Aleksander Barkovin Florida Panthers ei ole enää helvetinkone – Petteri Sihvonen: "Enemmän se pelaa niljakasta nihilismilätkää"

Florida Panthers eteni omasta konferenssifinaalistaan Carolina Hurricanesia vastaan NHL:n finaalisarjaan selkein voitoin 4–1. Tosin Hurricanes paransi pelaamistaan läpi sarjan, Panthers ei.

Ei ole liioiteltua sanoa, että jos joukkueiden maalivahdit olisi vaihdettu päittäin ja erikoistilanteet eivät olisi menneet floridalaisten nimiin, sarja jatkuisi edelleen.

Panthersilla on ollut tässä pudotuspelikevään mittaan useat eri kasvot, kun se on pelannut. Ensimmäistä kertaa kolmeen kauteen Panthers ei eri pudotuspelisarjoissa ollut yksi ja sama joukkue pelilliseltä ilmiasultaan.

Muuan tapa luonnehtia Panthersia kevään pudotuspelisarjoissa on se, että hallitseva mestari aina tarkoituksella sopeutui pelaamaan vastustajiensa mukaan: ensin Tampa Bay Lightningiä, sitten Toronto Maple Leafsia ja viimeksi Carolina Hurricanesia vastaan. Epäilen kyllä vahvasti, että Panthers olisi sopeutumalla sopeutunut, enemmänkin se oli pakotettu sopeutumaan.

Toinen, ehkä hieman yllättävä tulkintani on se, että coach Paul Maurice on lyönyt jonkin verran laimin pelin taktiikan valmentamista. Tämä näkyi jo osin runkosarjassa. Ja niin muodoin tilalle on otettu nihilismi, jolla tässä Panthersin urheilukontekstissa tarkoitan spesifisti jotakin sellaista, että hallitsevalle mestarille on se ja sama, millä tavalla seura voittaa pelejä, siinä suhteessa ei ole arvoja, miten voitetaan, kunhan vain voitetaan.

Voittamista ei oikein voi sanoa ammattilais- ja huippu-urheilun arvoksi, koska se ei ole valittavissa arvoksi; riippumatta oikeastaan mistään muusta, voittaminen ja häviäminen vain ovat. Ne ovat olemuksellinen osa urheilua.

Väitän, että Panthers on harjoittanut eräänlaista jääkiekkonihilismiä voittamalla Lightningin, Maple Leafsin ja Hurricanesin pelaamalla ja näyttäytymällä jäällä monin eri kasvoin vailla omaa aivan selkeää ja tunnistettavaa peli-identiteettiä.

Otan, kurillani, Panthersilta pois ja joksikin aikaa talteen joukkueelle antamani epiteetin helvetinkone. Jään seuraamaan, josko antaa aihetta finaalisarjan aikana tai jälkeen Edmonton Oilersia tai Dallas Starsia vastaan palauttaa tuo korkealuokkainen arvoluokka kapteeni Aleksander Barkovin ja coach Mauricen Panthersille.

Juuri nyt Panthers ei ole (enää) helvetinkone. Onko se sitä jatkossa, jää nähtäväksi.

Jos oikein painokkaasti sanon, ei Panthers ole ollut enää helvetinkone koko kautena 2024–2025 muuta kuin välähdyksittäin. Se alkoi olla helvetinkone 2022–2023 ja se todella oli helvetinkone viime sesongilla 2023–2024.

Päävalmentaja Maurice esikuntineen ei ole viitsinyt tai jaksanut tai osannut tai katsonut edes aiheelliseksi kehittää hallitsevan mestarin pelitapaa ja pelaamista sen jälkeen, kun seura juhli Stanley Cupia voittoa viime kauden päätteeksi.

Mieleni tekee sitten joskus aikojen päästä kysäistä apuvalmentaja Tuomo Ruudulta, mikä hänen tulkintansa on, miksi noin kävi? Mitä tapahtui?

Oma valistunut arvioni nyt johtaa moniaalle. Vatsat olivat täynnä valmentajilla. Sitäkin pidän mahdollisena, olen seurannut kauan Mauricea, ettei pelaamisen eri rytmit tunnistava ja toteuttava tiiviin viisikon ja pitkälti lyhytsyöttöpelin helvetinkonejääkiekko ole hänen makunsa mukaista jääkiekkoa.

