Image

Avaaja Ina Juva: ”Jos oppilas on nimetty epänormaaliksi, kiusaamista ei tunnisteta”

Koulukiusaamisesta väitellyt Ina Juva sanoo, että kiusaamiseen osallistuvat sellaisetkin oppilaat, jotka väittävät olevansa kiusaamista vastaan.
Kuvat Mikko Rikala

Teit osallistuvaa havainnointia kahdessa koulussa vuoden ajan ja loppuvuonna tarkastetussa väitöskirjassasi totesit, että normit ja kiusaaminen linkittyvät vahvasti yhteen. Mitä normaalius tarkoittaa?

Opettajahaastatteluissa käytös nousi esiin aika paljon, samoin arvosanat. Että saa normaaleja arvosanoja ja käyttäytyy normaalisti. Myös suomalaisuus ja oikeanlaiset sosiaaliset taidot nousivat esiin. Suomalaisuus nähtiin neutraalina, ja muiden etnisten identiteettien nähtiin häiritsevän tasa-arvoista, neutraalia koulua. Normaalina koettiin, että on hyvät arvosanat ja on koulumyönteinen. Näiden asioiden nähtiin myös lisäävän inkluusiota koulussa.

Ilmenikö sama myös oppilashaastatteluissa?

Melkein kaikki oppilaat, myös ne, jotka eivät osallistuneet kiusaamiseen, puhuivat normaaliuden ja käytöksen suhteesta ja niiden suhteesta kiusaamiseen. Nähtiin selkeästi, että täytyy osata käyttäytyä normaalisti, jotta ei kiusattaisi.

Miten kiusaaminen tuli määritellyksi haastatteluissa?

Kiusaaminen oli eristetty yksilöiden ongelmaksi ja ihmisten välisten dynamiikkojen ongelmaksi. Kiusaamista ei tunnistettu silloin, kun kyseessä oli oppilas, joka oli jostain syystä nimetty epänormaaliksi. Sen lisäksi, että kiusaamiseen ei puututtu, siihen saatettiin osallistua esimerkiksi sulkemalla ulos – vaikka torumalla oppilasta, kun hän oli keskellä kiusaamistilannetta.

Miten itse tutkijana määrittelet kiusaamisen?

Kiusaaminen on yksi ulossulkemisen muodoista koulussa. Se on yksilöön tai ryhmään kohdistuvaa toistuvaa aggressiota eri muodoissa, ja sitä voivat harjoittaa yksittäiset oppilaat, oppilasryhmät, koulun henkilökunta tai koko kouluyhteisö. Kiusaamisen voidaan joissain tapauksissa katsoa heijastavan yhteiskunnan vallitsevia valtahierarkioita.

Tutkimuksessasi purit kiusaamis-tilanteita yhdessä opettajien kanssa. Oltiinko palautetta kykeneväisiä vastaanottamaan?

Periaatteessa aluksi, mutta myöhemmissä ryhmäkeskusteluissa se myös aika nopeasti selvitettiin pois. Opettajat löysivät syitä, miksi he tekevät näin, ja miksi he eivät voi tehdä toisin. Syy saattoi esimerkiksi olla se, että koska yksilö käyttäytyy näin, ei ole oikein mitään muuta vaihtoehtoa. Kiusaaminen palautettiin yksilön käytökseen.

Mistä pystyit tutkijana päättelemään, että kyse oli kiusaamisesta?

Esimerkiksi siitä, että oppilas ei koskaan häirinnyt opetusta ja poikkesi normista hyvin harmittomalla tavalla. Ei ollut mitään aggressiota toisia oppilaita kohtaan.

Miten näet kiusaamisen vastaisten ohjelmien, kuten sovitteluun perustuvan Kiva koulu -ohjelman potentiaalin?

Kiva koulu on ollut menestyksekäs, ja sitä on tutkittu paljon, mutta määrällisin menetelmin ja yksilöpsykologian lähtökohdista. Heidi Huila ja Sara Juvonen ovat kirjoittaneet, että Kiva koulu -ohjelman puitteissa ei tunnisteta kaikkea kiusaamista.

Onko kaiken kiusaamisen taustalla rakenne?

Väitän, että jos se ei ole suoraan taustalla, se joka tapauksessa vaikuttaa. Tämä ei poista ajatusta kiusaamisesta yksilön psykologian ongelmana tai käytöshäiriönä, vaan näen, että ne ovat liitoksissa toisiinsa. Tutkimuksessa vaikeudet alkoivat silloin, kun oppilas tai opettaja, joka oli syvästi kiusaamista vastaan, osallistuvan havainnoinnin mukaan itse asiassa kiusasi oikein kunnolla. Kyseessä olevat oppilaat olivat päätekijöinä kiusatun oppilaan ulossulkemisessa oppilas-yhteisöstä.

Miten koulukiusaamista on tutkittu aikaisemmin?

Ajatus kiusaamisesta yksilöiden tai pienryhmien välisenä ongelmana on tyypillinen myös koulukiusaamisen tutkimuksessa. Jonkin verran on tutkittu myös kiusatun ominaisuuksia. Näen sen ongelmallisena, koska se on kiusatun patologisointia.

Voiko määritellä ominaisuuksia, jotka ovat kiusaajalle tyypillisiä?

Oman tutkimukseni perusteella ei. Hyvin menestyneet, ikään kuin ideaalioppilaana nähdyt oppilaat, osallistuivat tosi aktiivisesti kiusaamiseen. He eivät asetu siihen yleensä patologisoidun kiusaajan muottiin. Väitän, että hajonta siinä, minkälainen oppilas kiusaa, on todella suuri.

Miten koulua pitäisi muuttaa, jotta erilaiset ihmiset tulisivat paremmin otetuiksi huomioon?

Olen sillä tavalla pessimisti, että jos emme yhteiskunnassa laajemmin haasta olemassa olevaa odotusta siitä, minkälaisia yksilöiden tai työntekijöiden pitäisi olla, on vaikea muuttaa koulua, koska koulu uudelleentuottaa yhteiskunnan vaatimaa kansalaisuutta tai toimijuutta. Me vaadimme oppilaita sopeutumaan, mutta me emme vaadi koulua sopeutumaan kaikkien oppilaiden tarpeisiin.

Julkaistu: 23.1.2020
Kommentoi »