Laulaja Benjamin Peltonen: ”Osa kiusaajistani on tullut jälkikäteen pahoittelemaan tekojaan”
Benjamin Peltonen pohtii, että todella moni hänen unelmansa on toteutunut. Mutta teini-iän kiusaaminen on jättänyt häneen jäljen: ”Saan itseni välillä kiinni myrkyllisistä ajatuksista. Esimerkiksi festivaalilavalle noustessani toivon, että ne saakelin pellet olisivat nyt katsomassa.”
Minun olisi pitänyt syntyä johonkin Etelä-Euroopan maahan hyvän ruoan, sään ja käsiä heiluttelevan kulttuurin takia.
Lapsuuteni sitkein haave oli tulla artistiksi. Pukeuduin jo pikkupoikana roolivaatteisiin, ja esiinnyin sukujuhlissa Fröbelin Palikoiden tahdissa.
Teini-iässä ihailin erityisesti laulaja Justin Bieberiä, salaista esikuvaani. Poikien keskuudessa Bieberiä pidettiin kuitenkin nolona, ja siksi poistin hänen biisinsä mp3-soittimesta aina kouluun mennessä.
Teini-iässä inhosin erityisesti koulukiusaajiani. Erotuin teinipojista: tykkäsin laittaa hiuksiani, hengasin tyttöjen kanssa ja kuuntelin erilaista musiikkia. Olin usein pilkan kohde. Kiusaaminen paheni Instagram-julkisuuden myötä. Toisaalta somesuosio myös lisäsi itseluottamusta ja oma-arvontuntoa.
Minuun jäi pysyvät jäljet noista ajoista. Saan itseni välillä kiinni myrkyllisistä ajatuksista. Esimerkiksi festivaalilavalle noustessani toivon, että ne saakelin pellet olisivat nyt katsomassa. Osa kiusaajista on tullut jälkikäteen pahoittelemaan tekojaan. Sekin tavallaan ärsyttää. En usko, että he pyytäisivät anteeksi, ellen olisi menestynyt musiikkialalla.
Viimeksi rakastuin ranskalaiseen crémant-kuohuviiniin, jonka puolisoni esitteli minulle. Siitä on tullut tärkeä osa juhlahetkiäni.
Kateellisena katson Olympiastadionilla esiintyviä artisteja. Tavallaan kyse on inspiraatiosta. Stadionkeikkaa katsoessani pohdin, että jumalauta, tuolla minäkin vielä jonakin päivänä olen!
Pelkään kuollakseni kuolemaa. Kävin jo yläasteella juttelemassa terveydenhoitajan kanssa kuolemanpelosta. Monesti pohdin, että todella moni unelmani on toteutunut, ja siksi elämä haluaa tasapainottaa tilanteen.
Häpeän, kun näen itseni pikku huppelissa videolta. Ihmettelen, miksi hitossa minun pitää pelleillä ja pitää niin hirveää älämölöä. Toisaalta tähän luonteenpiirteeseen uskon ihmisten myös tykästyneen minussa.
Sukurasitteeni on kriiseily aikataulujen kanssa. Muistan kuinka ärsyttävältä tuntui, kun isäni halusi lähteä lentokentälle aina kolme tuntia etukäteen. Nyt huomaan olevani ihan samanlainen ja pelkääväni myöhästymistä ihan joka paikasta.
Hermoni menevät, kun joku kolistelee mentyäni nukkumaan. Tuntuu, ettei minun tarpeitani silloin kunnioiteta. Tämä olkoon julkinen huomautus kumppanilleni.
Luulin itsestäni liikoja, kun olin juoksemassa kuntoportaissa. Harrastin nuoruudessa alppihiihtoa, ja kuvittelin olevani edelleen huippukunnossa. Toisin kävi: makasin treenien jälkeen ojassa ja meinasin oksentaa.
Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut maltilliseksi ihmiseksi. En osaa suhtautua asioihin rauhallisesti ja haluaisin kaiken tapahtuvan välittömästi. Syntyy kamalaa draamaa.
Jos olisin nainen, olisin varmastikin helvetin upea!
