Pavel Astahov, teidät tunnetaan kiisteltynä asianajajana ja Venäjän lapsiasiamiehenä, mutta olette myös kirjoittanut kymmenkunta maassanne hyvin menestynyttä dekkaria. Mistä kimmoke moiseen?
– Hyvin erilaisten, usein epätavallisten tai kuuluisien, ihmisten puolustamisesta. Monet ovat halunneet tietää enemmän puolustuksen mekanismeista ja asianajajan työstä. Vuoden lopussa tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun tulin Moskovaan asianajajaksi, ja kauttani on kulkenut satoja tapauksia. Minun ei tarvinnut kuin hiukan muuttaa aikaa, paikkaa ja nimiä, mutta romaanit perustuvat todellisiin tapahtumiin.
– Vuonna 2005 ilmestyi ensimmäinen asianajajaromaani Raider, josta tuli myyntimenestys – erityisesti sen jälkeen, kun Moskovan pääsyyttäjänviraston päällikkö kenraali G loukkaantui siitä.
– Romaanin kirjoittaminen on kuin talon rakennus tai lapsen syntymä. Kirjallisuus on rakkain harrastukseni, joka tuottaa lepoa ja nautintoa.
Suomi ja Venäjä ovat käyneet kiivasta keskustelua Suomen venäläisperheistä ja huoltajuuskiistoista. Miksi olette esiintynyt niin hyökkäävästi ja onko tapahtunut ylilyöntejä tai väärinkäsityksiä?
– Olemme jopa presidentin, hallituksen ja ulkoministeriön tasolla usein ehdottaneet, että aloitettaisiin dialogi ja solmittaisiin sopimus keskinäisestä avusta perhe- ja siviiliasioissa. Sopimus muuten oli vuoteen 1991 Suomen ja Neuvostoliiton välillä, mutta suomalainen osapuoli luopui siitä. Valtioiden välinen lapsi- ja perhekomissio toimii nyt Ranskan kanssa, ja poliittinen jännite maiden välillä on laskenut.
– Kaikkiin ehdotuksiin yhteistyöstä Suomen kanssa saamme vältteleviä tai kieltäviä vastauksia. Enintään on sanottu, että annetaan toisillemme puhelinyhteystiedot ”kontaktiryhmän luomiseksi”. Mutta ei se ole ryhmä, jos vaihdetaan numeroita tyyliin soittakaa, niin ehkä saatte vastauksen. Siinä ajassa kymmenkunta venäläistä äitiä on taas tilanteessa, jossa heiltä on huostaanotettu lapset. Joskus, kuten Albina Kasatkinan tapauksessa, anonyymin valituksen perusteella.
– Rimma Salosen tapausta taas ei arvioitu asianmukaisesti Suomessa. Miksi sitä, että 7-vuotias Anton-poika salakuljetettiin suomalaiskonsulin diplomaattiautossa Pietarista pidetään sankaritekona, kun se selkeästi on rikos venäläisiä ja kansainvälisiä lakeja vastaan? Sen sijaan, että röyhkeän kaappauksen suorittanut isä ja konsuli olisi tuomittu, suomalainen oikeus määräsi äidille ehdonalaisen tuomion ja suuret sakot.
– Mikä tahansa yksityisasia, jossa venäläinen perhe kärsii lastensuojeluviranomaisten toimista Suomessa, tulee tuomituksi poliittisella, ei oikeudellisella kentällä. Meidän pitää saada aikaan keskustelu eikä heitellä moitteita puolin ja toisin.
Millainen käsitys teillä on suomalaisesta lastensuojelusta ja yhteiskunnasta?
– Suomessa vuonna 2008 hyväksytty lastensuojelulaki on hyvin voimakas ja moderni. Se tarjoaa mahdollisuuden auttaa sosiaalisesti vaaralliseen tilanteeseen joutuneita lapsiperheitä. Mutta laki on tehnyt mahdolliseksi lasten huostaanoton sosiaaliviranomaisten harkinnan mukaan, ilman oikeudenkäyntiä. Lastensuojeluviranomaiset ovat alkaneet noudattaa ankaraa, jopa rankaisuluontoista politiikkaa.
– Käytännöstä kärsivät eniten suomalaiset perheet, eivät suinkaan venäläiset. Minua hämmästyttää, että Suomessa ei näy protestiliikkeitä. Suomalaiset ovat sympaattinen, työtätekevä ja kärsivällinen kansa. Ja juhlia suomalaiset osaavat aivan yhtä hyvin kuin venäläiset.
Miksi Venäjä haluaa kieltää ulkomaiset adoptiot, vaikka osa adoptoitavista lapsista on orpoja tai vammaisia ja asuu laitoksissa, jotkut hyvin vaikeissa oloissa?
– Minusta on periaatteessa kansallinen häpeä lähettää lapsia ulkomaille, kun maassa on pulaa asukkaista ja lapsista. Orpoja käytännössä myytiin, ja sekä rahat että lapset päätyivät amerikkalaisille. Hyvin suuret rahat. Kun lakkautimme venäläisorpojen adoptiot USA:han, lakkautimme puolen miljardin dollarin vuotuisen bisneksen. Mutta kysymys on periaatteellinen emmekä aio kumota lakia.
