Eeva

Birgitta Ulfsson: "Rakastuminen on vaarallinen tila"



Birgitta Ulfsson: "Rakastuminen on vaarallinen tila"

Näyttelijä Birgitta Ulfsson asuu Ruotsissa, mutta Helsinkiä hän pitää ankkurinaan. Kesäisin hän vetäytyy Tammisaaren saaristoon viettämään erakkoelämää. Saartaan näyttelijä kutsuu uskonnokseen.
Teksti Pirjo Houni

Monille ruotsalaisille Birgitta Ulfsson on yhä kuin Muumimamma. Muumimamma siitäkin huolimatta, että ruotsinkielisen televisiosarjan valmistumisesta on jo neljäkymmentä vuotta. Sarjaa esitetään edelleen säännöllisin väliajoin televisiossa.

”Muumimammahan on hyvin lohduttava hahmo, ja ruotsalaisten silmissä myös turvallinen”, Birgitta Ulfsson sanoo.

Suomessa hän tuli aikanaan tunnetuksi Vivica Bandlerin johtaman helsinkiläisen Lilla Teaternin näyttelijänä, ’Bissenä’. Samassa teatterissa työskenteli myös silloinen aviopuoliso Lasse Pöysti.

”Siellä tutustuimme sen ajan merkittäviin kulttuurihenkilöihin, kirjailijoihin ja taidemaalareihin. Taidan olla viimeisiä elossa olevia ihmisiä, jotka ovat tehneet töitä näiden bandlereiden ja tovejanssoneiden kanssa.”

Birgitta Ulfsson on asunut 1980-luvulta lähtien ruotsalaisen näyttelijämiehensä Iwar Wiklanderin kanssa Göteborgissa. Suomessa hän käy aina, kun työt vaativat. Ja useinhan ne vaativat, sillä 88-vuotiaalle näyttelijälle niitä tarjotaan enemmän kuin hän ehtii tai haluaa tehdä. Kesistään hän on erityisen tarkka. Ne hän haluaa omistaa Suomenlahden saarelleen.

Näytteleminen on Bisselle moottori, joka pitää liikkeessä. Töitä on tarjolla enemmän kuin hän ehtii tehdä.

Poikatyttö ja käärmeiden kesät

Maaliskuussa ilmestyi Stig Hansénin kirjoittama dialogikirja Birgitta Ulfsson. Mikä ettei. Näyttelijä vastusti sen kirjoittamista pitkään, mutta ruotsalainen kirjailija pehmitti vastaanhangoittelevan suomalaisen. Kirja perustuu Hansénin ja Ulfssonin keskusteluihin taiteesta ja elämästä.

”Jotain oli kai sydämellä, joka piti päästää ulos”, Birgitta sanoo.

Upseerin tyttärenä Birgitta Ulfsson tottui vaihtamaan kotikaupunkia ja paikkaa jo nuoruudessaan. Perhe muutti isän komennusten mukana useamman kerran. Ensimmäiset yksitoista kesää Birgitta vietti Karjalankannaksella, jossa pidettiin tykistöleirejä.

”Ne olivat onnenkesiä. Poikatyttö kun olin, vauhdikkaita leikkejä oli aamusta iltaan, ja ikuista aurinkoa. Oli kieloja ja sienimetsän tuoksua. Ja käärmeitä. Kaikkiin elämäni kesiin kuuluvat käärmeet”, Birgitta kuvailee.

Muutto aikuisiällä Suomesta Ruotsiin ei tuntunut enää kovin isolta harppaukselta.

”Göteborgiin lähtö ei ollut muutto, pikemminkin muutos. En jättänyt taakseni synnyinmaatani. Hyppäsin vain vähän toisenlaiseen veteen. Suomi on minulle edelleen tärkeä, ankkurini.”

Eeppinen tarina

Muutama vuosi sitten Birgitta Ulfssonilla oli iso rooli Lucas Svenssonin kirjoittamassa sotalapsinäytelmässä Fosterlandet (Isänmaa). Sen ohjasi Ruotsissa asuva Anna Takanen.

”Olin iloinen, kun minua pyydettiin siihen mukaan”, Birgitta sanoo.

Takanen johtaa nykyisin Tukholman kaupunginteatteria, ja dialogikirjan kirjoittaja Stig Hansén on Takasen aviomies. Fosterlandet kertoi kahdesta veljeksestä, joista toinen lähetettiin sotalapseksi Ruotsiin, toinen jäi kotimaahan.

Näytelmä kertoi myös suomalaisuudesta ja ruotsalaisuudesta sekä maiden erilaisista mentaliteeteista ja toisiaan kohtaan tuntemista ennakkoluuloista.

Näytelmässä puhuttiin molempia kieliä sekaisin, ja sitä esitettiin täysille katsomoille kolmessa kaupungissa, Göteborgissa, Helsingissä ja Tukholmassa.

