Apu

Avun lukijat kertovat kokemuksistaan seksuaalisesta häirinnästä

Avun lukijat kertovat kokemuksistaan seksuaalisesta häirinnästä

Sosiaalisen median #metoo-kampanjasta käynnistyi pari kuukautta sitten vyöry, joka on ravistellut yhteiskuntia ja rakenteita useassa maassa. Myös Avun lukijat kertoivat kokemuksiaan seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä – usein vuosikymmenten takaa. Varhaiset ikävät kokemukset ja valta-aseman hyväksikäyttö nousivat esiin.
Teksti Susanna Luikku
Mainos

Olin 14-vuotias ja koulussa vahtimestarin apulaisena, viemässä yhtä kirjekuorta. Palatessani rakennuksen toisesta kerroksesta aulaan kimppuuni kävi noin 20-vuotias, kasvoiltaan huonoihoinen mies, joka hoki ’näytä sun munas’. Menin tilanteessa ihan lukkoon, ja ventovieras vahvempi mies kiskoi minua väkisin katutason alapuolisille portaille. 

Onneksi aulaan saapui juuri silloin noin nelikymmenvuotias virkamies, ja ahdistelu loppui. Kysyin virkamieheltä paniikissa ääni väristen, josko talosta pääsisi toista kautta pois, mutta hän vastasi, ettei tunne minua. Muut aikuiset eivät tilannetta huomanneet tai viis veisasivat. Jälkeenpäin yritin useaan otteeseen kertoa asiasta sekä kotona ja muualla, mutta varsinaista apua sen käsittelyyn en saanut.

Tämä häirintä jäi yksittäistapaukseksi, mutta se ja myöhemmät sanalliset ahdistelut ovat kyllä syöneet itsetuntoa. Olen hyvin epävarma, ja koetan aikaisessa vaiheessa sanallisesti hyökkäämällä tehdä ahdistelijoille selväksi, että en kaipaa heidän seuraansa ja he eivät tajua tekojensa seurauksia. Kehenkään en ole koskaan käynyt kiinni, mutta pari kertaa on pitänyt poistua paikalta tönien.

Suomessa seksuaalista ahdistelua ei vieläkään oteta tarpeeksi vakavasti. Varsinkin miehiin kohdistuva sanallinen ja joskus myös ruumiillinen häirintä on törkeää, ja sitä vastustaessa on vain tiukkapipo tai vaikea ihminen. Siksi koetan aina päästä pois juopuneiden seurasta, erityisesti naisten.

Ahdistelua kokeville sanoisin, että koettakaa heti ottaa asia puheeksi. On järjetöntä hautoa asioita jopa vuosikymmeniä ja antaa ajan vääristää tapahtumien muiston. Jokainen voi kokea eri asioita ahdisteluna tai häirintänä; niistä pitää kertoa välittömästi ja selvästi.

Mies, syntynyt vuonna 1965

Ahdistelua ja häirintää on ollut, mutta inhottavinta ja ehkä poikkeuksellista oli, että sitä voi tapahtua raskausaikanakin. Odottaessani 23-vuotiaana ensimmäistä lastani samaan hissiin tunki väkisin tuntematon mies, joka työntyi eteeni tuijottamaan ja yritti väkisin estää ulospääsyn. 

Toista lastani odottaessa tuntemattomat miehet huutelivat ohi kulkiessani, että ’tossa menee taas yksi, joka on saanut’. Molemmat tapaukset sattuivat keskellä kirkasta päivää Helsingin keskustassa. 

En vahingoittunut fyysisesti, mutta tapaukset jäivät mieleen vuosikymmeniksi. Asiaa pahensi, että kun kerroin hissitarinan yhtä nuorelle aviomiehelleni, hän henkisesti vielä kehittymättömänä arveli, että olin jotenkin houkutellut miestä hissiin.

Nuorena jotain huutelua kuuli, mutta siihen aikaan eli 1960-luvulla apua ei saanut oikeastaan mihinkään, edes vakaviin rikkomuksiin. Nykyajan mahdollisuuksia kannattaa käyttää hyväksi. Pidän yhä raskaana olevien ahdistelua erityisen saastaisena.

Nainen, syntynyt vuonna 1939

Olin 16-vuotias ja matkalla kotiin kävellen, kevätiltana puoli yhdeksän maissa. Puolituttu poika samasta koulusta lähestyi mopolla ja pysähtyi juttelemaan. Hän oli hieman humalassa, tarttui kiinni ja yritti suudella. Käskin hänen lopettaa, jolloin hän raahasi minut väkisin ojaan ja yritti riisua housujani. 

