Sinkkuelämäkö huoletonta ja hauskaa – Miksi naimisissa olevat ovat onnellisempia kuin muut?

Alkuperäisen englanninkielisen The Atlanticin artikkelin voit lukea täältä.

Vuonna 2000 amerikkalaisilla oli syytä juhlaan, olivathan he juuri välttyneet täpärästi tietotekniikan Y2K-ongelmalta. Santanan ja Rob Thomasin yhteisbiisi Smooth raikui notkeine riffeineen kaikilla listahittejä soittavilla radiokanavilla. Selviytyjät-sarja houkutteli meitä katsomaan, kuinka ihmiset söivät toukkia miljoonan dollarin voittopotin toivossa. Brad ja Jen menivät naimisiin, ja gladiaattori Maximus Decimus Meridius puuskahti sarkastisesti: ”Ettekö te viihdy?”

Emmehän me viihtyneet. Tosiasiassa elämä oli rullannut tasaisesti eteenpäin vuosikymmenten ajan, mutta sinä vuonna amerikkalaisten onnellisuus alkoi laskea, hitaasti mutta varmasti. Amerikkalaisten onnellisuutta esittävä kaavio näyttää tältä: 1970-luvulta lähtien viiva pysyy tasaisena, perustyytyväisenä, mutta syöksyy alas ankeuteen juuri uuden vuosituhannen alkaessa.

Kaavio on peräisin Chicagon yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Sam Peltzmanin tuoreesta artikkelista. Vielä vertaisarvioimattomassa tutkimuksessa Peltzman tarkasteli General Social Survey (GSS) väestötutkimusta, jossa on vuodesta 1972 lähtien kysytty tuhansilta amerikkalaisilta muun muassa seuraava kysymys: ”Miten asiat mielestäsi yleisesti ottaen ovat tänä päivänä – sanoisitko, että olet erittäin onnellinen, melko onnellinen vai et kovin onnellinen?” Jos kyselyn suuri otos muunnettaisiin sadan ihmisen joukoksi, noin 50 heistä on aiempina vuosina kertonut olevansa ”melko onnellinen”, ja sama pätee edelleen. Mutta 1970-luvulla noin 35 ihmistä sadasta kertoi olevansa ”erittäin onnellinen”, kun taas 15 kertoi olevansa ”ei kovin onnellinen”. Tilanne alkoi muuttua vuoden 2000 paikkeilla, ja nyt noin 32 ihmistä ilmoittaa olevansa ”erittäin onnellisia” ja 18 ”ei kovin onnellisia”.

Kuten saman vuosikerran Destiny’s Childin kappaleessa kysytään, miksi tämä äkillinen muutos?

Tarkasteltuaan demografisia tietoja kaikilta kanteilta – tuloja, koulutustasoa, etnisyyttä, asuinpaikkaa, ikää ja sukupuolta – Peltzman totesi, että onnellisuuden lasku johtuu pääasiassa yhdestä syystä: naimisissa olevat ihmiset ovat onnellisempia, ja amerikkalaiset menevät nykyään harvemmin naimisiin. Vuonna 1980 amerikkalaisista 40-vuotiaista 6 prosenttia ei ollut koskaan ollut naimisissa, mutta nykyään tuo luku on 25 prosenttia. ”Naimisissa olevien aikuisten määrän viimeaikainen lasku voi selittää (tilastollisesti) valtaosan viimeaikaisesta onnellisuuden laskusta”, hän kirjoittaa.

Näiden tutkimustietojen mukaan naimisissa olevat ihmiset ovat paljon onnellisempia kuin naimattomat. Jos tarkastellaan samaa sadan ihmisen joukkoa, 40 naimisissa olevaa ihmistä kertoo olevansa onnellisia, kun taas 10 kertoo olevansa onnettomia. Naimattomat ihmiset jakautuvat suunnilleen tasan onnellisiin ja onnettomiin. Sillä ei ole merkitystä, onko ihminen eronnut tai leski vai eikö hän ole ikinä ollutkaan naimisissa: jos ihminen ei ole naimisissa, hän on vähemmän todennäköisesti onnellinen. ”Ainoat ihmiset, jotka ovat olleet onnellisia 50 vuoden ajan, ovat naimisissa olevia”, Peltzman kertoo.

