Apu

Avun aikakone: Juha Vainion syntymästä 80 vuotta: "Aikamoinen retki tämä on ollut"

Avun aikakone: Juha Vainion syntymästä 80 vuotta: "Aikamoinen retki tämä on ollut"

Juha Vainion syntymästä on 80 vuotta. Koko kansan tuntemia lauluja kuullaan juhlakiertueella, jonka hänen poikansa Ilkka Vainio on järjestänyt.
Teksti Liisa Talvitie
Kuvat Olavi Kaskisuo / Lehtikuva
Mainos

Toukokuun kymmenes päivä laulajaa, rakastettujen laulujen tekijää Juha "Junnu" Vainiota juhlittaisiin luultavasti Finlandia-talolla. Hän täyttäisi tuolloin kahdeksankymmentä vuotta.

Koska laulujen mestari on jo poissa, hänen poikansa Ilkka "Ile" Vainio on järjestänyt muistokonserttikiertueen, joka loppuu Espoon Sello-saliin.

Juha Vainio kuoli vain 52-vuotiaana saatuaan sydänkohtauksen kotonaan Gryonissa Sveitsissä 29. lokakuuta vuonna 1990.

Hän oli katsonut vaimonsa Pirkon kanssa elokuvaa kuolemaa edeltäneenä iltana. Pirkko heräsi Juhan tuskanhuutoon. Lääkäri soitettiin paikalle, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.

Laulajan viimeiset sanansa vaimolleen olivat: ”Ei saa hermostua.”

Juha Vainio kuoli vaimonsa syliin, ja hänet siunattiin Veveyn kaupungissa. Uurna laskettiin Helsingissä Hietaniemen hautausmaalle sukuhautaan.

Hautajaisiin Suomesta matkannut Juha Vainion poika Ile Vainio sai isänsä Omega Seamaster -merkkisen kellon, ja se on mitannut aikaa hänen ranteessaan hautajaisista asti. Kello oli urheiluselostaja Raimo Häyrisen lahja Juha Vainiolle tämän täyttäessä viisikymmentä vuotta.

– Juhan siunasi tahitilaissyntyinen pappi, ja Juha oli komeana arkussa hymynkare huulillaan, viininpunainen takki yllään. Meitä oli Suomesta lisäkseni muun muassa Juhan äiti ja tuolloin Sveitsin jääkiekkojoukkueen päävalmentajana työskennellyt Juhani Tamminen vaimonsa Marin kanssa, Ile Vainio kertoo.

Pari viikkoa ennen kuolemaansa Junnu oli pyytänyt poikaansa jatkamaan hänen elämäntyötään. Hän sanoi: ”Ilkka, sinä jatkat sanoittajan työtä ja teet hienon uran, sinulla on lahja ja pärjäät hyvin.”

Isäänsä Juhaksi kutsuva Ile Vainio kertoo, että Juhalla todettiin jo lapsena synnynnäinen sydänvika.

– Sitä ei oltu havaittu heti syntymän jälkeen. Hänen huulensa sinersivät, ja hän hengästyi epätavallisen nopeasti. Arvo Ylpön tiimi leikkasi Juhan hänen ollessaan seitsemänvuotias, ja häntä pidettiin aluksi aikuisten osastolla kenties leikkauksen vakavuuden takia, mutta myöhemmin hänet siirrettiin lastenosastolle toipumaan.

Poika alkoi parantua, mutta niin vakavan jäljen sydänvika häneen jätti, että se luultavasti johti varhaiseen kuolemaan.

Juhlakonserttikiertue Junnun muistoksi

Junnu Vainio ja hänen laulunsa eivät ole unohtuneet. Siitä on pitänyt huolen hänen suurenmoisia laulujaan rakastava yleisö ja Ile Vainio, joka isänsä pyyntöä ja omaa taiteilijan kutsumustaan noudattaen on jatkanut Vainion musiikkiperinnettä.

Tänä keväänä hän ja Viihteen Kenttämiehet -orkesteri kiertävät maata juhlakonserteissa Juha Vainion muistoksi. Ile Vainio on myös tehnyt singlen Juha Watt Vainion poika.

Isä ja poika ehtivät tehdä yhteistyötä muutaman vuoden, kun Ile Vainio oli levy-yhtiön tuotantopäällikkö ja sanoittaja. Junnun oma tuotanto on lähes 2 000 laulua, mutta hän kannusti poikaansa ottamalla pari hänen tekstiään levytettäväkseen.

– Yhteinen retki Juhan kanssa oli aikamoinen, Ile Vainio sanoo.

Melkoisen elämän retken Junnu Vainio ehti tehdäkin varhaisesta kuolemastaan huolimatta.

Hän syntyi Kotkassa kymmenes toukokuuta vuonna 1938 Tauno ja Kaarina Vainion esikoiseksi. Pojan ensimmäinen lapsuudenkoti oli kuitenkin nykyisen Imatran Vuoksenniskalla, sittemmin taas Kotkassa.

