Asiantuntijalta selkeä kanta Aatos Koivun viltityksestä: "Perusteltua – ketjunsa näkymättömin yksilö!"

Nuoret Leijonat joutui lopulta tyytymään alle 20-vuotiaiden MM-kisojen B-lohkossa vasta kolmanteen sijaan. Kaksijakoisen alkulohkorupeaman aikana se kaatoi aluksi Tanskan ja Latvian leikitellen, mutta oli paikoin suurissakin vaikeuksissa Tšekin kanssa eikä pystynyt pysäyttämään Kanadan hyökkäyskalustoa tarvittavalla tavalla neljästä tehdystä maalista huolimatta.

Täten Suomi saa puolivälierävastukseksi Yhdysvallat, joka on nykykuntoisena ehdottomasti voitettavissa, mutta todennäköisempi lopputulos on silti matkan tyssääminen jo ennen mitalipelejä.

Käyn seuraavaksi läpi alkusarjan osalta Nuorten Leijonien suurimmat onnistujat ja ne, joilta vaaditaan kipeimmin tasonnostoa ratkaisupelejä ajatellen.

Onnistujat

Joona Saarelainen

Epäilin ennen ensimmäistä peliä päätöstä peluuttaa Saarelaista kärkiketjuissa, mutta KalPa-hyökkääjä oli etenkin alkusarjan kolmessa ensimmäisessä ottelussa erinomainen, minun papereissani Suomen paras suorittaja. Etenkin Tanskaa ja Latviaa vastaan hän kykeni jatkuvasti luomaan tekopaikkoja pelinopeudellaan, ja on ollut omimmillaan kontaktipelaamisen osalta myös kovempia maita vastaan.

Parhaimmillaan hän on kyennyt nopeudellaan luomaan paljon lisäarvoa transitioissa, ja hakannut muutaman ansaitun maalin irtokiekoista. Saarelaisen pelintekotaidot ja hyökkäyspään luovuus eivät ole paperilla joukkueen terävintä kärkeä, mutta häneltä on myös nähty muutamia erittäin hyviä murtavia syöttöjä. Saarelaisella on vielä pitkä matka kuljettavana NHL:ää ajatellen, mutta on helppo nähdä, miksi isosta massasta pienikokoisia hyökkääjiä juuri hän on yksi harvoista varauksen saaneista.

Matias Vanhanen

Vanhasen pelisilmä ja -käsitys ovat erottuneet edukseen jokaisessa alkusarjan ottelussa. Hän on pystynyt joukkueen hyökkääjistä selvästi merkittävimpään määrään hyökkäysalueen murtavia syöttöjä, ja luonut muille aikaa ja tilaa myös transitioissa. Vanhasen tapauksessa puhutaan myös joukkueen toiseksi nuorimmasta hyökkääjästä; hän olisi ensimmäistä kertaa varauskelpoinen vasta ensi kesänä vain muutaman päivän nuorempana.

Pienikokoisuus, puutteet fysiikassa ja huipputason liikkeen puuttuminen näkyvät toki tietyissä tilanteissa, mutta eivät ole tylsyttäneet kärkeä hyökkäyspelillisesti. Ensi kesän mahdollisen NHL-varauksen todennäköisyys on todennäköisesti kasvanut jonkin verran näiden otteluiden myötä, mutta pelaajaprofiililtaan näen edelleen Vanhasen enemmänkin tulevaisuuden pistelinkona Euroopan kentillä kuin Pohjois-Amerikassa.

Max Westergård

Westergård oli Suomen nelosketjun selkeästi näkyvin osa turnauksen ensimmäisissä otteluissa, ja hänet nostettiinkin ansaitusti Jasper Kuhdan kolmosketjuun ennen Kanada-ottelua. Westergård on onnistunut luomaan hyökkäyspeliä omilla ansioillaan niin alkupään helpommissa kuin loppupään vaikeammissa otteluissa, kyeten haastamaan vastustajan puolustajia puhtaalla nopeudellaan. Aika ajoin hän on väläytellyt myös pelintekotaitojaan, joiden olemassaolon kaikki häntä Ruotsin junioritasoilla viime vuosina seuranneet tietävät. Myös Westergård kuuluu joukkueen nuoreen kaartiin, ja hänelle voi näillä otteilla hyvillä mielin povata kärkihyökkääjän viittaa seuraavaa turnausta ajatellen. Tähän mennessä nähdyn perusteella olisin valmis kokeilemaan häntä puolivälierässä esimerkiksi Aatos Koivun tilalla kakkosketjussa.

Oliver Suvanto

Suvanto starttasi turnauksen Suomen ykkössentterinä, Julius Miettisen palattua ottaen itselleen nelossentterin tontin. Tappara-hyökkääjä on jo nyt ollut yksi Suomen fyysisesti kyvykkäimmistä pelaajista, siitä huolimatta, että puhutaan yhdestä koko turnauksen nuorimmista pelaajasta. Erityisesti Kanadaa vastaan Suvanto oli jatkuvasti valokeilassa, viimeistellen yhden täysosuman irtokiekosta, ollen vahvasti mukana toisessa maalissa fyysisen paineistuksen kautta, ja esiintyen veteraanin elkein alivoimalla. Tuon yksittäisen ottelun merkitystä tulevan kesän varaustilaisuutta ajatellen ei tule aliarvioida.