Yksittäisen tutkimuksen tulokset on kenties helppo sivuuttaa, mutta sama löydös on esiintynyt melko johdonmukaisesti yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa jo vuosikymmenten ajan: naimisissa olevat ihmiset ovat onnellisempia. Piste.

Rehellisesti sanottuna tämä hämmentää minua, koska 13 vuoden avoliiton jälkeen yritän parhaillaan mennä naimisiin, eikä se tee minua lainkaan onnelliseksi. Käytän sanaa ’yritän’, koska naimisiinmenon pitäisi olla täysin minun ja kumppanini hallinnassa, mutta sen sijaan se on riippuvainen kaikkialle levittäytyvästä, kalliista byrokratiasta, jossa sähköposteihini ei aina vastata.

Naimisiinmenon ei teoriassa tarvitse olla kallista; luvan hakeminen maksaa Yhdysvalloissa yleensä alle 100 dollaria. Käytännössä kustannukset voivat kuitenkin olla huomattavan suuret. The Knot hääsuunnitteluyrityksen tekemän kyselyn mukaan häät maksavat nykyään keskimäärin 30 000 dollaria. Avioehdon tekeminen on yhä suositumpaa; Harris Poll -tutkimusyritys kertoi äskettäin, että 15 prosenttia amerikkalaisista on tehnyt avioehdon. Eikä tähän ole vielä laskettu mukaan sitä henkistä kuormitusta, joka syntyy, kun tavoittelen, pidän yhteyttä ja koordinoin kaikkia niitä avioliiton solmimiseen liittyviä tahoja, jotka väistämättä imeytyvät mukaan prosessiin.

Naimisiinmeno, varsinkin kypsemmällä iällä, on hankalaa ja kallista, vaikka pariskunta ei minun ja poikaystäväni tavoin järjestäisikään varsinaista hääjuhlaa. Tätä kirjoittaessani odotamme sitä, että avioehtosopimusta hoitava asianajaja vastaisi viestiini, jotta voisin kahlata läpi joukon pykäliä, jotka alkavat sanoilla ”Edellä mainitusta huolimatta”, ja tehdä niihin haluamani muutokset. Sitten poikaystäväni avioehtoa hoitava asianajaja sovittaa muutokset yhteen ja voimme vahvistaa sopimuksen notaarilla. Tämä maksaa meille vähintään 1 200 dollaria per nuppi, sen 600 dollarin lisäksi, jonka jo käytimme avioehtosopimuksen laatimiseen. (En pitänyt avioehtoa tarpeellisena, kunnes tapasin fysioterapeutin, joka selkärankani hieromisen lomassa viihdytti minua kertomalla traumaattisesta avioerostaan, joka ajoi hänet lähes konkurssin partaalle.) En ole varma, kumpi tuntuu taianomaisemmalta: tämä vai sairausvakuutusten kilpailuttaminen.

Valmisteluvaiheiden jälkeenkin avioliitto tunnetusti tukahduttaa ilon ja vapauden elämästä. Polttareiden sanotaan olevan viimeinen irrottelu ennen vakiintumista, ikään kuin avioliitossa ei irroteltaisi juuri muuta kuin talouspapereita rullasta vahingon sattuessa. Sinkkuelämä on huoletonta, hauskaa ja hienoa; avioliitto merkitsee ”asettumista aloilleen” – takaisin maan pinnalle, tavalliseen, ei-kovin-onnelliseen arkeen. Kuinka jokin niin ikävystyttävä ja rajoittava asia voi tehdä ihmiset niin onnelliseksi?

Peltzman ei perehtynyt siihen, miksi naimisissa olevat ihmiset ovat onnellisempia, mutta muut tutkijat ovat tarkastelleet asiaa, ja he jakautuvat kahteen vastakkaiseen leiriin. Leiri nro 1, johon kuuluvat minun kaltaiseni kyyniset vapaa-ajattelijat, uskoo, että avioliitto ei tee ihmisistä onnellisia, vaan kyse on pikemminkin siitä, että onnelliset ihmiset solmivat avioliittoja. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa, jossa seurattiin 24 000 saksalaista 15 vuoden ajan, havaittiin, että ihmiset, jotka menivät naimisiin ja pysyivät naimisissa, olivat alun perinkin onnellisempia kuin naimattomat ihmiset, ja että avioliitto aiheutti vain lyhytaikaisen piikin onnellisuudessa. ”Useimmat tutkimukset osoittavat, että onnellisimmat parit menevät naimisiin, ei että avioliitto tekee onnelliseksi”, Brienna Perelli-Harris, väestötieteeseen erikoistunut professori Southamptonin yliopistosta Iso-Britanniasta kertoo sähköpostitse. Tämän teorian mukaan amerikkalaiset eivät enää olleet yhtä onnellisia ja he eivät enää menneet naimisiin yhtä usein, ja joko näillä kahdella asialla ei ole juurikaan tekemistä toistensa kanssa tai sitten alakuloisia ihmisiä ei erityisesti huvita suunnitella häitä.