Rimpuilin vastaan, pääsin lopulta karkuun ja juoksin kotiin. En kehdannut kertoa kenellekään, koska poika kuului uskonlahkoon, jossa ei hyväksytä seksiä ennen avioliittoa. Yritin unohtaa koko asian, eikä poika koskaan enää puhunut minulle.

Ahdistelu ja häirintä otetaan aika harvoin vakavasti. Nuorilla ei välttämättä ole oikeaa kanavaa, mihin kertoa siitä, koska esimerkiksi omille vanhemmille ei haluta tuottaa harmaita hiuksia. Kannattaa puhua edes parhaimmalle ystävälle – ja jos ystävä sinulle jotain kertoo, niin suostutella hänet viemään asia eteenpäin ja hankkimaan apua.

Nainen, syntynyt vuonna 1977

Esimerkkejä riittäisi, mutta kun kävelin 55-vuotiaana kauppakeskuksen käytävää, tuntematon mies tarttui minuun takaapäin kiinni. En ehtinyt edes ajatella, vaan mottasin häntä nyrkillä. Mies häipyi, ja ohikulkijat hämmästyivät. Miehet naureskelivat, että olipa nopea oikea suora. Naiset totesivat, että oikein tehty.

Jos suinkin voi, kannattaa puolustautua saman tien. Suomessa vain on yhä se ajatus, että ahdistelu on jotenkin vähäteltävää tai oma vika; että lälläreitä ovat, jos eivät pistä vastaan ja jäävät nyyhkimään ja itsesääliin.

Myös sivullisilla on oikeus katkaista lähentely-yritykset heti. Olen nyt 70-vuotias täti-ihminen, enkä siedä kenenkään ei-toivottua lääppimistä puuttumatta asiaan.

Nainen, syntynyt vuonna 1947

Isän pappiskollegat hiplasivat meitä lapsia. Minua ahdisteltiin kotona 8- ja 15-vuotiaana, kun he olivat käymässä. Nämä miehet olivat pappeja ja yhteisönsä arvostettuja jäseniä. Luulin heidän käytöksensä olevan normaalia, mutta koin silti häpeää asiasta. Kukaan ympäristössä ei reagoinut tilanteisiin mitenkään.

Nielin osani, enkä tehnyt asialle mitään. Häirintä oli alkanut niin varhaisella iällä, etten ymmärtänyt oikeuksiani. Kokemukset nousivat pintaan myöhemmin; ahdistuin ja käsittelen niitä vasta nyt terapiassa. 

Myöhemmin häiriköijät ovat olleet aikuisia miehiä kaikista yhteiskuntaluokista. Julkisilla paikoilla on tungettu kättä paidan alle, tuppauduttu seuraan vastoin kieltoa, tööttäilty auton torvea ja huudeltu törkeyksiä.

Nykyään suhtaudun miehiin vihamielisesti, ja elän vapaaehtoisessa selibaatissa.

Minusta seksuaalista ahdistelua vähätellään yhä. Kriisiavun ja muut alan ammattilaiset ottavat kyllä asiat vakavasti, mutta poliisi ja syyttäjä eivät. Hovioikeudelta on tullut jopa viestiä, ettei seksuaalirikoksia tuotaisi niin helposti sen käsittelyyn. Raiskauksessa tai sen yrityksessä pitää olla näyttöön perustuva väkivalta tai sen uhka.

Ahdistelua ei kuitenkaan tarvitse sietää; haluaisin, että jokainen ymmärtää sen. Se on rikos, joka vaurioittaa vakavasti itsemääräämisoikeuden sisäistämistä etenkin kasvuiässä. Nuorille haluaisin sanoa, että puhukaa ja kertokaa asiasta vanhemmille, opettajille, ohjaajille tai vaikka naapurin tädille.

Nainen, syntynyt vuonna 1969

Näin kysely toteutettiin

Kysely seksuaalisesta ahdistelusta ja häi­rinnästä toteutettiin Avun nettisivuilla. Kysymyksiin sai vastata vapaamuotoisesti, eikä vastaajien sukupuolta, ikää tai tapahtumasta kulunutta aikaa rajattu.

Kokemukset vaihtelivat huutelusta raiskauksen yritykseen ja raiskaukseen avioliitossa (joka ei tapahtuma-aikaan ollut vielä rikos). 

Lapsena tai nuorena koettu häirintä ahdisti voimakkaasti. Varhaiset ikävät kokemukset saattoivat jäädä mieleen vuosikymmeniksi ja vääristää suhdetta omaan kehoon ja ihmissuhteisiin. Myös valta-aseman hyväksikäyttö ahdistelussa nousi esiin.

Kyselyn tulokset julkaistaan nimettöminä.

Teksti Susanna Luikku, kuvitus Vesa Lehtimäki

Julkaistu: 23.11.2017