Myöhemmin perheeseen syntyi vielä kaksi lasta, Marja (s. 1944) ja Markku (s. 1946).

Musikaalisuutta pieni Juha osoitti jo varhain. Hän oli innokas laulaja, ja naapurit pyysivät häntä usein laulamaan. Riimittelyn taito ilmeni myöhemmin, ja itse asiassa hänestä on syytä käyttää laulajan ohella nimitystä runoilija.

Vuonna 1976 toimittaja Eino Leino kirjoitti Avussa: ”Juha Vainio asetti itsensä alttiiksi runolle ja ansaitsi paikkansa suomalaisena arkirunoilijana.”

Samassa haastattelussa Junnu väittää, ettei ole koskaan ollut mitään kansallisomaisuutta kuten Spede tai Loiri.

Kansallisomaisuudeksi hän silti myöhemmin tuli. Hän kertoi Avun toimittajalle Pekka Vehviläiselle vuonna 1987, ettei laulu synny sillä, että se paiskataan paperille kerralla.

”Varsinkin sanojen teko musiikkiin on tarkkaa. Pitää muistaa vokaalien soiminen, ajatella esittäjänkin persoonallisuutta, miettiä, onko teksti sopusoinnussa melodia-aineksen kanssa.”

Samassa haastattelussa Junnu sanoo, että laulujen tekeminen ei ole sinänsä vaikeaa, mutta ryhtyminen on kiusallinen prosessi.

Satamaelämä ruokki mielikuvitusta

Koulunkäynti ei nuorta miestä kiehtonut. Mielikuvitusta ruokki sitäkin enemmän Kotkan sataman värikäs elämä ja satamasta avaraan maailmaan avautuva meri.

Merille hän ei kuitenkaan koskaan päässyt, vaikka sinne haikaili ja katsoi kaihoisasti merelle suuntaavia laivoja. Sitä tunnelmaa kuvaa koskettavasti hänen laulunsa Kotkan poikii ilman siipii.

Muusikkopiireissä hän alkoi liikkua jo 1950-luvun puolivälissä. Jazzmusiikin keskus Kotkassa oli Fennia-ravintola, jossa soittivat muun muassa Junnun äidin serkku Olli Miettinen ja Keijo Laitinen. Vaikka Junnu oli vielä alaikäinen (alaikäraja oli tuolloin 21 vuotta), hän onnistui livahtamaan ravintolaan, esittelemään muusikoille sanoituksiaan ja soittamaan joskus pianoa.

Hänen ulkoiseksi tavaramerkikseen tuli jo silloin musta puku. Se oli sittemmin aina hänen esiintymisasunsa.

Junnu oli vasta 22-vuotias, kun hänestä tuli isä. Vuonna 1960 hän ja vaimonsa Taina saivat esikoisensa Ilkan. Sami syntyi vuonna 1961, Kalle 1963, Kati 1968 ja Suvi liitosta Pirkon kanssa vuonna 1983.

1960-luvun alkuun ajoittuu myös Junnun yhteistyö Toivo Kärjen kanssa. Tämä osti nuoren muusikon talliinsa Repe Helismaan työn jatkajaksi.

– Helismaata Junnu ei kuitenkaan koskaan tavannut, Ile Vainio kertoo.

Junnu ja Helismaa ovat riimittelyn taidossa sukulaissieluja, ja samaan joukkoon kuuluu ehdottomasti Vexi Salmi.

Lapset jo varhain mukana keikoilla

Junnun perillisten lapsuus oli värikästä.

– Olin jo aika varhain mukana Juhan keikoilla. Kahdeksanvuotiaana pääsin hänen ja Irwinin yhteiskeikalle. Minä istuin kuskin kanssa etupenkillä, Irwin ja Juha takapenkillä. Sain syödä hodareita niin paljon, että vatsani tuli kipeäksi, ja Irwin antoi minulle konjakkia lääkkeeksi, Ile Vainio sanoo.

Viina oli molempien artistien pahe ja lopulta sairaus. Yhden monista taiteilijanimistään, Juha Watt Vainion, Junnu keksi Vat69-viskistä. Watt tuli myös siitä, että artistin touhu oli sähköistä toimintaa.

Junnu ei kuitenkaan kuollut viinaan kuten Irwin, sillä hän raitistui jo vuonna 1976.

– Hän ehti ottaa ihan reippaasti kolmekymmentäviisi vuotta, ja näin, miten hän alkoi kärsiä siitä itsekin. Juomisen takia hän sai potkut Vartioharjun koulun opettajan hommasta, kun oli vetänyt kossua oppilaiden nähden Korkeasaaren-retkellä, Ile Vainio sanoo.

Laulaja Matti Esko muistaa, miten Junnu 1970-luvun alkuvuosina saattoi juoda pullon viinaa keikka-autossa, mutta esiintyi silti täysin skarppina. Hän saattoi myös riimitellä jotain uutta kesken esityksen, ja yleisö oli haltioissaan.

