Asiantuntija esittää kahta rohkeaa askelta kohti parempaa Korisliigaa: "Tarjotkaa pelaajille mitä he tarvitsevat"
Aition koripalloasiantuntija Harri Mannonen tarjoaa kahta lääkettä Korisliigan seuroille. Toinen on tuttu menneisyydestä, toinen vaatii seuroilta uudenlaista ajattelua.
Kyllä on taas valitettu. Miesten Korisliigan tasosta nimittäin.
Syyskuussa Aitiossa kirjoitin, että liigan peli on pysynyt “hitaana ja tasoltaan matalana, perisuomalaisena jyystämisenä”.
Joulukuussa Salon Seudun Sanomissa Juha Tuuna kutsui Korisliigaa on heikkotasoiseksi palloilusarjaksi.
Molemmat valitusvirret korostivat samaa asiaa: hyviä liigapelaajia on liian vähän. Tuuna ilmaisi asian näin: “Liigajoukkueiden materiaali on ohentunut niin, että yksikin ylä- tai alavartalovamma voi tietää syöksykierrettä, koska harvalla joukkueella on enää kahta viisikollista laatupelaajia.”
Mitä asialle pitäisi tehdä?
Seuraavassa esitän kaksi ehdotusta. Toinen on ikivanha, toinen vähän kekseliäämpi, ehkä.
Se ikivanha ehdotus kuuluu: alkakaa harjoitella joukkueena kesäisin. Näinhän tehtiin ennen, joskus 30–40 vuotta sitten. Silloin SM-sarjajoukkueet olivat puoliammattilaisia ja perin paikallisia. Ulkomaalaispelaajia oli yksi joukkuetta kohti, joten useimmat pelaajat siis asuivat paikkakunnalla ympäri vuoden. Kesäharjoittelu oli yksinkertaista järjestää.
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Moni asia on muuttunut.
Ulkomaalaispelaajia on neljä per porukka, ja he tulevat Suomeen vasta syksyllä. Kotimaisetkin pelaajat vaihtavat seuraa usein eivätkä välttämättä vietä kesää työpaikkakunnalla.
Lisäksi liigapelaajia harjoittelee miesten ja nuorten maajoukkueiden mukana. Niiden kesäinen toiminta on paljon laajempaa kuin ennen.
Niinpä useimmilla korisliigaseuroilla ei ole yhteistä kesäharjoittelua. Liigajoukkueet kokoontuvat yhteen tyypillisesti syyskuun alussa, kuukausi ennen sarjan alkua. Tämä tuntuu sopivan sekä seuroille että pelaajille. Valmistautumisjakson lyhyys säästää seurojen palkkakustannuksia.
Ammattilaisuus on saanut pelaajat suhtautumaan työnä paitsi pelaamiseen myös harjoitteluun. Mitä vähemmän he harjoittelevat, sitä enemmän he ikään kuin tienaavat työtuntia kohti.
Katsojien kannalta tämä on ongelma, koska vähän harjoitelleet pelaajat ja joukkueet pelaavat huonoa korista. Lopun perin pelin taso laskee niin, että liiga kiinnostaa entistä harvempaa joukkoa.
Siksi ehdotan seuroille, että järjestätte liigajoukkueelle taas ympärivuotista harjoittelua. Maksatte valmentajille valmentamisesta 12 kuukauden sopimuksilla. Nostatte paikallisten akatemioiden tasoa, jotta ammattilaiseksi haluavia pelaajia tulee entistä enemmän.
Palkkaatte kotimaisia pelaajia, jotka suhtautuvat harjoitteluun niin kuin muutkin esiintyjät suhtautuvat: eivät työnä, vaan valmistautumisena työhön ja työuraan.
Tuotte maahan kaksi kuukautta ennen sarjan alkua ulkomaalaispelaajat, jotka sopivat tällaisen toiminnan budjettiin.
Nostatte sarjan tasoa lisäämättä kustannuksia juurikaan.
”Pelaajat hakeutuvat sille sarjatasolle, jolla heille maksetaan mahdollisimman suurta palkkaa.”
Se ehkä kekseliäämpi ehdotukseni seuroille on tämä: rakentakaa joukkueita läpi kauden.
Se tarkoittaa, että nyt – toisin kuin ennen – liigajoukkueen kesäharjoitteluryhmään kannattaa suhtautua vain lähtökohtana kauteen. Lähtöoletus on, että pelaajia tulee ja menee alati.
Tähän suhtaudutaan paheksuen. Juha Tuunankin mukaan Korisliigassa “sattumalla on aivan liian suuri sija”.
“Joka kausi parhaita ulkomaalaispelaajia lähtee kesken kauden isomman tilipussin perässä muualle Eurooppaan.”
Ei tämä ole paheksuttavaa, vaan ammattiurheilussa aivan normaalia. Pelaajat hakeutuvat sille sarjatasolle, jolla heille maksetaan mahdollisimman suurta palkkaa.
Seuratkin haluavat rahoilleen mahdollisimman paljon vastinetta ja hankkiutuvat usein pelaajista eroon. Miksi pelaajien pitäisi olla seuroja kohtaan sen lojaalimpia kuin seurat ovat heitä kohtaan?
Korisliigassa pelaajille maksetaan suhteellisen heikosti, eikä sarjalla ole kansainvälistä näkyvyyttä. Liigan olosuhteet ja Suomen ilmasto ovat mitä ovat. Sekä suomalaiset että muunmaalaiset haluavat muiden maiden sarjoihin.
Tätä voi ihmetellä vaikka maailman tappiin ja kehua, miten kaunis se oma kaupunki on ja miten hieno se oma seura on.
Tai sitten voi myöntää, että pelaajat ovat Korisliigassa, koska eivät ole parempaa tarjousta saaneet. Tai koska heitä sitovat Suomeen koriksen ulkopuoliset asiat, esimerkiksi opiskelu.
Tämän realismin pohjalle voisi rakentaa uudenlaisen pelaajapolitiikan. Sitä tässä ehdotan seuroille.
Tarjotkaa pelaajille mitä he tarvitsevat: runsasta ympärivuotista harjoittelua, jonkin verran rahaa ja mahdollisuus lähteä muualle, kun sieltä tulee tuntuvasti parempi tarjous.
Jotta tämä idea toimii, pelaajasopimuksiin pitää kirjata tuntuvat mutta realistiset ulosostosummat. Lisäksi seurojen pitää seurata jatkuvasti pelaajamarkkinoita. Kun joku lähtee, toivotetaan hänelle onnea matkaan ja hankitaan heti korvaaja.