Tällä sesongilla Panthers on ollut viime kautta aggressiivisempi väärällä tavalla. Se on prässäillyt välillä hyvinkin perusteetta ympäri kaukaloa. Arvelen, että Maurice sisimmissään inhoaa trapjääkiekkoa. Eikä hän viivelähdöistäkään liiemmin perusta. Panthers on koheltanut ilman riittävää puolustuspelivalmiutta.

Panthersissa on tällä hetkellä jotain samaa, miten Mauricen Winnipeg Jets performoi aikoinaan. Siellä valmentaessaan hän oli ikään kuin oma itsensä. Tämä vihdoin Stanley Cupin voittanut Maurice on jotain muuta, hän on tehnyt pesäeron entisiin tapoihinsa ja mieltymyksiinsä. Sellainen on sekä palkitsevaa että kipeää.

Fakta on, että tällä kaudella Maurice on joko päästänyt hieman irti ohjista tai jopa niin, että hän on lietsonut pelaajiaan.

Panthers pelasi todella heikosti viidennen ottelun 30 ensimmäistä minuuttia Starsia vastaan. Jos jollakin tylyllä tavalla kuvaan Panthersin pelaamista, niin se oli ensinnäkin lähes pystysuunnan lätkää, ja toiseksi jatkuvaa keskialueen hyökkäysten ylimiehittämistä, jossa sitten ”numbers”-ajatuksella sohittiin miesylivoimalla irtokiekkoa itselle.

Sebastian Aho oli tehnyt kaksi hienoa maalia siihen mennessä Hurricanesille.

Kunnes ilmestyi ikiaikaisesta teatterista tuttu yllättävä käänne, Deus Ex Machina, jossa jääkiekkoilun jumalat tuotiin melkeinpä keinotekoisesti kääntämään peli.

Seurasi nihilistijoukkueen ad hoc organisoima, Hurricanesin katsannossa floridalaisten pöljä 30 sekunnin tuokio, joka palautti Panthersin peliin mukaan ottelemaan voitosta. Ensin sauman tarjosi Jesperi Kotkaniemi ottamalla järjettömän painiotejäähyn ylivoimapelin päätteeksi 55 metriä omasta maalista.

Kihahti Matthew Tkachukin ohjurimaali ylivoimalla Aron Ekbladin lennokkikiekosta, kavennus 2–1.

Sen jälkeen keskipistealoitus, josta Niko Mikkola pintsasi keskialueella, Sam Bennett otti pakin paikan. Ensimmäistä kertaa ottelussa Panthers pelasi kiekkokontrollia, kun ei-puolustaja Bennett teki u-käännöksen kiekon kanssa alaspäin.

Sen jälkeen Bennettiltä palautuskiekko maalin taakse Seth Jonesille. Hurricanes typerehti syvälle päälle kahdella ja puolella pelaajalla. Seth lähetti Panthers-viivelähtösyötön oikealle ylös siniviivan taskuun, jossa Tkachuk otti taitavasti kiekon haltuunsa ja jäi samalla siunaamalla tietoisesti odottamaan, että alta luistelee omia hanakasti mahanalus täynnä jalkoja apuun pelattavaksi – niin kuin sovittu on.

Vielä kun Hurricanesin hölmösti pelaavaa partasuu, hyökkääjä Jordan Martinook ei luistellut omaa maalia kohti puolustamaan vaan meni hölmöyksissään taklaamaan Tkachukia, avautui ylivoimahyökkäyksen sauma lopullisesti. Tkachukilta pieni siirto alaviistoon vauhtiin Evan Rodriguesille, joka vuorostaan käytti kiekkoa hyökkäyksen alkujuurella Bennettillä, sai sen takaisin, ja siitä Rodrigues tälläsi 2–2. Sen jälkeen käsillä oli eri peli.

Hurricanesin näkökulmasta on jotenkin ymmärrettävää, olkoonkin, että jäähy oli turha, että Panthers kavensi ylivoimalla, mutta on täysin kestämätöntä, ettei joukkueella ollut eikä ole kunnollista ajatusta ja sapluunaa suojella johtoasemaa 2–0. Sinne suli Ahon värkkäämä kahden maalin johto.