”Se meni kansaan kuin häkä riippumatta siitä, oliko katsoja sotalapsi, sotalapsen lapsi tai tavallinen riikinruotsalainen. Se oli eeppinen tarina, kertomus, joka meni ihon alle. Sellaisista on luultavasti puutetta. Niitä yleisö tuntuu kaipaavan.”

Näytelmän alussa kuolemansairas yhdeksänkymppinen Elsa makaa sängyssään sairaalassa.

”Sain käyttää Elsan roolissa näyttämöllä omaa ikääni sellaisenaan, ja se oli kivaa.”

Merkittävältä näytelmä tuntui senkin vuoksi, että Elsan poikaa näytteli oma mies, Iwar Wiklander, ja nuoren Elsan osassa oli pojantytär Alma Pöysti.

Kun Birgittaa pyydettiin mukaan, hän ei tiennyt, että myös lapsenlapsella olisi siinä rooli.

”Olemme Alman kanssa läheisiä, vaikkakin erilaisia. Oli hauskaa näytellä samassa näytelmässä.”

Birgitta on asunut Ruotsin Göteborgissa 1980-luvulta saakka.

“Muistikatkot kolauttivat itsetuntoa”

Näytelmän harjoitusten aikana Birgitta joutui kasvotusten myös vanhenevan näyttelijän pahimpien painajaisten kanssa. Hän unohti yhdessä vaiheessa repliikkinsä.

”Muistikatkot olivat minulle paha paikka. Ne kolauttivat itsetuntoa. Silloin aloin miettiä, että kuinka pitkään enää teen tätä työtäni. Hävetti, mutta ohjaaja Anna Takanen kannusti. ’Sanot mitä sanot, kyllä sinä tekstin osaat’, hän totesi.”

Harjoitusten muistihäiriöt menivät ohi, mutta jättivät näyttelijän mukaan jälkeensä pahoja ajatuksia.

Ruotsissa Birgitta Ulfsson kiertää puhumassa Kalevalasta, suomalaisista taiteilijoista ja kulttuurista. Maastamme hän kertoo usein kirjallisuuden kautta sekä runoin ja lauluin.

”Ruotsi on täynnä kulttuuritaloja ja ruotsalaiset ovat seminaarikansaa. Siellä pohditaan, keskustellaan ja väitellään. Olen puhelias, ja minua pyydetään kai sen vuoksi usein mukaan.”

Erityisen suosittu on ollut Tove Janssonista kertova puolitoistatuntinen kabaree Paljastava lohduttaja.

”Suomessa ei muuten tiedetäkään, miten paljon ruotsalaiset ihailevat suomalaisia.”

“Suhde äitiin syveni isän kuoleman jälkeen”

Birgitta Ulfsson oli lapsena poikatyttö, ja oli hän myös isäntyttö.

”Isä antoi aineksia ajatteluuni. Sain häneltä hienon lähtökohdan elämälleni.”

Lapsuudestaan hän sanoo perineensä asenteen, ettei pienistä vastoinkäymisistä valiteta.

”Ei kuulunut perheemme tapoihin sortua viljelemään vaikeuksia.”

Vanhempien avioliitto oli onnellinen ja hyvin eroottinen. Se tytärtä vähän hävetti, sillä kavereiden vanhemmat olivat omiin verrattuna paljon sovinnaisempia.

Äiti keskitti kotona huomionsa isään.

”Sain katsella onnellista avioliittoa, mutta vähän hämmästellen sivusta. Suhdetta äitiin ei oikeastaan ollut olemassa.”

Vasta kun isä kuoli, äidin ja tyttären suhde syveni. Neljän viimeisen vuoden aikana heistä tuli läheisiä.

”Onneksi. Isä oli dominoiva. Äidiltäni olen perinyt ilon ja homssadaarin luonteen.”

“Tässähän on rakkautta, herranjumala!”

Ruotsiin Birgitta Ulfsson muutti 1980-luvun alussa, muttei aavistanut vielä silloin, että tulisi jäämään sinne vuosikymmeniksi. Göteborgiin veivät työt. Avioliitto Lasse Pöystin kanssa oli päättymässä.

”Ei avioero ole mikään hauska asia. Olin allapäin ja aika palasina”, hän kuvailee silloista olotilaansa.

Göteborgissa keskustelut ruotsalaisen näyttelijän Iwar Wiklanderin kanssa luistivat mukavasti.

”Hän oli kaverini. Sitten alkoi näyttää siltä, että suhteessa oli jotain enemmänkin kuin ystävyys. Huomasimme, että tässähän on rakkautta, herranjumala!”

Mies oli yksitoista vuotta nuorempi, ja ikäero arvelutti Birgittaa. Iwar piti epäilyä naurettavana.

”Rakastuminen on hengenvaarallinen tila. Ihminen elää silloin ylikierroksilla. Ajattelin, että minun on oltava viisas ja lopetettava suhde. Yritimme lopettaa, mutta emme päässeet irti toisistamme”, Birgitta sanoo.

”Se oli rakkautta, vaikkei pitänyt olla. Minä olin kuin jäävuori, mutta Iwar pääsi sen jään alle. Mahtava ihminen.”