Ensimmäisen leirin perustelut kuulostavat järkeviltä, jos miettii, millaiset ihmiset menevät naimisiin: Ihmisellä täytyy olla riittävän hurmaava luonne, jotta hän pärjää nettideittailun kujanjuoksussa. Hänen on oltava tarpeeksi haluttava, jotta hänen Hinge-matchinsa kosii häntä. Hänen on oltava riittävän optimistinen luvatakseen rakastaa Hinge-matchiaan ikuisesti ja luopuakseen kaikista muista Hinge-matcheista. Tällainen ihminen on toisin sanoen jo melko onnellinen muutenkin.

Jos ihmiset eivät ole onnellisia avioliitossaan, heillä on tapana erota, jolloin he tipahtavat onnettomien sinkkujen joukkoon. Heihin verrattuna avioliitossa elävien onnellisuus korostuu entisestään. ”Asetamme hyvin korkeat odotukset avioliitolle. Ihmiset eivät yleensä mene naimisiin, ellei heillä ole vahvaa, läheistä ja kannustavaa parisuhdetta”, sanoo Stephanie Coontz, Council on Contemporary Families -järjestön tutkimus- ja tiedotuspäällikkö. ”Ei kukaan huomaa naimisiin mentyään olevansa yhtäkkiä paljon onnellisempi kuin aiemmin.” Kuten Adam Sandlerin klassikkosketsissä todetaan, sinä olet edelleen sinä, vaikka oletkin lomalla. Olet edelleen sinä, vaikka oletkin naimisissa. Jos olet jo valmiiksi alakuloinen, avioliitto tuskin muuttaa asiaa.

Leirissä nro 2 ovat romantikot, jotka uskovat, että naimisiinmeno tekee ihmisen onnelliseksi, koska avioliitossa on jotain erityistä. Konservatiivisen Institute for Family Studies -tutkimuslaitoksen julkaisemassa tutkimuskoosteessa tutkija Lyman Stone analysoi GSS-väestötutkimuksessa kerättyjä tietoja uudelleen ja havaitsi, että naimisiinmeno lisää kuin lisääkin onnellisuutta ainakin kahden vuoden ajan häiden jälkeen, ja näin käy myös silloin, kun henkilön aiemman onnellisuuden tason vaikutus on kontrolloitu.

Tämän leirin logiikka on seuraava: Läheiset, kannustavat ja pitkäaikaiset ihmissuhteet tekevät ihmisen onnelliseksi. Tällaisten ystävyyssuhteiden luominen on mahdollista, mutta hankalaa. Ihmiset voivat muuttaa muualle ja heillä on kiireitä. Useimmat ystävät eivät osta taloja tai kasvata lapsia yhdessä; tällainen toiminta sitoo ihmiset yhteen ja pakottaa heidät toimimaan yhdessä. Johns Hopkinsin yliopiston sosiologian emeritusprofessori Andrew Cherlin toteaa, että avioliitto on ”vakiintunut tapa löytää kestävä, välittävä suhde, joka epäilemättä tekee ihmisen onnellisemmaksi kuin mitä tämä olisi ilman sitä”.