Suvannon liike on tälle tasolle vielä hieman köykäistä, eikä häneltä ole nähty todellisia hyökkäyssuunnan huippuvälyksiä. Toisaalta nämä eivät ikinä ole olleet keskiössä hänen pelaamisessaaan, ja selkeät vahvuudet, kuten kamppailu- ja maalineduspelaaminen, ovat olleet joukkueen kiistatonta parhaimmistoa.

Juho Piiparinen

Piiparinen pelasi alkusarjassa vain Latviaa ja Kanadaa vastaan, mutta suoritti mielestäni molemmissa varsin hyvin ottaen huomioon hänen roolinsa. Esimerkiksi Kanadaa vastaan hän oli yksi eniten lisäarvoa transitioissa luoneista puolustajista, ja erityisen hyvin hän kykeni avaamaan peliä keskustan kautta ja poikkikentän syötöillä. Maalinedustalla hän oli sopivan jämäkkä, ja ylipäätään puolustusalueella yksi Suomen varmimpia suorittajia.

Luistelun suhteen Piiparinen näyttää nyt paljon paremmalta kuin vielä reilu puoli vuotta sitten, vaikka tietyissä tilanteissa nopeammat vastustajat voivat edelleen aiheuttaa hänelle ongelmia. Mielestäni hän on kuitenkin vähintään niukasti parantanut varausosakkeitaan, ja olisi vääryys, mikäli hän ei mahtuisi lopputurnauksen ajan kokoonpanoon.

Tasonnostoa kaivataan:

Petteri Rimpinen

Tosiasiat tosiasioina: Rimpinen ei ole toistaiseksi ollut tämän vuoden kisoissa lähelläkään viime vuoden huippuvirettä. Kaikki neljä alkusarjaottelua torjunut Los Angeles Kings -lupaus ei ollut Tšekkiä vastaan syyllinen Suomen tappioon, mutta Kanadaa vastaan kuudesta päästetystä maalista useampi oli sellainen, joka hänen olisi ehdottomasti pitänyt estää.

Toisaalta kisat ovat olleet looginen jatkumo Rimpisen kaudelle, joka ei ole ollut muutenkaan aiemman veroinen. Puolivälierässä hänellä on edelleen kaikki mahdollisuudet nousta sankariasemaan, mutta se vaatii eittämättä tasonnostoa tähän asti nähdystä.

Aatos Koivu

Kaikkiin alkusarjan otteluihin kakkosketjun laidalta lähtenyt Koivu joutui Kanadaa vastaan nopeasti vilttiin oltuaan jäällä kahden vastustajan maalin aikana, ja etenkin jälkimmäisessä sijoituttuaan todella huonosti. Hän kirjautti tehot 1+1 turnauksen kahteen ensimmäiseen otteluun, mutta on järjestään ollut ketjunsa näkymättömin yksilö tasaviisikoin muutamaa välähdystä lukuun ottamatta. Koivu on aina tehnyt ison osan tuloksestaan ylivoimalla, mutta tässä turnauksessa Vanhanen ja Emil Hemming ovat vieneet hänen luonnollisen paikkansa vasemmalla siivellä ja sitä kautta vaikuttaneet merkittävästi hänen vaikuttavuuteensa.

Nähtäväksi jää, jatkuuko penkitys Yhdysvaltoja vastaan, mutta tähän mennessä nähdyn perusteella se olisi perusteltua Koivun laukauksesta ja potentiaalisesta ratkaisuvoimasta huolimatta.

Daniel Nieminen

Nieminen ei ole ollut huono, muttei myöskään yltänyt vielä läheskään parhaalle tasolleen. Pistetili on vielä avaamatta keskimäärin lähes 20 minuutin ottelukohtaisesta jääajasta huolimatta, eikä hän ole pystynyt nousemaan sellaiseksi kahden suunnan moottoriksi kuin parhaimmillaan kauden aiemmissa maajoukkueturnauksissa.

Niemisen luistelu on edelleen komeaa katsottavaa, mutta hänen yrityksensä murtautua hyökkäysalueella keskustaan ovat useimmiten jääneet vain yrityksiksi, eikä hän ole kyennyt luomaan tekopaikkoja odotetulla tahdilla. Puolustuspäässä hän on ottanut taklauksia vastaan taidokkaasti ja jakanut itsekin fyysisyyttä, mutta maalineduspelaaminen on paikoin jättänyt toivomisen varaan.

Emil Hemming

Hemming menee samaan kategoriaan Niemisen kanssa pelaajana, jonka turnaus ei missään nimessä ole ollut huono, mutta jolta olisi ennakkoon voinut odottaa enemmän. Kolme maalia, mukaan lukien Tšekki-ottelun viimeisten hetkien tasoitus, on toki neljään otteluun varsin hyvä saldo, mutta kokonaisvaltaisesti Hemming ei ole ollut joukkueen hyökkäyksen aivan kirkkainta kärkeä, jota hänen pitäisi joukkueen ainoana ykköskierroksen varauksena ehdottomasti olla. Paikoin pelaaminen on mennyt liialliseksi puskemiseksi sen sijaan, että hän saisi täyttä hyötyä irti ketjukavereistaan.

En pistäisi pahakseni, mikäli Hemmingiä kokeiltaisiin puolivälierässä eri ketjussa, mutta lienee todennäköistä, että Suomen valmennus pitää tähänastisen ykkösketjun kasassa loppuun asti.