Kahdeksan vuotta sitten kieltenopettaja Tuire Malmstedt, 49, lähetti romaanikäsikirjoituksensa Johnny Kniga -kustantamon kirjoituskilpailuun. Hän sijoittui toiseksi eikä saanut kustannussopimusta, mutta sisuuntui niin paljon, että kirjoitti tarinan kokonaan uusiksi ja lähetti sen muille kustantamoille.

– Ensimmäinen vastaus tuli Myllylahti-kustantamolta viikossa, ja he julkaisivat ensimmäisen dekkarini Pimeän jään vuonna 2018.

Kirja voitti samana vuonna esikoisdekkaripalkinnon, ja Malmstedt ehti kirjoittaa sarjaan vielä kaksi kirjaa lisää.

Nyt uudesta Metso & Vauramo -dekkarisarjasta julkaistaan jo kolmas osa Lyijysydän heinäkuussa. Kuusi kirjaa kuudessa vuodessa on kova tahti opettajantöitä tekevälle kirjailijalle.

– Ihmettelen itsekin, miten se on onnistunut! Kirjoittaminen painottuu viikonloppuihin ja lomiin. Saatan joskus arki-iltanakin kirjoittaa vielä hetken, kun olen työpäivän jälkeen käynyt lenkillä ja ottanut päiväunet. Minulla on tosi kova hinku kirjoittaa tarinat loppuun, Malmstedt sanoo.

Kirjailijan aviomies Kimmo on entinen kilpahiihtäjä, ja pojat Jens ja Tomas jo teini-ikäisiä, joten perhe ei valita äidin harrastuksesta.

– Mieheni on myös opettaja, joten näemme toisiamme aika paljon. Hän tietää, että jos jotain haluaa, siihen pitää satsata. En kuitenkaan voisi heittäytyä kokopäiväiseksi kirjailijaksi: pysyn elämässä kiinni, kun olen koululaisten kanssa tekemisissä.

Avun kesäinen jatkokertomus on myös Malmstedtin käsialaa. Hallakehrääjä-tarina sai alkunsa, kun kirjailijalle tuli mieleen kuva, jossa ruumiista lehahtaa perhosparvi liikkeelle, kun sitä kosketaan ensimmäisen kerran.

– Ryhdyin selvittämään, mikä on perhoslaji, joka elää Suomessa syksyllä. Ja perhosiinhan liittyy paljon uskomuksia.

Pieksämäkeläiskirjailijan kirjoissa on paljon erikoisia tapahtumapaikkoja ja dekkarilajityypille epätavallisen paljon ajallisia takaumia. Kirjoissa seikkaillaan muun muassa 1800-luvun Alaskassa, 1960-luvun Jyväskylässä ja natsi-Saksassa. Taustatutkimusta täytyy tehdä paljon, jotta tosiasiat ovat kunnossa.

– Olen joutunut muun muassa selvittämään, milloin eräs kenkäfirma oli perustettu, ja uusimmassa kirjassa paneuduin korunvalmistuksen historiaan. Eläimiin liittyviä kysymyksiä on usein. Taustatyö on tosi kiinnostavaa – ja vaarallistakin, kun siihen jää koukkuun.

Malmstedt kertoo keskitysleiritarinoiden kiehtoneen häntä jo teini-ikäisestä. Ystävän kanssa he ahmivat 1980-luvulla kaikki tarinat Anne Frankin päiväkirjasta alkaen, ja Malmstedtin takaraivoon jäi ajatus käyttää ajankohtaa joskus romaanin tapahtumapaikkana.

Metso & Vauramo -dekkarisarjasta Malmstedt on tehnyt viiden kirjan kustannussopimuksen. Neljäs kirja on jo ideointivaiheessa ja se sijoittuu nykyaikaiseen Jyväskylään.

– Olen kotoisin Suolahdesta, ja mummoni asui Muuratsalossa. Taustatyö vie niin paljon aikaa, että päätin valita yhden tapahtumapaikan niin, että tunnen sen enkä tarvitse paljon apua tosiasioiden tarkistamisessa. Savonlinna on kirjoissani toinen tuttu tapahtumapaikka, sillä mieheni on sieltä kotoisin, ja itse opiskelin Savonlinnassa.

Malmstedtin kirjoista on sanottu, että hän menee päin ihmisen syvimpiä pelkoja.

– Oma elämäni on valoisaa enkä haluaisi kohdata pahuutta oikeasti, mutta fiktiossa sitä uskaltaa käsitellä. Siitä tulee tasapaino. Minulla on paljon läheisiä ihmisiä, ja elämä on hyvä. En voisi kertoa näin synkeitä tarinoita, jos itselläni olisi paha olla, hän miettii.

Malmstedtin mielestä omat kirjat ovat kuin “postia tuntemattomille ihmisille”. Hän sanoo olevansa luonteeltaan syrjäytyvä tarkkailija, joka ei aina ole löytänyt yhteyttä toisiin.

– Nyt tuntuu, että olen tavoittanut ihmisiä, kun saan kirjoista palautetta. Tuntuu, että kirje on mennyt perille. Kaikkein ihanin palaute oli sellainen, että palautteen antajan autistinen lapsenlapsi oli saanut käsiinsä Lasitarha-kirjani, ja se oli vienyt hänet täysin mukaansa. Hän toivoi jo seuraavaa kirjaani.