Avautuminen studiossa: nimiteltiin pelkuriksi – Näin Leijonat lyö Tre Kronorin Milanon olympialaisissa

USA juhlii historian toista maailmanmestaruutta. Sveitsi puolestaan sai taas pettyä ja naapurit Ruotsi ja Suomi vetivät kaikkinensa turnauksen vihkoon. Kiukaan kaksikko Petteri Sihvonen ja Anssi Mertaranta tekevät nostoja juuri päättyneistä Ruotsin ja Tanskan jakamista jääkiekkoilun MM-kisoista.

Topit

Mertaranta:

Kiitos USA, että olette viime vuosina tulleet MM-kisoihin pelaamaan ja jättäneet oheistoiminnan vähän vähemmälle. Siitä palkintona modernin ajan ensimmäinen finaalipaikka ja MM-kulta sitten vuoden 1933. Turnauksen alussa ei oikein tiennyt vielä mitä odottaa, mutta alkusarjan viimeinen ottelu Tshekkiä vastaan oli jo lupaava, ja siitä sitten mentiin päätyyn asti. Jalkoihin jäivät Suomi, Ruotsi ja finaalissa sitten Sveitsi.

Melkein tunnen sympatiaa Sveitsiä kohtaan. Historian viides MM-hopea ja toinen perättäinen. Jokohan ensi vuosi olisi Sveitsin? Kotikisat ja kaikki luvassa. Suomessa ja Ruotsissa voidaan lohduttautua sillä, että hei, mehän hävisimme sentään tulevalle mestarille. Mutta muistelenko Petteri väärin, vai olitko juuri sinä se, joka oli vähän pitkin hampain juuri USA:n menestymisen suhteen?

Sihvonen:

Minun papereissani USA voitti erittäin keskinkertaiset kisat, mikä tietysti ei ole USA:lta mitään pois. Riittää, että on paras paikalla olleista, ja riippumatta muiden suorituksesta. Sveitsi hiipui lopulta vaisuksi sekavassa MM-finaalissa. Mutta, mutta, laitan toki USA:n toppeihin, kuten myös Sveitsin, ehkä etenkin Sveitsin, koska sveitsiläisistä on tullut MM-tason kestomenestyjä. Tätä menoa Sveitsi porhaltaa Suomen ohi jääkiekkomaana. Se on kova suoritus sveitsiläisiltä.

Juniorimylly ei tuota Sveitsissä laadukasta massaa, mutta kapean kärjen ja sitten NL eli pääliiga koulii sitä eliittiä huippupelaajiksi. Sveitsissä minua miellytti, finaalipeliä lukuun ottamatta, se, että maajoukkue pelaa erittäin sitoutuneesti taktiikkaa. Sillä tavalla Sveitsi on entisellä Suomen tiellä jääkiekkoilussa.

Flopit

Mertaranta:

Tähän on helppo nostaa kaksi tapausta. Kaksi joukkuetta. Jos Leijonilla meni tulosten valossa penkin alle, niin kauhean ruusuista ei tunnu olevan tuolla länsinaapurissakaan. Yhdysvalloilta tuli selkään välierässä 6–2 ja sen jälkeen lehdistöstä on saatu lukea jos jonkunmoista tarinaa.

Päävalmentaja Sam Hallam oli hermostunut Ruotsin Viaplayn studiossa, ja alkanut nimitellä juontajaa pelkuriksi. Karu fakta on kuitenkin se, ettei Ruotsi ole pelannut tai voittanut mestaruutta sitten vuoden 2018. Sen jälkeen MM-kisoista saldona vaivaiset kaksi pronssimitalia. Ja se toinen tapaus on Kanada. Rehellisesti sanoen aivan karmeata kiekkoa joukkue esitti läpi kisojen. Oli Sidney Crosbya ja Nathan MacKinnonia, mutta punaista lankaa pelaamisessa ei missään vaiheessa ollut.

Sihvonen:

Leijonat Antti Pennasen komennossa oli todellinen floppi. Yksi hyvä peli, kuusi hyvää erää, siinä se, kuten Olli Jokinen tiivisti Maikkarilla. Mutta haluan ottaa kiinni floppina muusta. Otan esiin Ruotsin, joka Sam Hallamin johdolla on alkanut imitoida Jukka Jalosta ja Meidän peliä. Tre Kronorin imitaatio on aina sitä heikompi, mitä kovemmat starat joukkueen rosterissa ovat. Hallam ei saa valmennettua pelikuria ja toisteista pelaamista NHL:n tähtipelaajilleen. Seuraus on ja oli, että se uusi Deras spel jää erittäin torsoksi.

Sanon tämän siksi, että suomalaisessa lätkässä turhaan voivotellaan, että Meidän pelin pelitapaetu olisi menetetty. Ei ole! Esimerkiksi Milanon olympialaissa Pennasen, siis jos Pennanen eri saa potkuja, tulee valmentaa parempaa Meidän peliä kuin Hallam tai joku muu valmentaa Deras speliä, ja tämä sama pätee aivan kaikkiin muihinkin Suomen vastustajiin. Vaikka ne kuinka matkisivat, matkijat ovat aina jäljessä.

Mitä ihmettä?

Mertaranta:

Tanska oli näiden kisojen tarina. Olihan siinä jotain kaunista ja urheiluromanttista, kun Kanada kaatui puolivälierissä 2–1 vastoin kaikkia odotuksia. Jääkiekko pelinä osoitti jälleen, että yksittäisessä ottelussa voi tapahtua mitä vain. Mutta kyyti olikin sitten kylmää välierissä ja pronssiottelussa. Tanskan mukanaolo antoi piristysruisketta viikonloppuun, mutta lopulta se jäi melkoiseksi pannukakuksi.

Mutta kaikkinensa Tanska oli näiden kisojen ehdoton valopilkku, ja puheet kertovat, että jonkinasteista kipinää historian ensimmäinen välieräpaikka Tanskassa synnytti koko maassa suhteessa jääkiekkoon. Toivottavasti tästä lähtee Juuttien entistä vahvempi nousu kiekkokartalla.

Sihvonen:

Minun ihmetykseni aihe oli se, että Pennanen kuin robotti piti kiinni siitä narratiivista median suuntaan, että hyvin pelataan, hyvin on pelattu, vain pelaajien tehokkuutta kaivataan lisää. Pennanen oli aivan kuin turnauksen aikanakin saanut koutsausta mediaesiintymisiinsä. Hän puhui matalammalla ja matalammalla äänellä – ja piti uppiniskaisesti kiinni valitsemastaan narratiivista. Lopuksi Pennanen alkoi vieläpä syyttää erotuomareita. Pennasen esitys kaikkineen oli niin teennäinen, että minä jäin lopulta jopa epäilemään sitä täysin turhaa heittoa, että jokin erotuomaritarkkailija olisi muka pyydellyt Pennaselta tai Leijonilta anteeksi tuomareiden päätöksiä. No, tässä vaikuttaa se, että kun Pennanen oli Ilveksen päävalmentajana lasketellut luikuria, ei häneen oikein tohdi enää luottaa.

Jos oikein mietin, Pennasen esiintymiset ovat yksi yhteen Suomen Jääkiekkoliiton olemistavan kanssa. Eli virheitä ei ole tehty, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, jokin sisäinen raportti tehdään, ja sillä hyvä.