Ikäerosta ei enää avioliitossa puhuta.

”Se oli ihan turha huoli. Emme ole ajatelleet sitä.”

Rakkaus lähti kaveruudesta, ja Birgitta Ulfssonin mielestä se loi hyvän pohjan suhteelle.

”Olemme yhä läheisiä. Tämä suhde, rakkaus, oli hurja lahja elämältä minulle.”

Yhteisiä työhankkeita on useampia.

Tukholmassa molemmat lukivat toisilleen rakkauskirjeitä näytelmässä Kärleksbrev, ja Göteborgiin on tulossa Bertolt Brechtin kirjoittama Setsuanin hyvä ihminen. Molemmat ovat siinä jumalien rooleissa.

”Pitää olla liikkeessä. Ei saa jäädä paikoilleen. Näytteleminen on moottorini.”

“Lääkäri sanoi, että sinä olet niin vanha, että voit kuolla vaikka raitiovaunun alle”, pian 88-vuotias Birgitta muistelee huvittuneena.

“En ole päästänyt syöpää sieluuni”

Lasse Pöysti täytti tammikuussa yhdeksänkymmentä vuotta, ja entiset aviopuolisot soittelevat yhä tiiviisti toisilleen.

”Minulla on ollut kaksi hyvää avioliittoa. En haluaisi olla ilman sitä ensimmäistäkään, vaikka olimme niin erilaisia Pöystin kanssa. Saimme pelastettua ystävyytemme, kun vapautimme toisemme toisistamme.”

Kotikaupungissaan Göteborgissa Birgitta Ulfsson kulkee matkat pyöräillen. Talvisinkin, vaikka onkin jo tarkka siitä, että pyörään vaihdetaan ajoissa talvirenkaat. Sen taannoinen kaatuminen opetti.

Toissa vuonna Birgitalta leikattiin Helsingissä rintasyöpä. Edellisen kerran samaa sairautta hoidettiin Ruotsissa vuonna 1999.

”Kerroin suomalaiskirurgille, että kun pääsen saareen, sieltä lähtee voima toipumiseen. Lääkäri sanoi, että sinähän olet niin vanha, että voit kuolla johonkin muuhunkin, jäädä vaikka raitiovaunun alle. Rakastan sitä tohtoria!”

Raitiovaunun alle Birgitta ei ole vielä jäänyt. Ei, vaikka hänen mielestään pysäkille kannattaa edelleen juosta, jos ratikka uhkaa lähteä nenän edestä liikkeelle.

”Ei kannata olla liian varovainen. Siitä tulee vain säikyksi, ja sitten kaatuu takuulla.”

Sairaus ei ole muuttanut hänen ajatusmaailmaansa.

”En ole päästänyt syöpää sieluuni. Teen mieluummin sen sijaan töitä”, hän tiivistää.

“Haluan olla vanha nainen”

Tammisaaren saaristo on Birgitta Ulfssonille tärkeä, sillä siellä on rakas kesähuvila. Samalla saarella kesiään viettää myös poika Erik Pöysti perheineen.

Siellä sosiaalisesta ja puheliaasta näyttelijästä tulee erakko.

”Luonto saa minut vaikenemaan. Meri ja taivaanranta tekevät minusta hiljaisemman ja harvasanaisen. Saari on uskontoni. En muuta kaipaa.”

Saaressa elellään luonnon ehdoilla lintuja ja säiden vaihtumista tarkkaillen ja viisaasti puuhastellen. Lasketaan verkkoja, lämmitellään saunaa, puhdistellaan paikkoja ja tehdään pikkuremontteja. Lueskellaan kirjoja kaikessa rauhassa ja kasvatellaan perunoita kallionkolossa.

”Olen himopyykkärikin. Pesen sadevedellä ja ripustan vaatteet tuuleen kuivumaan.”

Joskus saareen on menty vielä marraskuussa, ja pari jouluakin siellä on vietetty.

”Talvisin viimeinen ajatukseni ennen nukahtamista on, että millaistakohan saaressa on ja myrskyääkö siellä. Mietin sitä, vaikka olisin matkalla Firenzessä.”

Hassunonnellinen – sillä sanalla Birgitta kuvailee itseään.

”Minussa on myös synkkä puoli, mutta se ei ole viholliseni. Sekin on eräänlainen ankkurini.”

Kahden vuoden päästä Birgitta Ulfsson täyttää yhdeksänkymmentä. Ikävuosiaan hän ei erityisemmin ajattele.

”Haluan olla vanha nainen”, hän sanoo.

Ja ajaa myrskysäällä venettä?

”Totta kai, enhän muuten pääse saareen. On pärjättävä, jos vain jaksaa.”

Kuvat: Milka Alanen

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 3/2017. Nettiversiota on päivitetty.

Lue myös!

“Seela Sella: Näyttelen rooleja, joissa saan olla reilusti vanha”

Tellervo Koivisto: “Miehelläni on ollut kanssani kestämistä”

Julkaistu: 26.4.2017