua lattialla minun vierelläni, valvoin koiran kanssa öitä ja yritin jaksaa mennä aamuvuoroon töihin. Sitten joulukuussa koitti se päivä. Olimme vielä leikkimässä koirakaveri Lucan kanssa, ja ehkä se leikkiminen, telmiminen ja juoksentelu sai aikaan jotain. Yöllä oireet pahenivat ja lähdimme äitini luo yöksi. Siellä Nuka tuli viimeisen kerran sängyn viereen jättämään hyvästit. Silittelin ja yritin auttaa minkä pystyin, mutta se oli tosi heikossa kunnossa. Aamulla kello 6.15 Nukan elämä päättyi hätäeutanasiaan.
Nukan menetys oli kauhea shokki, josta en meinannut toipua millään. Edelleenkin itku on herkässä. Vaikka olen menettänyt kymmenkunta koiraani sateenkaarisillan kotiin, Nuka Sir Lancelotin lähtö oli traaginen. Uskon, että Nuka tuli saattohoitoon minulle ja sain sen 2 vuoden ja 3 kuukauden ajan antaa Nukalle kaiken sen huomion ja rakkauden jonka se ansaitsi. Rakkaus on pohjaton vieläkin, ja ikävä suuri.
Olen etsinyt koirakaveria joka veisi ajatukset muualle ja olisi kaveri täyttämään tyhjää kotia, joka huutaa joka nurkissaan koiraa asumaan luokseni. Lopulta päätin antaa kotini ja rakkauteni kodittomalle, sellaiselle joka sitä tarvitsee.
Syyskuussa minulle tuli Romaniasta rescuekoira Fetita. Se on saanut kodin tuntumaan jälleen koirakodilta ja tuonut elämään uutta iloa.
Elämäni eläin -sarja kertoo lukijoidemme lemmikeistä tai muista eläimistä, jotka ovat jättäneet lähtemättömän jäljen. Ehkä ne ovat tai olivat tukena vaikeassa elämäntilanteessa, ehkä muuten vain poikkeuksellisia persoonia. Eläin voi olla myös jo edesmennyt, kunhan siitä löytyy julkaisukelpoinen kuva. Voit osallistua sarjaan oheisella lomakkeella.