Kuten isänsä, nyt myös Ile Vainio on raitistunut. Hän ei ole juonut mielijuomaansa Veterano-brandya yli vuoteen, on ryhtynyt kuntoilemaan sekä reivannut ruokavalionsa terveelliseksi.

Terveelliset elämäntavat näkyvät miehen yli kaksikymmentä kiloa hoikistuneessa olemuksessa.

– Hauskaa voi pitää häkeltymättä ilman viinaa, ja haluan mennä selvin päin hautaan. Kynä kulkee taas ja maata kierretään kuten Juha kiersi, suustaan sukkela Ile Vainio sanoo ja selaa samalla isänsä täyttämiä valokuva-albumeja.

Junnu on kirjoittanut itsekriittisesti yhden kuvan viereen: ”Itsekunnioituksen ryypännyt jätkä piileksii rikkaitten tuttujen savusaunassa, pöhöttyy ja oksentelee.”

Kotona ramppasi artisteja

Valokuva-albumeissa on Junnun kauniilla käsialalla kirjoittamat tekstit. Kuvissa vilahtavat ohitse kesälomamatkat, venereissut omalla veneellä Espoosta, ensimmäiset eksoottiset etelänlomat, matkat perheen ja muusikkokollegojen kanssa.

– Meillä ramppasi jatkuvasti artisteja. Muistan ihailleeni Koivistolaisia ja Carolaan oikein ihastuin. Vesku Loiri toi meille lapsille aina parhaat tuliaiset, enkä voinut arvata, että ystävystyn tai teen joskus töitä Juhan kollegojen Kari Tapion, Dannyn tai Eino Grönin kanssa.

Juomaa kului illanvietoissa, ja Junnun elämä alkoi luisua vinoille raiteille.

– Välillä meiltä katkaistiin kotoa sähköt, kun lasku oli maksamatta, välillä rahaa oli niin paljon, että paikasta toiseen siirryttiin taksikyydillä, Ile Vainio kertoo.

Raisun menon vastapainona oli Junnun herkkä puoli. Se kuuluu hänen kauneimmissa lauluissaan kuten Kotkan poikii ilman siipii, Albatrossi, Vanhojapoikia viiksekkäitä, Sellaista elämä on, Käyn ahon laitaa ja lukuisissa muissa lauluissa, joita hän teki muille artisteille.

– Rahapulassa syntyi pakinoita Hymy-lehteen, ja lehden omistaja Urpo Lahtinen tilasi Juhalta pornolaulut eli Pahojen poikien lauluja Lehtiyhtymän Ratto-lehteen. Juha itse esitti niitä Junnu Kaihomieli -nimimerkillä.

Pornolauluista on pidetty myös menestyskonsertti. Jalmari Kolu -säätiön kuoro koostui vuoden 1997 Pyynikin kesäteatterin Tuntemattoman sotilaan miesnäyttelijöistä, jotka innostuivat vuosikymmenen lopulla rakentamaan ohjelmiston Junnun pornolauluista. Esittäjinä olivat frakeissaan vakavailmeiset näyttelijät Taisto Reimaluoto, Ilkka Heiskanen, Eppu Salminen, Mikko Kivinen ja moni muu tuttu kasvo.

Luonto lähellä sydäntä

Miehen herkkyys paljastui kauneimpien laulujen ohella hänen eläinrakkaudessaan ja suhteessaan luontoon.

– Luonto ja linnut olivat lähellä Juhan sydäntä. Kun varpuspöllö lensi automme puskuriin, se vietiin keskellä yötä eläinlääkäriin. Pöllön nokka oli poikki, ja niin Manuksi ristimämme pöllö muutti meille Espooseen.

Manu asui olohuoneen baarikaapissa, ja se kuoli lopulta törmättyään pesun jäljiltä kirkkaana kiiltävään ikkunaan.

– Olin seitsemänvuotias ja muistan yhä, miten Juha oli Manun hautajaisissa pappina. Manu haudattiin kenkälaatikossa rivitalomme pihamaalle.

Monissa hautajaissa ollut Ile Vainio sanoo, että ne olivat järkyttävimmät hautajaiset, mitä hän muistaa. Junnu Vainio näet osasi dramatisoinnin taidon.

Avun numerossa 36 vuonna 1980 Junnu kertoi toimittaja Maija Hollmen-Bärlundille Albatrossi-laulunsa herättämistä ajatuksista ja sanoi, että sellainen lintu on hyvän merimiehen sielu.

”Ihminen ei ole koskaan vapaa. Ainoa vapaa mies on kuollut mies... Ei, en minä ole muuttunut. En yleensä usko mihinkään muutokseen ihmisen kohdalla. Sen kun olen vain kypsynyt himpun verran. En edes kovin paljon.” 

Juha Vainion juhlakonsertti Espoon Sello-salissa 9.5.

Julkaistu: 6.5.2018