Image

Katja Kallio: Asghar Farhadin elokuvissa on aina jokin arvoitus

Katja Kallio: Asghar Farhadin elokuvissa on aina jokin arvoitus
Miksi Farhadi kertoo juuri tätä tarinaa? pohtii Katja Kallio kolumnissaan.
Julkaistu: 11.4.2022

En yleensä pidä arvausleikeistä. Joku sanoo: ”Viiden pisteen vihje”, ja minä stressaannun kun pitäisi hallita kaiken maailman nippelitietoa ja osata päätellä nopeasti, kenties vielä ihmisten ilmoilla.

Sen sijaan elokuvateatterin rauhassa rakastan hyviä arvoituksia. Kaikki ratkaisun ainekset esitellään siinä paikan päällä, ja mitä taitavampi elokuvantekijä, sitä kutkuttavammat vinkit. Suurimpana kaikista olen pähkäillyt Asghar Farhadin elokuvien arvoitusta, ja nyt niiden aiempien joukkoon on liittynyt hänen uutuusteoksensa Sankari. Cannesissa Hytti nro 6:n kanssa Grand Prix’n jakaneessa Sankarissa iranilainen Rahim (Amir Jadidi) saa kahden päivän loman vankilasta, jossa hän suorittaa velkavankeuttaan. Lyhyen vapaansa aikana Rahim yrittää saada velkansa maksun fiksailtua, jotta voisi mennä uusiin naimisiin rakastettunsa Farkhondehin (Sahar Goldoost) kanssa. Yllättävä ratkaisu muuttaa silti tapahtumien kulun, ja Rahimin sekä hänen 11-vuotiaan poikansa Siavashin (Saleh Karimai) tulevaisuus vaarantuu.

Jo kahdesti Oscarilla palkitun Farhadin elokuvien alku on aina itsessään arvoitus, jota jaksaisin ratkoa loputtomiin. Farhadi on informaation distribuution mestari, pihtaamisen ajoittamisen ylivoimainen taituri, joka kertoo vain sen verran kuin on pakko juuri sillä hetkellä kuin on pakko.

Myös Sankari noudattaa tätä ihannetta. Ensimmäisen puolen tunnin aikana Farhadi rakentaa muru murulta elokuvan lähtötilanteen. Sitten alkaa syöksykierre eteen- ja alaspäin.

Vielä vuoden 2016 Kauppamatkustajan kuoleman aikaan jännitin etukäteen, millaisen tarinan Farhadi sillä kertaa kertoisi. Siitä lähtien on kuitenkin ollut selvää, että hän kertoo vain yhtä tarinaa, samaa jota hän kertoi jo About Ellyssä, Naden ja Simir: erossa ja Menneisyydessäkin. Sen tarinan voisi tiivistää fraasiin ”ojasta allikkoon”. Ja niin vain Sankarissakin hyvää tarkoittava ihminen tekee yhden ratkaisevan virheliikkeen. Sen jälkeen jokainen korjausliike upottaa hänet yhä syvemmälle suohon.

Farhadilainen tragedia ei ole koskaan yksityinen, vaan remmiin astuu yhä useampi ihminen mutkistamaan asioita, tahtomattaan tai koska heillä on oma lehmä ojassa. Näkökulmien myötä kyseenalaistuu myös sankarin hyvä tarkoitus. Jokainen uusi käänne on kuin Medusan pää: kun katkaisee yhden, kolme uutta sikiää tilalle.

Suurin arvoitus onkin tämä: miksi Farhadi kertoo juuri tätä tarinaa? Pitkään hän on ollut lempiohjaajani, kenties koska hänen elokuvansa ovat muodoltaan lähes täydellisiä ja koska vaikka hänen maailmansa on julma, hänen katseensa on lempeä.

Vai onko? Hänhän laittaa ihmisensä yhä uudelleen tähän samaan kamalaan jamaan. Ettei hän vain sittenkin olisi jonkin sortin sadisti? Pitäisikö hänestä ihmisen vain alistua nöyrästi kohtaloonsa, kuten kreikkalaisessa tragediassa, tai muuten? Mutta Sankarissakaan perikato ei ole rangaistus hybriksestä. Rahim ei ole uhmakas tai tavoittele muita korkeampaa asemaa. Pikemminkin rangaistus tulee hamartiasta, tuhoon johtavasta arviointivirheestä.

Pelkillä lapsuudenkokemuksilla Farhadin maailmankuvaa ei myöskään saata selittää. Kuullessani, että hänen ensimmäiset elokuvaelämyksensä olivat Vittorio de Sican Polkupyörävaras ja Umberto D., ajattelin: käry kävi. Mutta De Sican piruparat ovat uhreja, jotka eivät ole vastuussa omasta onnettomuudestaan. Farhadin ihmisten suurin tragedia on se, että he ovat.

Saattaa olla, että Farhadi itse tietää arvoituksensa ratkaisun. Kenties se piilee jossain päin iranilaista yhteiskuntaa, onhan hän siinä tiukasti kiinni oleva ajattelija ja kriitikko, vaikka onkin säästynyt kollegansa Jafar Panahin kohtalolta, matkustus- ja työkiellolta.

Tai kenties avain piilee hänen jumalakuvassaan. Sankarin Farhadi omistaa alkuteksteissä ”Jumalan kunniaksi”. Kaikissa hänen muissakin elokuvissaan Jumala esiintyy. Silloinkin kun Häntä ei mainita, Hänen ankara läsnäolonsa tuntuu painostavana kihelmöintinä.

Mutta kenties suurimpien arvoitusten kuuluukin jäädä mysteereiksi, kuten Jumalan ja Asghar Farhadin maailmankuvan. Tuskin hän itsekään tietää, miksi tämä tarina riivaa häntä. Jos tietäisi, hänen ei tarvitsisi yrittää ottaa siitä selkoa tekemällä elokuvia. Nyt tarvitsee.

Viiden pisteen vihje, hän ajattelee ja kirjoittaa ensimmäisen kohtauksen.

Katja Kallio on helsinkiläinen kirjailija, jonka mielestä vain sadistit vaativat ihmistä alistumaan kohtaloonsa.

Sankari. Ohjaus: Asghar Farhadi.

Kommentoi »