Ohjeet olisivat olleet kovinkin helpot Brind’Amourin sanoa. Älä ota ainuttakaan turhaa jäähyä; älkääkä prässätkö perusteettomalla hetkellä kahdella ja puolella pelaajalla myöhässä, muuten pelataan normaalisti, mutta ymmärretään johtoaseman vaateet.

Nyt tuota hetkeä on toki hyvä sitten Hurricanesin pelaajien muistella kesälomalla. Että oltiin yhtä typeriä kuin eri tavoin mouhoavan päävalmentaja Brind’Amourin pelitapa ja olemus ovat. Se siitä kaudesta sitten.

Ja Panthers sai vuorostaan aihetta nihilistiseen hymyynsä; tuurin tapaisella ne hallitsevat mestaritkin joskus seilaavat. Vai onko se tuuria? Pian se selviää Oilersia tai Starsia vastaan, jotka eivät ole mikään Brind’Amourin Hurricanes.

Haluan visusti erikseen vielä mainita Sebastian Ahosta. Minunkin on mukavampi olla aikanaan kesälomalla sen jälkeen, kun näin pilkahduksen vanhaa Ahoa tässä konferenssifinaalin ratkaisupelissä.

Kyse ei olut vain Ahon kahdesta upeasta maalista, enemmänkin muusta. Toki maalit yhyttivät Ahoa, mutta jo matsin alusta asti, ja hieman jo edellisessäkin pelissä, mutta etenkin tässä viimeisessä: Aho pani muun muassa todella hanttiin yksi vastaan yksi -tilanteessa Aleksander Barkoville ollessaan puolustavalla puolella. Aho osaa sen(kin)! Kun vain viitsisi tai oikeammin johtaisi itseään takaisin oikealle, kestävämmälle pelaamisen polulle.

Aholle: Self Determination Theory, eli itsemääräämisteoria. Kyvykkyys, autonomian tunne ja yhteenkuuluvuus. Tosin tuo yhteenkuuluvuus ei artikuloidu Brind’Amourin pelitavasta pelaajien yhteiseksi ojennusnuoraksi, päinvastoin se ruokkii individualismia, joten yhteenkuuluvuuden Aho joutuisi rakentamaan itse. Vielä pahempi Ahon kannalta on, ja tämäkin palaa luultavasti Brind’Amouriin, väärä autonomia, jossa Aho kokee voivansa tehdä mitä vain, vaikka sitten varastaa peliltä, jos siltä tuntuu.

Rosvohan voi aina sitten kuitata rötöksensä maalein ja syötöin tähtikultin rehottaessa. Joukkueen kannalta voittavaa lätkää siitä ei synny. Johtava voittava pelaaja – kuten Barkov tai Sidney Crosby tai Nathan McKinnon – tekee muutakin kuin pisteitä. Voittavan johtavan pelaajan kehonkieli on rautaa, siinä ei olla ikään kuin hippasilla ja karkuteillä, se ei ole rusinat pullasta -pelaamista.

Tohdin väittää, että kyvykkyydestä Aholla ei homma jää kiinni.

Odottelen vesi kielellä NHL:n finaalisarjaa Panthers-Oilers, no, käy minulle myös Stars-Panthers.

Haluan katsoa kortit loppuun asti. Voinko palauttaa Panthersille epiteetin helvetinkone?

Tuli finaalisarjassa Panthersille sitten vastaan Oilers tai Stars, arvelen, ettei siinä kohtaan enää riitä, että etsitään ja löydetään melkein mitä tahansa eri konsteja voittaa pelejä. Nihilismilätkällä ei Stanley Cupia voiteta.

Huomautan, että Oilers on juuri nyt yhtä nälkäinen, mitä Panthers oli vuosi sitten. Kiveäkään ei ole jätetty kääntämättä. Oilers on kehittänyt ristipisto- ja rintamahyökkäyslätkäänsä määrätietoisesti.

Edit: 30.5. klo 9.35 korjattu tekstin alusta Florida Panthersin konferenssifinaalivastustajaksi Carolina Hurricanes.