– Lasten elämä Venäjällä ei monilta osin ole vielä kunnossa, mutta yhä suurempi määrä palaa kotiin kuntoutuksen jälkeen tai siirtyy sijoitusperheisiin. Vuodesta 2011 on syntynyt jono venäläisistä vanhempikandidaateista, jotka haluavat lapsen: vuoden alussa jonossa oli jo 18 800 henkeä.
– Venäläisen terveydenhoidon täytyy tarjota kaikille lapsille tehokasta hoitoa, ja se toteutuu vähitellen. Enää ei ole syytä epätoivoon. Me voimme ja meidän täytyy auttaa lapsiamme itse.
Mitä opiskelu neuvostoajan KGB:n lakiosastolla opetti teille?
– Opiskelu ei antanut vain tietoa, vaan myös periaatteellisen elämänasenteen. Minulla oli onni valmistua yhdestä maamme arvostetuimmista korkeakouluista. Siellä ei koulutettu pelkästään vakoojia ja vastavakoojia, vaan opettajina olivat parhaat historian, oikeustieteiden ja kielten professorit.
– Jokaista kiinnostaa kehittää itsessään ajattelun notkeutta, kestävyyttä, intuitiota ja ymmärrystä. Oppia olemaan psykkisesti vahva, arvioimaan vihollinen, tai kääntämään tilanne ja hyödyntämään koko toisen energia. Nimenomaan tätä opetettiin erityisissä suljetuissa tieteenaloissa.
Mitä olette mieltä presidentti Vladimir Putinista ja hänen hallinnostaan?
– Putinin suurin saavutus on, että hän on kyennyt pelastamaan maan sekasorrolta, tyhjäksi varastamiselta ja hajoamiselta. Kun hänestä tuli presidentti, Venäjällä oli kymmenien miljoonien dollarien ulkomaanvelat, palkkoja ei maksettu, inflaatio kasvoi ja talous ei selviytynyt vuoden 1998 kriisistä. Samalla alkoi Kaukasian sota, kadut olivat täynnä bandiitteja ja rikollisuutta, venäläiset perheet lakkasivat synnyttämästä lapsia ja monet yrittivät muuttaa ulkomaille.
– Nämä historiafaktat usein unohtuvat tai niistä vaietaan tarkoituksella. Mutta ne, jotka ovat käyneet ajat läpi, eivät unohda, kenelle valtio on kiitollisuudenvelassa uudelleensyntymisestään.
Teitä on Venäjälläkin kritisoitu opportunismista, valehtelusta ja ylettömästä halusta olla julkisuudessa. Miten kommentoitte tätä?
– Imagoni on kunnossa. Ne, jotka tuntevat minut oikeasti eivätkä nettijuorujen perusteella ymmärtävät, että kun otin hoitaakseni niin vaikean tehtävän kuin lastensuojelu Venäjällä, sain hetkessä vastustajia. Aiemmin alalla työskenteli vain intoilijoita tai ryvettyneitä kyynikkoja. Ensin mainitut polttivat itsensä loppuun yrittäessään muuttaa orpojen, asunnottomien, alaikäisten rikollisten ja lapsiin kohdistuneiden rikosten tilannetta; jälkimmäiset lämmittivät käsiään ja täyttivät taskunsa.
– Heti kun havaitsin loiset, jotka olivat imeneet itsensä kiinni tähän asiaan, aloin paljastaa heitä. Ensi toimintavuoteni aikana irtisanottiin yli 130 virkamiestä lastenkotien johtajista alueellisten hallitusten ministereihin (esim. Karjalan terveysministeri ja Burjatian sosiaalihuoltoministeri). Nostettiin 80 rikosjuttua ja alettiin puhdistaa avainministeriöitä ja virastoja.
– Niissä roikkui varkaita, pahantekijöitä ja jopa niin sanottujen pedofiililobbareitten edustajia. He eivät vuosikymmeneen sallineet pedofilian estämisen mahdollistavia lakeja, mutta vuosina 2011–12 rikoslakiin tuli 12 uutta pykälää, jotka kieltävät lasten oikeuksien, erityisesti seksuaalisen koskemattomuuden, rikkomisen. Lapsiin kohdistuvista rikoksista määrättävien tuomioiden pituus kasvoi.
– Amerikkalaisten adoptioiden loppu taas aiheutti pimeiden tulojen menetyksen lukemattomalle määrälle välittäjiä. Ei ole syytä ihmetellä valheellisia artikkeleita, provokatiivisia julkaisuja tai materiaaleja. Eräs englantilainen klassikko sanoi kerran kuuluisalle henkilölle: ”Tiedättekö, olen lukenut teistä niin paljon roskaa lehdissä, että ymmärsin heti tiedän olevan kunnon ihminen!”
Kirjojanne aletaan todennäköisesti kääntää suomeksi tänä vuonna. Mitä haluaisitte sanoa mahdollisille lukijoille?
– Olen iloinen siitä, että saan mahdollisuuden sanoa jotain suomalaisille. Toivon, että ne, jotka ottavat kirjani käteensä eivät heti heittäisi sitä uuniin vaan yrittäisivät ymmärtää, että olemme kaikki ihmisiä puutteinemme, sympatioinemme ja antipatioinemme.