Kenties vahvin peruste tämän leirin näkemykselle löytyy vuonna 2017 julkaistusta tutkimuksesta, johon osallistui tuhansia brittejä. Tutkimuksessa havaittiin, että naimisiin menneet olivat tyytyväisempiä elämäänsä kuin ne, jotka eivät menneet naimisiin, silloinkin, kun tyytyväisyyden taso ennen avioliittoa oli kontrolloitu. Tutkimus osoitti myös, että naimisissa olevat britit olivat tyytyväisempiä vielä vuosia myöhemmin (eli onnellisuuden kasvu ei ollut vain hetkellistä) ja että avioliitto jossain määrin suojeli pariskuntia onnellisuuden laskulta, jonka useimmat ihmiset kokevat keski-iässä. Tutkimuksen mukaan avioliitto lisäsi eniten niiden ihmisten onnellisuutta, jotka kertoivat puolisonsa olevan heidän ”paras ystävänsä”. Nämä ihmiset olivat lähes kaksi kertaa tyytyväisempiä avioliittoonsa kuin muut vastaajat.

Aviopuoliso on siis eräänlainen superystävä. Parhaassa tapauksessa hän ”sitoutuu viettämään loppuelämänsä auttaen puolisoaan kaikessa, mikä on tälle tärkeää”, Stone sanoo. Hyvä puoliso toimii eräänlaisena suojamuurina työn, lasten ja lapsuudenperheen aiheuttamaa stressiä vastaan. Hän tarjoaa emotionaalista ja joskus myös taloudellista tukea, jolloin hänen kumppaninsa voi ”tuntea ja ajatella kaksinkertaisin voimin”, kuten George Eliot kirjoitti. Koska pariskunta asuu samassa talossa, puoliso on aina paikalla. (Voi, miten hän onkin aina paikalla!) Se voi olla ärsyttävää, kunnes koittaa se päivä, jolloin ystävä on todella tarpeen.

Mutta kysymys kuuluu: miksi naimisiinmeno kannattaa? Avopuolisona koen, että saan nauttia kaikista avioliiton eduista ilman että joudun itkemään minuuttiakaan pitopalveluiden tähden. Maissa, joissa avoliitto on yleinen, suhteellisen hyväksytty ja vakiintunut suhdemuoto, järjestelyllä voi olla samoja etuja kuin avioliitolla. Esimerkiksi eräässä saksalaistutkimuksessa havaittiin, että onnellisuuden kasvu on avoliitossa noin kaksi kolmasosaa siitä, mitä se on avioliitossa. (Tutkimuksessa ei tarjottu selitystä avo- ja avioliiton väliselle pienelle erolle, mutta se voi johtua siitä, että jotkut avopuolisot eivät koe olevansa riittävän onnellisia puolisoidensa kanssa uskaltaakseen solmia avioliittoa.) Näissä kulttuureissa avopuolisot käyttäytyvät aviopuolisoiden tavoin ja tukevat toisiaan pitkälti samaan tapaan. ”Se on asioiden jakamista”, sanoo John Helliwell, Brittiläisen Kolumbian yliopiston taloustieteen emeritusprofessori ja yksi vuoden 2017 brittitutkimuksen tekijöistä. ”Oikeudellinen puoli on luultavasti vähiten tärkeä osa sitä.”

Yhdysvalloissa ihmisillä ei kuitenkaan ole tapana asua avoliitossa vuosikausia (itse olen poikkeus). He vain menevät naimisiin. ”Olen odottanut vuosikymmenten ajan, että pitkät avoliitot yleistyisivät amerikkalaisten keskuudessa samaan tapaan kuin Euroopassa, mutta näin ei ole vielä käynyt”, Cherlin sanoo. Onnelliset avoparit eivät näy tilastoissa, koska meitä ei yksinkertaisesti ole kovin paljon.

Minulle naimisiinmenossa on ennemminkin kyse vaikutelmasta kuin tunteista. Olen kyllästynyt olemaan lähes nelikymppinen nainen, jolla on ”poikaystävä”. Minulta kysellään jatkuvasti, vastustanko avioliittoa, ja minun on vastattava ihmisille hämillään, että vastustan lähinnä tuhansien dollarien maksamista yhdestä paperinpalasta. Mutta kumppanini on kulkenut rinnallani 13 vuotta. Hän on ensimmäinen, jolle soitan kertoakseni hyvistä tai huonoista uutisista. Hän ei haluaisi olla ilkeä, mutta haukkuu vihollisiani kanssani, kun hän huomaa minun haluavan sitä. Elämässäni on kaikenlaista meneillään, ja haluan pystyttää tukevan seipään alati muuttuvaan maaperään. Hän on jo superystäväni, ja nyt haluan tehdä siitä virallista.

©2023 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.